Pitäkää vaan minua dorkana, yhtäkkiä vain viereeni ilmaantui hotellin avainkortti.
ihan arvaamatta.
Sama on toistunut unten vaiheella useinkin. Olen usein matkalla. ja etenkin hotelleissa.
ihan arvaamatta.
Sama on toistunut unten vaiheella useinkin. Olen usein matkalla. ja etenkin hotelleissa.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Kun omin silmin näkee,HATZAKIN lupas mennä ja heitti runolliset hyvästit ja nyt mä näen sen taas palstalla.
Keneen täs enää uskaltaa luottaa?
se ties ku saunatonttuakaan ei näkynyt löylyttelyn sumuissa ;-) oli täällä kattelemassa aavekirjoittajaa... tuo on luonnon laki, jos jotain noin päättää, niin silloin se minkä itseltä kieltää ei jätä rauhaan vaan on pakko palata.
Elämässä vaan tapahtuu. nollataan nyt minut. tuonpuoleinen vaan sattuu olemaan olemassa.
mut asiaan olen kerran vastannut sulle koskien tuonpuoleist ja se on tosi kirjoitus.
noille kokemuksille nauranut. Miun veli hukkui silloin kun olin 12-vuotias, isoveli, joka oli vähän kuin kuolleen isäni korvike suojelevana ja rakkaana ihmisenä kasvussa; miulle hänen hukkumisensa oli hirmuisen shokeerava tapahtuma, miu muistaa kun sillä hetkellä kun kuulin asiasta kaikki karosi tajunnasta, oli kuin hopeinen viiva olisi ollut kasvojen keskiviivassa ja pimeys ja hiljaisuus levisi siitä kaikkialle hetkessä, silti jokin osa miussa toimi äidin käskyn mukaan ja vein naapuriin viestilapun jossa tapahtumasta kerrottiin ja pyydettiin heitä menemään seuraavaan naapuriin missä toinen hukkunut poika asui, että vanhempansa tietäisivät ja lähtisivät avuksi naaraamaan lapussa kerrotulle paikalle. Matkan varrelta muistan sen että kauhakuormaajalla levennetyn ojan luona hetkeksi tajunta vilahti niin että tajusin silmien edesä olevan kuin lasit ja niitä myöden valui paljon vettä, naapuuriin vein lapun, mutta mitään muistikuvaa miulle ei tuon ojan ylityksen lisäksi jäänyt. Nyt vasta kymmenkunta vuotta myöhemmmin kohtasin yhden miehen, joka oli yhtä lempeä, viisas ja monella tapaa yhtä hieno kuin veljeni ja sen kun ajatuksen tasolla tiedostin näin unta kuolleesta veljestäni joka oli talon perustuksessa yhdessä sellaisessa graniittiruutuaukossa kyykyssä, sen aukon edessä oli kultaiset ristikot katkenneet ja veli katseli minua hymyillen, nnosti hattuaan hiukan ilman ja haihtui pois näkyvistä eli olin pitänyt monta vuosikymmentä häntä alitajuntani vankina, jollain tavoin ja hän oli päivittäin mielessäni, jopa syyllistin usein hänen hukkumisensa omaksi syykseni.
Hiivatin sanat kun ei tahdo löytyä! Istahdan tähän viereen hetkeks, kun en muuta keksi. Olipa surullinen, ja lopuksi ihana tarina.
Mr HeilHandek on kärsinyt tragedian eikä ole saanut apua siihen, tai ehkä olisi saanutkin mutta insinöörinä ei ole osannut hakea sitä. Ei tällänen site ole oikea paikka kerjätä myötätuntoa eikä sitä oikeastaan täältä edes saa. Täälkai pitäisi puhua yleisistä asioista ja kun aika uutena tulokkaana olen noita aiempia juttuja lueskellut niin aivan loistavia keskusteluja sieltä löytyykin. Eli kyllä me osataankin..tai siis ainakin te.
Insinööreistä kyllä aion tarkistaa mielipiteeni.
paremmin sä näköjään tiedät palstaheileistä ja insinöörien tragedioista, uusi palstalainen :))
Miksei täältä saisi kerjätä myötätuntoa? Ihmisiä me ollaan kaikki, toisilla empatiat kohdallaan, toisilla ei. Parempi puhua täällä, kuin jättäytyä ihan yksin.
En tiennyt että sinäkin olet insinööri
En tiennyt minäkään, mutta menen uneksimaan siitä :)
sitten kurjkkasin tuubiin et mikä tuo hole on, kun olet sen miuhun niin usein kytkenyt. Nyt sen sitten tiedän ja täytyy sanoa, että siu taitaa vihata miuta.
Varsempkin sellaisena vanhempana.
Pää kääntyy kuin pöllöllä.
Trageriasta on nyt kolmatta vuotta,unohdukseen on jo aika..
On jo aika
Aika rakkauden
On aika sinuun on myös minuun
Olin sinussa
Nyt olet minussa
Loppuun saakka
Pärinäpoika kyllä tietää mikä tuo on ja mä pirän sitä törkeenä,ei se oo huumoria.
tulla mieleen ne ' kuittaukset' joita sain palstalla aloittaessani ja mietin et .. ???????
Pärinäpoika paineli illan varjoihin niitit välkkyen, nyt olis passeli aika tulla esiin ja sanoo jotain tai sit vaieta kokonaan.
sillai siu kurkkii sieltä ihanasti.
Miu oottaa aukolla atraimen kaa
...ei saa hakea apua
nyt sen tiedät
Ole mies älä ruikuttaja
Jaa, tuossa äsken kun tuota aaveketjua luin (en ole sitä viitsinyt tähän mennessä vilkaista) huomasin mitä kerroit lapsuusajan kokemuksistasi. Tuli saman tien mieleen äitivainaa, joka myös oli lähes samanikäisenä todistamassa vieressä kun isänsä puukotettiin hengiltä kun meni häissä rauhoittamaan humalaista häirikköä. Vähän sitä ennen hän oli tullut ensimmäisenä paikalle kun hänen nuorempi veljensä oli leikkiessään käsikranaatilla (sodan aattona) räjäyttänyt itsensä niin että kuoli just äitini syliin.
Joitakin elämä kouluttaa kovalla kädellä, minä olen toistaiseksi päässyt lähes kolhuitta. Teistä molemmat ovat tietyllä tapaa henkisiä, en sano uskovia mutta uskonnollisia. Äitikään ei juossut ehtimiseen kirkossa mutta luotti vakaasti johonkin toisenlaiseen todellisuuteen missä nämä menetykset olisivat vielä aikanaan korvattavissa. Toivottavasti hän on ollut oikeassa ja toivottavasti sama toteutuu kohdallasikin. Koska minulla ei tuollaisia menetyksiä ole ollut, joudan elää tässä ja nyt niin kuin parhaaksi taidan ja kuolla aikanaan lopullisesti ja siihen tyytyväisenä.
Uskon haaveisiin yhtä paljon kuin aaveisiin. Vierelleni ei juurikaan mitään koskaan ilmaannu. Häviämisiä tapahtuu sitäkin useimmin.
olet niin riitaisa että ei aaveetkaan viihdy.
Mene kahvipalstalle tappelemaan
Olen viimeisen vuoden viettänyt ampuen alas sukulaisen vainoharhaiset päättelyt, selittänyt, koettanut takoa järkeä päähän. Kironnut itseäni koska liian kauan menin peliin mukaan enkä ollut suoraselkäinen.
Ihminen on sellainen epeli, että hän saa uskoteltua itselleen ihan mitä tahansa, pystyy tulkitsemaan ympäristöä mitä ihmeellisimmällä tavalla. Jos siitä ei ole kenellekään mitään haittaa, niin mikäs siinä. Saattaa siinä olla jopa hyviä, tervehdyttäviä puolia. Alitajunta joka yrittää vapauttaa sut liiallisesta taakasta. Mutta tarkkaile itseäsi, väittele välillä edes silmälumeeksi itseäsi vastaan, koska kun ihminen on tarpeeksi yksinäinen eikä ole ketään jonka kanssa näitä puida, niin...........
Tuo oli perustelu omalle kannalle, eikä mikään itku. Olen luvannut itselleni puhua suoraan, tuosta sukulaisen tapauksesta lähtien. En usko aaveisiin. Eivätkä ne ole mikään lääke yksinäisyyteen. Tämä kirjoittelu ihmisten kanssa toimii paremmin.
Ja nyt mä ruttaan sua.
Äitini alkava dementia huomattiin juuri nuista ovikorteista joilla joku aikoi sisään äitini kotiin.
Mitä se tarkoittaa?
Näin kauniin aurinkoisena päivänä en jaksa, enkä viitsi pitää ketään dorkana.
Se on tietysti aika eriskummallinen juttu, jos yhtäkkiä viereen ilmaantuu hotellin avainkortti.
Kyllä useampi hmmmmm-hymähdys purskahtaisi suustani, jos semmosta avainkorttia kädessä pitäisin.
Unista en osaa sanoa paljon mitään. Tiedän, että myös minä näen unia, mutta en muista ikinä-koskaan mitään herättyäni. Oon maininnut täällä, että nukun kooma-unta, hyvin syvässä unessa lillun ja ehkä siksi en niitä unia muista.
Mitä otsikkoosi tulee "Uskotko aaveisiin", niin koskaan ei ole ollut minkäänlaisia kokemuksia aaveista.
Vaikea uskoa sellaiseen, jota ei ikinä ole nähnyt, ei tuntenut häivähdystäkään.
Jos aaveita on, niin on, jos ei, niin ei. Yhtään en tiedä. En ole ollut edes kiinnostunut ajattelemaan sellaisia.
jos joku kiihkeä aave kävis rakastelemassa joka yö:)
Usko häipyy eetteriin