Olen jo pitkään haaveillut omasta vauvasta. Nyt vauvakuumeilu on paisunut niin isoksi, että käyttäydyn kuin joku mikäkin ääliö :D. En mitä luultavammin ole raskaana, mutta mieleni jotenkin sanoo, että olisin. Elikkäs jos näen lapsen tai vauvan esim kaupassa, alan hymyilemään näille. Mieheni veljen vauvaa pitelen kokoajan sylissä ja höpötän niitä näitä (varmaan ne jo hermostuu, kun en melkeen anna vauvaa niille takaisin :D).
Jos satun kävelemään vauvanvaateosaston ohitse, on pakko aina hypistellä niitä ja sitten huokailen omasta vauvasta... ihmiset alkaa vilkuilemaan jo mahanaluettani, että onko toi raskaana. Suunnittelen jo lastenhuonetta, mitä sinne laittaa. Ihan kuin haluaisin rakentaa pesää! :)) Mietin nimiäkin tulevalle vauvalle. Näen unia raskaudesta, synnytyksestä ja vauvoista. Rintani tuntuvat raskailta ja ihan kuin mahassanikin olisi joku kumpu? Luulin, että koirilla esiintyy valeraskautta, mutta että ihmisellä??
Joskus toivon, että mieheni löisi minua kalikalla päähän, jotta järki vähäänkään liikkuisi päässänä :) mutten voi näille ajatuksille mitään! Haluan niin kovasti oman nyytin!
Jos satun kävelemään vauvanvaateosaston ohitse, on pakko aina hypistellä niitä ja sitten huokailen omasta vauvasta... ihmiset alkaa vilkuilemaan jo mahanaluettani, että onko toi raskaana. Suunnittelen jo lastenhuonetta, mitä sinne laittaa. Ihan kuin haluaisin rakentaa pesää! :)) Mietin nimiäkin tulevalle vauvalle. Näen unia raskaudesta, synnytyksestä ja vauvoista. Rintani tuntuvat raskailta ja ihan kuin mahassanikin olisi joku kumpu? Luulin, että koirilla esiintyy valeraskautta, mutta että ihmisellä??
Joskus toivon, että mieheni löisi minua kalikalla päähän, jotta järki vähäänkään liikkuisi päässänä :) mutten voi näille ajatuksille mitään! Haluan niin kovasti oman nyytin!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Teksti on kuin itse kirjoittamani, paitsi että meillä kyseessä ei ole miehen veljen vaan miehen siskon vauva :)
Eli et ole yksin tuntemuksiesi kanssa. Meillä ehkä kaikkein pahinta on se, että olemme rakentaneet työhuoneemme edellisten asukkaiden lastenhuoneeseen, joka on hempeän vauvasävyinen niin tapeteiltaan kuin muutenkin... Ihan sellainen lastenhuonefiilis tulee, ja täällä joudun istumaan päivittäin...
Miettikää vaan sitä synnytystä et mitä tuskaa olisi. Melonin kokoinen pää ja vielä vartalokin täytyisi puskea ulos. Plus mitä siitä seuraa omalle kropalle. Emätin venähtää ja palautuu vasta hitaasti kuukausien kuluessa eikä koskaan täysin entiselleen. Väliliha usein repeytyy tai joudutaan leikkamaan auki.
Raskausaikana ilmestynee melkein kaikille raskausarpia. Pahoinvoinnit vetää työkyvyttömäkasi. Jos et satu oleen vakituisessa työsuhteessa niin turha haaveilla töihin pääsystä. Mikäli et ole tienannut hyvin ennen synnytystä niin korvaukset lapsen synnyttyä ovat tietenkin minimaaliset. Jos haluat asua omassa asunnossa niin velanmaksuihin tod. näk. tehtävä uusi suunnitelma pienien tulojen takia tai sitten jos miehesi sattuu tienaamaan hyvin niin hän voi maksaa asuntoa, mutta silloinhan asunto itse asiassa tulee olemaan teoriassa miehen. Eli toivottavasti parisuhde kestää hyvin kolhut ettet joudu muuttamaan vanhaan vuokrakerrostaloon yksinhuoltajana.
Ensimmäinen puoli vuotta menee yöllä heräillessäsi vauvan itkuun parin tunnin välein. Tietyt rutiinit on pakko tehdä joka päivä vauvan vuoksi vaikka kuinka kyllästyttäisi ja olisi mökkeytynyt olo. Hyvä sosiaalinen turvaverkko auttaa asiaa. Miehesikin varmaan haluaisi jotain mukavaa yhdessäoloa kanssasi. Toivottavasti jaksat tehdä vauvan hoidon ohella muutakin kuin maata sohvalla tai nukkua.
Kyllähän sitä sanotaan että iloinen vauva antaa hetkeksi voimia tylsään elämään.
Kyllä tiedän, mitä tuleman pitää. Enkä välitä alapään venymisestä yms. täytyy olla melko pinnallinen ihminen, joka sellaista murehtii?? Alapäätä voi aina treenata tiukemmaksi, ei sillä ulkonäöllä ole niin väliä vaan tuntumassa! Ja mitä ihaninta on saada oma vauva, kyllä siinä vaiheessa oma kroppa on ihan toissijainen. Sitäpaitsi vauvan pää ei kylläkään ole mikään melonin kokoinen, vaan isokokoisen appelsiinin. Et ole tainnut itse synnyttää?
Huolehdin hyvin fyysisestä ja henkisestä kunnostani, jotta kestäisin synnytyksen rasitteet. Liikun jokapäivä säännöllisesti ja luultavasti melko pian synnytyksen jälkeenkin. Joten tulen karistamaan raskauskilot, riippumatta siitä, kuinka kauan siinä kestää.
Ja miksi kirjoitat rutiineista yms. luuletko että elän kokoajan jossai pilvilinnassa etten ole pannut merkille näitä asioita? Tottakai tiedän vastaan tulevat haasteet, mutteivät ne nyt ihan ylitsepääsemättömiä voi olla. Aloitin asiani harmittomasti siitä ihanuudesta, millainen olo on kun vauvakuumeilee. Tuli vähän sellainen olo, että olet tumppaamassa maan rakoon kaikki positiiviset asiat vauvan haaveilussa ja omistamisessa? En tarkoita, että kaikki olisi aina ruusuilla tanssimista, mutta haluankin ottaa esille kaikki ne mukavat asiat kun kurjista asioista puhuminen tuppaa olemaan tylsää ja ankeaa ja tappaa fiiliksen kokonaan.
Mulla on sellanen periaate että lapsia tulee jos on tullakseen ja ei tule jos ei tule. Onhan se tietenkin kivaa jos on jälkipolvea, varsinkin sitten kun tulee itse vanhaksi. Jotenkin ei vaan oikein iske semmonen suuri vouhotus lapsen saannin ihanuudesta, kun oon hoitoalalla hommissa ollut ja tiedän mitä todellinen väsymys ja uhrautuminen käytännössä tarkoittaa.
Lisäksi raskaudenjälkeinen psykoosi tai masennus voi iskeä helpommin, jos kuvittelee lapsen saannin olevan jotain elämää suurempaa.
Ollaan siinä mielessä erilaisia suhtaumistavoissa. Mutta zemppiä sinne vauvan odotukseen omalla tavallasi!
no jos kerran tällainen "vouhotus" ei sinuun iske, niin miksi sitten kirjoittelet tänne? Oletko kenties kateellinen?