Kalklasvuo

sai kenkää (miksi vasta nyt). Nyt tuli tilalle johtaja jenkeistä niin kuin pitääkin jos Nokia aikoo jatkossa pärjätä. Tämä lupaa Nokialle (ja sijoittajille) hyvää. Salolle tämä lupaa kuitenkin valitettavasti jollakin aikavälillä katastrofia. Pienintäkään syytä uudella johtajalla ei ole pyörittää tuotantoa Suomessa. Tuotannon jälkeen lähtee pääkonttori Suomesta.
4220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

oikeassa. Vuonna 2011 alkaa rytinä Nokiasn Suomen toimintojen osalta. Valitettavasti olen itse tulevien kärsijöiden joukossa. Onneksi saan viimeiset lainat maksettua ennen vuoden loppua pois.

Äänestä

Joo kyllä keväällä kenkää saaneena olen helpottunut, kun pääsee jalosta pois tuhansien duunareiden jaloista. Ammattikurssi menossa, josta taatusti työllistyy.
Kursseille on nytkin tunkua ja sieltä karsitaan porukkaa pois parin viikon jälkeen..

Äänestä

Juu, tämä on se ennustettu juttu, milloin toiminnot lakkaavat. Nokiahan alkaa keskittyä pelkkiin sisältöpalveluihin, joissa ei koontaa sun muuta tarvita. Luurit kootaan halvalla Aasiassa tai Intiassa.
Pakatut luurit voidaan heittää pakettiin missä tahansa halvemmalla kuin Salossa. Tuotekehityskin on halvempaa Intiassa, jossa on koulutettua työvoimaa ja jotka tekee halvemmalla sekä kehitystä, että tehdastyövoimaa..sama on kai Kiinassa.

Äänestä

Kalklasvuo.... onko hengen tuskaa vai nakkisormet?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


19 kirjoitti:

sai kenkää (miksi vasta nyt). Nyt tuli tilalle johtaja jenkeistä niin kuin pitääkin jos Nokia aikoo jatkossa pärjätä. Tämä lupaa Nokialle (ja sijoittajille) hyvää. Salolle tämä lupaa kuitenkin valitettavasti jollakin aikavälillä katastrofia. Pienintäkään syytä uudella johtajalla ei ole pyörittää tuotantoa Suomessa. Tuotannon jälkeen lähtee pääkonttori Suomesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu