Onko teillä ujoilla lisänä vielä äärimmäinen varovaisuus kaikkia tilanteita kohtaan? Tuntuu, että minulla tämä on jo lamauttava asia ja pelkään kokoajan epäonnistumista. En hyväksy itselleni virheitä ja jos sellainen tulee pienikin, se vaivaa minua pitkän aikaa. Ihan kuin se olisi joku pakkomielle? Jos joudun tekemisiin tuntemattomien tai puolituttujen kanssa, harkitsen sanani tarkoin, ääneni alkaa silleen kummallisesti värisemään (hyvä jos ääntä tulee!). En tiedä, kuinka kovaa minun pitää puhua jotta muut kuulisivat sen. Tilannetta pahentaa se, että joku ei kuule asiaani ja kysyy "mitä?". Sitten minua jännittää entistä enemmän. Ja muiden kummaksuvat katseet pahentaa tilannettani, se antaa vain vahvistuksen sille, että olen kummallinen hiljainen hiirulainen. Välillä tuntuu, että olen vainoharhainen ihmisten suhteen, kerran kun ohitseni käveli mies, ihan kuin hänellä olisi ollut huvittunut virne kasvoilla ja hän sanoi "voi vitsi mikä luuseri!" en tiedä, tuliko se päästäni vai sanoiko hän oikeasti näin.
Jos minun pitää soittaa jonnekin, minulla saattaa seota sanat kun minua jännittää niin paljon. Varmaan aika vaivalloista jonkun ymmärtää minua puhelimen päässä ja mietin hirveesti, että mitäköhän se musta ajattelee yms. ja tunnen itseni ihan ääliöksi. Jos minun pitää jättää viesti äänimerkin jälkeen, se on ihan painajaismaista!
Tämä on johtanut siihen, että olen eristyksissä kotonani, minulla ei ole töitä eikä mitään. Ystäviä minulla on vain pari, joiden kanssa keskutelen mesen kautta ja tekstarein. Nyt aloitan uuden harrastuksen, jossa tuntemattomia mutta pelottaa että jos taas alkaa se ylivarovaisuus ja sitten jos en keksi mitään sanottavaa kenenkään kanssa. Käyn terapeutin luona säännöllisesti, mutta tuntuu, ettei hän oikein osaa auttaa tähän valtavaan ujouteeni. En sitten osaa mitenkään ottaa tätä ongelmaa esille... onko kenelläkään näin pahaa ujoutta kun minulla on?
Jos minun pitää soittaa jonnekin, minulla saattaa seota sanat kun minua jännittää niin paljon. Varmaan aika vaivalloista jonkun ymmärtää minua puhelimen päässä ja mietin hirveesti, että mitäköhän se musta ajattelee yms. ja tunnen itseni ihan ääliöksi. Jos minun pitää jättää viesti äänimerkin jälkeen, se on ihan painajaismaista!
Tämä on johtanut siihen, että olen eristyksissä kotonani, minulla ei ole töitä eikä mitään. Ystäviä minulla on vain pari, joiden kanssa keskutelen mesen kautta ja tekstarein. Nyt aloitan uuden harrastuksen, jossa tuntemattomia mutta pelottaa että jos taas alkaa se ylivarovaisuus ja sitten jos en keksi mitään sanottavaa kenenkään kanssa. Käyn terapeutin luona säännöllisesti, mutta tuntuu, ettei hän oikein osaa auttaa tähän valtavaan ujouteeni. En sitten osaa mitenkään ottaa tätä ongelmaa esille... onko kenelläkään näin pahaa ujoutta kun minulla on?
Vastaukset 2
Vanhimmat
että monilla ujoilla on ainakin tuo epäonnistumisen syvä pelkääminen. Minulta löytyy myös. Töissä olen joskus tehny pieniä mogia, joista joku muu työntekijä olisi varmaan selvinnyt olkapäitä kohauttamalla. Minua pienikin virhe hävetää suunnattomasti ja pitkään. Kerran tuollaisen pienen virheen jälkeen valehtelin olevani sairas, kun en kehdannut mennä töihin heti seuraavana päivänä.
Kuulostaa melko tutulta tuo mitä kerrot. Minullakin on tai on ollut samanlaisia ongelmia. Itse en uskalla hakea töihin, kun pelkään joutuvani liian hankaliin vuorovaikutustilanteisiin, tai sitten en uskalla matkustaa linja-autolla hankaliin paikkoihin. Puhelimen käyttö on minullekin vaikeaa, ja saatan miettiä pitkään ennen kuin saan soitettua jollekulle.
Olen käynyt psykoterapiassa, mutta se ei ole moniin pelkoihin auttanut, esim. tuohon puhelimeen tai matkustamiseen, enkä kyllä terapian jälkeenkään ole muuttunut puheliaaksi kavereiden seurassa. Ei minulla tosin sellaisia kavereita olekaan tällä hetkellä joihin pitäisin yhteyttä tai joita tapaisin.
Minusta sinun kannattaa tutustua toimintaterapiaan, josko siitä olisi apua. Toisin kuin psykoterapiassa, toimintaterapiassa ei pelkästään puhuta, vaan myös tehdään ja harjoitellaan pelottavia asioita ensin terapeutin avustuksella. Voi vaikka rauhassa harjoitella puhelimella soittamista terapeutin kanssa, eikä tarvitse vieraille ihmisille heti alkaa soitella. Jos jokin asia tuntuu ylivoimaisen pelottavalta, niin terapeutin kanssa voi edetä aluksi pienin askelin. Kun pelottaviin tilanteisiin "menoa" harjoittelee tarpeeksi, niin se pelko laantuu. Minäkin harkitsen parhaillaan toimintaterapiaan menemistä ihan toden teolla.
Toimintaterapiasta voit lukea lisää täältä:
http://www.toimintaterapeuttiliitto.fi/toimintaterapia.html