JACOB SÖDERMANIN ERKKI- POIKA

TOIMITTAJAT HERÄTKÄÄ

Lahtelainen Erkki Laakso, jolla on rikosrekisteri,
joka sisältää mm. kaksi raiskausta on taistellut
12 vuotta saadakseen EU-oikeusasiamiehen
tunnustamaan isyytensä.
Porvoon kihlakunnan oikeuden puheenjohtaja ei
velvoittanut maaherraa isyystutkimuksiin, vaikka
Erkki Laakso on ilmetty isänsä kuva

Erkki Jacob Södermanin pojan tekstiä:
"Soitin hänelle (maaherra Södermanille) ja
halusin tavata, mutta Jaakko ei halunnut. Sanoin
haluavani tutustua isääni, en muuta. Muutaman
kerran soitettuani maaherra kielsi minua
häiritsemästä ja laski luurin korvaani."

Erkki Laakso marssi henkilökohtaisesti Uudenmaan
lääninhallitukseen ja sanoi tahtovansa tavata
maaherran.
Kaksi turvamiestä ohjasi Erkin lasikoppiin
odottamaan. Maaherran sihteeri tuli kysymään
asiaa.Erkki vastasi haluavansa tavata isänsä.
Sihteeri soitti ja ilmoitti "poikasi haluaa
tavata. Mutta maaherra ei ottanut vastaan.

Maaherra Söderman pani poliisitarkastajan asialle.
Korkea virkamies tarkasti maaherralle
kiusalliseksi muodostuneen asiakkaan olevan
aseeton, ohjasi tämän ovelle ja sanoi
lähtiäisiksi:"Älä koskaan enää näyttäydy täällä!"

Maaherra ei huolinut pojakseen 11-vuotiaasta
mopopojasta lähtien poliisin silmätikkuna ollutta
harminkappaletta.

Kesällä 1994 Erkki Laakso valitti Suomessa
saamastaan kohtelusta Euroopan neuvoston
ihmisoikeustuomioistuimeen. Sieltä tuli vastaus
25.10.95. Siinä ilmoitettiin että asiaa harkitaan
otettavaksi käsittelyyn.
Söderman valittiin kesällä 1995 EU-
oikeusasiamieheksi. Laakso katsoo Södermanin
vaikuttaneen asiaansa ja hän valitti eduskunnan
perustusvaliokunnalle Södermanin valinnasta
EU-oikeusasiamieheksi:

"Miten ihminen voidaan valita virkaan, kun häntä
vastaan on yksilöity ja virallisesti rekisteröity
valitus vireillä?"

Asia on nyt EU-parlamenti vetoomuslautakunnalla
Romano Prodin aloitteesta.

Miten on mahdollista, että tällainen asia on
voitu toimittajien taholta salata kaikkein
tärkeimpään aikaan v.95 ja sitä ennen ja sen
jälkeen?

Söderman on yksi toimittajien lellikki, jonka
ihmisoikeustaistelijamainetta hehkutetaan tuon
tuosta milloin missäkin mediassa!

Tapaus panee kysymään, minkätyyppiset ihmiset ovat
toimittajien lellikkejä?

Pääasia, että Suomi pääsee kunniankukkuloille,
keinoista ei ole mitään väliä.

Muistaakseni Söderman sai Suomen korkeimman
ansiomitalin Ahtisaarelta.

Palkka oli jo vuosia sitten noin 10 000mk/kk.
Erkki-poikansa on työtön ja asunnoton!
Pitää olla isällä kova sydän, kun ei auta edes
taloudellisesti omaa asunnotonta poikaansa.

TÄRKEÄMPÄÄ ON SE MISTÄ MEDIA VAIKENEE KUIN SE
MISTÄ SE PUHUU.

6

4413

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kovasydäminen isä

      Ei Jacob Söderman sano edes päivää 10 000mk:n
      kuukausipalkalla. Hänen palkkansa olijo vuosia
      sitten n. 100 000mk.!

    • Gtfvfdd

      Katkeraa ja kitkerää Ap:n kirjoitus. Opi elämään jo vihdoin vanha ukko. Olet oksetus!!

      • TuttuSylttytehdas

        Jaahas? Taas RKP:n puoluetoimiston nettikomppanian päivystäjä saapui puolustaman omiaan!


    • Suomi-svekokratia

      Söderman kuuluu ruotsinkieliseen eliittiin ja Suomi on svekoratia. Eli Jaakko saa täällä touhuta ihan vapaasti ilman seuraamuksia.

      EU-eliitti taas on Suomen eliitin kanssa liitossa. Sieltä on turha hakea apua. Eliitit näet suojelevat toisiaan. "Ei korppi korpin silmää noki"

    • svekomedia

      Suomen valtamedia on yhtä kuin svekomedia. Eli se ei kirjoita mitään kielteistä ruotsinkielisistä ja varsinkin heidän eliitistään.

    • Anonyymi

      Kuka nyt putinistia auttaisi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      56
      1304
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      20
      932
    3. 68
      772
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      758
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      718
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      714
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      655
    8. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      10
      612
    9. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      587
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      538
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      522
    13. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      521
    14. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      75
      516
    15. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      493
    16. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      455
    17. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      454
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      451
    19. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      36
      437
    20. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      437
    Aihe