Paha olo

Hei.. Olen 16 vuotias tyttö ja minulla ei nyt mene hyvin. En tiedä oikein mistä aloittaisin... Aloitin juuri lukion ja olen ulkoa päin katsottuna vallan hyvinvoiva, iloinen, sosiaalinen ja reipas tyttö. Olen erittäin hyvä koulussa, ollut aina, ja menestynyt muutenkin. Mutta minulla on aina ollut ongelmia kavereiden saamisessa. En tiedä johtuuko se siitä, että olen vähän epävarma, vaikka vaikutankin itsevarmalta. En uskalla olla oma itseni uusien ihmisten seurassa. Minulla on ollut lähes koko ikäni kaksi ystävää, joiden seurassa olen pystynyt olemaan täysin oma itseni, aika lapsellisia nämä ystävät, heitä sain aina hävetä, mutta silti kuin siskoja. Ja nyt meille tuli riita näiden ystävieni kanssa, he loukkaantuivat verisesti kun menin eräässä juhlassa, johon olin tullut heidän kanssaan, niin puhumaan toisten ystävieni kanssa. Siinä loukkaantumisessa ei ollut mitään järkeä, ja olenkin jälkeenpäin miettinyt, olivatko he edes koskaan sitten tosiystäviäni, kun minut näin jättivät. Tuntuu ettei keneenkään voi enää luottaa. Ja nyt, olen aivan yksin. Heillä on uudet ystävänsä, joiden kanssa ovat. Olemme sopineet riidan, muttemme ole enää missään tekemisissä. Minulla ei kertakaikkiaan ole ketään ystävää. Lukio vie voimia ja on stressaavaa, enkä käy koulun lisäksi oikeastaan missään, paitsi nyt joskus lenkillä tai shoppailemassa. Kaikki voimani ovat loppu, ja koko ajan minulle on sellainen puristava tunne rinnassa, joka ei lopu millään. Mietin koko ajan, mikä vika minussa on. Miksi minulla ei ole koskaan ollut kunnolla ystäviä, miksi olen tällainen, ja entä jos tämä ei lopu. Minulla on kyllä ihana ja välittävä perhe, mutta tuntuu etteivät vanhempani ota minua tosissani. Heillä on sama näkemys minusta, kuin useilla muilla, että olen vahva, fiksu ja iloinen tyttö, joka selviää mistä vain, mitä nyt välillä jotain valittaa, se kuuluu murrosikään. Tätä pahaa oloa on jo jatkunut toista vuotta. Ennemmin se ei kalvannut niin kovasti, kun oli jotain sisältöä elämässä ja ystäviä. Nyt kun olen koko ajan yksin, se ei jätä rauhaan.

Kiitos jos joku jaksoi lukea koko viestin. Arvostan sitä. Toivon myös, että joku voi auttaa. Voitte kertoa omia kokemuksianne - mitä vain. Hyvää alkavaa syksyä kaikille.
5398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

no heippa tyttönen. tuskin sua voin auttaa ku en mikää psykologi oo mut olen ite 19v poika ja olen erittäin sosiaalinen päältäpäin katsottuna. kuitenkin kun menen kotiin niin paha olo alkaa vaivaa, ei tiedä mitä tekisi jne. koulu on tavallaan minulle terapeuttinen paikka jossa voin jutella kavereiden kanssa ja minulla on kivaa. Ehkä sinun kannattaisi yrittää hankkia jokin harrastus missä tapaisi muita ihmisiä ja vaikka tuntuu ettei jaksaisi lähteä harrastamaan niin kannattaa kuitenkin - ainakin kokeilla. Joo-o, huono mä olen näissä asioissa auttamaan mut yritä tsemppaa - muista että paistaa se valo risukasaankin ja olen varma että tulet kokemaan vielä monta unohtumattoman upeaa hetkeä ja saat uusia ystäviä, olet niin nuorikin vielä =)!!!

Äänestä

Moikka! Oon 17 vuotias tyttö ja ymmärrän täysin miltä susta tuntuu.. Itsekin olin lukiossa ja masennus alkoi ennen kesälomaa... Kesälomalla meni 9 vuoden ystävyys poikki kun "ystäväni" oli niin ilkeä minua kohtaan ja tilannetta ei yhtään helpottanut se, että tämä kyseinen henkilö yritti jatkuvasti ottaa minuun yhteyttä vaikka olin hänelle sanonut että otan itse yhteyttä JOS haluan.. Ahdistus vain kasvoi.. Tuntuu että ainoa hyvä juuri tällähetkellä on poikaystävä joka on tukenut mua älyttömän paljon. En enää kuitenkaan luota muiihn ihmisiin ja pelkään tutustua muihin tai ees olla mukana missään porukassa, sillä olen saanut kuulla haukkuja muilta, varsinkin tytöiltä. Lukiossa masennus paheni järettömän paljon, koska tuntui ettei voimat riitä siellä olemiseen ja alkoi olla itsetuhoisia ajatuksia. Kerroin jossakin vaiheessa poikaystävälleni niistä ajatuksista ja hänen kanssaan myös vanhemmilleni. Lopetin lukion siihen paikkaan ja hankin itselleni apua nuorisopsykatrisesta. Olen käynyt siellä jo vuoden, eikä ole auttanut paljoakaan ja paljon kaikkea ikävää on tapahtunut. Melkein toteutin synkät suunnitelmani elämäni lopettamisesta, mutta onneksi en kerennyt... Joten olen ajatellut jonkinlaista terapiaa... Varmaan psykoterapiaa tai musiikkiterapiaa.. En oikein osaa neuvoa sua tän asian suhteen, mutta haluan että tiiät että et oo yksin :) Ja suosittelen, että käyt vaikka koulun terkkarille puhumassa ja kerrot ihan avoimesti tunteistas ja siitä mitä on tapahtunut... Niin minäkin tein. Tietenkään helppoa se ei oo, mutta kannattaa :) Oikein paljon kaikkea hyvää sulle elämääs ja voimia

Äänestä

Kun tilanteesi on jatkunut jo toista vuotta, ja ilmeisesti se on mennyt vaan pahemmaksi, niin ei se siitä itsekseen miksikään muutu. Sinun täytyy alkaa nyt ajoissa muuttamaan tilannettasi paremmaksi, tai hakeutua hoitoon. Mitä pitempään se jatkuu tuollaisena niin sen huonommat mahdollisuudet on parantua.
Voit joko mennä terveydenhoitajalle puhumaan olostasi, se ohjaa koulukuraattorille/psykiatrille ja saat lääkityksen, tai sitten voit alkaa itse muuttamaan niitä olosuhteitasi ja oloasi vähän kerrassaan paremmaksi.

-
http://masennus.nettisivu.org

Äänestä
  • Kiitos kaikista vastauksista! Niistä tuli heti vähän parempi mieli ja olen ajatellut nyt mennä puhumaan koulumme terkkarille tässä jokin päivä. Tsemppiä ja jaksamista elämään kaikille :)

    Äänestä

Tässä ois mun tarina..
Olen siis 19 ja kärsin samasta ongelmasta, kuin sinäkin; kavereiden/ystävien hankkiminen on todella vaikeaa. Oon pienestä asti ollut tosi ujo ja yleensä kavereita olen saanut sillä, että he tulevat ensin puhumaan mulle. En myöskään osaa olla uusien ihmisten seurassa oma itseni, koska pelkään, että nolaan itteni tai vastaavaa..
Mullakin oli yks todella hyvä ystävä tässä 2 vuoden aikana, mutta jostain kumman syystä välit vaan "viileni". Oltiin joka päivä tekemisissä, jossei nähty, niin ainakin soiteltiin. Nyt kun yritän soittaa hänelle, niin aika harvoin hän enää vastaa. Eniten ehkä tässä "ystävyydessä" ärsyttää se, että olin ensimmäinen hänen kavereistaan, joka sai ajokortin ja jolla oli aina auto käytettävissä. Jälkeen päin mietittynä hän käytti mua vaan "hyväkseen". Nyt kun löytyy jo muiltakin kavereilta kortit ja autot, niin mua ei tarvita enää.
Onneksi omistan vielä 2 ystävää, joita nään viikoittain. Toinen heistä on kanssani samassa paikassa töissä, mutta eri vuorossa. Häntä näen vain viikonloppuisin. Toinen ystävävistäni on kärsinyt masennuksesta ja on siis todella herkkä sille, joten en hirveästi viitsisi avautua ongelmistani hänelle.. Pelkään, että hänkin masentuu ja sitten se on mun syyni. Muuten hän on tod. hyvä ystävä.
Mutta tästä "ex-ystävästä".. Kerroin hänelle lähes kaiken ja samoin hän mulle. Meillä oli todella hauskoja hetkiä yhdessä ja jne. Oon vaan miettinyt, että teinkö hänelle jtn pahaa. Oon kysynytkin sitä, mutta vastaus oli vaan "mitä pahaa sä muka voisit ees tehä mulle?" Niinpä. Joskus toivon, että olisinkin loukannut häntä jotenkin, niin olisi syy tälle välien viilenemiselle. Nyt en tiedä, missä vika. Hän aloitti syksyllä koulun ja ymmärrän, että se väsyttää, mutta jännä juttu, että hän jaksaa tavata muita kavereitaan jne.. Hänellä tosiaan ne "ystävät"/"kaverit" vaihtuvat jatkuvasti.. Hän osasi/osaa myös olla tod. kiero kavereitaan kohtaan. Esim. olimme jossain ja hänen puhelimensa soi.. "Ääh, se on toi, en mä jaksa vastaa.." Puhelin soi toisen kerran "No voi v*ttu, pakko se on kai vastaa." "Joo, nyt on vähän paha paikka, soitan kohta." Hän ei koskaan soittanut takaisin.. Joka kerta, kun yritän soittaa hänelle, mietin vain, kuinka hän kiroo siellä puhelin kädessään..
Lopulta sitä rupee aina miettimään, mikä mussa on vikana? Onko väärin, kun yritän auttaa muita ja olla muille kiltti? Kai sitä pitäis olla ilkee, kiero, kaksnaamanen kusipää, niin pärjäis täs elämässä ja sais niitä kaltaisiaan "kavereita".
Toivon mukaan saat apua terveydenhoitajalta. Tsemppiä ja hyvää jatkoa! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttöööttöö kirjoitti:

Hei.. Olen 16 vuotias tyttö ja minulla ei nyt mene hyvin. En tiedä oikein mistä aloittaisin... Aloitin juuri lukion ja olen ulkoa päin katsottuna vallan hyvinvoiva, iloinen, sosiaalinen ja reipas tyttö. Olen erittäin hyvä koulussa, ollut aina, ja menestynyt muutenkin. Mutta minulla on aina ollut ongelmia kavereiden saamisessa. En tiedä johtuuko se siitä, että olen vähän epävarma, vaikka vaikutankin itsevarmalta. En uskalla olla oma itseni uusien ihmisten seurassa. Minulla on ollut lähes koko ikäni kaksi ystävää, joiden seurassa olen pystynyt olemaan täysin oma itseni, aika lapsellisia nämä ystävät, heitä sain aina hävetä, mutta silti kuin siskoja. Ja nyt meille tuli riita näiden ystävieni kanssa, he loukkaantuivat verisesti kun menin eräässä juhlassa, johon olin tullut heidän kanssaan, niin puhumaan toisten ystävieni kanssa. Siinä loukkaantumisessa ei ollut mitään järkeä, ja olenkin jälkeenpäin miettinyt, olivatko he edes koskaan sitten tosiystäviäni, kun minut näin jättivät. Tuntuu ettei keneenkään voi enää luottaa. Ja nyt, olen aivan yksin. Heillä on uudet ystävänsä, joiden kanssa ovat. Olemme sopineet riidan, muttemme ole enää missään tekemisissä. Minulla ei kertakaikkiaan ole ketään ystävää. Lukio vie voimia ja on stressaavaa, enkä käy koulun lisäksi oikeastaan missään, paitsi nyt joskus lenkillä tai shoppailemassa. Kaikki voimani ovat loppu, ja koko ajan minulle on sellainen puristava tunne rinnassa, joka ei lopu millään. Mietin koko ajan, mikä vika minussa on. Miksi minulla ei ole koskaan ollut kunnolla ystäviä, miksi olen tällainen, ja entä jos tämä ei lopu. Minulla on kyllä ihana ja välittävä perhe, mutta tuntuu etteivät vanhempani ota minua tosissani. Heillä on sama näkemys minusta, kuin useilla muilla, että olen vahva, fiksu ja iloinen tyttö, joka selviää mistä vain, mitä nyt välillä jotain valittaa, se kuuluu murrosikään. Tätä pahaa oloa on jo jatkunut toista vuotta. Ennemmin se ei kalvannut niin kovasti, kun oli jotain sisältöä elämässä ja ystäviä. Nyt kun olen koko ajan yksin, se ei jätä rauhaan.

Kiitos jos joku jaksoi lukea koko viestin. Arvostan sitä. Toivon myös, että joku voi auttaa. Voitte kertoa omia kokemuksianne - mitä vain. Hyvää alkavaa syksyä kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu