Eli siis 2008 vuoden marraskuussa tulin raskaaks. Raksaus oli vahinko mutta sillon olin ajatellut pitää sen (en siis tuolloin seurustellu mutta tapailin erästä miestä). Raskaus kumminkin päätty siihen kun se kivut alko ja se todettiin kohdun ulkopuoliseks. No sen jälkeen ei pahemmin sitä miestä nähny.
2009 vuoden alussa tapasin ennestään tutun miehen pitkästä aikaa ja huomasin heti tossa on se oikee ihana mies mulle. Ja sitten 2009 vuoden joulukuussa tulin raskaas kun ehkäsy petti. Ja sitten tuli päätös abortista. Asuin eri paikkakunnalla kun mun mieheni. Sillä oli hyvä työpaikka omalla paikkakunnallaan ja mulla opiskelut kesken. Siihen kuvioon ei vaan sopinut lapsi. Joten päädyttiin aborttiin. Mutta nyt kuitenkin asiat on toisin vaikka abortista ei oo ees vuotta. Lopetin koulun koska en pystynyt sitä henk koht syistä käymään loppuun. Muutan mun mieheni luo viikon päästä ja ollaan onnellisia yhdessä. Oltasi sillon pidetty lapsi mutta asiat oli niin kun oli. Nyt kaikki on muuttunu ku ei jouduta asuun kaukana toisistamme. (ja oli muitakin asioita mut en jaksa nyt kaikkee luetella)
Mitä mieltä te ootte siitä et abortin jälkeen tulee raskaaksi. Tässä vaiheessa itellä siitä kulunu n.8kk. En siis aio korvata lapsella menetettyä. Tunnen vaan nyt olevani valmis. Mies, koti, rahalliset asiat kunnossa ja rakkaus lasta kohtaa jota ei oo edes vielä olemassa.
Tai onko teil kokemuksia siitä mitä lääkärit sanoo tällasessa tilanteessa. ku jos ny lähiaikoina tuisin raskaaks ni melki vuoden välein ois ollu raskaana. Onko ollu tuomisteva asenne et miks sit teit abortin jos kerran nyt haluat lapsen tms?? Kertokaa omia kokemuksia jos on :)
Ja abortin vastustajien on turha tulla paasaan tänne et oon vastuuton murhaaja tai muuta vastaavaa..ohitan ne tekstit kumminkin :D

Vastaukset 3
Vanhimmat
Aloituksesta on nähtävissä, millaisella "harkinnalla" mukavuusabortin saa ilmoitusasiana. Lainsäätäjä on halunnut estää kevytmieliset abortit, jotka loukkaavat sekä lapsen henkeä että naisen arvoa.
Minusta abortti on oma päätös. Itselläkin on sellainen tilanne että joulukuun 21.12.2009 tein abortin. Ja nyt olen taas raskaana. Vasta 7rv, mutta silti. Tämän alkion isä oli mukana jo heti kun rupesin epäilemään raskautta ja sainkin sen tietää jo pari viikkoa sitten. Mutta nyt alku viikosta hän sanoi "tee abortti". Nyt pähkäilen että pindänkö lapsen vai teenkö abortin. Olen kumminkin kolmoistutkintoa suorittava, kohta 19-vuotias tyttö. Ajattelin ensin pitää lapsen kun lapsen isäkin olisi paikalla, mutta nyt en todellakaan tiedä. Perheenikin vastustaa jälleen kerran tätä asiaa. Abortistani on vasta n.9kk.
Minusta olisi varmasti äidiksi, muttei yh-äidiksi. Luulen näin ainakin. Olin jo päättänyt pitää lapsen, mutta enään en tiedä. Toki kaverit sanovat tukevansa, mutta en voi laskea sen varaan oikein.
Itse en varmaan voi tuomita kun olen tullut näin monesti jo tällä iällä raskaaksi, mutta silti se on vakavaa.
Kenties pitäisi tehostaa vielä ehkäisymenetelmiä. Heh. Huonoa huumoria tuo edellinen lausahdus.
Kenties eksyn taas sille kamalalle penkille ja odotan kun se tulee ulos. Kenties odotan sinne toukokuun ihan alkuun ja yritän olla yh-äiti.. Mutta entäs jos epäonnistun? Minulla on niin loistavat mahdollisuudet katsokaas epäonnistua. Minulla on paniikkihäiriö (mikä tarkoittaa että en oikein pysty puhumaan, hyperventiloin ja tärisen kuin mikäkin), entä jos niin käy kun olen vauvan kanssa kahden. Sillon en kykenisi edes pitämään lasta sylissä.
Mutta ihanaa että sinulla menee noinkin hyvin! Toivon teille kaikkea hyvää :)
ehkäisymenetelmien tehostaminen ajatuksena on huonoa huumoria, niin huh huh.
En vastusta moraaliselta kannalta aborttia, mutta luuletko, ettei täystyöllistettyllä terveydenhuoltoalalla ole muutakin tekemistä kuin hoitaa ehkäisyä (sinusta johtuvan vastuuttomuuden käytöksen seurauksia) sinun puolestasi? Hanki nyt jumalauta joku varma ehkäisy, ettei tämän jälkeen tarvitse joka vuosi ravata rasittamassa terveydenhuoltoa aborteillasi. Kierukka on melkoisen tehokas keino, jos pillereitä et osaa tai viitsi käyttää.
Lapsi tarvitsee vastuullisen äidin, ja sinussa ei näytä tällä hetkellä olevan vastuullisuutta kovinkaan paljoa, ainakaan ehkäisyn käytön osalta. Tee lapset vasta sitten, kun olet siihen henkisesti kypsä.