Tapasin kaksi vuotta ihmisen, joka kolahti ensi näkemällä. Ensimmäisellä kerralla sain seurata häntä sivusta, mutta minulle tuli jo silloin outo tunne, että tulemme olemaan tulevaisuudessa hyviä kavereita. Meinasin jopa mennä puhumaan hänelle, mutta peräännyin viime hetkellä. Niin varmaa ja outoa tunnetta ventovieraasta ihmisestä ei ole tullut koskaan ennen. Aivan kuin olisin tuntenut hänet aina.
Meillä on hyvin paljon yhteistä, sama koulutus, harrastukset, musiikkimaku yms... joka tapauksessa enemmän kuin kenelläkään muulla tähän asti tuntemistani ihmisistä.
Nyt olemme ihan hyviä kavereita ja tunnemme toisemme erittäin hyvin. Mutta se miksi olemme vain "ihan hyviä" kavereita johtuu siitä, että meidän kaveruus on ollut alusta lähtien melko vuoristorataa. Välillämme on toisinaan syvä jää ja välillä elo on hyvinkin harmonista. Emme riitele, mutta tuntuu, että pystymme loukkaamaan toisiamme todella herkästi. Lisäksi tuntuu, että välillämme on myös epäluottamusta. Olen tiedostamatta ja tietoisesti jättänyt kertomatta hänelle muutamia faktoja elämästäni, ei ole vain tuntunut hyvältä kertoa, mitä suuresti ihmettelen.
Tämä toinen osapuoli heitti kerran herjalla ilmaan, että meillä on viha-rakkaus-suhde, että minun kanssa hän ei pystyisi elään mutta ei pystyisi elää ilmankaan. Ja muutenkin olemme yrittäneet tehdä toisiamme mustasukkaisiksi.. sitäkään en ymmärrä miksi. Kenenkään muun kanssa kaveruus ei ole näin vaikeata tai toisen seurassa olo toisinaan niin vaivalloista. Järki vaan sanoo, että hänen seurassaan olo pitäisi olla kaikkein yksinkertaisinta ja helpointa, mutta sitä se ei tosiaan ole.
En ole ennen todellakaan miettinyt mitään sielunkumppani- yms. kaksoisliekkiasioita, mutta tämän kaverin myötä alkoi sitten kiinnostamaan, että mistä ihmeestä tässä voi olla kyse? Meitä ei ole yhteenkään luotu, mutta tarvitsen häntä aivan älyttömästi. En tiedä osaisinko elää enää ilman, vaikka huomaan yhtenään järjesteleväni elämääni siten, että pääsisin hänestä eroon.
Joku ystävällinen voisi ystävällisesti hieman valottaa tilannetta, kiitos.
Meillä on hyvin paljon yhteistä, sama koulutus, harrastukset, musiikkimaku yms... joka tapauksessa enemmän kuin kenelläkään muulla tähän asti tuntemistani ihmisistä.
Nyt olemme ihan hyviä kavereita ja tunnemme toisemme erittäin hyvin. Mutta se miksi olemme vain "ihan hyviä" kavereita johtuu siitä, että meidän kaveruus on ollut alusta lähtien melko vuoristorataa. Välillämme on toisinaan syvä jää ja välillä elo on hyvinkin harmonista. Emme riitele, mutta tuntuu, että pystymme loukkaamaan toisiamme todella herkästi. Lisäksi tuntuu, että välillämme on myös epäluottamusta. Olen tiedostamatta ja tietoisesti jättänyt kertomatta hänelle muutamia faktoja elämästäni, ei ole vain tuntunut hyvältä kertoa, mitä suuresti ihmettelen.
Tämä toinen osapuoli heitti kerran herjalla ilmaan, että meillä on viha-rakkaus-suhde, että minun kanssa hän ei pystyisi elään mutta ei pystyisi elää ilmankaan. Ja muutenkin olemme yrittäneet tehdä toisiamme mustasukkaisiksi.. sitäkään en ymmärrä miksi. Kenenkään muun kanssa kaveruus ei ole näin vaikeata tai toisen seurassa olo toisinaan niin vaivalloista. Järki vaan sanoo, että hänen seurassaan olo pitäisi olla kaikkein yksinkertaisinta ja helpointa, mutta sitä se ei tosiaan ole.
En ole ennen todellakaan miettinyt mitään sielunkumppani- yms. kaksoisliekkiasioita, mutta tämän kaverin myötä alkoi sitten kiinnostamaan, että mistä ihmeestä tässä voi olla kyse? Meitä ei ole yhteenkään luotu, mutta tarvitsen häntä aivan älyttömästi. En tiedä osaisinko elää enää ilman, vaikka huomaan yhtenään järjesteleväni elämääni siten, että pääsisin hänestä eroon.
Joku ystävällinen voisi ystävällisesti hieman valottaa tilannetta, kiitos.
Vastaukset 19
Vanhimmat
No, järjestät asiasi siten, että olet hänestä erossa. Miltä Tuntuu? Se kai sen parhaiten näyttää. Vihaat /et voi ymmärtää miksi hän...., ilmaise se hänelle. Miltä sitten tuntuu? Mikä sinä olet, mistä kaikki oiken on tullut? Mitä on rakkaus ja mitä on elämä? Onko kaksoisliekkejä? Tunnenko itseni? Mikä on elämän tarkoitus? Onko Jumlaaa vai onko puhdasta kemiaa ja rakkautta? Mitä pelkään, eniten? Kenelle elän? Mikä on tärkeää? Unohdanko itseni, unohdanko hänet? Voiko hän hyvin? onko kaikki hänellä varmasti hyvin? Ketä minä rakastan? Jos unohdan hänet, vaikka hän on tärkeä, tuleeko minulle/hänelle joku muu vielä tärkeämpi, vaika hän oli koko elämäni?
Tämä on vain elämää, eikä kukaan muu tiedä vastausta kuin TE!!!!!!!!!!!!!!
Kuulostaa ihan rakastuneiden touhulta.
W124?
Yhteiset asiat yhdistää ja eri asiat erottaa teitä? Luonteissanne ja elämän kokemuksissanne on jotakin samaa, se miellyttää mutta myös ärsyttää? Pidätte toisistanne, mutta ette voisi elää yhdessä näiden ärsyttävien seikkojen takia. Kun sanot että tarvitsette toisianne, toinen täyttää sen tarpeen ja tyhjän tilan mitä teistä kumpikin tarvitsee. Mitä asioita suhteessanne ajattelet järjellä ja mitä tunteella mieti sitä. Tunteet ovat voimakkaasti mukana ystävyydessänne (rakkaus ja viha) se sokaisee järjen äänen ja järjellä mietit miksi tunnet näin missäkin tilanteessa. Annatko nyt tunteen vai järjen äänen viedä riippuu itsestäsi ja hänestä. Jos olette molemmat voimakkaasti tunneihmisiä, tulee suhteenne olemaankin vuoristorataa. Jos taas järki ohjaa niin elämänne on tasaisempaa järkeilyä.
Kovin ristiriitaista on teidän sielunkumppanuutenne - jos se sellaista on..? Sanot, että tarvitset häntä aivan älyttömästi - miksi? Kun tuon tarinan luki, tuli jotenkin sellainen olo kuin olisit jo "ensi-istumalta" päättänyt, että hän se on... Käytännön toteutus vain ontuu. Tarvitset häntä, koska olet niin päättänyt? Hän tuli elämääsi ilmeisesti sellaiseen aikaan, kun kaipasit jota kuta tulevaksi?
Whatever, itselläni on sielunkumppanuudesta erilainen käsitys. Se on yhdessäolon mutkattomuutta ja sitä, että vaistomaisesti osaa puhua samaa "kieltä" toisen kanssa, vaikka tausta ym tekijät ovat aivan erilaiset. Minulla on montakin tuttavamiestä, joiden kanssa minulla on samanlainen "agraaritausta", ollaan samalla alalla töissä, harrastetaan samoja asioita - mutta ei se heistä mitään "erikoisia" minulle tee. Elämänkumppanini on kaupungista, eri alalla ym - mutta yhteinen sävel löytyi ensitapaamisella, meillä on samanlainen huumorintaju ja tapa katsoa maailmaa. Vaikka kumpikin olemme voimakastahtoisia ihmisiä ja meillä on eriäviä mielipiteitä asioista, kenenkään kanssa ei ole olo ollut niin "sopiva" kuin tämän miehen. En ole mitään "liikaa" tai "liian vähän".
Olenpa minäkin tavannut sielunkumppanini. "Tunsimme" toisemme heti ja olemme aivan samanlaisia. Olen kysynyt hänestä astrologilta ja selvännäkijältä. Asrologin vastaus oli että juu olet täysin oikeassa, sopisitte toisillenne täydellisesti. Selvännäkijä totesi oitis että meillä on kosminen yhteys, olemme täysin samalla aaltopituudella ja olemme eläneet yhteisen huikean elämän kauan sitten avioliitossa.
Olen joka päivä toivonut että voisimme olla tässäkin elämässä edes läheisiä ystäviä, mutta kohtalo ajaa toistuvasti meitä toisaalle.
Itse oivallan tämän niin että olemme tulleet tänne maan päälle oppimaankin jotakin, ettei meidän ole nyt tarkoituskaan elää tässä elämässä yhdessä. Ajatus on tuskallinen, kaipaan häntä ihan älyttömän paljon! On vain sopeuduttava siihen että jatkossakin ehkä kuljemme eri teitä...
Kaikkihan eivät tällaisia asioita ymmärrä, olemme niin erilaisia ja eri aaltopituudella, me ihmiset. Itse olen "vanha sielu" ja nämä asiat ovat olleet ihan järkeenkäypiä ja selviä jo hyvin nuoresta asti. Enkä edes yritä näitä kenellekään "pakkosyöttää". Kaikki ihmiset oivaltavat ja elävät tahtiinsa niin kun on tarkoitettu.
Itse oivallan sielunkumppanuuden mutkattomuutenea ja niin että annetaan toiselle tilaa vaikka se satuukin. Annetaan toisen mennä..
Myös toisen ymmärtäminen sielunkumppanuudessa on rajatonta, ei tarvitse enää tapella ja ymmärretään tätä elämää ja sen tarkoitusta jo vähän syvemmin.
niitä voi olla vaikka kuinka monta mutta kaksoisliekkiä on vain yksi!
Kasoisliekkimme on se jota me sielussamme kaipaamme, sielukumppanit ovat täällä samalla matkalla
kanssamme, tukien toinen toisiamme ja joskus pahin vihamiehemme voi olla sielukumppanimme.
Hän on auttamassa jonkun sovitun kokemuksen toteutumisessa, jonka olemme yhdessä ,ennen syntymäämme
tänne, yhdessä sopineet.
Kaksoisliekki on meidän sielullinen puuttuva osamme ja kohtaaminen tapahtuu siinä vaiheessa kun molemmat ovat ns. "samalla tasolla" -vaikea selitää lyhyesti.
Sielunkumppanuus on toimivaa vain samaa sukupuolta olevien kanssa, joten etsi sellainen.
että olette hyvin paljon samanlaisia, mutta eti teillä ole parisuhteeseen tarvittavaa kunnioitusta edes nyt joten miksi yrittää mä en ainakaan jaksaisi koska parisuhde vaatii sen että toisen kanssa on helppo olla koko ajan eikä siinä tarvitse nähdä tai maalata piruja seinälle.Voi olla että tunteesi ovat suuremmat kuin sen miehen joka on tykästynyt mutta ei kuitenkaan sinua halua ja kohtelee veemäisesti. Onko se todella sellaista mitä haluat, jatkuvaa stressiä.kuulostaa pinnalliselle rakkaudelle...
Niin, se on hankala, jos on täysin samanlainen ihminen, silloin myös ne huonot piirteet kohtaavat, mikä aiheuttaa pienempiä ja suurempia konflikteja. Kuten ainakin minä loukkaannun helposti, ja vaikea leppymään, ja jos toinen samanlainen, niin voi helvetti sentään. Se on sitä sielunkumppanuutta.
Kysyjä kertoo hänelle hyvin läheiseltä tuntuvasta ihmisestä.
Koska kysyjän ja hänen toverinsa persoonallisuudet ovat hyvin samalla tavoin rakentuneet, ovat myös heidän vahvuutensa ja heikkoutensa samankaltaiset. He ovat myös tottuneet luomaan ja sitouttamaan suhteensa toisiin ihmisiin siten, että näissä suhteissa heidän heikkoutensa saavat vahvistusta toiselta osapuolelta ja heidän vahvuutensa ovat hyödyksi toiselle osapuolelle. Nyt kysyjä ja hänen toverinsa ovat tilanteessa, missä tämänmuotoinen suhderakennelma ei olekaan mahdollinen. Tämä aiheuttaa hämmennystä, ahdistusta, vihantunteitakin. Kysyjälle ja hänen toverilleen on kuitenkin juuri nyt auennut harvinainen mahdollisuus oppia runsaasti itsestään ja kasvaa toimimaan toisin kuin tähän asti. Suora palaute toiselta hyvin samankaltaiselta ihmiseltä tarjoaa kasvulle hedelmällisen ja voimakkaan maaperän.
Kehotan kysyjää olemaan avoimempi. Tämä auttaa häntä luottamaan itseensä - ja näin myös toiseen. Luottamuksen syntyessä avoimuuden kautta kysyjä oppii kantamaan itse itseään ja näin itsenäistyttyään kasvaa hänestä arvokas kaikille muille ihmisille. Meille kaikille jotka hänen kanssaan elävät.
Toivotan kysyjälle ja hänen toverilleen aikaista heräämistä ja kotitehtävien itsenäistä suorittamista.
Olette ehka tosistaan tietamatta sukulaisia, eism. sisko ja veli.
Mutta olen kylla itse ollut 100% ei-sukulaisen kanssa vastaavassa tilanteessa ja voin sanoa etta seksi voi olla aivan loistavaa mutta arkielama ei toimi. Eli rakastajattarena ko. henkilo oli ihan ok.
Googlaa "michaelin käsikirja" lue se tieteiskirjallisuutena, seuraa sen jlk maailmaa ja hämmästy.
Tuttu juttu tavallaan. Olimme liian samanlaisia, se ei toiminut. Omat heikkoudeni voimistuivat toisessa osapuolessa ja jälkikäteen sen huomasi, ettei todella täydennettykään toisiaan vaan suhteesta tuli tuhoisa. Valtataistelua. Toisen sanaton ymmärtäminen. Yhdessä sietämätöntä ja erossa sietämätön ikävä (osa suhteesta oli työkomennukseni takia etäsuhdetta).
Jätä se...
Juuri tuota "kaksoisliekkiä" minäkin kirjoituksessani tarkoitin ja niitähän on vain yksi.
Mitä tulee tuohon samanlaisuuteen, jo henkisesti kasvaneet ihmiset sopivat kyllä elämäänkin yhdessä, ei tarvitse tapella, ymmärretään toisia, ja kunnioitetaan.
Se on selvä ettei tällaista suhdetta olekaan, ei ainakaan vielä, sillä olemme henkisessä kehityksessä vielä lapsen kengissä.
Mitä ihmettä te oikein sekoilette?
Kaksoisliekkejä? Onko nää jotain grillausohjeita?
lapsille sallittu...hus pois ei ole sinulle -vaarallista
Olisiko tästä apua. Hae googlella 'logoterapia' ja sen jälkeen 'logoterapia - Wikipedia'. Siinä on tästä ihmisen kolmannesta ulottuvuudesta.
Ei semmoseen oo mitää uskomista, -muka sielun kumppanuus, kuka hiivatin tötterö senkin on julki möläyttäny, .tietysti joku astrologi humpuukimaakari, joka ei tiedä elämän kokemuksen puutteessa totuudesta höykäsen plöräystä.