Loppuun palanut.

Miten voikaan ihminen olla väsynyt.. en jaksa iloita elämästä. Tuntuu, että elämäni murenee käsiin, joka päivä vähemmän ilonaiheita. Toiset ihmiset kyllä vielä kiinnostaa, ehkä ainoa asia joka jaksaa pitää hereillä. Ilman rakkaita ystäviäni en jaksaisi ollenkaan, joskus menetin osan heistä koska olin liian väsynyt. Nyt he ovat ainoat tukipilarini. Alkoholi, lääkkeet ja kannabis maistuvat myös, niistä saa hyvän olon edes hetkeksi. Miten voikaan väkivalta paiskoa ihmisen näin maahan, henkinen etenkin. Se on viiltänyt niin syvältä, vaikka se onkin vain yhtä kylmää muistoa se ei jätä rauhaan. Ei myöskään lasinen lapsuus, näen siitä kuvia silmissäni. Öisin heräilen painajaisiin, en jaksa. Ruoka ei maistu, kuihdun silmissä. Tiedän sen itsekkin, en halua laihtua. Se on rumaa, mutta mielessä soi "Nälkä tekee sinusta vahvan!" Tunnen olevani sairas, iltaisin pyörin lakanoissa ja itkien itseni uneen. Joka ilta ahdistaa. Kuolema olisi helppo, kivuton, rauhallinen. Mutta entä jos onkin taivas ja helvetti? Ja entä ystäväni, heille haluan vain hyvää? Itse en jaksa enää taistella. Haluan, että tämä helvetti loppuu. Haluaisin, että elämä olisi elämisen arvoista. Kaikki ovat minusta huolissaan, en halua olla vaivaksi.
3277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hei, voin hyvin ymmärtää sinua sillä itsekin kärsin ahdistuneisuudesta ja vähintään kohtalaisesta masennuksesta. Juuri tänään pakonomainen itsemurhan ajattelu valtasi mieleni, joka pelotti minua suuresti koska tavallaan kuitenkin pelkään kuolemaa. Pelkään, etten jaksa enää ja teen itsemurhan. Välillä taas toivon kuolevani, koska silloin ainakin pääsisi tästä sietämättömästä tuskasta eroon. Tiedän myös olevani vaivaksi lähimmäisilleni, jotka toki rakastavat minua ja välittävät, mutta viimeksi eilen äitini sanoi olevansa hieman kyllästynyt ainaiseen valitteluuni ja puheenaiheisiin, jotka pääsääntöisesti liittyvät ahdistuksesta jaaritteluun ja (yli)analysointiin. Mieheni sanoo samaa, mutta toisaalta hän kovasti painottaa ymmärtävänsä minua ja jakavansa tämän taakan kanssani, taistelevansa "loppuun asti" rinnallani.

Olen parikymppinen ja kärsinyt enemmän tai vähemmän, kuitenkin systemaattisesti, ahdistuneisuudesta ja masennuksesta. Pääsen parin viikon päästä terapiaan, jota olen odottanut jo monta kuukautta. Minulla on ollut mielialalääkitys, mutta se vain pahensi oloani ja teki elämästäni mitäänsanomatonta puuroa. Tämä on siis vain minun kokemukseni, lääkityksen teho on aina yksilöllinen ja kannattaa olla avoin eri hoitovaihtoehtoja kohtaan. Masennus tosin vaatii ensisijaisesti psykoterapiaa tehostettuna vasta toissijaisella lääkityksellä häiriön vaikeusasteesta riippuen - tämä arvioidaan lääkärissä.

Oletko hakenut apua? Mielestäni tilasi on huolestuttava ja kehottaisin sinua hakeutumaan ammattiauttajalle. Me psyykkisesti epätasapainoiset olemme aivan yhtä paljon avun tarpeessa kuin fyysisistä sairauksista kärsivät: tämä on hyvä pitää mielessä. Ymmärrän hyvin ettet halua olla kellekään vaivaksi ja nuo tuntemukset kuuluvat olennaisesti tähän sairauteen. Niistä aatoksista olisi hyvä päästä eroon, koska ne ovat periaatteessa vain mielen oikkuja, ja masentunut mieli keksii toinen toistaan kriittisempiä ajattelumalleja, joista ahdistus ja tuskaisuus lopulta vain lisääntyy. En kiellä sitä faktaa, etteikö mielenterveyden häiriöstä kärsivä ihminen aiheuttaisi myös läheisilleen huolenaiheita ja tuskaa, mutta täytyy muistaa, että he ennen kaikkea ovat huolissaan sinun tilastasi, eikä heidän ajatustensa tarkoitusperät ole loukata sinua. Tietysti masentuneesta henkilöstä huolissaan olevat voivat vaikeina hetkinä sanoa jotain, joka lisää syyllisyydentunteita, mutta niistä ei kannata ottaa lisää murhetta - tiedän miten vaikeaa on olla ottamatta asiaa itseensä, mutta onnistuu kun olo alkaa helpottaa ja, ennen kaikkea, kun ymmärtää masennuksen luonteen.

Pahan olon kourissa on helppo tarttua pulloon, mutta todellisuudessahan se vain pahentaa oloa ja syventää kuoppaa entisestään. Toivon, että pystyisit pitämään päihteidenkäyttösi kohtuuden rajoissa! Itse olen nyt pahimman ahdistuksen kourissa jättänyt alkoholin kokonaan, koska se pahentaa oloani huomattavasti. Kannabista olen itsekin monesti käyttänyt, mutta se vain pahensi itsensä tarkkailun oravanpyörää.

Paljon tsemppiä ja voimia sinulle, yritä pärjäillä tuon hirveän olosi kanssa! Tukeudu ystäviisi ja muista, että he todella välittävät sinusta.

Äänestä

Surullista lukea tekstiäsi. Haluaisin auttaa sinua. Tunnut kovasti masentuneelta ja ymmärrän, että haet hetken helpotusta edes alkoholista, lääkkeistä ja kannabiksesta. Ikävää vain, että nämä apukeinosi jo sinällään lisäävät ja aiheuttavat masennusta, joten aika kierteessä olet. Hyvä, että sinulla on ystäviä edes muutama. Toivottavasti teet heidän kanssaan muutakin kuin poltat pilveä. Voisitko hakeutua terveyskeskuspsykologin vastaanotolle tai pyyttää terkkarilääkäriltä lähetteen lähimmälle psykiatrian poliklinikalle. Niissä on yleensä oma hoitaja nuorille. Oletan, että olet nuori vielä. Rahaa et tarvitse muutakuin terkkarilääkärille. Pyydä vaikka joku kaveri soittamaan aikoja ellet itse jaksa. Pääasia, että saat apua, Älä viivyttele enää. Olet varmasti ihan kiva nuori ihminen, arvokas omana itsenäsi. Entä toimiiko jossain lähellä AAL-ryhmää eli alkoholistien aikuiset lapset: Voisit kysyä A-klinikalta tai AA.sta. Sieltä saisit vertaistukea samanlaisen lapsuuden kokeneilta. Varo siis päihteitä, ethän halua samanlaiseksi itse. Tulevaisuutesi voi olla toisenlainenkin!

Äänestä
  • Hei, kävin keväällä kahdesti psykologilla, mutta lopetin koska se tuntui vain ahdistavan lisää. Aloin pelätä sitä psykologiakin, vaikka hän mukava ihminen olikin. Näin hänestä painajaisia ja pelästyin aina nähdessäni häntä muistuttavan ihmisen. Aikoinani asiani levisivät sossulle ja fyysisen väkivallan kyllä siihen loppuikin, mutta henkinen paheni entisestään. Se kauhea syyttely, äkkiä kaikki olikin minun syytäni. Olin aiheuttanut sen kaiken paskan. Aloin uskoa siihen itsekkin ja en enää luottanut keneenkään ammattiihmiseen. Pelkään että asiani leviävät taas jonnekkin ja ajattelen että en saisi puhua asioistani. Tunnen olevani heikko jos en jaksa itse kantaa huoliani. Monta vuotta kannoin niitä itse, en kertonut kellekkään. En edes hyville ystävilleni. Meinasin monesti tappaa itseni, taakka oli liian raskas. Kukaan ei tiennyt, kukaan ei voinut ymmärtää. Nyt en ole yksin, mutta kuitenkin nuo ajatukset seuraavat perässä kuin varjo. Pelkään, että jos teen itselleni jotan joku heikoin ystävistäni seuraa perässä. Vaikka he tietävät jo ajatuksistani, tekoni eivät tulisi yllätyksenä mutta ainakin yhtä ystävistäni haluaisin suojella. En tiedä kestäisikö hän sitä. Olen umpikujassa, kaikki päätöset tuntuvat satuttavan joko muita tai minua. Miksi elämä ei voi olla helppoa? Ja miksei kohtalo voi päättää puolestani?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


feel like dying kirjoitti:

Miten voikaan ihminen olla väsynyt.. en jaksa iloita elämästä. Tuntuu, että elämäni murenee käsiin, joka päivä vähemmän ilonaiheita. Toiset ihmiset kyllä vielä kiinnostaa, ehkä ainoa asia joka jaksaa pitää hereillä. Ilman rakkaita ystäviäni en jaksaisi ollenkaan, joskus menetin osan heistä koska olin liian väsynyt. Nyt he ovat ainoat tukipilarini. Alkoholi, lääkkeet ja kannabis maistuvat myös, niistä saa hyvän olon edes hetkeksi. Miten voikaan väkivalta paiskoa ihmisen näin maahan, henkinen etenkin. Se on viiltänyt niin syvältä, vaikka se onkin vain yhtä kylmää muistoa se ei jätä rauhaan. Ei myöskään lasinen lapsuus, näen siitä kuvia silmissäni. Öisin heräilen painajaisiin, en jaksa. Ruoka ei maistu, kuihdun silmissä. Tiedän sen itsekkin, en halua laihtua. Se on rumaa, mutta mielessä soi "Nälkä tekee sinusta vahvan!" Tunnen olevani sairas, iltaisin pyörin lakanoissa ja itkien itseni uneen. Joka ilta ahdistaa. Kuolema olisi helppo, kivuton, rauhallinen. Mutta entä jos onkin taivas ja helvetti? Ja entä ystäväni, heille haluan vain hyvää? Itse en jaksa enää taistella. Haluan, että tämä helvetti loppuu. Haluaisin, että elämä olisi elämisen arvoista. Kaikki ovat minusta huolissaan, en halua olla vaivaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu