On se todella kummallista nurmeslaisten toimintaa. Kirjoittavat tänne mustamaalausta omasta kaupungistaan. Toimitusjohtaja Jukka Kuhanen on jo vuosien ajan tehnyt kaikkensa Nurmeksen matkailun kehittämiseksi, Nyt hän on saanut tänne elokuvamaailman ja musiikin huippuammattilaiset, jotka tuovat paikkakunnallenne runsaasti matkailijoita niin muuten hiljaiseen syksyyn. Teillä on mahdollisuus kuunnella Sakari Kuosmasta, Mari Rantasilaa, Maria Lundia ja Penti Hietasta sekä tavata Heikki Turusta, Karhuvaaran veljeksiä, Seppo Rätyä, Heikki Turusta ja muita kuuluisuuksia. Menkää mukaan tapahtumiin ja tavatkaa silmästä silmään Suomen tunnetuinpia TV, elokuva ja iskelmätähtiä. Mukana on myös kuuluisa RAID; Kai Lehtinen. Ilman Jukka Kuhasen suheita ja pyytetöntä pitkäjänteistä toimintaa, teillä ei olisi mitään mahdollisuuksia saada noin suurta ja valovoimaista tähdistöä Nurmekseen. Erikseen on vielä mainittava Timo Koivusalo, joka tuo teille uuden elokuvansa ennen kun muu Suomi sen näkee. Jukka Kuhanen on hankkinut kulttuuriministerin suojelijaksenne ja Europarlaamenttaarikko Myllerin tapahtuman juhlapuhujaksi. Teidän verorahojanne tapahtuma ei vie senttiäkään. Jukka on hankkinut koko rahoituksen EU:lta ja Sponsoreilta. Tapahtuman sponsorien määrä on todella suuri. Tapahtuman loppusanat lausuu paikkakuntanne ylivoimaisesti suurimman kauppaketjun toimitusjohtaja. Kai Lehtinen on lupautunut juhlien taiteelliseksi johtajaksi viideksi vuodeksi. Ottakaa kaikki hyöty tapahtumasta. Turvatkaa tapahtuman jatkuvuus.
On se kumma
Kauenpaa näkee parem
5347
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minulle tuollaiset ihmiset ovat yhdentekeviä.
siellä näitä älyvapaita aloituksia tekee?
nyt olisi paikkakunnalla tarjottavana jotain MYÖS nuorille, lapsille yms . Miksi aina haukutaan niitä jotka yrittävät kehittää paikkakuntaa?? EI kaikkien tarvitse osallistua eikä olla kiinnostuneita, MUTTA ei tarvitse aina purnatakaan. Hävettää jatkuva purnaaminen ja vielä nimettömänä.
Mie olen nähnyt jo monta hyvää elokuvaa ja Nurmeksessa on ollut KIVAA!!! Jatkakaa samaan malliin.
Meille joka päivä on tosi TV-tä. Ilman kuvauksia muuten Nusen rupuleista saisi mahtavan
Dokumentin selviytymis tarinoineen ,Ei taida vaan kiinostaa kermaa ?