Onkohan niin, että elämämme on ennalta määrätty ja se, kenestä tulee psykopaatti tai narsisti? Tämänhetken tietämys on, että paykopatia on synnynnäinen ominaisuus; jotkut vaan syntyvät pahoina. Tältä pohjalta voisi hyvin kuvitella, että ihmisen elämää määräävät suuremmat voimat ovat jo sinetöineet kohtalomme ja turha pyristellä vastaan. Entäpä NPH? mielestäni tämä ei poikkea tuosta synnynnäisestä ominaisuudesta mitenkään. NPH on samalla tavoin tunne-elämän aivoaluiden kehityshäirö kuin psykopatiakin, mutta sen vakavuusaste on hieman heikompi ja sitä on vaikeampi tutkimuksissa löytää.
Psykopatia on mahdollista diagnosoida MRI magneettikuvuksella ja todeta psykopatian olevan synnynnäien, mutta onkohan narsistin aivoja tutkittu samalla tavalla? Onko kenenkään Auervaaran aivoja tutkittu vain sen tähden, että hän on niljakas huijari, mutta ei ole psykopaatin tapaan täysin piittaamaton "tappokone"?
Joskus olen vahvasti sitä mieltä, että elämämme ja kohtalomme on jo käsikirjoitettu etukäteen ja kuljemme vain kohtaloamme myöden kykenemättä vaikuttamaan siihen juurikaan millään tavoin.
Psykopatia on mahdollista diagnosoida MRI magneettikuvuksella ja todeta psykopatian olevan synnynnäien, mutta onkohan narsistin aivoja tutkittu samalla tavalla? Onko kenenkään Auervaaran aivoja tutkittu vain sen tähden, että hän on niljakas huijari, mutta ei ole psykopaatin tapaan täysin piittaamaton "tappokone"?
Joskus olen vahvasti sitä mieltä, että elämämme ja kohtalomme on jo käsikirjoitettu etukäteen ja kuljemme vain kohtaloamme myöden kykenemättä vaikuttamaan siihen juurikaan millään tavoin.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Äkkiä ajateltuna, jos elämämme olisi ennaltamäärättyä, emme olisi vastuussa teoistamme, vaan suorittaisimme meille määrättyä näytelmää. Mutta eikö se uskomus johtaisi ihmisen tekemään holtittomia tekoja? Ryöstämään pankin, olen syytön, seuraan vain kohtaloani?
Musta me tehdään valintoja, ja myönnytyksiä, vai onko kaikki sitten niin hienosti säädetty, ettemme sitä itse huomaa. Ehkä valinnanvapautemme onkin harhaa. Hmm..
"Missä piileskelet Jumala?
Ootko sisälläni vai ulkopuolella?
Vai kaiken takana...? " -hector-
Mutta näinhän lotta elämänsä on elänyt - ilman vastuuta - seuraten kohtaloaan....
HäirIö todellisuudessa?
Mulla on tunne että meillä on vain subjektiivinen oma totuutemme, ja voimme yrittää etsiä todellisuutta.
Ajattelen sen ennaltamääräämisen vähän toisenlaiseksi, sellaiseksi jossa ihminen on jo itse kohtalonsa määrännyt,( geneettinen mekanismi?) kulkee aivan kuin jo tietäisi miten tässä tulee käymään ja tuo kaikki on tavallaan kuin jo tiedossa jossakin. En osaa selittää mutta minulla on sellainen aavistus, että käsikirjoitus on jo syntymästämme saakka olemassa ja sen käsikirjoituksen (kohtalon) määrämän mukaan ryöstämme, jos ryöstämme sen pankin tmv...
Ihmisen vapaus valita taitaa olla vähän kinkkisempi juttu ja mielestäni joku meitä säätelee, minkä jostain syystä joskus huomaa, kun jokin asia vaan etenee ja tapahtuu voimatta itse siihen vaikuttaa paljon mitenkään.
Tuota olen itsekin miettinyt,. "ehkä valinnanvapautemme onkin harhaa",..hmm...mitä olet ajatellut tänään valita rautasoturi? :)
Joskus todella tuntuu että asiat etenee vääjäämättömästi tiettyyn pisteeseen, ettei pysty itse vaikuttamaan. Näet synkän kummitustalon, ja tiedät että siellä tapahtuu kauheita, silti sä meet sinne, avaat oven...kuin jokin voima käskisi sua...
Ulkopuolinen voima vai voima sisälläsi(?) Tätä ei ole vielä ratkaistu.
Kaaosteorian mukaan, juuri kun olet avaamassa sitä ovea kuin hypnoosissa, paikalle saapuu romukasan näköinen mies, ja vie sut pirtelölle Rosinanten selässä :)
Valita tänään?...hmm...kahvia vai olutta...perimä voittaa, esi-isäni ei tunteneet kahvia ;-P
Ei kukaan synny pahana...ei edes psykopaatti.
Mielenkiintoinen väite että NPH olisi aivovaurio...
Näkee että olet Mäkelän "oppien" kannattaja...autuaasti puurot ja vellit sekaisin....
En tiedä Kurimus, voihan olla NPH.n aivojen osa-alue missä tunne-elämä pitäisi olla ja tunnistaa, on jotenkin kehittymätön, ehkä kysymys onkin tietynlaisesta kehityshäiriöstä. Aivovauriolla tarkoitetaan trauman seurauksena syntynyttä vaurioita, mutta kehityshäiriöllä synnynnäistä "vajavuutta".
Mielenkiintoista kuitenkin on miettiä, että ehkä luulemmekin itse ohjaavamme omaa venettämme, emmekä tiedä, että kapteeni on jo määrännyt mitä reittiä veneemme tulee kulkemaan. Tuulet ja myrskyt ja puoutasäät ovat kuin elämäämme vaikuttavia ulkoisia tekijöitä, joille emme voi mitään ja jotka tulvevat meistä riippumatta.
Voisin luulla, että seuraan sivusta oman elämäni näytelmää, jonka joku muu on jo käsikirjoittanut valmiiksi, mutta minä vain näyttelen sen pääosaa ja samalla olen vaikuttamassa monen muunkin elämään,...ja näin tämä ketjureaktio menee,...kaikki vaikuttaa kaikkeen,..kaikki on osa jotakin suurempaa näytelmää, jonka lopputulos on meille arvoitus.
...loppuosa täyttää erään persoonallisuushäiriön kriteerin....tiedätkö mistä on kyse?
En, kerro.
Ei kelpaa, kerro mikä ihQupersoonallisuushäiriö on? Jos se on vakavaa, menen kiikkuun...
Kaikki on vaan niin perseestä ;(
ihQupersoonallisuushäiriö on suloisen vatipään oireyhtymä ;-D
Ei kiikkuun! Tsemppiä, ja mukavaa viikonalkua!
Lähden, sun naamasi näkeminen on parasta ihQu terapiaa mulle, taidetori kuulostaa hyvältä. Olen valmis kokeilemaan ;)
Kuuntele nuo Olavi Uusivirran sanat. Se kohta jossa suunnittelet kaiken, mutta...
http://www.youtube.com/watch?v=7kwM_AXWnNw
Taidan olla samanlainen kuin sä,..jotenkin vain helpmpi olla näin, en tiedä ;(
tänään:
itkettää ;"(
Miten niin psykopaatti ei synny pahana? Kyllä hän syntyy, sillä ei hänellä ole kykyä empatiaan ja ilman myötäelämisen kykyä ja empatiaa ihminen on paha. Psykopaatti ja narsisti syntyvät "pahoina", mutta ovatko he itse siitä vastuussa,...niin se on toinen juttu.
Mistään aivovauriosta en mielestäni puhunut vaan synnynäisestä ominaisuudesta. En ole koskaan lukenut yhtäkään Mäkelän kirjoittamaa kirjaa, en tiedä mitä hän opettaa tai mitä mieltä hän mistäkin on.
Hmm...tää pisti ajattelemaan. Jos on niin että genetiikka määrää ihmisen luonteen, tässä tapauksessa pahuuden, eikö synny paradoksi, omanlaisensa ihminen, joka ei voi eikä pysty muuttamaan luonnettaan, on omasta mielestään oikeassa, ja ihmettelee miksei ympäristö suvaitse häntä. Jos syntyy pahana, se on silloin sille ihmiselle täysin luonnollista, ja kaikki 'muovaaminen' hyvyyteen luonnotonta, satuttavaa, uhkaavaa, ahdistavaa.
Kumpi on moraalisesti oikeassa, yksilö jonka geeniperimä ei salli muutoksia, vai muutoskykyinen yhteiskunta?
Koska en voi tietää, perimää vai opittua, uskon edelleen että narsismista voi parantua, kunhan ihminen suo itselleen aikaa oivalluksille. Tai sitten se paluu todellisuuteen tapahtuu kuten Keanu Reeves.ille elokuvassa Matrix. :)
http://www.youtube.com/watch?v=UM5yepZ21pI
Se on paradoksi, että joku syntyy vailla empatiakykyä ja myötäelämisenkykyä. Sellaisesta ihmisestä tulee väkisinkin paha ja moraaliton, joka ei pysty myötelämään sitä miltä toisesta tuntuu. Oivaltaminen vaatii kykyä ymmärtää asioita ja ilman tynneälyä ei synny tunne-elämän oivalluksia.
Mun jutut on mutu-juttuja, ja niihin kannattaa suhtautua siten :)
Olen ajatellut että vauva kun syntyy, sillä on perimä joka mahdollistaa sen kasvun ihmiseksi kaikkine ominaisuuksineen. Mutta mieli on puhdas ja avoin, ehkä jotain kaikuja vatsan läpi kuulemistaan äidin ja isän äänistä on. Sekä välittömät tarpeet; hyvä, turvallinen olo, ja nälän tyydyttäminen on.
Ja kaikki sen jälkeinen olisi ympäristön kohtelun ja moraaliopetusten muovaamaa.
Jouduin itse koulukiusatuksi poikasena, se tuntui epäreilulta ja kamalalta. Syyllistyin kiusaamiseen vähän myöhemmin itsekin, mutta kun näin kiusatun pahan mielen, en saanut siitä nautintoa vaan tuli kurja olo. Arvelen, näin jälkikäteen, että yhdistin kaksi saamaani oppia; moraaliopetus, valitse hyvyys, älä pahuutta, ja vertasin sitä omaan kiusattuun tunteeseeni, ja yhdistin ne mielessäni opiksi: älä kohtele toista huonosti sillä siitä tuntuu yhtä kamalalta kuin itsestä tuntuisi.
Tämä on seurannut mua aikuisuuteen. Jos näen jonkun itkevän, tulee paha mieli ja halu lohduttaa. Ja jos toinen itkee mun loukkauksen takia, siitä mulle vasta kurja olo tuleekin, ja halu saada tehty tekemättömäksi. Ja näitä kurjia hetkiä on elämän varrella ollut paljon, olen tehnyt helvetinmoisia mokia elämäni varrella.
Mutta yhtä kaikki, onko tämä luonteeni opittua, vai perimää, en pysty mitenkään sitä itse arvioimaan enkä todistamaan. Pystyykö kukaan? Ehkä viisainkin tiedemies vain arvelee? Voiko tätä mitenkään tieteellisesti todistaa aukottomasti puoleen tai toiseen.
Tunteeko kukaan itseään täysin? Ja sen myötä tuntisi toista ihmistä edes osittain.
Lapsi ei ole tabula rasa syntyessään. Hänellä on paljon "koodattua perimä tietoa" jo syntyessään, jota hän perimänsä ohjaamana käyttää. Lapsi oppii lisää asioita aikuisten kautta ja opettelee opittujen asioiden kautta soveltamaan oppimaansa sen mukaan millainen peritty temperamentti ja luonne hänellä on.
Luonne on perittyä ja opimme asioita kukin eri tavalla sen mukaan millaisen temperamentin ja luonteen olemme perineet. Jotkut ovat kovin empaattisia ja tunteellisia, toiset taas kovia määrätietoisen kylmästi ja loogisesti järjellä ajattelevia.
Poikkeavuuksissa, kuten psykopaateissa ja muissa luonnehäiriöisissä näkyy myöskin peritty luonne ja temperamenttisuus. Minusta kaikki on periytyvää ja minusta olisi kummallista, jos näin ei olisi silloinhan olisimme kaikki vain jotain muuta kuin vanhempiemme lapsia, jotain tyhjiä tauluja joihin voi piirustella ihan mitä vaan.
Onko tuo perimä niin vahva että jos psykopaatin vauva annettaisiin hellään ja turvalliseen adoptiokotiin, missä rakastettaisiin ja huolehdittaisiin, niin lapsesta silti kasvaisi psykopaatti? :/
että perimä on aina vahvempi ja voimakkaampi kuin mikään opittu tapa tai kasvatus. Jos lapsella on perimässään vanhemmaltaan vahvana saatu luonnehäiriögeeni, niin vaikka lasta kuinka rakastettaisiin ja hänestä huolehdittaisiin hänen häiröönsä sillä tuskin olisi paljonkaan vaikutusta.
Oletko lottamari_1 ?
Miksi kysyt?
Siksi kysyin kun ajattelin jonkun muun vastanneen sun nimissä ( lottamari_1, Lottamari_ )
"että perimä on aina vahvempi ja voimakkaampi kuin mikään opittu tapa tai kasvatus. Jos lapsella on perimässään vanhemmaltaan vahvana saatu luonnehäiriögeeni, niin vaikka lasta kuinka rakastettaisiin ja hänestä huolehdittaisiin hänen häiröönsä sillä tuskin olisi paljonkaan vaikutusta. "
Jos tuo on totta, on se aika lohduton ajatus. Kohtalomme olisi täten kirjoitettu jo ennen syntymää, emmekä voisi siihen itse vaikuttaa. Ymmärrykseni tahtoo kieltää tämän, ainakin toistaiseksi.
Muistat tarinan rumasta ankanpoikasesta? Sitä reppanaa kiusattiin, kunnes se eräänä päivänä huomasikin olevansa kaunis joutsen. Jotenkin haluan uskoa että pahinkin narsisti on tuollainen 'ruma ankanpoikanen' ja huomaa jonain kauniina päivänä olevansa tunteellinen ja kaunis ihminen.
Se vain vaatii jonkun prosessin tapahtumista ihmisen mielessä.
No Lotta mikä lotta, kiireessä kun kirjoittaa ei kaikkea ehdi ajatella, sori. Totta se rakas ystävä vaan on vaikka kuinka meistä se tuntuukin pahalta. Arvaa vaan miten moni on kironnut perimäänsä, kuinka moni olisi tahtonut olla joku muu kuin vanhempiensa tuotos.
Kyllä se tavallaan on lohduton ajatus, mutta minkäs teet. Elämä on epäoikeudenmukaista, eikä tasapuolista ollenkaan, se on aika lohdutonta. Toinen saa kaiken, toinen ei mitään ;(
Nyt kun otit puheeksi tuon Ruma Ankanpoikanen kertomuksen, niin näetkö itse miten hyvä esimerkki se on geenien vaikutuksesta elämään? Se millaiseksi synnyt sitä ei voi muuttaa vaikka kuinka yrittäisit sopeutua. Perimä on perimää ja sen armoilla pitkälti valitettavasti olemme. Ihminen kyllä pystyy kehittämään itseään kaikella tavalla, mutta sekin tapahtuu vain perimän rajoissa.
Juu, ymmärränhän minä perimän vaikutuksen ulkonäköön, että olemme ihmisen, isiemme ja äitiemme piirteisiä. Olen vaan järkeilyt että kaikki oppimamme on ympäristön tuotosta, sekä omien motivoitumistemme ansiota. RAp luuli olevansa ankka, ennenkuin katsoi peiliin, veden kuvajaiseen. Narsistikin on kova peilailemaan itseään muitten palautteista. Kiitti näkökannasta, pistän mietintään! :)
Eihän perimä ole pelkkä ulkonäkö ja ulkoiset kysymykset vaan meidän dna sisältää kaiken sen tiedon mitä me olemme sekä psyykkiseltä ja fyysiseltä olemukseltamme ja tämä geneettinen materiaali kopioituu jälkeläisillemme. Ympäristö ei ole yhtä kuin minä tai sinä, sillä on vaikutusta lähinnä vain meidän ulkoiseen sosiaaliseen käyttäytymiseemme.
Mullekin tää jäi epäselväksi? :)
Miten niin ilman empatiaa ihminen on paha?
Tätä en kyllä koskaan sulata. Pahuus on tekoja.
Määräytyykö hyvä ja paha sen mukaan, miten suhtautuu muihin ihmisiin? Tämän perusteella jokainen empatiakykyinen ihmisvihaajakin olisi paha, vaikka ei olisi koskaan vahingoittanut ketään.
Onko erakkona elelevät skitsoidit pahoja? Tai Aspergerit, jotka välttelevät ihmispaljoutta, eivätkä täsysin ymmärrä empatian päälle?
Entä empatianpuutteesta "kärsivät" ihmiset, jotka eivät piittaa ihmisistä tuon taivaallista, mutta kohtelevat silti lemmikkejään kuin lapsiaan?
By the way...Narsistit ovat olosuhteiden uhreja. He eivät synny empatiakyvyttömiksi tai pahoiksi...
Pahuus on tekoja, mutta myös hyvyys on tekoja. Hyvät teot vaativat empatiaa ja myötäelämisenkykyä, pahuus on tunteettomuutta, rakkaudettomuutta ja välinpitämättömyyttä. Empaattinen ihminen on hyvä, empaatiton on "paha". Ehkä tuo paha sana on hieman kärjistetty, mutta ymmärrät kai että niin hyvyys kuin pahuuskin ei ole pelkkiä tekoja, vaan kaikki lähtee "sydämestä",....ajatuksista.
"Määräytyykö hyvä ja paha sen mukaan, miten ihminen suhtautuu muihin ihmisiin" ? Ei määräydy. Erakkona eläminen ei tee kenestäkään pahaa tai skito ja asperger. Erakkona elävä ihminen voi olla hyvinkin empaattinen ja hyvä ihminen tai paha. Mielisairaskin voi olla jompaa kumpaa ja sairauksilla on taipumus muutenkin muuttaa ihmisen psyykettä, eli ne ovat asia erikseen. Empatiakyvyttömyydestä kärsivät ihmiset ovat yleensä saaneet tunteettoman luonteensa jo perittynä ominaisuutena ja empatiakyvyttömyytensä takia heidän on vaikea olla vuorovaikutuksessa toisiin ihmisiin, koska he tulkitsevat toisen tunnetiloja yleensä väärin ja ylireakoiden ja he ärsyyntyvät helposti ihmisiin. Lemmikin kanssa ei kommikointivaikeuksia ole ja empatiakyvyttömyydestäkin kärsivä voi olla lemmikkinsä kanssa aidoimmillaan, omana itsenä, mitä hän ei ihmisten kanssa voi olla.
By the way,...olen kanssasi eri mieltä,..narsistiksi synnytään.
"By the way,...olen kanssasi eri mieltä,..narsistiksi synnytään."
Haluaisin nähdä sen tietolähteen mihin perustat väitteesi. :)
Pahojen yhteiskunnassa hyvä on poikkeava. Mielisairaiden yhteiskunnassa terve on poikkeava ;-P
Siksi evoluutio on rakentanut ihmisestä kaikkeen kykenevän.
Tulet vielä yllättymään ;)
Ja yxex, miten evoluutio määrittelee hyvän ja pahan? Miksei evoluutiolle olisi riittänyt pelkkä hyvä tai paha?
Jään odottelemaan... >:)
Koska hyvää ja pahaa ei ole olemassakaan!
Muuta kuin erään paksun satukirjan välissä. ;)
Eikö? Silloinhan mitään ei ole olemassa.
8)
Ihmisten keksimää höpönlöpöä...
En usko, että eläimetkään miettivät mitä hyvää tai pahaa ovat saaneet aikaan. On vain vaistot, ja niiden mukaan mennään.
Selviytyminen on avainasia. Vien sut pahojen pariin. Aina kun yrität ilmaista rakkautta, sua isketään. Vien sut hyvien pariin jossa on ainainen hymistely, sun pinna palaa jossain vaiheessa, ja sua katsotaan kieroon. (niin kieroon kun hyvät voi katsoa:) ) Sä sopeudut. Jos et sopeudu oot psyko :)
Sussa on kaikki! Hyvä ja paha on vain meidän tuntemamme yhteiskunnan käsitys.
Ulkoisen sosiaalisen käyttäytymisen polariteetti pitäisi olla sisäinen sosiaalinen käyttäytyminen :)
Mielen sisällä tapahtuvaa sosiaalista käyttäytymistä? Ajatusten yhdistymistä? Katsekontakti..? =)
Onko ihmiselle luotu edes sellaisia vaistoja kuin eläimelle? Emme tarvitse vaistoja, kuin eläin, koska ihminen käyttää aivojaan, päättelee ja ajattelee, mutta eläin toimii täysin päättömästi vaistojensa varassa. Paniikkitilanteessa ihminen toimii vaistomaisesti ilman tietoista ajattelua, siinä huomaa miten arvaamaton tapa se on toimia ja epäluotettava.
Pahan kanssa on selviydyttävä ja sen voittamiseksi on keksittävä keinoja. Hyvän kanssa selviää, eikä sen kanssa yleensä tule ongelmia.
Hmm....tarkoitat avainasiana siis ihmisellä sopeutumista ja eläimellä selviytymistä?
On tilanteita, jossa mieli ja ajatus eivät toimi odotetulla tavalla tai toimivat aivan toisella ja odottamattomalla tavalla kuin olit aluksi suunnitellut ja ajatellut. Mitä silloin tapahtuu?
En eroittelisi ihmistä eläimistä joita me ollaan :)
Selvitäkseen vihamielisestä ympäristöstä, on sopeuduttava, jos ei ole muuta mahdollisuutta. Jos tilanteesta pääsee karkuun, on jälkeenpäin melkoisen uhri olo. Katkera. Eikä ymmärrä sitä vihamielistä ympäristöä.
Vihamielinen ympäristö vain on.
Siis apinatkin osaavat olla kaksinaamaisia toisilleen. Tietävät tekevänsä väärin. Siksi tekevät asioita salassa.
Jos ajattelee hyvän ja pahan taisteluun perustuvia kertomuksia tai elokuvia, niin kaikki toivovat (poikkeuksetta?) että hyvä voittaa. Ei ainakaan kukaan ole kummastellut omasta mielestään käsittämätöntä loppua :) Niin. Miksi kaikki toivovat että hyvä voittaa?
Vaikee sanoa. Täällä palstalla jutut vierittyy usein sivupoluille, mikä ei oo musta huono juttu ollenkaan. Mutta monasti IRL käy niin, että kun on suunnitellut jotain, niin muut muuttujat vaikuttaa kokonaisuuteen, jolloin lopputulos on vaikka mikä. Narskun painajainen; ei hallitse siirtoja.. ;-D
"Onko ihmiselle luotu edes sellaisia vaistoja kuin eläimelle?"
Toki.
En sanoisi "luotu", mutta minusta ihmisten ja muiden eläinten ero on ainoastaan aivojen koko...Ei eläimetkään päättömästi toimi, vaikka ihmiset sellaista propagandaa levittävät.
Esimerkiksi nuo minun koirat, on kyllä paljon viisaampia ja empaattisempia kuin monet ihmiset, joita tunnen. Ihmiset ovat kaikessa "älykkyydessään" kuitenkin toivottoman tyhmiä...
Ei tarvitse kuin vilkaista ympärilleen. Lisääntyvät kuin mielipuolet, ja valittavat kun maailma liikakansoittuu...No oho, miksiköhän?
Ratkaisuksi päätetään raivata tilaa uusille ihmisille, ja tapetaan siinä samalla tuhannet eläinlajit sukupuuttoon. Mutta eihän se haittaa...Koska ne on vain eläimiä.
( Minäkö narsistinen? )
En ole kovin ihmisystävällinen.
Eläinystävä kylläkin...Kiittää saa ihmisten typeryyttä.
Hmm...Mutta mistäs me puhuimmekaan? :D
Hyvästä ja pahasta?
Kuten tuossa esimerkissäni...Kaikki on suhteellista, ja riippuu siitä kuka katsoo ja mistäkin suunnasta.
Narskuta rallaa, olemme siirtyneet narsistista, hyvään ja pahaan, evoluutioon, eläimiin ja apinoihin, hah, miten sivupolulle sitä voi joutuakaan :) Narsistin painjainen, mutta kaksijakoisen paratiisi :D
Hih hih :)
Musta tää just on keskustelujen suola, koskaan ei voi tietää mihin se johtaa tai päättyy. Osa täällä vaatii täysin kliinistä asiassa pysymistä, pystymättä siihen itsekään :-P
Kaikki on jotain mieltä, ja se on pääasia! =)
Oon oppinut niin paljon, niin monelta...
Hyvyyden määritelmä on yhtä vanha kuin ihminen ja lähtee tästä; minua purraan, nokitaan, pistetään, auts, ei kiva. Paha juttu. Minua hoidetaan hellitään huomioidaan. Tuntuu hyvältä. Hyvä juttu. Jos kipu tuntuisi meistä hyvältä, olisimme pahoja :)
Edistyneimmät oivaltavat ettei kaverikaan halua kärsiä, ne on niitä sukupuuttoon kuolevia emppiksiä ;-P
Itse pidän "pahoista" lopuista. :)
Huhut kertoo että jotkut ihmiset ei usko eläimillä olevan tunteita; iloa, surua, rakkautta.. Lähdetkö kanssani nuijasotaan näyttämään miten pikkasen tunnahtaa kun eläimiä kiusataan >8-/
*nuijittuaan 28 000/vrk on pakko hengähtää, toviksi..* :)
Valmis, kuin lukkari sotaan. >:D
*kaivaa pölyttyneen, kokoontaitettavan piiskan persetaskusta*
Apina oppii matkimalla ja toimii vaistonvaraisesti, tuskin ne ymmärtävät hyvän ja pahan käsitettä samalla tavoin kuin ihminen. Elokuvassa paha saa aina "palkkansa" ja hyvä voittaa, pahaa vastaan halutaan taistella ja se halutaan elimnoida, koska se aiheuttaa kärsimystä ja surua ihmisille. Hyvä liitetään onnellisuuteen, joka on elämän tarkoitus.
ja haukuin kuvan surkeaksi, jos se ei päättynyt hyvin :)
AIka lapsellista myönnetään.
Nykyisin tiedän, ettei kaikki pääty hyvin.
Suorastaan vi.....aa, kun näkee pyörällä ajavan ihmisen, jolla narunpäässä juoksee koira henkitoreissaan. Piskillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin juosta narusta pitävän isännän perässä. Mitä tälläiset koiranomistajat oikein ajattelevat? Mitä heillä liikkuu päässään? Jos ihminen pistettäisiin juoksemaan auton perässä narunjatkona, niin miltä se tuntuisi? Kysymys on vaan siitä, mikä sen koiran merkitys ja tarkoitus sille isännälle on???
Kerran tuli dokkari telkusta teuraseläinten kohtelusta keskieuroopassa. Siinä näytettiin kun lehmiä otettiin kuormaauton kyydistä raktorin kauhalla. Kuski kippasi lehmät kahden metrin korkeudesta teurastamon pihaan, osalta katkesi jalka, yhdeltä molemmat etujalat, siinä se tuskissaa huusi, silmissä vauhko paniikkikatse, ja yritti pystyyn. Vieressä miehiä joiden olemus kertoi: mitä väliä, kohta ne kuitenkin tapetaan. Teki mieli tvn läpi kuristaa ne äijät :(
Entäs sitten korealaisten tapa syödä koiraa; koira piestään elävänä nuijalla kuoliaaksi, liha kuulema mureutuu, ja on maukkaampaa. Tsiisus. Pistää vihaksi!
Pahaa narsismia parhaimmillaan :'(
Katsoin tuon dokkarin, siinä oltiin muistaakseni suomalaisen eläinlääkärin matkassa ja seurattiin lihatuotantoon tarkoitettujen eläinten lainvastaisia olosuhteita. Aivan järkyttävä dokumentti, en ollut uskoa silmiäni,..ihmisen pahuus,...se on niin sanoinkuvaamatonta ;(
Tänä aamuna olin vähällä nousta autostani ja kuittailla vähän tuolle koirapyöräilijälle...pistää vihaksi.
Kyllä maailmassa tapahtuu karmeita, eläimille ja ihmisille. Hutut ja Tutsit, heimosota, missä silpoivat toistensa naiset ja pikkulapsetkin viidakkoveitsillä palasiksi..
Miten paljon mahtaa eri kulttuurit vaikuttaa ihmisten omaantuntoon, kaikki ei oo niin humaaneja kuin täällä suomessa. Eikä kaikki täälläkään.
Kyllä se koira jonain päivänä kuittaa sille pyöräilijälle..näkee vaikka kissan..silloin tuli muutos ajorataan ;-D