sisäelinsairaudet? siis missä sitä kutinaa on? Itsellä kutiaa niin pirusti käsivarret ja kaula ettei välillä saa nukutuksi, liittyneekö sappi tai maksajuttuihin?. Sappikivi todettu muutama vuosi sitten ja nyt kesällä oli ja on edelleenkin hiukan kipua aika ajoin oikealla puolen (navasta noin 10 senttiä yläviistoon). Muuten ei vaivoja, paitsi ulostaminen on ollut "outoa", ei tule kunnon jöötiä vaan sellaista "kissankakkaa" useita kertoja päivässä, ei kuitenkaan ripulia.
Kutina ja
jöötitön
2681
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Monet sairaudet voivat aiheuttaa kutinaa. Toiset pahempia, toiset lievempiä. Esimerkiksi imusolmukesyöpää sairasatavilla esiintyy usein epämääräistä kutinaa.
noh itselläni tuskin on imusolmukesyöpää. tuo kipukohta mikä minulla on, osuu juurikin tuonne maksan seutuville, voisi siis se sappikivi aiheuttaa, tai sitten ei. Maksa ja sappi ovat toisiinsa liittyneitä toiminnoissaan, lienee haimakin.... Maksasairauksien yksi oireista on kutina, MUTTA siitä en mistään löydä tarkempaa selitystä missä ja miten kutina ilmenee. Toki muutkin sairaudet aiheuttavat kutinaa, esim kilpirauhasen sairaudet ynnä muut, ihotaudeista puhumattakaan.