ystävä haussa

Heippa!

Olen sairastanut pitkään masennusta ja muita mt. häiriöitä. Olen ollut sairaslomalla kolme vuotta. Olen naimississa ja omaan paljon hyviä ystäviä, mutta valitettavasti he kaikki ovat päivisin töissä. Nyt mieheni loma on loppumassa ja odotan kauhulla sitä aikaa, kun päivässäni on taas monta tuntia yksinäistä aikaa. En pysty/jaksa lähteä yksin mihinkään. Teen kyllä kovasti suunnitelmia, mutta aina ne kaatuvat johonkin. En halua mennä mt. potilaille tarkoitettuihin yhdistyksiin, en vain tunne oloani niissä kotoisaksi. Enkä myös kestä sitä ajatusta, että minulla on ns. sanotusti pakollista viikko ohjelmaa, vaikka sitä suunnattomasti kaipaankin, ristiriitaista, eikö?
Ajattelinkin jos tätä kautta löytäisin toisenkin yksinäisen sielun joka kaipaisi tukea liikkeelle lähtemiseen, ehkä voisimme yhdistää voimavaramme.
Kerron hiukan itsestäni. Olen kolmekymmentä vuotias nainen. Rakastan valokuvausta, kirjoja, eläimiä, lukemista, taidetta hyviä keskusteluja ja ihan vain olemista. Toivoisin, että sinä olisit ehkä kiinnostunut samanlaisista asioista, tai no sekään ei ole kovin tärkeää, iälläsi ja sukupuolellasi ei ole merkitystä. Käytännön syistä olisi hyvä, että asuisit turussa. Mitä voin tarjota. Voin tarjota ystävyyttä ja ystävän antamaa tukea. Sen sijaan en voi olla tukihenkilösi tai terapeuttesi.
Jos sinusta tuntuu, että voisit viettää hauskojakin hetkiä kanssani niin lähetä sähköpostia osoitteeseen
[email protected]
0309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


nyyti_1980 kirjoitti:

Heippa!

Olen sairastanut pitkään masennusta ja muita mt. häiriöitä. Olen ollut sairaslomalla kolme vuotta. Olen naimississa ja omaan paljon hyviä ystäviä, mutta valitettavasti he kaikki ovat päivisin töissä. Nyt mieheni loma on loppumassa ja odotan kauhulla sitä aikaa, kun päivässäni on taas monta tuntia yksinäistä aikaa. En pysty/jaksa lähteä yksin mihinkään. Teen kyllä kovasti suunnitelmia, mutta aina ne kaatuvat johonkin. En halua mennä mt. potilaille tarkoitettuihin yhdistyksiin, en vain tunne oloani niissä kotoisaksi. Enkä myös kestä sitä ajatusta, että minulla on ns. sanotusti pakollista viikko ohjelmaa, vaikka sitä suunnattomasti kaipaankin, ristiriitaista, eikö?
Ajattelinkin jos tätä kautta löytäisin toisenkin yksinäisen sielun joka kaipaisi tukea liikkeelle lähtemiseen, ehkä voisimme yhdistää voimavaramme.
Kerron hiukan itsestäni. Olen kolmekymmentä vuotias nainen. Rakastan valokuvausta, kirjoja, eläimiä, lukemista, taidetta hyviä keskusteluja ja ihan vain olemista. Toivoisin, että sinä olisit ehkä kiinnostunut samanlaisista asioista, tai no sekään ei ole kovin tärkeää, iälläsi ja sukupuolellasi ei ole merkitystä. Käytännön syistä olisi hyvä, että asuisit turussa. Mitä voin tarjota. Voin tarjota ystävyyttä ja ystävän antamaa tukea. Sen sijaan en voi olla tukihenkilösi tai terapeuttesi.
Jos sinusta tuntuu, että voisit viettää hauskojakin hetkiä kanssani niin lähetä sähköpostia osoitteeseen
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu