Minulla on nyt kahdeksattav viikkoa menossa omituinen oireiltaan muuten keuhkoputkentulehdusta muistuttava tila paitsi, ettei kuumetta ole ollut.
Ensin sain vähän varmuudeksi antibioottikuurin, koska epäiltiin keuhkoputkentulehdusta. Kuuri ei kuitenkaan auttanut tuon taivaallista. Kolme viikkoa myöhemin minulta sitten otettiiin kaikki mahdolliset veri- ja virtsakokeet mm. mykoplasmaa ajatellen. Kaikki negatiivisia.
Pari viikkoa lisää ja kokeet uusitaan toisessa paikassa ja minulta otetaan lisäksi röntgen-kuvat keuhkoista ja nenästä testataan allergia-aktiivisuutta. Kaikki negatiivisia.
Nyt huomasin, että oireet alkoivat 1-2 viikkoa sen jälkeen, kun taloyhtiössämme aloitettiin parvekeremontti juuri minun seinälläni. Parvekeremontissa parvekkeiden tiilipinnoite piikattiin pois. Viikkokaupalla huoneistossani oli paljon punaista pölyä. Keittiössä sitä oli niin paljon, että piti pyyhkiä pöytä kaksi kertaa päivässä ja rätti oli aivan puaninen sen jälkeen.
Nyt luin uutisen siitä, että farkkutehtaat lopettavat hiekkapesun terveyssyistä- Törmäsin sairauteen nimeltä silikoosi. Ja mitä enemmän siitä luen sen paremmin kaikki alkaa natsata omien oireitteni kanssa. Nyt olen lukenut VTT:n, Työterveyslaitoksen (tms) nettijulkaisuja ja lukenut tiilen ominaisuuksista. Suomalaisessa tiilessä on paljon rautaoksidia, josta värikin tulee. Lisäksi tiilessä on yleensä kvartsia, joka on se pahin silikoosin aiheuttaja. Lisäksi todettiin, että erityisesti piikkaamalla syntyy paljon haitallista rakennuspölyä.
Otan yhteyttä lääkäriini ja pyydän katsomaan röntgen kuvat uudestaan sillä silmällä, että etsitäänkin jotain muuta kuin tulehdusta.
Remontista ei jaettu minkäänlaisia ohjeistuksia tai turvallisuusmääräyksiä asukkaille!
Harmittaa. Jos kyseessä on silikoosi tai yleisemmin pölykeuhko, niin sitten se on kai tällaista tästä eteenpäin ja pahimmassa tapauksessa ajan kuluessa tulee keuhkosyöpä. Lukemani perusteella keuhkoilla on varsin rajallinen kyky siivota itseään eritoten kvartsin suhteen, jotka ovat myrkkyä syöjäsoluille, joiden pitäisi pitää huoli keuhkojen puhtaudesta.
Remontteja tehdään jokapuolella. Onko jollakulla vastaavia kokemuksia?
Tiilipöly?
Runner Lungs
1
1506
Vastaukset 1
- Anonyymi
Joskus tiileissä laasteissa on asbestiakin
Voi olla jotain kesympää parempi niin
Ilmeinen syy
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421660- 1541134
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70980Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi345977- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56743- 69701
- 38654
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7621Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33591