pakkoajatus: Pelkään jo satuttaneeni ihmistä

Niin voi olla, että mulla on jonkinlaisia skitsofreenikon ominaisuuksia, mutta sitä ei ole mulla kuitenkaan diagnosoitu. Tiedätkö enemmän tästä aivohoidosta (tarkoitit varmaankin tuota syvä aivostimulaatiota)?

Hyvä kuulla, että sulla menee jo paremmin, ehkä tässä on vielä toivoa itsellänikin.

Mulla on tällä hetkellä psykoosilääkkeenä Seroquel Prolong. Hyvä lääke sillä lailla, että estää todellakin psykoottisuuden.Olisin varmaankin ilman tätä lääkettä todella hysteerinen ja masentunut ja mulla olis todennäköisesti paljon enemmän näitä pakko-ajatuksia.

Voisin sitten, kun mulla on taas lääkäri, niin kysyä, että pitäiskö mun muuttaa lääkitystä citalopraamista sertraliniin. Kuinka suuri annos sulla sitä menee päivässä? Millä lailla huomasit sen lääkken auttavan ja kuinka nopeasti? Ja sitten vielä sellaista, että kauanko sulla oli näitä pakko-ajatuksia ennen kuin sinulle määrä'ttiin lääkitys?

Varmaankin nuo omat kokemukset vaikuttaa pakko-ajatuksiin jollain tavoin, mullakin on kokemusta seksuaalisesta ahdistelusta. Välillä tuntuu, että mun elämässä ei oo muuta kuin nuo pakko-ajatukset. Vaikka muuten mun elämä on kunnossa, mulla on onnellinen parisuhde, jossa mieheni ymmärtää minua ja osaa suhtautua näihin pelottaviin pakko-ajatuksiini. Olen kouluttanut itseni ammattikorkeakoulussa ja vanhempiini ja sisaruksiini minulla on hyvät välit. Ainoastaan nämä pakko-ajatukset haittaavat elämääni. Olen joskus yrittänyt jopa itsaria niiden takia, mutta tiedän, että se ei ole ratkaisu enkä sitä enää haluaisi tehdä.

Olen tullut siihen tulokseen, että haluaisin kokeilla tuota aivokirurgiaa, mutta siitä pitäisi puhua ensin
lääkärin kanssa, sopiiko se edes minulle.

siruinen123 kirjoitti:

Hyvä kuulla, että sulla menee jo paremmin, ehkä tässä on vielä toivoa itsellänikin.

Mulla on tällä hetkellä psykoosilääkkeenä Seroquel Prolong. Hyvä lääke sillä lailla, että estää todellakin psykoottisuuden.Olisin varmaankin ilman tätä lääkettä todella hysteerinen ja masentunut ja mulla olis todennäköisesti paljon enemmän näitä pakko-ajatuksia.

Voisin sitten, kun mulla on taas lääkäri, niin kysyä, että pitäiskö mun muuttaa lääkitystä citalopraamista sertraliniin. Kuinka suuri annos sulla sitä menee päivässä? Millä lailla huomasit sen lääkken auttavan ja kuinka nopeasti? Ja sitten vielä sellaista, että kauanko sulla oli näitä pakko-ajatuksia ennen kuin sinulle määrä'ttiin lääkitys?

Varmaankin nuo omat kokemukset vaikuttaa pakko-ajatuksiin jollain tavoin, mullakin on kokemusta seksuaalisesta ahdistelusta. Välillä tuntuu, että mun elämässä ei oo muuta kuin nuo pakko-ajatukset. Vaikka muuten mun elämä on kunnossa, mulla on onnellinen parisuhde, jossa mieheni ymmärtää minua ja osaa suhtautua näihin pelottaviin pakko-ajatuksiini. Olen kouluttanut itseni ammattikorkeakoulussa ja vanhempiini ja sisaruksiini minulla on hyvät välit. Ainoastaan nämä pakko-ajatukset haittaavat elämääni. Olen joskus yrittänyt jopa itsaria niiden takia, mutta tiedän, että se ei ole ratkaisu enkä sitä enää haluaisi tehdä.

Olen tullut siihen tulokseen, että haluaisin kokeilla tuota aivokirurgiaa, mutta siitä pitäisi puhua ensin
lääkärin kanssa, sopiiko se edes minulle.

Lue lisää

Parastahan olisi että hyväksyisit oireesi niin luultavasti ne myös menisi pois, suosittelen lukemaan "kerrasta poikki" kirjan missä on mielestäni monia sinun oireesiisi liittyviä tarinoita ja hoitokeinoja siihen.

siruinen123 kirjoitti:

Hyvä kuulla, että sulla menee jo paremmin, ehkä tässä on vielä toivoa itsellänikin.

Mulla on tällä hetkellä psykoosilääkkeenä Seroquel Prolong. Hyvä lääke sillä lailla, että estää todellakin psykoottisuuden.Olisin varmaankin ilman tätä lääkettä todella hysteerinen ja masentunut ja mulla olis todennäköisesti paljon enemmän näitä pakko-ajatuksia.

Voisin sitten, kun mulla on taas lääkäri, niin kysyä, että pitäiskö mun muuttaa lääkitystä citalopraamista sertraliniin. Kuinka suuri annos sulla sitä menee päivässä? Millä lailla huomasit sen lääkken auttavan ja kuinka nopeasti? Ja sitten vielä sellaista, että kauanko sulla oli näitä pakko-ajatuksia ennen kuin sinulle määrä'ttiin lääkitys?

Varmaankin nuo omat kokemukset vaikuttaa pakko-ajatuksiin jollain tavoin, mullakin on kokemusta seksuaalisesta ahdistelusta. Välillä tuntuu, että mun elämässä ei oo muuta kuin nuo pakko-ajatukset. Vaikka muuten mun elämä on kunnossa, mulla on onnellinen parisuhde, jossa mieheni ymmärtää minua ja osaa suhtautua näihin pelottaviin pakko-ajatuksiini. Olen kouluttanut itseni ammattikorkeakoulussa ja vanhempiini ja sisaruksiini minulla on hyvät välit. Ainoastaan nämä pakko-ajatukset haittaavat elämääni. Olen joskus yrittänyt jopa itsaria niiden takia, mutta tiedän, että se ei ole ratkaisu enkä sitä enää haluaisi tehdä.

Olen tullut siihen tulokseen, että haluaisin kokeilla tuota aivokirurgiaa, mutta siitä pitäisi puhua ensin
lääkärin kanssa, sopiiko se edes minulle.

Lue lisää

Kyllä mulle suositeltiin heti lääkitystä, kun menin puhumaan ajatuksistani. Silloin pakkoajatuksenani oli mustasukkaisuus. Tiedän, että mieheni on katsonut pornofilmejä ja harjoittanut itsetyydytystä ennen meidän yhteisoloamme. Minulla oli pakkoajatuksena, että ne muijat on siellä filmeissä on kaikki jotakin upeita silikonirintaisia naisia ja minun mieheni ei muka muuta ajatellut kuin niitä upeita naisia. Se oli myöskin pakkoajatuksena, että mieheni ei älyä, että rinnat eivät iole aidot. Eli luultavasti tämä kaikki oli lääkärin mielestä senverran hullua, että suositteli lääkitystä.

Siitä on 10 vuotta aikaa, ja silloin lääkärin mukaan odotusaikana ei suositeltu lääkitystä ja minä halusin vauvan. No, vauva syntyi ja sen elämän ensimmäinen vuosi oli yhtä helvettiä, en myöskään imetysaikana voinut syödä lääkettä. Myöhempien lasteni kohdalla olen käyttänyt lääkettä, nykytutkimuksen mukaan se on aivan turvallista.

Silloin, kun ei ollut lääkettä olin ihan kaistapäinen paiskoin ovia, heittelin tavaroita mieheni päälle. Kun muistelee niitä aikoja, niin ei voi muutakuin ihmetellä, miten siitä vauvasta on kasvanut tasapainoinen, fiksu koululainen. Jos lääkitysasiani ei ole kunnossa, niin minä herään älyttömän aikaisin aamulla ahdistukseen, ahdistus oli sellaista, että se sattui oikein fyysisesti rintaan.

Kesti kauan ennenkuin lääkitys alkoi auttamaan, se nostettiin aivan maksimiin eli 200 mg vuorokaudessa. Siitä huomasin, että lääkitys alkoi auttamaan, että yllätin itseni hyräilemästä, en herännyt enään ahdistukseen ja enkä enään raivonnut ja viskonut tavaroita. Sertralin on kyllä pelastanut minun ja perheeni elämän. Sertralin on tutkimuksienkin mukaan todettu tehokkaimmaksi lääkkeeksi pakkoajatuksissa.

Miten sinun lääkitysasiasi on edennyt? Onko sulla ollut ennen pelkkä mielialaääke ja sitten psykiatri on suositellut lisäksi psykoosilääkettä? Onko niin, että sairastat pelkkää pakko-oireista häiriötä, etkä esimerkiksi psykoosia?

Minkälainen menneisyys tai lapsuus sinulla on? Minulla on ihan hyvä lapsuus, en tiedä, kuinka paljon tällaiset lapsuusasiat vaikuttaa sairauden syntyyn. Miten vanhempasi ja sisaruksesi ymmärtää sinua? Silloin, kun minulla oli oireet pahana huomasin, että ihmiset eivät ymmärrä ja ne väsyvät helposti ainaisiin vakuuttelupyyntöihini. Onneksi meillä kummallakin on hyvät miehet, jotka jaksavat tukea meitä. Toivottavasti sulla alkaa pian parempi aika!

äiti kolmelle kirjoitti:

Kyllä mulle suositeltiin heti lääkitystä, kun menin puhumaan ajatuksistani. Silloin pakkoajatuksenani oli mustasukkaisuus. Tiedän, että mieheni on katsonut pornofilmejä ja harjoittanut itsetyydytystä ennen meidän yhteisoloamme. Minulla oli pakkoajatuksena, että ne muijat on siellä filmeissä on kaikki jotakin upeita silikonirintaisia naisia ja minun mieheni ei muka muuta ajatellut kuin niitä upeita naisia. Se oli myöskin pakkoajatuksena, että mieheni ei älyä, että rinnat eivät iole aidot. Eli luultavasti tämä kaikki oli lääkärin mielestä senverran hullua, että suositteli lääkitystä.

Siitä on 10 vuotta aikaa, ja silloin lääkärin mukaan odotusaikana ei suositeltu lääkitystä ja minä halusin vauvan. No, vauva syntyi ja sen elämän ensimmäinen vuosi oli yhtä helvettiä, en myöskään imetysaikana voinut syödä lääkettä. Myöhempien lasteni kohdalla olen käyttänyt lääkettä, nykytutkimuksen mukaan se on aivan turvallista.

Silloin, kun ei ollut lääkettä olin ihan kaistapäinen paiskoin ovia, heittelin tavaroita mieheni päälle. Kun muistelee niitä aikoja, niin ei voi muutakuin ihmetellä, miten siitä vauvasta on kasvanut tasapainoinen, fiksu koululainen. Jos lääkitysasiani ei ole kunnossa, niin minä herään älyttömän aikaisin aamulla ahdistukseen, ahdistus oli sellaista, että se sattui oikein fyysisesti rintaan.

Kesti kauan ennenkuin lääkitys alkoi auttamaan, se nostettiin aivan maksimiin eli 200 mg vuorokaudessa. Siitä huomasin, että lääkitys alkoi auttamaan, että yllätin itseni hyräilemästä, en herännyt enään ahdistukseen ja enkä enään raivonnut ja viskonut tavaroita. Sertralin on kyllä pelastanut minun ja perheeni elämän. Sertralin on tutkimuksienkin mukaan todettu tehokkaimmaksi lääkkeeksi pakkoajatuksissa.

Miten sinun lääkitysasiasi on edennyt? Onko sulla ollut ennen pelkkä mielialaääke ja sitten psykiatri on suositellut lisäksi psykoosilääkettä? Onko niin, että sairastat pelkkää pakko-oireista häiriötä, etkä esimerkiksi psykoosia?

Minkälainen menneisyys tai lapsuus sinulla on? Minulla on ihan hyvä lapsuus, en tiedä, kuinka paljon tällaiset lapsuusasiat vaikuttaa sairauden syntyyn. Miten vanhempasi ja sisaruksesi ymmärtää sinua? Silloin, kun minulla oli oireet pahana huomasin, että ihmiset eivät ymmärrä ja ne väsyvät helposti ainaisiin vakuuttelupyyntöihini. Onneksi meillä kummallakin on hyvät miehet, jotka jaksavat tukea meitä. Toivottavasti sulla alkaa pian parempi aika!

Lue lisää

Mulla on ollut aluksi mielialalääke, koska epäiltiin monta vuotta, että sairastan vain keskivaikeaa masennusta. Silloin pakko-ajatukset olivat hiukan lievempiä ja kykenin esim. opiskelemaan ja käymään töissä, vaikka sairaslomia oli aika paljon. Jossain vaiheessa sitten sairastuin psykoottisen masennukseen ja olen sen jälkeen syönyt antipsykoosilääkkeitä. Ne ovat minulle välttämättömiä, että pysyn "tässä maailmassa". Aikoihin en ole enää psytynyt tekemään töitä normaalisti ja kuten kerroin, olen tällä hetkellä määräaikaisella eläkkeellä.

Voisin kysyä sitten kun mulla on psykiatrin vastaanotto, että miten on laita tuon citalopraamin kanssa, että pitäisikö kokeilla sertralinia.

Voisin kirjoitella sinulle paremmin menneisyydestäni ja tästä sairaudesta, mikäli haluat, mutta en viitsi täällä yleisesti kirjoittaa. Olisi mukava kirjoitella vaikka sähköpostin kautta, mutta tarvitsen mailiosoitteesi!

siruinen123 kirjoitti:

Mulla on ollut aluksi mielialalääke, koska epäiltiin monta vuotta, että sairastan vain keskivaikeaa masennusta. Silloin pakko-ajatukset olivat hiukan lievempiä ja kykenin esim. opiskelemaan ja käymään töissä, vaikka sairaslomia oli aika paljon. Jossain vaiheessa sitten sairastuin psykoottisen masennukseen ja olen sen jälkeen syönyt antipsykoosilääkkeitä. Ne ovat minulle välttämättömiä, että pysyn "tässä maailmassa". Aikoihin en ole enää psytynyt tekemään töitä normaalisti ja kuten kerroin, olen tällä hetkellä määräaikaisella eläkkeellä.

Voisin kysyä sitten kun mulla on psykiatrin vastaanotto, että miten on laita tuon citalopraamin kanssa, että pitäisikö kokeilla sertralinia.

Voisin kirjoitella sinulle paremmin menneisyydestäni ja tästä sairaudesta, mikäli haluat, mutta en viitsi täällä yleisesti kirjoittaa. Olisi mukava kirjoitella vaikka sähköpostin kautta, mutta tarvitsen mailiosoitteesi!

Lue lisää

Minulla on myös pakkoajatuksia. Välillä on parempia hetkiä ja välillä en muuta pysty kuulemaankaan kuin mieleni tuotokset.

Pelkään loukkaavani läheisiäni käytökselläni. Jatkuva anteeksi pyytely tai ihmisiltä kysely, että olenkohan mahtanut loukata heitä jollain tavalla(onneksi vain läheisimmiltäni) tuntuu joskus olevan ihan arkipäivää. Samoin se, että mietin mahtoikohan kyseinen henkilö nyt ymmärtää, että mitä pyysin anteeksi, joten minun on välillä toistettava anteeksi pyyntöni useampaan kertaan(välillä ihan peräjälkeen) mistä nyt varmasti toisen osapuolen hermot alkavat mennä. Tiedän itse, että se on aivan typerää, mutta en pysty lopettamaan ennekuin olen aivan varma, että asia on mennyt perille(jos siitä koskaan 100% varma olen). Suurentelen myös asioista mielelläni päässäni ja tuon mukaan hieman värikynää ja samoin kuin siruinen 123 alan jo uskoa kehittelemiini mielikuviin. Joskus asiat tulevat uniini jolloin niiden erottaminen todellisuudesta käy yhä vain vaikeammaksi.

Minulla tämä on kausiluontoista, mutta välillä todella raastavaa, ettei jaksaisi sängystä nousta ylös. Välillä tekisi mieli vain vatvoa asioitaan peitonalla pimeässä. Usein pahenevat kun on stressi päällä.

Olen harkinnut lääkärille menoa, mutta en ole sitä uskaltanut vielä tehdä. Kai pelkään läheisteni/ihmisten mielipiteitä. Pitkän aikaa olen myös harkinnut tällaiselle palstalle kirjoittamista, no sen nyt sitten uskalsin vihdoin viimein tehdä.

Jep2010 kirjoitti:

Minulla on myös pakkoajatuksia. Välillä on parempia hetkiä ja välillä en muuta pysty kuulemaankaan kuin mieleni tuotokset.

Pelkään loukkaavani läheisiäni käytökselläni. Jatkuva anteeksi pyytely tai ihmisiltä kysely, että olenkohan mahtanut loukata heitä jollain tavalla(onneksi vain läheisimmiltäni) tuntuu joskus olevan ihan arkipäivää. Samoin se, että mietin mahtoikohan kyseinen henkilö nyt ymmärtää, että mitä pyysin anteeksi, joten minun on välillä toistettava anteeksi pyyntöni useampaan kertaan(välillä ihan peräjälkeen) mistä nyt varmasti toisen osapuolen hermot alkavat mennä. Tiedän itse, että se on aivan typerää, mutta en pysty lopettamaan ennekuin olen aivan varma, että asia on mennyt perille(jos siitä koskaan 100% varma olen). Suurentelen myös asioista mielelläni päässäni ja tuon mukaan hieman värikynää ja samoin kuin siruinen 123 alan jo uskoa kehittelemiini mielikuviin. Joskus asiat tulevat uniini jolloin niiden erottaminen todellisuudesta käy yhä vain vaikeammaksi.

Minulla tämä on kausiluontoista, mutta välillä todella raastavaa, ettei jaksaisi sängystä nousta ylös. Välillä tekisi mieli vain vatvoa asioitaan peitonalla pimeässä. Usein pahenevat kun on stressi päällä.

Olen harkinnut lääkärille menoa, mutta en ole sitä uskaltanut vielä tehdä. Kai pelkään läheisteni/ihmisten mielipiteitä. Pitkän aikaa olen myös harkinnut tällaiselle palstalle kirjoittamista, no sen nyt sitten uskalsin vihdoin viimein tehdä.

Lue lisää

Sinun kirjoituksesi oli ihan niinkuin minun kirjoitus erityisesti silloin, kun minulla ei ollut lääkitystä. Eli juuri toi, että ei usko ihmisten ymmärtävän, mitä olen sanonut, ja sitten niitä samoja asioita täytyy vaan puhua aina uudestaan ja uudestaan tai sitten se, että epäilee itseään, että onko riittävän selvästi esittänyt asiat. Joo, ei minunkaan läheiset sitä ole jaksanut. Sellaisissa tapauksessa ne on sanonut jotakin epäystävällistä ja sitten on tullut entistä pahempi mieli.

Kuten jo aiemminkin olen kehunut Sertralin-lääkettä, niin juuri mm. tämäntyyliseen ongelmaan olen saanut lääkkeestä valtavan avun. Toinen, mikä rauhoittaa mieltä on ne kaikki paperilaput, mitä minulla on järkyttävä määrä. Kirjoitan lapulle, mitä olen toiselle sanonut ja mitä hän on vastannut. Sieltä voi aina tarkistaa, jos tulee sellainen olo, että olenkohan jotakin asiaa riittävän selvästi toiselle sanonut. Näissä lapuissa on se huono puoli, että aina saa pelätä, että ihmiset näkevät niitä.

Mä olen aina ihmetellyt ihmisisä, kun ne voi elää niin huolettomasti, ne voi esimerkiksi olla kyselemättä, kertomatta tai selvittämättä asioita perinpohjin.

Ehdottomasti kannattaa mennä lääkärin juttusille, ja ehkä pyytää myös lääkettä. Eihän sinun läheisten sitä tarvitse saada tietää. Ehkä sulle käy samoin, kun minullakin, että lääkityksen avulla, et joudu jankkaamaan asioita ihmisille niin paljon, ja näin ihmiset aikaa myöten unohtaa kuinka kova olet ollut jankkaamaan asioita.

siruinen123 kirjoitti:

Mulla on ollut aluksi mielialalääke, koska epäiltiin monta vuotta, että sairastan vain keskivaikeaa masennusta. Silloin pakko-ajatukset olivat hiukan lievempiä ja kykenin esim. opiskelemaan ja käymään töissä, vaikka sairaslomia oli aika paljon. Jossain vaiheessa sitten sairastuin psykoottisen masennukseen ja olen sen jälkeen syönyt antipsykoosilääkkeitä. Ne ovat minulle välttämättömiä, että pysyn "tässä maailmassa". Aikoihin en ole enää psytynyt tekemään töitä normaalisti ja kuten kerroin, olen tällä hetkellä määräaikaisella eläkkeellä.

Voisin kysyä sitten kun mulla on psykiatrin vastaanotto, että miten on laita tuon citalopraamin kanssa, että pitäisikö kokeilla sertralinia.

Voisin kirjoitella sinulle paremmin menneisyydestäni ja tästä sairaudesta, mikäli haluat, mutta en viitsi täällä yleisesti kirjoittaa. Olisi mukava kirjoitella vaikka sähköpostin kautta, mutta tarvitsen mailiosoitteesi!

Lue lisää

Mun mielestä täällä on helppoa kirjoitella, koska eihän täältä meidän tutut meitä tunnista. Tuskin he edes käyvät pakko-oirepalstalla. Minulla ei ole ikinä ollut niin vaikeata, että en olisi pystynyt käymään töissä tai opiskella. Itseasiassa minua pakko-oireet vaivaa ihan älyttömän vähän , kun olen stressaantunut tai jos minulla on kiire. Silloin, kun on kotona esimerkiksi äitiyslamalla, niin silloin sitä on liikaa ajatella kaikenlaisia ajatuksia. Minä olen lastentarhanopettaja, päiväkodissa on niin kova hulina, että ei kerkeä ajattelemaan liikoja.

Tottakai ymmärrän, että silloin, kun tämä sairaus on pahempi kuin minulla niin eihän sitten tietenkään pysty töitä tekemään tai opiskella. Millä alalla sinä olet ollut? Miten siinä työssä näkyi, että sairaus vaikuttaa liikaa? Määräaikaiselle eläkkeelle pääseminen ei varmaankaan ollut kauhean helppoa? Minkä ikäinen olet? Minä olen 36- vuotias. Miten sinä pärjäät siellä kotona, kun olet eläkkeellä? Onko sinulla lapsia, mitä tarvitsee jaksaa hoitaa? Onneksi minun lapset on suurimmaksiosaksi unohtanut kuinka hermostunut minä olin joskus ja kuinka ahdistuneita heidän on täytynyt olla. Kyllä ne joskus sanoo, että mä huusin aikaisemmin paljon, enkä enään niin paljon.

äiti kolmelle kirjoitti:

Mun mielestä täällä on helppoa kirjoitella, koska eihän täältä meidän tutut meitä tunnista. Tuskin he edes käyvät pakko-oirepalstalla. Minulla ei ole ikinä ollut niin vaikeata, että en olisi pystynyt käymään töissä tai opiskella. Itseasiassa minua pakko-oireet vaivaa ihan älyttömän vähän , kun olen stressaantunut tai jos minulla on kiire. Silloin, kun on kotona esimerkiksi äitiyslamalla, niin silloin sitä on liikaa ajatella kaikenlaisia ajatuksia. Minä olen lastentarhanopettaja, päiväkodissa on niin kova hulina, että ei kerkeä ajattelemaan liikoja.

Tottakai ymmärrän, että silloin, kun tämä sairaus on pahempi kuin minulla niin eihän sitten tietenkään pysty töitä tekemään tai opiskella. Millä alalla sinä olet ollut? Miten siinä työssä näkyi, että sairaus vaikuttaa liikaa? Määräaikaiselle eläkkeelle pääseminen ei varmaankaan ollut kauhean helppoa? Minkä ikäinen olet? Minä olen 36- vuotias. Miten sinä pärjäät siellä kotona, kun olet eläkkeellä? Onko sinulla lapsia, mitä tarvitsee jaksaa hoitaa? Onneksi minun lapset on suurimmaksiosaksi unohtanut kuinka hermostunut minä olin joskus ja kuinka ahdistuneita heidän on täytynyt olla. Kyllä ne joskus sanoo, että mä huusin aikaisemmin paljon, enkä enään niin paljon.

Lue lisää

Mulla oli muutama vuosi sitten niin pahana tämä pakko-oireinen häiriö, oikeastaan pakkoajatukset, että en elänyt ihan tässä maailmassa aina. Olin paljon psykiatrisessa hoidossa, eikä työnteko olisi millään tavalla onnistunut. Mun mielikuvitus tuotta paljon mielikuvia siitä, että olisin niin kuin alussa kerroin, tehnyt jotain seksuaalisesti ei-hyväksyttävää eri ihmisille. Se oli järjettömän tukala tilanne, kun ei tiennyt oliko mielikuvat todellisia vai ei ja en missään nimessä uskaltanut mennä kysymään näiltä henkilöiltä, että olinko tehnyt jotain väärää heitä kohtaan. Eräältä ihmiseltä uskaltauduin kerran kysymään, mutta hän vakuutti minulle että en ole tehnyt ja osasi jopa sanoa, että nuo on vaan sun pakko-ajatuksia. Tämä vaikutti muhun sillain, että aloin kyseenalaistaa koko mielikuviani.

Noh, en tänä päivänäkään vielä tiedä, mikä niistä on mielikuvitusta ja mikä ei, mutta ei mua kukaan ole tullut syyttelemään mistään ainakaan. Määräaikaiselle eläkkeelle pääsy ei ollut vaikeaa, se tuli automaattisesti kun olin ollut sen verran kauan jo sairaslomalla. Kyllä mä täällä kotona pärjään, koska olen ahkera tekeen ruokaa, teen joka päivä ja muitakin kotitöitä. Mä olen vähitellen päässyt taas tähän maailmaan ja olen nyt pystynyt jollain tavoin kehittämäänkin itseäni, esim. lukemalla ja kirjoittamalla. Haaveena olis vielä joskus kouluttaa itseni toiseen ammattiin. Mulla on jopa siis haaveitakin nykyään, enkä piehtaroi aina vain niissä mielikuvissani.

Mulla ei ole lapsia vielä. Olen vähän reilu 30-vuotias.

siruliini123 kirjoitti:

Mulla oli muutama vuosi sitten niin pahana tämä pakko-oireinen häiriö, oikeastaan pakkoajatukset, että en elänyt ihan tässä maailmassa aina. Olin paljon psykiatrisessa hoidossa, eikä työnteko olisi millään tavalla onnistunut. Mun mielikuvitus tuotta paljon mielikuvia siitä, että olisin niin kuin alussa kerroin, tehnyt jotain seksuaalisesti ei-hyväksyttävää eri ihmisille. Se oli järjettömän tukala tilanne, kun ei tiennyt oliko mielikuvat todellisia vai ei ja en missään nimessä uskaltanut mennä kysymään näiltä henkilöiltä, että olinko tehnyt jotain väärää heitä kohtaan. Eräältä ihmiseltä uskaltauduin kerran kysymään, mutta hän vakuutti minulle että en ole tehnyt ja osasi jopa sanoa, että nuo on vaan sun pakko-ajatuksia. Tämä vaikutti muhun sillain, että aloin kyseenalaistaa koko mielikuviani.

Noh, en tänä päivänäkään vielä tiedä, mikä niistä on mielikuvitusta ja mikä ei, mutta ei mua kukaan ole tullut syyttelemään mistään ainakaan. Määräaikaiselle eläkkeelle pääsy ei ollut vaikeaa, se tuli automaattisesti kun olin ollut sen verran kauan jo sairaslomalla. Kyllä mä täällä kotona pärjään, koska olen ahkera tekeen ruokaa, teen joka päivä ja muitakin kotitöitä. Mä olen vähitellen päässyt taas tähän maailmaan ja olen nyt pystynyt jollain tavoin kehittämäänkin itseäni, esim. lukemalla ja kirjoittamalla. Haaveena olis vielä joskus kouluttaa itseni toiseen ammattiin. Mulla on jopa siis haaveitakin nykyään, enkä piehtaroi aina vain niissä mielikuvissani.

Mulla ei ole lapsia vielä. Olen vähän reilu 30-vuotias.

Lue lisää

niin piti sanoa, että vasta lähiaikoina olen kyseenalaistanut mielikuviani. Nyt on siis parempi tilanne, kuin joskus kolme vuotta sitten, mutta edelleen en pysty töitä tekemään.

Minullakin tuommoisia ajatuksia, minulla on nyt homo ajatuksia, että jos olen tietämättäni ollut jonkun homon kanssa nämä alkoivat noin 2 kk sitten enkä ikinä ole tällaista ajatellut. Minua pelottaa se, koska en ole homo ja minulla on 3 henkilöä joiden kanssa pelkään olleeni joskus 3 v. Sitten ja kokoajan tulee lisää! En tiedä miten jaksan enää. Nämä ahdistavat minua todella paljon. Kävin jo koululääkärillä, joka oli erikoistunut "nuorien ongelmiin" hän sanoi, että ajatukset eivät ratkaise vaan teot. Ja pelkään tosi paljon että olen tehnyt sitä vaikka en kyllä tässä iässä sitä tekisi.... Ja näiltä henkilöiltä en voi oikein kysyä, kun he asuvat toisella puolella Suomea kun he ovat muuttaneet. En kyllä muista mitään, mutta nämä ahdistavat tosi paljon, koska olen aika herkkä ja kerron aina kaikki kotona. Oisiko jotain vinkkejä miten nämä lähtevät pois mielestä ja minula tulee mieleen jotain muistikuvia, jotka keksin ja uskon vielä ne...

13vkoululainen kirjoitti:

Minullakin tuommoisia ajatuksia, minulla on nyt homo ajatuksia, että jos olen tietämättäni ollut jonkun homon kanssa nämä alkoivat noin 2 kk sitten enkä ikinä ole tällaista ajatellut. Minua pelottaa se, koska en ole homo ja minulla on 3 henkilöä joiden kanssa pelkään olleeni joskus 3 v. Sitten ja kokoajan tulee lisää! En tiedä miten jaksan enää. Nämä ahdistavat minua todella paljon. Kävin jo koululääkärillä, joka oli erikoistunut "nuorien ongelmiin" hän sanoi, että ajatukset eivät ratkaise vaan teot. Ja pelkään tosi paljon että olen tehnyt sitä vaikka en kyllä tässä iässä sitä tekisi.... Ja näiltä henkilöiltä en voi oikein kysyä, kun he asuvat toisella puolella Suomea kun he ovat muuttaneet. En kyllä muista mitään, mutta nämä ahdistavat tosi paljon, koska olen aika herkkä ja kerron aina kaikki kotona. Oisiko jotain vinkkejä miten nämä lähtevät pois mielestä ja minula tulee mieleen jotain muistikuvia, jotka keksin ja uskon vielä ne...

Lue lisää

kannattaa vaan hyväksyä että sinulla on pakkoajatuksia:) tähän tautiin kuuluu juuri se että kokoajan epäilee mitä tein tai sanoin vaikka tietää että mitään ei ole tehnyt tai sanonut väärin. Suosittelen lukemaan kirjan (vaikka kirjastosta lainata) nimeltä kerrasta poikki. On hyvä että puhut asioista se auttaa, mutta jos alat kieltämään päähäsi tulevat ajatukset ne varmasti tulevat vaivaamaan enemmän ja enemmän, siis kannattaa aina, kun alkaa ajatukset ahdistamaan sanoa itselleen että tämän nyt on vaan tyhmä ajatus ja tietenkään en ole mitään tehnyt koska et sellaista tekisi:) Kaikilla on tyhmiä ajatuksia ja pelkoja mutta joillakin ne vaan jäävät päähän jumiin, silloin ei auta kun hyväksyä asia ja tiedostaa se että sinä et ole tyhmät ajatuksesi

lorelii kirjoitti:

kannattaa vaan hyväksyä että sinulla on pakkoajatuksia:) tähän tautiin kuuluu juuri se että kokoajan epäilee mitä tein tai sanoin vaikka tietää että mitään ei ole tehnyt tai sanonut väärin. Suosittelen lukemaan kirjan (vaikka kirjastosta lainata) nimeltä kerrasta poikki. On hyvä että puhut asioista se auttaa, mutta jos alat kieltämään päähäsi tulevat ajatukset ne varmasti tulevat vaivaamaan enemmän ja enemmän, siis kannattaa aina, kun alkaa ajatukset ahdistamaan sanoa itselleen että tämän nyt on vaan tyhmä ajatus ja tietenkään en ole mitään tehnyt koska et sellaista tekisi:) Kaikilla on tyhmiä ajatuksia ja pelkoja mutta joillakin ne vaan jäävät päähän jumiin, silloin ei auta kun hyväksyä asia ja tiedostaa se että sinä et ole tyhmät ajatuksesi

Lue lisää

Kiitos vastauksesta!:)

Vankilaan et joudu vaikka olisit puhunut mitä. Jos olisit loukannut muita puheillasi kyllä he olisivat siitä sinulle sanoneet ja siitäkään et linnaan joudu. Oma ajatus siellä vain tekee tepposet sulla ei ole mitään hätää.