Perussuomalaisten vaihtoehto vihreälle verolle!

Hallituksen energiaveromalli on epäoikeudenmukainen ja lisää kansalaisten eriarvoisuutta. Vihreällä verolla kerättävälle 750 miljoonalle eurolle on löydettävissä vaihtoehdoksi osuvammat ja oikeudenmukaisemmat leikkaukset vuodelle 2011. Perussuomalaisten leikkausvaihtoehdot eivät heikennä peruskansalaisten sosiaaliturvaa tai palveluja.

Ne eivät liioin vaaranna yritysten kilpailukykyä. Leikkaukset kohdennetaan kohteisiin, joita ilmankin suomalaiset tulevat toimeen. Nyt on laitettava suu säkkiä myöten eli kun rahaa ei ole on opeteltava menokuriin.

Leikkaukset:
1) Iso-Britannian puolesta maksettavasta EU-jäsemaksuhelpotuksesta yksipuolinen irtisanoutuminen. Säästöä 100-130 miljoonaa euroa. Maksu on jäänne lehmäkaupoista ennen Suomen EU-jäsenyyttä. Sillä kompensoitiin Iso-Britannialle Saksan ja Ranskan maataloutuet.

Suomi ei voi olla tällaisissa talkoissa maksumiehenä. Tuen maksaminen jatkossa on puhtaasti kansallinen asia. Mikäli löytyy tahtoa ja tarvittava enemmistö, niin eduskunta voi ilmoittaa yksipuolisesta irtisanoutumisesta tälle maksulle. Perustelu on yksikertainen; toteuttaakseen EU:n vakaussopimuksen edellytykset, Suomi huolehtii ensisijaisesti omasta taloudestaan ja lopetamme Iso-Britannian tukemisen.

2) Tehottomasta kehitysyhteistyöstä ja lähialueyhteistyörahoihin varatuista 868 miljoonasta leikataan 400-450 miljoonaa euroa.

3) Pakolaispolitiikkaa järkiperäistämällä ja ilmastopolitiikan harharetkien lopettamisella (Kööpenhaminan sitoumukset, syöttötariffit jne.) sekä maatalouden ympäristötukien uudelleen arvioinnilla voidaan säästää helposti 100-200 miljooaa. Ja kun vielä lisätään Perussuomalaisten eduskuntaryhmän esitys pääomaveron muuttamiseksi progressiiviseksi saadaan pääomaverosta oikeudenmukainen, kun verot kerättäisiin maksukyvyn mukaan. Pääomaveroja on arvioitu kerättävän ensi vuonna 1700 miljoonaa. Perussuomalaisten esityksen mukaan pääomavero kokonaistuotto nousisi 2300-2500 miljoonaan euroon.

Näin saataisiin tarvittavaa väljyyttä ja työllisyyttää edistäviä elvytysvaroja vuoden 2011 budjettiinkin. Näillä esityksillä saataisiin säästöä 600-750 miljoonaa euroa eli todellinen vaihtoehto vastaavan suuruiselle VIHREÄLLE verolle, vaikka vihreitä, punaisia tai sinisiä veroja ei ole olemassakaan, on vain veroja jotka sinä maksat!

HUOMAA: Kaikki nämä toimenpiteet ovat kansallisen päätöksenteon piirissä ja niihin on valtuudet meillä itsellämme. Tarvitaan vain tahto ja sille päätöksenteon tueksi enemmistö eduskunnassa. Helppoa, eikö totta?
13330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

jos nuo säästöt todella tehtäisiin (edellyttäis eduskunnalta täyskäännöstä) ei tarvisi toteuttaa yhtään kuntaliitosta, eikä olis pula vanhusten hoitopaikoista. Hyvä Persut!

Äänestä
  • noista samaisista asioista Kalevaan. Eivät julkaisset. Onkohan Perussuomalaisten kannatus jo liian korkealla?

    Äänestä

Säästetään aivan helvetisti. Lakkautetaan vaalituki myös persuille. Siinäkin säästää. Mene sinä perusseppo asumaan vanhustenhoitolaitokseen ja vanhuksethan voisi muuttaa sun taloon. Saisivat vanhuksetkin lisää liikkumatilaa

Äänestä
  • olisiko noista säästöistä jotain haittaa sinulle tai yleensä Suomen kansalle?

    Äänestä

  • me olemmekin esittäneet, että lopetetaan puolueiden tukeminen verorahoin. Minkä puolueen luulisit ensimmäisenä menevän konkaan? Tutustuppa puolueiden velkoihin! Ja tottamaar, minun asuntoni/asunnot joutaisivat yleishyödylliseen käyttöön. Kerrohan vielä lisää "järkeviä" vaihtoehtoja?

    Äänestä

kauhiaa rahanjakoa ulkomaille! Ei ole ihme miksi Suomessa kuntia lopetetaan!

Äänestä
  • htpp://www.youtube.com/watch?v=TJam00IT2Lc

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    htpp://www.youtube.com/watch?v=TJam00IT2Lc

    näin, http:// www.youtube.com

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    näin, http:// www.youtube.com

    sen vois, www.youtube.com ja sieltä seppo leskinen

    Äänestä

persut olis voineet tukea kunnallisveron nostoa niin ei olis kiinteistöveroa tarvinnut nostaa niin paljoa ja olis saatu silti se erohalosentie .., anteeksi, eiku virpotie tehtyä sinne mettään. persut olette vain myötäilleet puttaalla halosen ajamia asioita ja olette ihan oikeesti unohtaneet pienituloiset ja eläkeläiset haukiputaalla.
Huom! pienillä omilla päätöksillä olisitte aivan oikeasti ajaneet niitä lupauksia joita annoitte ennen vaaleja

Äänestä
  • Kummasti tosiaan Haukiputaalla persut myötäilee kepulilaisten mielipiteitä. Sitä voisi kutsua jo kepulaisten peen nuolennaksi persujen taholta.

    Äänestä

avustukset pois. niillä on tehty vain lähinnä kepun ja myös kokoomuksen vaalityätä. eduskuntaan tarvitaan uusia raikkaita tuulia. hyvä seppo!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PerusSeppo kirjoitti:

Hallituksen energiaveromalli on epäoikeudenmukainen ja lisää kansalaisten eriarvoisuutta. Vihreällä verolla kerättävälle 750 miljoonalle eurolle on löydettävissä vaihtoehdoksi osuvammat ja oikeudenmukaisemmat leikkaukset vuodelle 2011. Perussuomalaisten leikkausvaihtoehdot eivät heikennä peruskansalaisten sosiaaliturvaa tai palveluja.

Ne eivät liioin vaaranna yritysten kilpailukykyä. Leikkaukset kohdennetaan kohteisiin, joita ilmankin suomalaiset tulevat toimeen. Nyt on laitettava suu säkkiä myöten eli kun rahaa ei ole on opeteltava menokuriin.

Leikkaukset:
1) Iso-Britannian puolesta maksettavasta EU-jäsemaksuhelpotuksesta yksipuolinen irtisanoutuminen. Säästöä 100-130 miljoonaa euroa. Maksu on jäänne lehmäkaupoista ennen Suomen EU-jäsenyyttä. Sillä kompensoitiin Iso-Britannialle Saksan ja Ranskan maataloutuet.

Suomi ei voi olla tällaisissa talkoissa maksumiehenä. Tuen maksaminen jatkossa on puhtaasti kansallinen asia. Mikäli löytyy tahtoa ja tarvittava enemmistö, niin eduskunta voi ilmoittaa yksipuolisesta irtisanoutumisesta tälle maksulle. Perustelu on yksikertainen; toteuttaakseen EU:n vakaussopimuksen edellytykset, Suomi huolehtii ensisijaisesti omasta taloudestaan ja lopetamme Iso-Britannian tukemisen.

2) Tehottomasta kehitysyhteistyöstä ja lähialueyhteistyörahoihin varatuista 868 miljoonasta leikataan 400-450 miljoonaa euroa.

3) Pakolaispolitiikkaa järkiperäistämällä ja ilmastopolitiikan harharetkien lopettamisella (Kööpenhaminan sitoumukset, syöttötariffit jne.) sekä maatalouden ympäristötukien uudelleen arvioinnilla voidaan säästää helposti 100-200 miljooaa. Ja kun vielä lisätään Perussuomalaisten eduskuntaryhmän esitys pääomaveron muuttamiseksi progressiiviseksi saadaan pääomaverosta oikeudenmukainen, kun verot kerättäisiin maksukyvyn mukaan. Pääomaveroja on arvioitu kerättävän ensi vuonna 1700 miljoonaa. Perussuomalaisten esityksen mukaan pääomavero kokonaistuotto nousisi 2300-2500 miljoonaan euroon.

Näin saataisiin tarvittavaa väljyyttä ja työllisyyttää edistäviä elvytysvaroja vuoden 2011 budjettiinkin. Näillä esityksillä saataisiin säästöä 600-750 miljoonaa euroa eli todellinen vaihtoehto vastaavan suuruiselle VIHREÄLLE verolle, vaikka vihreitä, punaisia tai sinisiä veroja ei ole olemassakaan, on vain veroja jotka sinä maksat!

HUOMAA: Kaikki nämä toimenpiteet ovat kansallisen päätöksenteon piirissä ja niihin on valtuudet meillä itsellämme. Tarvitaan vain tahto ja sille päätöksenteon tueksi enemmistö eduskunnassa. Helppoa, eikö totta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu