eivät onneksi käy pihallamme, koska niitä ei kai ole. No ei kyllä naapurin emäntäkään pihalla kyttää, kun meni muksujensa kanssa lomalle tai jonnekkin, mutta naapurin isäntä kyllä ottaa tästä ilon irti ja viettää iloista poikamies tai "kesäleski" elämää.
No jokunen koiranulkoiluttaja monipäisen koiralaumansa kanssa saa meteliä aikaan toisinaan pihalla. Mutta mitäs näistä. :)))
Kerrostalo elämää vain.
No jokunen koiranulkoiluttaja monipäisen koiralaumansa kanssa saa meteliä aikaan toisinaan pihalla. Mutta mitäs näistä. :)))
Kerrostalo elämää vain.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Justiin äsken nojailin parvekkeen kaidetta vasten ja kattelin naapurin norjalaisen metsäkissan tallustelua. Se on justiin samanlainen, kuin itselläni oli ennen tätä nykyistä norjalaista. Naapurin kissin väritys on ihanan-ihana. Yritin jotakin huudella sille, mutta ei piitannut musta tipan lirua.:(
Omat kissani ovat vain tässä omassa pihassa. Ei niitä enää hutsituta kuljeskella, kun ikää on jo niin paljon, että ovat mieluummin vaan aloillaan tuumailemassa.
Jos katson etupuolen ikkunasta pihalle, niin en näe laisinkaan naapuritaloja. Ja jos kattelen takapihan klasista, niin sielläkään ei naapureita kuljeskele. Pieni metsäpläiskä on takapihan perällä ja sielä on siilejä ja kissoja silloin tällöin. Niin ja se mun "ikioma" Oravani. Pomppii presiis samaa ilmatietä joko poispäin tai sieltä tännepäin.
Elikkä tämmöstä täälä. Minä en näe ketään, eikä kukaan onneksi näe mua. Passaa mulle semmonen.
jos kissat olisi päivisin vapaina ne joko jäisi auton alle tai sitten niistä tehtäisiin valitus isännöitsijälle. Meidänkin tupsukorva,siis kissa,jaksa edes partsin tuolille mennä kuikuilemaan josta se näkisi ulos. Vanha köntys.
Tiedä mitä sille mua kiusanneelle kurrelle taas on tapahtunut, kun ei säkätä ikkunan takana aamusin. Oliskohan sekin kasvanut aikuiseksi ja aatellu että parempi olla hissuksiin. :)
Täällä on naapureita joka nurkalla.
Eikä ne kissut varmaan niin innosta puhkuen kerrostalojen ja autojen keskellä kuljeskelekaan. Liian vaarallista ja virikkeetöntä, aattelevat kissut.
Tohon pikkumetsään mun kissat välillä menee, kivelle kököttämään ja oottelemaan jos vaikka pikku hiirulainen mönkisi esiin.
Pistä sille sua kiusanneelle oravalle pähkinöitä, kyllä se kohta sitten taas kurvaa sua kiusaamaan.
Mitä se elämä oliskaan ilman kaikenmaailman, kiusallisia otuksia:)
Kiusallisia lintujakin on niin-niin mukava seurailla. Ripottelen linnuille ruokia, että olisivat mun kiusana mahdollisimman suurina parvina. Kahvi maistuu aamuisin huomattavasti paremmalta, jos jaloossa makoilee kaks kissaa, orava naksuttelee ja linnut suhahtelee.
meillä päin tuntuu lähes luonnottoman hiljaiselta, vaikka isossa rivitaloyhtiössä asunkin. Ei kuulu lasten, saatikka eläinten ääniä...Kyttääjiä täällä ei ole, tai tiedä häntä, mua ei naapurin tekemiset kiinnosta, paitsi seuraavassa tilanteessa:
Pari viikkoa sitten sain kaverikseni terassille oravan, tutki kaikki paikat, hyppäsi pöydälle ja tuijottelimme toisiamme pitkän tovin. Juttelin sille ikään kuin se ymmärtäisi, heh...Pari päivää sen jälkeen seinänaapurin poika ystävineen huomasi sen omalla pihallaan. Lähtivät ajamaan sitä takaa kepit käsissään, orava raukka hädissään juoksi ja jähmettyi välillä paikoilleen. Se pääsi jossain vaiheessa puuhun ja nämä nappulat alkoivat kivittää sitä. Sen verran kaukana olin, ettei huutamisesta olisi mitään hyötyä ollut... Onneksi pari päivää sen jälkeen pääsin puhuttamaan näitä pojankoltiaisia. Toivottavasti siitä oli hyötyä.
touhua. Kyllähän minäkin yhdessä aloituksessa täällä sanoin että heitän persikansiemenellä sitä kurrea jos vielä aamu viideltä tulee narskuttelemaan hampaitaan ikkunan eteen, mutta en mä koskaan niin tehnyt. Tuskin olisin edes siihen osunutkaan.
Että ihan kepein ja kivin. Toivottavasti oppivat jotain kun joku aikuinen sanoi niille ja että heidät on nähty.
Mulle olis käynyt niin, että olisin joutunut hakemaan vasaran ja nauloja ja sitten pistää naula jalaan päälle ja hakata se naula jalaan läpi terassiin kiinni. Sitten toiselle jalaalle samalla tavalla. Vähän olis ollut vaikea ottaa askeltakaan, jos tiukasti ja tarpeeksi pitkillä nauloilla olis ankkuroinut terassin lautoihin kintut kiinni.
Jos kuitenkin olis ollut Tarpeeksi kiukkua sisuksis, niin olis voinut pomppia koko terassin kans. Puucrocsit you know:)
Kipukynnykseni on korkea, mutta ehken kuitenkaan olisi naulannut jalkoja kiinni.
En olisi kyennyt olemaan ilman nauloja paikallani, vaan olisin oitis-heti-välittömästi juossut näitten pojankoltiaisten ja oravan väliin. Oravalle turvaksi. Olisin puhkunut ja pahkunut niin, että pojat olisivat pysähtyneet, kuin naulittuna. Ilman naulojakin olisivat pysyneet paikallaan, kun minä olisin pistänyt ne ojennukseen. Niin on, on niin, on on.
Hyvä, kun otit asian puheeksi myöhemmin ja ennen kaikkea toivotaan, että siitä oli hyötyä.
ehtinyt väliin mennä, sen verran liukkaasti pojat oravan perään lähtivät. Jos karjumaan olisin ryhtynyt, tuskinpa olisivat sitä kuulleet, sen verran tohkeissaan sitä luontokappaletta kivittivät...No, sainpahan myöhemmin heidät puhutteluun. Aika nöyriä poikia olivat, mutta auttoiko, sen aika näyttää.
Aikoinaan kun asuttiin vanhassa omakotitalossa ja meillä ei ollut eläimiä niin naapurien kissat ottivat tavakseen istuskella aurinkoa ottamassa meidän olohuoneen ikkunalaudalla. Siinä oli lämmin paikka. Ainut asia mistä en silloin tykännyt oli se kun ne pissi kaikkiin paikkoihin, jopa pulkan narut haisivat ja hirveä mouruna kuului kiima-aikoina. Kissoista kun ne tappelee lähtee ihan kamala ääni.
Keskimäisellä lapsella on nyt sellainen naamiokissa jolla on ihan kirkkaan siniset silmät ja sen kanssa voi jutella, vastaa aina mmmääääyyyy. Nukkuu peiton alla kun on lyhytkarvainen ja viluinen. Ihana katti. Se on joko itämainen tai siamilainen, en koskaan muista kumpi.
niin onkin kamala ääni ja joskus se kuulostaa ihan siltä ku joku lapsi itkisi jossain.
Mulla kun on toi maatiainen niin minäkään noista naaamiokissoista muista kumpi on kumpi, mutta olisiko siamilainen kyseessä?
...niitä naapurin kissoja syytellään, että käyvät lasten hiekkalaatikoilla...
Tavallinen sisäkissa on sen verran siisti, ettei alennu menemään kylmään ja likaiseen hiekkalaatikkoon. Erittäin siisti eläin...niin ja mukava. Käyn ulkoiluttamassa meidän kissaa silloin tällöin narun päässä. Se ei oikein käy liikunnasta, on se verran verkkaista kulkemista. Mutta tiedän kyllä ihmisten kyttäävän kerrostalon ikkunoista, että mikäs hiippariäijä tuolla seisoskelee lähes paikoillaan.
leikatut kissat eivät käy ulkona pahemmin sotkemassa toisten hiekkalaatikoita jos pääsevät kotiin tarpeilleen.
Huh..minä olen muutamia kertoja yrittänyt meidän kattia ulkoiluttaa ja ei siitä mitään tule. Kotiin se vaan pyrkii vaikka pentuna se oli paljonkin ulkona, mutta leikkauksen jälkeen sen luonne muuttu tai sitten ku se sai selkäänsä yheltä aikuiselta kollilta.
Minulla oli yhteen aikaan ihan tavallinen maatiaiskissa, Hiukan pitempi karva koska oli angoraa joukossa, paksu häntäinen. Se syntyi sisällä ja kasvoi sisällä, ekan kerran meni ulos kun mies heitti sen lumikinokseen ja kissaparka rämpi sieltä moukuen takaisin sisälle kun paleli. Minä luulin jottei se syö eikä pyydystä hiiriä koska on tottunut ostettuun ruokaan. Annas olla kun kevät koitti niin kissa tuli hiiri suussa portaille näyttämään saalistaan. Olin ihan järkyttynyt. Saalistusvietti oli tallella vaikka sisällä oli kaupasta ostettua ruokaa.
luulen että se kissa halusi tuoda vastineeksi teille ruokaa ja opettaa tietä saalistamaan, että tässä sitä kunnon ruokaa on. :))
Ihan oikeesti taisin jostain lukea että kissat tarvii hiiriä että voisivat oksentaa ne omat karvansa ulos.
Mun kissoilla on tosi kiirus tulla ulkoa sisälle vessaan.
Ulko-ovelta suunta suoraan pissulaatikolle, joko lirahuttamaan tai tekemään rusetin.
No kyllä kai ne karvat ajaa saman asian kuin ruoho tai viherkasvit. Mulla kun on tytön kissa hoidossa, se pakkaa syömään yöllä mun kukkia kun ei päivällä uskalla. Olen komentanut sitä ja kas kummaa, uskoo. Sitten aamulla paljastuu mitä on tullut tehtyä. Onneksi ei ole mitään myrkyllistä. En tiedä osaisiko tuo kissa edes saalistaa ja mahtuu vaikka mistä raosta kun on sellainen laiha luikku isokorvainen.
Sulla on fiksuja kissoja. Kyllä se mun maatiainen oppi ihan ulkokissaksi on nyt eräässä maalaistalossa ja voi paksusti.
...norjalaisen metsäkissan sukua...
Silloin kun otin sen, olin ehdoton siinä et sen pitää olla kollikissa. Sillä sitä karvaa on oikein enemmänkin, en saanut varmuutta sukupuolesta ja unohdin asian siihen saakka, kunnes menin leikkauttamaan sen. Kysyin eläinlääkäriltä oliko se poikakissa. Täämä vastasi: - Jos oli niin oli kyllä ensimmäinen poika, jolta hän on poistanut kohdun ja munasarjat. Tänä päivänä ajattelen, että kyllä narttukissat on mukavia, en mistään hinnasta vaihtaisi meidän hienoa neitiä mihinkään. Pidän siististä kissastani valtavasti.
ku ei edes välitä onko myrkyllinen kukka vai ei. Ainakin sille maistuu kirjovehka joka kait on sellanen jota ei saisi pureksia. Yöllä se toikin vetelee niitä versoja naamaansa ja sit aamut oksentelee.
Eikös ne sano et kissan viikset on mitta mistä se pääsee läpi. Siis jos kissan viikset ei enään osu seiniin tai johonkin raon molempiin seinämiin niin siitä menee kissakin. Tosin pelkkä pääkin taitaa riittää että mahtuu menemään kolosta kun kolosta. :))
Mun norjalainen metsäkissa on kans niin NI-IN Hieano, että en osaa sanuakaan. Häntä pörhöllä ja tassujen alustat karvojen peitossa. Komiat viikset, tapaan niitä sille ääneen kehuskella, kuten sen häntääkin.
Joskus muinoin, aikoja-aikoja sitten, meille syntyi kissanpoikia ja päätin pitää yhden poikasista, kun oli niin suloinen pieni tyttö. Sillä oli pitkät karvat ja se oli erityisen naisellisen näköinen pehmeä suloisuus. Annoin sille nimeksi Marilyn. Marilynina se sitten perheessä oleskeli ja sitten kerran, kun se istui sylissäni, niin rupesin tunnustelemaan, että miten ihmeen iso takkukarvapallo oli sen takajalkojen juures. Aattelin, että se pitää heti selvittää tai leikata pois, ettei kinnaa kissan nahkaa.
Heh, tämä karvatakkupallero ei ollutkaan karvatakkupallero, vaan ihan aivan muuta.
Marilynista tuli oivallukseni ja hämmästykseni tuloksena Poikakissa. Mikä jymyuutinen :)
Mitenkä poikakissalla voi olla nimenä Marilyn? No ei mitenkään, pakko oli se muuttaa.
Siitä tuli Marlon Brando :) Kutsumanimenä Marlon.
...sait minut hymyilemään tosi leveästi vietilläsi...
Pakko jatkaa kun kerran alkuun päästiin. Silloin kun olin ottamassa sitä norjalaista soitin eräälle rotukissanaiselle ja kyselin näistä metsäkissoista. Hän kertoi, että hänellä olisi yksi pentu, jolla on pieni "rotuvika", sen hännässä on mutka. En minä sitä kissaa kuitenkaan sitten ottanut, mutta tuo mutka jäi jotenkin soimaan päähäni ja siitä tuli myöhemmin meidän kissan nimi. Se on siis Mutka, eikä erehtyminen sukupuolessa aiheuttanut nimenkorjaus tarvetta, heh. Mielestäni kaikilla kissoilla on hännässä jonkinasteinen mutka, joskus jopa useampiakin. Oma kissani ei ole mikään näyttelykissa.
kissalle heinäätai vehnänorasta.
Tarvitsee sitä oksentaakseen karvapallot pois.
oli ensimmäiset vuodet sisäkissana (oli löytökissa, joka oli leikattu ennen löytymistään), paitsi mökillä. Omakotitaloon muuttaessamme, annoimme sen vapaasti liikkua ulkona. Naapurustossa ei ollut pikkulapsia, eikä hiekkalaatikoita, joten mitään valituksia ei tullut sen liikkumisesta. Päin vastoin eräs mummeli syötti sitä, kun se meni hänen pihalleen....Loistava hiiren- ja myyränpyytäjä se oli. Kun omalla tontilla ei ollut enää pyydettävää, se haki naapurista ja toi saaliinsa aina näytille mouruten. Kehumisen jälkeen se alkoi syödä saalistaan, rouske vain kuului. Viisitoista vuotta se oli ilonamme, kunnes kerran mökillä saaressa katosi, ehkä kettu vei sen tai sen aika vaan oli tullut.
Voi hitto. Kuinka mä saisin maailmankuvaani vielä avarrettua naapureiden edesottamuksia seuraamalla. Mitä mun pitäis sen eteen tehdä. Onko olemassa valmiita oppaita, paitsi Nitta, jolla avulla asiaan ja aiheeseen voisi perehtyä tai paneutua. No, ei nyt sentään, Nittaan en halua paneutua. Dee dee.
Et mitenkään. Jos siihen pelkästään ryhdyt olet mennyt aimo loikkauksen taaksepäin. Tosiasia on kuitenkin, että jos paljon viettää kotona aikaa. tulee väkisinkin seurattua. Ei se tarkoita kyttäämistä, kyttääminen on sairasta touhua, mutta pitäähän heilläkin olla huvinsa. Toinen asia on jos asut kauan samalla alueella ja kenties samassa talossa, tulee naapureitten tavat väkisinkin tutuiksi. Minä olen kerran joutunut käymään sanomassa bassonjytkeestä kuunneltuani sitä 4 tuntia yhteen menoon ja toisen kerran pyytämässä anteeksi murkkuikäisen tyttäreni mielenosoituksesta parveketupakointia kohtaan. Välit ovat kuitenkin säilyneet ihan hyvinä.
että joku osaa muutakin kuin valittaa,
Musta on mukava, jos naapurin kollit joskus eksyy meidän pihalle.
Koirakin saa leikkiä koiraa.
kerrankin tehdä aloituksen missä en valita mistään. :))