* * * * *
Ei enää runoa rakkaudesta
ei sanaakaan kaipaavaa,
olenko enää olemassa
tai ollut milloinkaan?
Hiljaisuutta ehdin jo kuunnella
tuulta tasaisesti puhaltavaa,
salamaniskuista taivasta
ei sade saa sammumaan
Miksi viha voittaa rakkauden
miksi et voi jo unohtaa;
satutinko sanoilla suorilla
vai teoilla tahattomilla?
Tässä on oikea käteni
sitä kevyesti purista -
tai varmuuden vuoksi
kunnolla
Sillä horjahdan varmasti
jos nostan katseenikin.
Ei enää runoa rakkaudesta
ei sanaakaan kaipaavaa,
olenko enää olemassa
tai ollut milloinkaan?
Hiljaisuutta ehdin jo kuunnella
tuulta tasaisesti puhaltavaa,
salamaniskuista taivasta
ei sade saa sammumaan
Miksi viha voittaa rakkauden
miksi et voi jo unohtaa;
satutinko sanoilla suorilla
vai teoilla tahattomilla?
Tässä on oikea käteni
sitä kevyesti purista -
tai varmuuden vuoksi
kunnolla
Sillä horjahdan varmasti
jos nostan katseenikin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Pidetään vain toisemme pystyssä.
Tuli niin ylipursuavat kehut että tuskin pysyn paidassani! :DD
siitä on kysymys. Usein ihmettelin itsekin olenko todella olemassa.
Kylmät väreet tämä sai aikaan. Koskettava ja hienosti ilmaistu tosi kaunis ja kaihoisa runo.
Olemassaolon ydin on kai siinä, että kulkee yhdestä päätepisteestä toiseen.
Joskus voi vain arvata, onko ketään vastassa, ehkä siinä se haikeus.