Miten sitä saakaan elämänsä vielä tässä iässä näin solmuun?
Lähteä vai jäädä, ja mistä saada virtaa siihen kaikkeen, siinäpä kysymys.
Yhden psykologin mielestä elämäni on ollut kauhukartanoa. :-)
Tiivistetysti:
- 70-luvun au-lapsi, suljetussa kyläyhteisössä. Häpeän ja pilkan kohde, jopa sisarpuolilleni.
- deprivoitunut äiti, joka ei kyvennyt tunneilmaisuun, kodin ilmapiiri "kylmä" ja tunteeton. Itkeä sai fyysistä kipua. Teini-iässä ei rajoja, eikä sitä rakkauttakaan.
- olin sisarpuoleni pahin vihollinen ja kilpailun kohde. Äiti splittasi meidän isät, kuten kaikki muutkin ihmiset hyviin ja pahoihin. Minä olin sen "hyvän" lapsi. Tosiasiassa isäni taisi olla alkkis, joka lupasi ja lupasi asioita, koskaan niitä pitämättä. Näin hänet kerran siten, että hän oli selvinpäin. Muuten muutamasta kerrasta vuodessa kertaan muutaman vuoden välein. Tuntenut en koko ihmistä. Nimen tiedän. Ja sen, ettei isyys ole edes varmaa (selvisi isän hautajaisissa).
-isäpuoli opetti äidin kanssa aikuisten läheisyyttä. Isäpuoli vaikutti elämässäni kun olin 3 - 10 v. Iltasaduiksi meille luettiin aikusviihdettä. Isosisareni on ollut fyysisenkin hyväksikäytön uhri, minä ainankin sen todistajana. Kehonmuistia jos uskotaan, myös kohteena.
- murrosiässä jouduin mm. pahoinpidellyksi, deittiraiskatuksi
- 20 vuoden teiniliito päättyi eroon noin vuosi sitten. Vuosiin mahtui paljon hyvää, enemmän huonoa. Riitaa riidan perään. Niin käy, kun 2 epäkypsää ihmistä perustaa perheen. Lopullisesti liitto kariutui kun aloin haluamaan olla lapsen sijaan toinen aikuinen liitossa. Enkä katsonut enää miestäni ylöspäin, vaan samalla tasolla itseni kanssa.
Jälkeenpäin minulta on kysytty olinko alistettu? En tiedä, ehkä minä olin se alistaja? Moni asia kuitenkin viittaa siihen, että ex:älläni on (oikeasti) narsistinen persoonallisuushäiriö. Tai ainakin jotain psyykeprobelamtiikkaa. sitä vaan kun elää siinä niin liki, niin ei näe puita metsältä tai metsää puilta.
Liiton saldo: 10 vuodessa 7 raskautta. Eläviä lapsia 4, joista kaikki erilailla pitkäaikaissairaita. Yhdellä kehitysvamma. Nuo vauvavuodet ovat pyyhkiytyneet mielestä. (Kuten koko lapsuuskin).
Lähteä vai jäädä, ja mistä saada virtaa siihen kaikkeen, siinäpä kysymys.
Yhden psykologin mielestä elämäni on ollut kauhukartanoa. :-)
Tiivistetysti:
- 70-luvun au-lapsi, suljetussa kyläyhteisössä. Häpeän ja pilkan kohde, jopa sisarpuolilleni.
- deprivoitunut äiti, joka ei kyvennyt tunneilmaisuun, kodin ilmapiiri "kylmä" ja tunteeton. Itkeä sai fyysistä kipua. Teini-iässä ei rajoja, eikä sitä rakkauttakaan.
- olin sisarpuoleni pahin vihollinen ja kilpailun kohde. Äiti splittasi meidän isät, kuten kaikki muutkin ihmiset hyviin ja pahoihin. Minä olin sen "hyvän" lapsi. Tosiasiassa isäni taisi olla alkkis, joka lupasi ja lupasi asioita, koskaan niitä pitämättä. Näin hänet kerran siten, että hän oli selvinpäin. Muuten muutamasta kerrasta vuodessa kertaan muutaman vuoden välein. Tuntenut en koko ihmistä. Nimen tiedän. Ja sen, ettei isyys ole edes varmaa (selvisi isän hautajaisissa).
-isäpuoli opetti äidin kanssa aikuisten läheisyyttä. Isäpuoli vaikutti elämässäni kun olin 3 - 10 v. Iltasaduiksi meille luettiin aikusviihdettä. Isosisareni on ollut fyysisenkin hyväksikäytön uhri, minä ainankin sen todistajana. Kehonmuistia jos uskotaan, myös kohteena.
- murrosiässä jouduin mm. pahoinpidellyksi, deittiraiskatuksi
- 20 vuoden teiniliito päättyi eroon noin vuosi sitten. Vuosiin mahtui paljon hyvää, enemmän huonoa. Riitaa riidan perään. Niin käy, kun 2 epäkypsää ihmistä perustaa perheen. Lopullisesti liitto kariutui kun aloin haluamaan olla lapsen sijaan toinen aikuinen liitossa. Enkä katsonut enää miestäni ylöspäin, vaan samalla tasolla itseni kanssa.
Jälkeenpäin minulta on kysytty olinko alistettu? En tiedä, ehkä minä olin se alistaja? Moni asia kuitenkin viittaa siihen, että ex:älläni on (oikeasti) narsistinen persoonallisuushäiriö. Tai ainakin jotain psyykeprobelamtiikkaa. sitä vaan kun elää siinä niin liki, niin ei näe puita metsältä tai metsää puilta.
Liiton saldo: 10 vuodessa 7 raskautta. Eläviä lapsia 4, joista kaikki erilailla pitkäaikaissairaita. Yhdellä kehitysvamma. Nuo vauvavuodet ovat pyyhkiytyneet mielestä. (Kuten koko lapsuuskin).
Vastaukset 9
Vanhimmat
Liiton saldo: 10 vuodessa 7 raskautta. Eläviä lapsia 4, joista kaikki erilailla pitkäaikaissairaita. Yhdellä kehitysvamma. Nuo vauvavuodet ovat pyyhkiytyneet mielestä. (Kuten koko lapsuuskin).
Silti samassa syssyssä olen lukenut 2 ammattitutkintoa, (toinen amk tason), kiitettävin (5)paperein.
- jälkeenpäin tiedän, että olen ollut jo vuosia ahdistunut. Ja välillä varmaan lähellä BO:ta. Arki yksin neljän alle 10 vuotiaan sairaan lapsen kanssa ei ollut helppoa, ei jäänyt aikaa huoltehtia itsestä. (lasten isä oli töissä 24/7, tai hänellä on ollut rinnakkaisperhe).
- viimeinen vuosi ei ole ollut helppo, menetin kodin (talo asuinkelvoton, mies purki sen asuinkelvottomaan kuntoon, ja muutti pois), esikoisen (lähti isänäsä mukaan), lopuista lapsista olen maksanut useamman tonnin (huoltajuuskiista). Omaisuuden jaosta (lue velan) minulle jää varmaan sellainen velkataakka, että omasta kodista on turha enää haaveilla. Vaikka olemme maksaneet asuntoa 10 vuotta, velkaa on 2 kertainen määrä kuin lainoja otettaessa. (älkää kysykö miksi, minä olen vain vikissyt mukana, kun toinen on vetänyt perässään. Tiedän, tyhmää, joo... jälkiviisaus on sitä parasta).
riita on jättänyt jälkensä lapsiinkin. Esim 2 itsetuohoisuutta ja koulumenestys laskenut. Kympin lapsi saa enää kaseja.
Tällä hetkellä arki on sukkuloimista kodin, lasten ja 3-vuorotyön merkeissä. yhdellä palkalla pitää maksaa kahden asunnon kulut (omistus- ja vuokra-asunnon) sekä neljän ihmisen elämä. Ex hankaloittaa arkea edelleen. Hän mustamaalaa minua lapsille ja tekee perättömiä ilmoituksia. Olen joutunut kuulusteltavaksi, saanut haasteita ym...
Tilanteen rauhoittamiseksi olen muuttamassa kotipaikkakunnaltani lasten kanssa kauas pois. uusi työ olisi jo, mutta asunto ja lasten asiat kesken. En tiedä, miten vuorotyö onnistuu täysin vieraalla paikkakunnalla.
Tuntuu kalliilta hinnalta oman elämän jatkamiseksi. Alistun taas, ja annan periksi. Ex vie voiton , jälleen. Mutta, tiedän, ei hän tule lopettamaan piinaamistani, ennenkuin saa huoltajuuden ja lapset. (tällä hetkellä minulla yksinhuolto).
- erään ystävän mielestä minulla on syömishäiriö. Itse en sitä tunnusta. Tällä hetkellä minulle ei vain maistu ruoka. Se mikä maistuu ei pysy sisällä.
Muita somaattisia oireita ovat unettomuus (kestänyt ainakin 1/2 vuotta. pisin jakso, jonka käytännössä valvoin on ollut parisen viikkoa. Jälkimmäisen viikon aikana nukuin yhteensä 7 tuntia. Tuossa oli pari yövuoroa, joiden jälkeen en saa nukkua, kun lapset ovat kotona).
Lisäksi hiukset karisevat tukkoina, jalat pettävät (lihaksista katoaa voima), näköhäiriöitä (kaksoiskuvia) ja sydänoireita. Pelkään, ettei kehoni enää kauaa tätä kestä.
- Painoindeksini on silti reilut 18 (alimmillaan ollut 15,8 noin 10 vuotta sitten). (n 170 cm/ 50 kg, alimmillaan sen 45 kg). silti näytän lihavalta. Pelkään, että tartutan tuon tavan nähdä itsensä peilistä lapsiinkin. 9 -vuotias, sanoi juuri olenvansa laihdutuskuurilla (erittäin pienikokoinen, jolle on ilmestynyt hieman "vatsaa". Todennäköisesti käyrillä alipainoinen tai normaali, minusta lihava. En ole sitä lapselle sanonut!!)
Nyt välillä en pysty syömään yökkäilemättä, joudun pakottamaan itseni nielemään ruuan.
- koen oloni yksinäiseksi. Lapsena / nuorena olin enempi erakko, eikä ystäviä ole edelleenkään löytynyt. tyhjyyttä täyttääkseni olen sortunut irtosuhteisiin. Liiankin usein. Korostavat vain tyhjää oloa, kelpaamattomuuttani.
- välillä tuntuu etten jaksa enää, jonkun kerran olen tuntenut voimakasta halua ottaa teräaseen ja viiltää valtimot auki, tai ajaa rekan alle. Onneksi lapset ovat osan ajasta luonani (lapsilla tapaamisoikeus isäänsä, käyvät siellä osan viikosta). Olen muutenkin vertaillut eri itsemurhatapojen plussia ja miinuksia. Nyt pelkään, että joskus vielä otan sen veitsen ja vedän ne valtimot auki. Tai, että hukkaan realiteetit.
pari vuotta sitten vaihdoin työpaikkaa. Uusi työ ei ollut sitä mitä sen toivoin olevan. Ja liitto rakoili jo silloin. Jouduin myöntämään, ottamaan aikalisän. Lopuksi irtisanoin itseni. kuukausi ja sain nykyisen työni. Josta pidän, jossa viihdyn, vaikka raskaalla sektorilla työskentelenkin.
- minulla on "dg" vaikea masennus. Siihen ssri-lääkitys. Nukun bentsojen voimalla. alussa meni myös melatoniini (9mg) bentson lisäksi, ja silti nukuin vajaat 5 tuntia. Sairaslomaa olisin saanut, en halunnut.
- tunnen, ettei minulla ole mitään arvoa, olen ruma, inhottava ja tylsä ihminen, jonka seura ei kiinnosta ketään. Nykyisin ovikelloani soittaa vain poliisi tai sossut (ex:än tekosia).
silti, olen päättänyt, että täältä noustaan. Oli mikä oli.. toivottavasti taistelutahtoni riittää.
Luin kaiken. Univaikeudet kannattaa ottaa tosissaan, kokemusta on. En osaa antaa käytännön neuvoja, muuta kuin että syö nyt ainakin kaksi kertaa pävässä jotain ravitsevaa ja terveellistä, muuten et pysy pitkään tolpillasi.
Kovia olet totisesti joutunut kokemaan! Ihan pelkkä alipainokin voi varmaan lähdettää hiuksia tavallista enemmän. Sinulla on kyllä selvä ruumiinkuvan häiriö, vaikka itse pidätkin itseäsi lihavana, niin olet varmaan oikeasti luisevan laiha. Oletko käynyt "tavallisen" lääkärin vastaanotolla? Onko sinulle tehty kokeita, ettet (lisäksi) sairasta mitään fyysistä sairautta, esim. kilpirauhasen liikatoimintaa? Ainakin voit ottaa monivitamiinitabletin päivittäin saadaksesi edes tarpeelliset vitamiinit ja hivenaineet. Eikö psykiatri määrännyt lainkaan sairauslomaa sinulle, kun totesi kerran vakavan masennuksen, vai etkö halunnut? Noinkaan et kyllä jaksa. Ei lapsia noin vaan sinulta voida viedä, vaikka joutuisitkin/ pääsisit sairaalaan joksikin aikaa. Pahempi on jos täysin sekoat siellä kotona. Ellei ex-miehesi ole lapsille mitenkään paha, niin eikö yhteishuoltajuus voisi toimia? Ja lääkityksestäsi: sait Melatomiinia unettomuuteen. Kysyin sitä itse psykiatriltani nukahtamisvaikeuksiin, mutta hän sanoi, ettei se vaikuta mitään alle 60-70-vuotiaille eli olisi turhaa antaa minulle. Sain nukahtamislääkettä ja väsyttävää mielialalääkettä. Auttavat.
sinänsä. lukea koko toisen historiikki. ;-D. tosin psykologini sanoikin, että saisin siitä kirjan aikaan.
Sitä hän ei maininnut, eläisikö sen julkaisemisella, ja mihin genreen kirja sijoittuisi, fiktioon/ kauhuun vai novelleihin?
Toki otan tosissani. Parin viikon valvomisen jälkeen menin päivystykseen, jossa itkin itselleni unilääkeet. Ellei olisi suostunut kirjoittamaan, niin olisin pyytänyt päästä osastolle. Kun pelkäsin jo itsekin silloin, että en nukkuisi ilman osasto jaksoa. Onneksi lääkäri teki poikkeuksen, ja kirjoitti mömmöt. Nukuinkin sitten niiden avulla 15 tuntia kerralla. Tällä hetkellä uni vaihtelee. Välillä en bentsoista huolimatta nuku kuin puoli yötä, välillä en meinaa jaksaa herätä ollenkaan. Valtaosaltaan uni on syvää, en herää vaikka talo palaisi. Viime aikoina olen taas alkanut nähdä unia.
Syömisen suhteen olen yrittänyt skarpata, vaan kun ongelmana on se, että ruoka valuu läpi. Ihan sama mitä syön ja monestiko syön. Tietää vessareissua. Hankala syödä esim ennen töihin menoa.
alan itsekin epäillä, että tuo vuoden kestänyt vesiripuli on vienyt ravinteet. ja esim rintakivut tulevat siitä..
tiedä siitä kovasta, kun on vain ollut tämä yksi elämä, niin vaikea sanoa. Jokaisella ne omat haasteensa ja ongelmansa ovat.
Somaattisella puolella on tutkittu kilppari osittain, mutta en ole jaksanut lähteä tutkimuksiin. Suutarin lapsella ei ole kenkiä (olen sh).
Psykiatria en ole nähnyt, psykiatrinen sh teki masennus testin (löytyy myös netistä) ja sen perusteella sitten lääkitys.
Mie olen aina ollut pieni kokoinen. Hämäriä muistikuvia on teinivuosista, etten halunnut painoni nousevan yli 50 kg, ja vieläkin tekee tiukkaa. Tällä hetkellä muistutan lähinnä nälkämaan lapsia. iso vatsa ja kylkiluut paistavat.
Kyllä lapset voidaan viedä, huoltajuus kiistaa kestänyt jo vuoden, eikä loppua näy. Yksinhuoltajuus määrätty käräjillä, juuri siksi, ettei mikään yhteistyö onnistu exän kanssa. yirttänyt olen, turhaan... seurauksena vain poliisikuulusteluja ym..
oikeasti välillä pelottaa, että jaksanko. entä jos muumit karkaavatkin laaksosta, tai jos olenkin jo hukannut realiteetit? minäkö olenkin se hullu? Melatoniinia voisin varmaan vetää purkillisen, saamatta apua. Itseä ihmettytti myös se, että lääkäri määräsi sekä melatoniinin, että bentson yhtäaikaa. kun ne taitavat kumuloida toisensa. eli 9 mg melatoniinia sekä 20 mg tematsepaamia ja reilu viis tuntia unta.
sairaslomaa sain pahimmassa vaiheessa 2 viikkoa, mutta en pitänyt sitä. Kesän alussa kaikki oli sh:sta jo ok. Psykologille varasin ajan alunperin minulle ja exälle, että olisimme löytäneet jonkun yhteisen sävelen lasten suhteen. Ex ei sinne tullut, ja psykologi totesi, että minä olenkin itse itseni kanssa hukassa, ja lupasi auttaa minän rakentamisessa. Tunnelukkoja ym ...
Ymmärrän ihmisiä, jotka lopettavat elämänsä oman käden kautta. itsekin olen sen meinannut monta kertaa tehdä. bentsoja en saa kuin 30 kpl kerralla (lääkäri rajoittanut). Illalla meinasin vetää purkin ja alkoa päälle. Nyt olisi taas hyvä tilaisuus vetää ranteet auki, kun lapset ovat viikonlopun poissa..välillä tuo taistelutahto katoaa, enkä näe tässä elämässä järkeä. ajatus kaiken päättymisestä rauhoittaa. se että pystyn ajattelemaan asiasta näin kylmän viileästi, pelottaa itseäkin..laitan vain tekstarin kaikille "kiitos ja anteeksi" ja kaikki on hvyin.
Elämä on kuitenkin vain sarja pieniä hetkiä,koko päivää ei tarvitse tehdä kerralla.
Luin tarinaasi kauhun värein,silti,sanattomaksi jäin.. yritän silti.
Jotain voi aina tehdä,pienetkin asiat jotka saa kuntoon,tuntuu suurilta kun ne on tehty. Ala siitä,että hoidat itsesi somaattisesti kuntoon. Kenties jossain on jotain,joka hoitoa saatuaan antaa voimia tarttua seuraavaan asiaan.
En ole mikään neuvoja,itsekin olen kariuttanut usean suhteen. Tosin syy on ollut minussa,sen tunnustan. Minun on vain pitänyt käydä elämäni läpi hyvinkin hankalaa tietä. Kerran koetin itsekin lääkkeillä,en onneksi onnistunut.
Tällä hetkellä olemme emännän kanssa eroamassa,ainakin joksikin aikaa,kymmenen vuoden liitosta. No,asoita se vain on.niistä yli pääsee. Riitaa ei ole,olemme yhä ystäviä,eikä mikään (ainakaan tällä heykellä) estä palaamasta yhteen väliajan jälkeen.
On vain tunne,että voisi olla jollakin olkapäänä,apuna,keskustelijana... yhdeltä tutulta sain tämän linkin. Olet nyt ensimmäinen,jonka tarinaa luin.. Jos sinusta tuntuu,että minusta voisi olla valonpilkahdukseksi verhojen välistä..
Kun itse vielä pärjäilen kaikesta huolimatta,on vain tunne kerran elämässä ojentaa käsi (edes kuvaannollinen) sitä tarvitsevalle,aikaa. Itsensä. Joten..
Huomenna on kuitenkin taas uusi päivä,uusi mahdollisuus..
en kyllä tiedä mitä ajattelsin koko ketjusta. Huomaan, että olet tosi kovilla, mutta en halua olla ilkeä, mutta mikä estää jäämästä sairaslomalla. Käsitääkseni lain mukaan 60 pv pitää saada täyttä palkkaa sairasloman ajalta. Kokemuksesta tiedän, että kolmivuorotyö hoitajana ei ole parasta mahdollista lääkettä masennukseen. Mietin myös, että voisitko saada lähetteen psykiatrille, painivat kyllä niin eri sarjoissa yleislääkärit ja psykiatrit. Katsoppa muuten juttu ssri lääkkeistä wikipediasta, väittävät niiden olevan käytännössä tehottomia, tiedä sitten totuutta.
viimeisen viikon ollut tosi hyvä olo, ainut etten nuku enää edes bentsoilla. Tai näen painajaisia. yhtä äkkiä vain löysin sisäisen rauhan, seesteyden, hymyilin ilman syytä.
Mutta, taas illalla tilanne kärjistyi. Koska emme osaa lakata riitelemästä ex-mieheni kanssa, lapset huostaanotetaan. Sairaslomaa en halua, kun työ on yksi mikä pitää arjessa kiinni (ironista työskentelen lastensuojelussa). itse olen kanssa tuon huostaanoton, tai avohuollon tukitoimenpiteenä sijoituksen kannalla. Ja toivon, että viranomaiset alkavat lopultakin tekemään oman osuutensa.
selvisi, että lapset ovat joutuneet valehtelemaan kuukausia isänsä tapaamisista. Lasten isällä on uusioperhe, ja isä on pakottanut lapset valehtelemaan, että ovat isänsä asunnolla (johon hän erostessamme muutti, mutta jossa hän ei asu. Sillä lasten kertoman mukaan hän asuu uuden naisystävänsä luona). Ja lapset viettävät siis tapaamiset tässä uusperheessä (naisellakin on lapsia). Mutta väittävät mulle muuta.
Tulos oli se, että 11 vuotias hakkasi minut, 9-vuotias haukkui huoraksi ym. Ovat isänsä kanssa juonineet, että muuttavat isälleen, kun täyttävät 12. Ja lapset työntävät lakitekstiä kuin aikuinen konsanaan.
En enää jaksa. Tuo seesteys on ollut sama tunne, kuin ihmisellä, joka on päättänyt päättää päivänsä. Se hyvä tunne, rauha, jonka silloin saavuttaa. hetken kuvittelin, sen tunteen tulevan itsellä siitä, että on syksy, ja siitä, että tein päätäöksen muuttaa pois koti-kaupungistani. Pelkkä muuttoauton näkeminen on vienyt ahdistustani.
Mutta, en jaksa enää turhan takia taistella. Ex sai tahtonsa läpi. Kun lähden, lasten kärsimykset loppuvat. Kukaan ei jää minua kaipaamaan. Viimeinen tahtoni on, että minut tuhkataan, ja tuhkani levitetään halti-tunturille. vieraskirjaan kirjataan, että minä kävin siellä, ja lopultakin minun on hyvä olla. Kiitos kaikille. ja anteeksi valitukseni.. pienet hetket tekevät elämästä elämisen arvoisen, ja olen luottanut siihen, että "ei tule taakkaa, jota kantaa en jaksaisi..." (viikate), mutta huomaan, ettei mikään malja ole pohjaton, ja nyt tuli se kuuluisa viimeinen pisara :((
Ala luovuta. Kaikki tapahtuu tarkoituksella, vaikka sita on vaikea nyt ymmartaa mutta kaikki jarjestyy ja silloin huomaat etta nainhan sen pitikin menna. Rukoilen sinulle voimia, sielunrauhaa ja rakkautta jaksaa. Sinusta huolehditaan.