Koiras vai naaras? Vai onko vielä jokin välimuoto?!

Euro

Minulla on kaksi neitokakadua/nymfipapukaijaa. Tähän asti olen olettanut kumpaisenkin olevan koiraita. Toinen kuitenkin on huomattavan paljon pienempi kuin toinen, naama on vaaleampi (muttei kuitenkaan harmaa, vaan pikemminkin valkea) ja ääntelee vähemmän ja erilailla. Voisiko se ollakin naaras... Sillä ei kylläkään ole pyrstöjuovia toisin kuin kaverillaan.

Mitähän koiraan ja naaraan välimuotoja olen oikein mennyt hankkimaan. Lievätköhän kaksineuvoisia XD..

No, kuvittelisin isomman kuitenkin olevan koiras, koska se on vielä niin nuori etteivät juovat ole vielä lähteneet. Toisen sukupuolen paljastumista odotan kylläkin innolla. Onko niin, että naaraat ovat äksympiä? Sillä siinä tapauksessa pikku"mies" käyttäytyy hyvin likkamaisesti. Ja sillä on myös vatsassa höyhenien sellainen "kuilu" joka näkyy kun se sukii itseään.

Varmistuu varmaan viimeistään, kun alkaa tulla pikkuisia munia...

9

612

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sottapytyt

      Meillä on myös kaksi kakaduta, joista on toinen pienempi, keltarintainen. Mutta käsittääkseni ne on tyttöjä molemmat. Eräässä liikkeessä sanottiin, et jos niillä on samanlainen pyrstö altapäin, ne ovat samaa sukupuolta.

      Ja polkeminen ja muninta ei takaa yhtään mitään. Meillä on sitä harrastettu ja muniakin on tullut. Mut ei ne niistä välitä sen enempää...

      • Euro

        Tuttuni kertoi olettaneen molempien neitokakadujensa olevan naaraita, ja antoi näin ollen munien olla rauhassa, kun niitä tuli. Oli sitten ihan mukava yllätys, kun eräänä päivänä muka tyhjistä munista kuoriutuikin pikku tipuja. Että koskaan ei voi olla liian varma...


    • Ida-Emilia

      Valkoiset kasvot? Täysinkö valkoiset? Ilman poskilaikkua? Tällöin kyseessä olisi valkokasvo-niminen värimuoto.

      Olisin kiitollinen, mikäli voisit lähettää minulle kuvan, vaikkapa sähköpostitse. :)

      Huomio kannattaa kiinnittää käyttäytymiseen. Naaraat ovat tavallisesti vaisumpia, siinä missä taas koiraat ovat äänekkäämpiä laulajia. Yleensä myös vain naaraat osaavat kiipeillä katossa.

      Koiraat istuvat jalat enemmän yhdessä, naaraiden "lantio"luiden leveyden takia.

      ( Lisää asiasta: http://www.saunalahti.fi/tuumaa/neitokakadu.htm )

      • Euro

        Olen pahoillani, mutta kyllä sillä on poskilaikut. Kai ne olisivat kaupassa siitä jotakin kiskoneet, jos jokin erikoisuus olisi ollut kyseessä. "Koirasnaaras" ei kyllä kamalasti ole laulanut, sen sijaan lörpöttää, joten kyseessä voisi kyllä olla naaras.


    • sottapytyt

      tässä meidän neidot.
      http://photo.jippii.fi/fi/image//data/photo/jippii.fi/n/e/nerokoira/1066478145913.2.jpeg

      Et mitä ne sit on.?

      • Ida-Emilia

        Mikäli linnut ovat jo ylittäneet murrosikänsä, eli ovat reilusti yli puolivuotiaita, lintusi ovat molemmat naaraita.

        Värimuodon nimi on helmiäinen. Helmiäinen on siitä erikoinen, että se katoaa koirailta ajan myötä. Mikäli linnussa on jotakin muuta väriä samalla, kuviointi voi pysyä kauemmin, mutta nuo näyttäisivät puhtailta helmiäisiltä.


    • omistaja

      Kun ostin muutama vuosi sitten nymfipariskuntani, niin naaraalla oli silloin juovat pyrstössä, ja naama lähes harmaa. nyt sen naama on keltaisempi kuin ennen ja pyrstössä ei ole enää juovia. Mistä sitten mahtaakaan johtua. Eivät ainakaan höyheniä nypi, ja terveitä ovat.

      • omistaja

        omat lintuni ovat koiras ja naaras, koska ovat pesineetkin.


      • Ida-Emilia
        omistaja kirjoitti:

        omat lintuni ovat koiras ja naaras, koska ovat pesineetkin.

        Tuossahan se tulikin. Eli miltä tuo koiraasi sitten näyttää? Ovatko jotakin tiettyä väriä?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      222
      4098
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2593
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2325
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      86
      1298
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1037
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      913
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      896
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      891
    Aihe