Olen hyväksynyt sen, että olen yksin ja sen, että en ehkä koskaan löydä itselleni sopivaa elämänkumppania, niin surullista, kuin se ehkä onkin. En oikeastaan enää edes etsi ketään. Viimeisestä vakavasta seurustelusuhteesta on aikaa kulunut jo jo 12 vuotta, uskokoon ken haluaa. Olen enimmäkseen nauttinut olostani, rima on noussut niin korkealle, etten enää huoli ketä tahansa, eikä minun persoonallisuuteni kaikille sovikaan. Onneksi on töitä, niitähän minä teen, jopa ihan hullun lailla. En pelkästään rahan takia, vaan sen takia, että työn tekeminen on minulle elämäntapa. Ala, jolla toimin on aina kehittyvä, uutta asiaa tulee koko ajan. Oikeastaan koko elämäni ajan olen ollut kiinnostunut asioista, jotka sopivat parheiten ihmiselle, jolla on aikaa perehtyä niihin, kuten tietotekniikka, taide, valokuvaus, musiikki. Onneksi olen löytänyt myös ammattini näiden alojen joukosta (lukuunottamatta musiikkia, joka on harrastus). Mitä tällä halusin sanoa? Ehkä sen, että moni elää epätyydyttävää suhdetta, jossa ei ole tyytyväinen, eikä saa toteuttaa itseään. Elämä on oikeasti lyhyt, jos tekee koko elämänsä ajan kompromiseja, eikä ole tyytyväinen siihen, mikä ja kuka on, niin miksi ei sitten eläisi yksin, jos se kerta on parempi vaihtoehto, kuin epätyydyttävä suhde?
Puran yksinäisyyteni
työhön...
5465
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Se on todella hienoa, että teet töitä ja harrastatkin jotain! Usealla tällä palstalla on ikävä tapa olla tekemättä yhtään mitään
>Se on todella hienoa, että teet töitä ja harrastatkin jotain!
Nii-in. Hienoa, kun on töitä, on varaa harrastaa muutakin kuin kävelemistä.
Juuri näin. Puhut järkevästi. Elämässä on niin paljon muuta mistä iloita tai mihin hukuttautua kun jokin muu mättää. Jotkut (lue enemmistö) täällä kuitenkin kaipaavat toisia ihmisiä enemmän elämäänsä. Ei pelkästään parisuhdetta. Osalla se jo on ja osa ei sitä halua. Ei työ tai muukaan silloin korvaa niiden puutetta jos tuntee tarvitsevansa, mutta työ on hyvä korvike jos siitä nautintoa saa, mutta tarve on yhä olemassa. Sinulla on mielestäni yhä tarve seurustella.
En siksi sinuna heittäisi unelmaa parisuhteesta roskakoriin vaikka oletkin sinut asian kanssa mikä on hienoa. Tuollainen suhtautuminen helpottaa kyllä elämää huomattavasti, mutta saatat vielä joutua tinkimään siitä. Elämä saattaa yllättää ja jos niin käy niin suosittelen tarttumaan rohkeasti tilaisuuteen. Sanot että se on surullista jos et ehkä löydä elämänkumppania. Siinä on hyvä peruste sinulle olla silti avoimin mielin ja sydämin vaikka et etsi ja olla valmis käsittelemään sellaisen tilanteen tullen myös mahdollista tyytymättömyyttäsi itseesi. Jos löydätkin kriteerisi täyttävän henkilön niin olen vakuuttunut, että et alkaisi seurustelemaan vakavasti ihmisen kanssa jonka kanssa et voisi toteuttaa itseäsi mikä näyttää olevan tärkeää sinulle. Ja kenelle sellaiselle ei olisi joka on noin pitkään saanut elää itsenäistä elämää.
Itse en suosittele epätyydyttävää suhdetta kenellekään. Siinä vaiheessa jos huomaa joutuneensa sellaiseen on parenpi joko korjata suhde tai erota. Yksinolo on kultaa jos ei ole läheisriippuvainen. Jos kuitenkin on tilaisuus hyvään parisuhteeseen niin silti suosittelen sitä ennemmin kaikille. Niin huonoa ihmistä ei olekaan, ettei joku voisi rakastaa. Rakastaessa kumppanin vikoja katsoo sormien lävitse koska niitä on meillä kaikilla ja jos joku ei tiettyjen vikojen kanssa tule toimeen eikä muutos ole mahdollista tai järkevää edes niin joku toinen tulee. Jos itsensä kanssa ei tule toimeen niin se on kimurantinpaa ja kannattaa selvittää asia voidakseen elää helpommin. Seurustelkaa ihmiset jos mahdollista. (:
niin päin ainakin itselläni, että olen katsellut ja sietänyt toisten vikoja enemmän, kuin toiset minun. Minkälainen suhde on sellainen, missä joutuu itse tuomituksi ja sietää, kuitenkin toisen sellaisenaan, kuin on? Kysyn vaan?
Haluaisin ajatella, että rakastava kaikesta huolimatta sillä tuolta varmasti tuntuu kaikista joskus suhteessa. MUTTA... :)
Se on ehkä myös suhde missä mahdollisesti kumppani ei ole onnistunut siirtymään suhteessa syvemmälle tasolle vaikka itse olisit. Myönteisyys ja ihailu on tärkeää osata osoittaa toiselle jolloin satunnaiset haukut eivät haittaa. Sitä on varmaan ollut suhteissasi liian vähän. Alku ihastuksen mentyä kun toinen ei olekaan enään prinssi tai prinsessa jotkut meistä menevät metsään ja nähdään toinen vain negatiivisessa valossa jolloin huomaa vain negatiiviset asiat joista on helppoa huomauttaa kun on huonolla tuulella. On riski että itsensä arvostus menee siinä helposti haukutulla jos jatkuu pitkään eikä suhde voi muutenkaan kehittyä kunnon parisuhteeksi. Sellaisesta jumittuneesta tilanteesta on vaikea päästä irti ilman eroa. Kun oikeat ongelmat ja yhteenkasvamisen kipuilut ratkotaan yhdessä ja arvostus on molemminpuoleista voi rakastaa toista sellaisena kuin tämä on vaikka olisi puolia jotka eivät viehätä.
Tuossa tilanteessa ei myöskään kannattaisi ottaa marttyyrin viittaa harteilleen vaikka se tuntuisi luonnolliselta ja toimivalta ratkaisulta toisen käytöksen edessä. Ei saisi ottaa kaikkea lokaa vastaan, koska muuten suhde ei voi kehittyä. Vaikka on suotavaa ottaa ongelmat esille ilman suuria tunnekuohuja niin kannattaa muistaa, että toisen mahdolliset tunnekuohut eivät ole sinun vastuullasi vaikka syyllistäisi pahasta olostaan tms. Voit ainoastaan määrätietoisesti tukea ja auttaa selvittämään aidot syyt tuomitsevaisuudelle jotka ovat todennäköisesti yleensä jotain ihan muuta kuin tekosi tai sanasi joista olet syytettynä koska suhteesi ovat olleet niin tuomitsevia. Sinullakin on aina suhteissasi oikeus osoittaa tunteitasi, kuten kuinka pahalta sellainen tuomittuna oleminen tuntuu vaikka muuten toisen viat hyväksyisitkin.
On hyvä muistaa myös, että oikeassa suhteessa ei kilpailla (mitä sinä et varmaan ole tehnyt) siitä kumpi sietää toista enemmän vaan ennemmin siitä kumpi tukee toista enemmän tämän ongelmissa jotka ovat luonnollisesti yhteisiä. Siinä on parenpi asia olla ylpeä itsestään. ;) Se on minusta ollut hyvä mittari sille onko suhteella tulevaisuutta. Mitä tahansa ei silti kannata sietää ja yksin ei ole järkeä yrittää korjata rikkinäistä suhdetta jos toinen ei kuuntele järkipuhetta.