mutta toisten tuomitseminen on rakkaudettomuutta ja niinollen myöskin synti.
Tuo tuollainen on vain omien tekojensa tai tekemmättä jättämisiensä kautta itsensä ylentämistä. Muista, että tärkeintä on RAKKAUS, meidät on pelastettu ARMOSTA, ei omien tekojemme perusteella.
Onko se jotenkin riettaampaa ja synti pitää pieniä koruja korvissaan, kuin se, että kulkee napa paljaana matala vyötäröisissä tiukoissa farkuissa ja rinnat puoliksi näkyvissä, värjää ja permanenttaa hiuksiaan ym.
Me emme yksinkertaisesti ole oikeutettuja tuomitsemaan ja arvostelemaan lähimäisiämme ulkoisten tekemisten johdosta.
Tuo tuollainen on vain omien tekojensa tai tekemmättä jättämisiensä kautta itsensä ylentämistä. Muista, että tärkeintä on RAKKAUS, meidät on pelastettu ARMOSTA, ei omien tekojemme perusteella.
Onko se jotenkin riettaampaa ja synti pitää pieniä koruja korvissaan, kuin se, että kulkee napa paljaana matala vyötäröisissä tiukoissa farkuissa ja rinnat puoliksi näkyvissä, värjää ja permanenttaa hiuksiaan ym.
Me emme yksinkertaisesti ole oikeutettuja tuomitsemaan ja arvostelemaan lähimäisiämme ulkoisten tekemisten johdosta.
Vastaukset 54
Vanhimmat
voi laittaa isommatkin korvikset saman tien. Vääräjumalisuus on hellarin kaikkien syntien äiti .
Korvakoruttomuus pelastaa sielun.
pienet, onko ne syntiä. Voiko ne ostaa morsiamelleen, vai hopeetako esität?
Ylkää voi mennä vastaan vain hääpukuun pukeutuneena. Korviksia Jumala/Jeesus ei salli tai mitään muutakaan sellaista, jota Jumala ei ole luonut. Naisen tai miehen ominaisuuksia ei tarvitse hävetä Jumalan edessä.
Säädylliseen pukeutumiseen neuvotaan ja se onkin jo toinen juttu. Tuntekoon jokainen itse, mitä se kenenkin kohdalla tarkoittaa. Pukeutumisestakaan ei ole lupa laittaa toisellelle ristiä. Pukeutumisvirheiden hakeminen uskonveljen, tässä sisaren kohdalla on yhtä tuomittavaa kuin muutkin toisten vikojen ja virheiden etsimiset.
joka voi heittää sen ensimäisen kiven?
Niinkö? Ja tissit puolipaljaana ja korkokengät jalassa? Ei korvikset saastuta ihmistä yhtään enempää kuin muukaan ulkoinen krääsä ja koreilun halu. Miksi sitten pidätte kaulariipuksia, sormuksia ja muita rihkamia sopivina? Miksi teidän seuroissa istutaan hiukset paljaina vaikka Raamatu, Paavali kehoittaa naista peittämään päänsä? Sensijaan korviksien käyttö on ollut jo vanhan testamentinkin aikaan sallittua. Nainen kaunistakoon itseään soveliaasti, ei liian röyhkeästi.
pillukorut?
jeb yep !
Lävistyskorut ovat sopimattomia ihmiselle.
Jes. 61:10
Minä riemuitsen Herrasta, minä iloitsen Jumalastani! Hän pukee minun ylleni pelastuksen vaatteet, hän kietoo minut vanhurskauden viittaan, niin että olen kuin sulhanen, joka laskee hiuksilleen juhlapäähineen, tai kuin morsian, joka koristautuu kauneimpiinsa. [Sak. 3:4; Ilm. 3:5]
Ilm. 21:2
Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota juhla- asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten. [Jes. 52:1; Gal. 4:26; Hepr. 12:22; Ilm. 3:12 | 2. Kor. 11:2; Ilm. 19:7]
Jes. 49:18
Katsahda ympärillesi, Siion, niin näet: he kokoontuvat yhteen, he tulevat luoksesi kaikki! Niin totta kuin elän -- näin sanoo Herra -- sinä saat pukea heidät yllesi kuin korun, kuin morsian saat kietoa heidät käädyiksesi. [Jes. 60:4]
Jumala kyllä näkee meidät alastomina vaatetuksestamme ja koruistamme huolimatta.
Elämme tässä maailmassa ja saamme olla ihmisiä. Ilolla ja keveydellä myös, elämänhalulla ja riemulla. Oman persoonamme mukaan. Se ei ole uskon este eikä sielun pahennus. Elämisen ilo ja riemu ja värikkyys ei ole Jumalaa vastaan!!!!!!!!!!!
Enemmänkuin samaa mieltä olen
Sananl. 25
12 Kultarengas, koru puhtainta kultaa on viisaan neuvo auliille kuuntelijalle. (1992)
12 Koska viisas rankaisee sitä, joka häntä kuulee, se on niinkuin korvarengas, ja niinkuin kaunistus parhaasta kullasta. (1776)
Vähän vaikeammin ymmärrettävä on tuo 1776, mutta laitoin siksi, ettei jäisi epäselväksi, mikä on tuo 1992 käännöksen kultarengas. Ja siksi, että korvarengas merkitsi selvästi jotakin h y v ä ä , tulkitaanpa sananlasku miten tahansa. Ja on Raamatussa.
korvissa huulissa ylä tai alapäässä ei väliä, kun hekllarityttö antoi luvan lävistyksiin.
korvarengas, vaan kultainen rengas, Rannerengas tai mikä hyvänsä yksittäinen rengas, mikä silloin on ollut tapana.
Lue uudestaan, Bibilia 1776.
Paljastit vähän itseäsi ja ajatuksiasi. Sinulle toisin sanoen kelpaa, jos vain Raamatussa lukee. Nyt on vaikea perua.
Hengellisessä mielessä asetun "mummon" näkemyksen kannalle.
Ko. paikan sanoma on se, että viisaiden neuvojen kuuleminen ja kuunteleminen ovat tärkeitä, kullan arvoisia. Rengas ei ole merkitsevä tuossa tekstissä, ei liene muissakaan Raamatun kohdissa. Vrt vaikka tuhlaajapoikaan, puhuttiin vain sormuksesta ja sekin on rengas. Sitävastoin kulta on merkitsevä, ja sillä kuvataan jaloutta, kestävyyttä, arvokkainta ja sitä, ettei edes tuli sitä kykene hävittämään.
Siis viisaan hyvät neuvot ovat kultaa arvokkaampia.
Asetu vain, mummon mussukka tarvitseekin apua. Kovakoru ei ole merkitsevä, mutta ei ole missään tapauksessa huono, päinvastoin. Tuolla selityksellä et vielä saa perusteltua korvakorukieltoa.
"Tuolla selityksellä et vielä saa perusteltua korvakorukieltoa."
No niin, nyt ilmeisesti selvisi, että kulta siinä merkitsee, eikä koru?
Kun vielä huomioit, että lävistys on kielletty, niin lähenemme tämän asian kanssa.
Näin tapahtuu, kun ihminen hylkää epäjumalat ja Kaikkivaltias Jumala saa olla johtamassa.
1. Moos. 35:4
"Niin he jättivät Jaakobille kaikki vieraat jumalat, jotka olivat heidän hallussansa, sekä renkaat, jotka olivat heidän korvissaan.."
Siis, vieraat jumalat ja ihmisen sydämen asukkaan merkit, korvarenkaat!
Elävä Jumala ja korvarenkaat haudataan, kuten tässä tehtiin. Ne epäjumalat eivät häviä haudatessa, mutta niiden palvelu loppuu, eivätkä ne ole silmissä. Edellä kerroin, miten kultaa kuvataan jaloksi, eikä se maassakaan katoa.
Sitten, 2. Moos. 21:6 näkyy, miten vapaaehtoiset orjat merkitään, "..hänen isäntänsä lävistäköön hänen korvansa naskalilla, ja hän olkoon hänen orjansa ainiaan."
Siis sydämessä asuva isäntä merkitsee omansa lävistämällä korvansa, ja huom. se on vapaaehtoista, onko synnin orja vaiko vapaaksi ostettu sielu.
Ymmärrän, että olet valmis tekemään kaikkesi perustellaksesi korvakorukieltoa. Sananl. 25 kuitenkin mainitaan selvästi korvakoru. Jos merkitystä olisi vain kullalla, siinä lukisi varmasti silloin kulta.
Edelleen, haluan painottaa sitä, että sananlaskussa korvakoru edustaa hyvää, eikä pahaa. Se on otettu esimerkiksi kuuliaisuudelle, joka on hyvä asia, eikö vain.
Menet halpaan ottaessasi 2.Moos 21:6 esimerkiksi korvakorukiellolle. Kysehän oli vapaasta orjasta, jonka mainitsitkin. Se sanotaan 5.jakeessa: "Mutta jos orja vakuuttaa: 'Minä rakastan isäntääni, vaimoani ja lapsiani enkä tahdo päästä vapaaksi'" Tämähän on paljon enemmän sopimus ja uskollisuudenlupaus, kuin mikään korvakorulla merkityn orjan synti. Sinä tulkitsit omalla tavallasi ja minusta täysin Raamatunkohdan vastaisesti uskollisuutta vakuuttavan orjan synnin orjaksi. Mutta kuten sanoin, olet valmis tekemään kaikkesi perustellaksesi korvakorukieltoa. Voit lohduttautua sillä, ettet ole ainoa.
"Ymmärrän, että olet valmis tekemään kaikkesi perustellaksesi korvakorukieltoa."
En ole sen kiellon hyväksi tai vastaa, vaan otan kantaa aiheeseen. Ei näitä aiheita pidä henkilöidä. Tässähän vain haetaan jonkinlaista rajaa sille, mikä kaunistautumisessa on oikeaa ja mikä maailmaan mielistymistä. Jos korvakorut hyväksytään, kevyt meikki jne, miten sitten? Kuka vetää "keveyteen" rajat? Alkoholia ei Raamattu kiellä kokonaan, vaan kukas vetää rajan, jos se hyväksyttäisiin? Omatunto on tietysti rajana, mutta ihmisen liha on heikko.
Käsitykseni mukaan ne lävistyskorut ovat kiellettyjä ja sitä puolustan, tai sitten joku voi perustella sen Raamatulla, että niin ei olisi.
"Sananl. 25 kuitenkin mainitaan selvästi korvakoru."
Kyllä mainitaan, mutta sen kohdalla ei ole kyseessä ruumista/ihoa lävistävästä korusta. Se ero!
"Edelleen, haluan painottaa sitä, että sananlaskussa korvakoru edustaa hyvää, eikä pahaa. Se on otettu esimerkiksi kuuliaisuudelle, joka on hyvä asia, eikö vain"
Korvakoruista tehtiin kultainen vasikka, epäjumala, joten pahempaakin voi olla. Onko korvakoru kuuliaisuuden symboli, en tiedä varmuutta, kuitenkin se osoitti kuuliaisuutta orjana...! vrt, nykyisin puhekielessä rahat ovat joskus "korvamerkittyjä".
"Tämähän on paljon enemmän sopimus ja uskollisuudenlupaus, kuin mikään korvakorulla merkityn orjan synti."
Nyt sinun on hyvä pysähtyä tätä miettimään. Tässä orjuus-asiassa on sekä ajallinen että hengellinen kuva. Ajallinen orja on jonkun toisen käskettävissä. Hengellisesti s:nan orja on s:nan käskettävissä. Korvakoru ilmaisee, että on otettu isännän antama orjan merkki. Jumalan, vapaiden lasten ei kuulu ottaa vihollisen ja tässä orjuuden merkkejä.
"...korvakorulla merkityn orjan synti."
Tässä on toinen tarkastelun paikka. Orjuus ei merkitse Raamatussa syntiä! Puhutaan kyllä synnin orjuudesta, mutta ei orjuuden synnistä.
"Sinä tulkitsit omalla tavallasi ja minusta täysin Raamatunkohdan vastaisesti uskollisuutta vakuuttavan orjan synnin orjaksi."
Tässä se järjestys näkyykin. Jolla on orjan merkki, se on orja. Orja voidaan vapauttaa, jolloin orjuuden merkit poistetaan. Vapaaksi PÄÄSTETTY (eli isännän vapaaksi lupaaama) voi sen jälkeen ITSE päättää, jääkö hän orjaksi vai ei, tai kantaako edelleen orjuuden merkkiä ja tunnustaa siten olevansa "kuuliainen" isännälleen ja mammonalle, kullalle hopealle, kaikille tämän ajan viettelyksille.
Jeesus on lunastanut ihmisen pois PAKOLLISESTA orjuudesta ja korviksissa on kyse nyt siitä kulkeeko vapaaehtoisesti vihollisen orjana korvat merkittynä vaiko kaitaa tietä vapaaksi ostettuna.
Huomaa vielä, että pakotettu orja ei ole syntinen, paha, tai Jumalan edessä kelpaamaton, vaan niistä on vastuu isännällä. Siten orjaltakaan ei edes s:na pysty väkisin viemään Jumalan lupauksia.
Selityksesi ovat edelleen puolustelua hinnalla millä hyvänsä, ja silloin ne näyttävät vähän hassunkurisilta. Otit esiin omantunnon, jolloin ihmisille tulisi antaa täysi vapaus päättää. Tuskin olet sitä mieltä, koska niin kiivaasti vastustat korvakoruja. Ei pidä kirjoittaa sellaista, mistä ei pidä kiinni. Et antaisi ihmisten päättää vapaasti, vaan haluaisit seurakuntaopillisen kollektiivisen ohjeen, joka sitoisi koko seurakuntaa, ja jonka avulla on helppo erottaa lampaat vuohista.
Sinun esiin ottamassasi 2.Moos. kohdassa kyseessä oli isännän VAPAAKSI päästämä orja, joka EI HALUNNUT erota perheestään vapauden vuoksi. Siksi hänet merkittiin korvakorulla. Mutta se oli puhtaasti orjan valinta, ikään kuin kuuliaisuuden merkki. Aivan kuten meillä on vapaus valita, uskommeko vai emme. Hengellisesti maailma näkee kristityt merkittyinä, joita he pitävät ja pilkkaavat orjina, mutta todellisuudessa kristityt ovat vapaita.
Olen pahoillani siitä, että seurakuntaoppia pitää puolustaa niin voimaakaasti, että tehdään mitä tahansa tulkintoja, kunhan vain seurakuntaoppi pidettäisiin pystyssä. Sinä teet juuri sitä Raamatun tulkintaa, jota sanotaan korvasyyhyksi.
En ole raamatun tuntija,mutta mututuntuma sanoo ei lävistyksille. Kuka nyt rei´ittäisi pyhän hengen temppeliä ripustaakseen siihen koruja.
Minulla on sellainen tuntuma, että tuntuman perusteella ei kannata demonisoida mitään. Eri asia on, jos löydät tuntumasi Raamatusta, kerrot vain paikan, mistä tämä löytyy:
>>>Kuka nyt rei´ittäisi pyhän hengen temppeliä ripustaakseen siihen koruja.
Kielenkäyttösi menee rumaksi, kun sisäinen rauhattomuutesi pursuaa ulos.
Eikö omatunto ole tuttu? Katsohan:
"Otit esiin omantunnon, jolloin ihmisille tulisi antaa täysi vapaus päättää."
Omatunto ei ole ihmisen "täysi vapaus". Omatunto merkitsee sitä, että oma tieto ja Jumalan ohjeet ovat sopusoinnussa ihmisen sisällä. Esim. varastamisesta omatunto varoittaa, koska Jumala ilmoittaa, "älä varasta!". Sen vuoksi ihmiselle laitettiin omatunto, ettei tarvitse Raamattu kainalossa hakea ohjeita. Esimerkki siitä, miten omatunto neuvo Raamatun ulkopuolella: Sinulla on hyvä naapuri ja tuttu: tarvitset yht`äkkiä hänen pihallaan olevaa pihaharavaa lainaksi, eikä naapurisi ole kotona.
Kuka kertoo, saatko sitä lainata?
Omatunto. Oma tietosi teidän tavoista ja sopimuksista löytyy sisältäsi. Ei Raamattu selitä, että älä koske pihaharavaan.
En minäkään osaisi sanoa, saatko haravaa lainata vai et, Raamatun pohjalta tiedän, että varastaa sitä ei saa. Sisäisesti kyllä tiedät, onko se luvallista vai ei!
Omatunto siis ei ole "täysi vapaus", vaan oikein tehdessä omatunto antaa vapauden. Jos lävistysten laittajalla olisi rauha sydämessään, miksi hän koruistaan ilmoittelisi vl-keskustelupalstoilla? Miksi kaulaketjun käyttäjät eivät täällä koruistaan ilmoittele?
"..VAPAAKSI päästämä orja, joka EI HALUNNUT erota perheestään vapauden vuoksi. Siksi hänet merkittiin korvakorulla."
Siis tarkoitatko, "ei halunnut erota perheestään...merkittiin korvakorulla" ?
Eihän se noin mennyt, vaan "..hänen isäntänsä lävistäköön hänen korvansa naskalilla, ja hän olkoon hänen orjansa ainiaan."
Siinä ei tarvitse edes tietää, mikä oli hänen, jäämisensä motiivi, mutta Raamattu sanoo, että "olkoon hänen orjansa ainiaan". Lävistys merkitsee siis orjuutta, eikä vapaaehtoisuutta. Vai kuoliko ristinryöväri sen merkkinä, ettei halua jättää perhettään? Lävistyksen teki ISÄNTÄ. Miksi?
Lapsikin syntyy ilman orjuuden merkkejä.
Orjalla oli vapaus valita. Hän rakasti isäntäänsä ja perhettään, ja valitsi kuuliaisuuden. Isäntä teki lävistyksen, koska kyseessä oli hänen orjansa, jolle isäntä oli antanut vapauden valita. Ei kai orja itseään merkitse orjaksi.
Omatunto on minulle tuttu, mutta sinulle ilmeisesti ei. Sekoitat omantunnon ja seurakunnan neuvot samaksi "sekahedelmäkeitoksi", wehan kieltä käyttäen. Minua ei haittaa korvakorullisuus tai korvakoruttomuus, vaan se, että asia demonisoidaan tuntuman perusteella, ei Raamatun.
Haravan lainaaminen voi hyvin perustua luottamukseen. Jos olet aiemmin lainannut, ja aina palauttanut samassa kunnossa, naapurilla ei varmaan ole mitään sitä vastaan. Eikä sinulla, jos naapuri lainaa vastaavasti sinulta. Luottamus on toki tärkeä asia kristityn elämässä, sekä Jumalaan, lähimmäisiin että itseen. Vähän kauas lähdit minusta tässä kohtaa.
Olen pahoillani kielenkäytöstäni, jonka koit rumaksi. Sisäinen rauhattomuuteni jääköön minun tietooni, lisäyksellä, että jos vihollinen jättää rauhaan, on syytä huolestua. En kuitenkaan aio provosoitua väittämästäsi, koska ei ole aihetta. Et ole kovin vahvaa perustelua edelleenkään onnistunut muotoilemaan. Ehkä vielä onnistut.
Tulit siten samaan tulokseen kanssani?
"Isäntä teki lävistyksen, koska kyseessä oli hänen orjansa"
Näin siinä kävi, orja merkittiin lävistyksellä orjaksi.
"Ei kai orja itseään merkitse orjaksi"
Isäntä merkitsi. Ja lävistys tehtiin merkiksi orjuudesta. Jos vihollinen on ex-uskovaisen isäntä, niin isäntä merkitsee, jotta maailma tunnistaa maailmassa olevat. ("saavat olla työpaikoilla rauhassa..") Ei s:na omiaan kiusaa, vaan orjuudesta armahdettuja, merkitsettömiä.
"Sekoitat omantunnon ja seurakunnan neuvot samaksi "sekahedelmäkeitoksi", wehan kieltä käyttäen."
Missä olen perustellut asiaa seurakunnan neuvoilla? Lainaukset olivat Raamatusta ja jokaisen luettavissa, myös ateistien.
Kaukaa otin sen esimerkin, jotta selvenee, ettei tosiaan ole kyse seurakunnan neuvoista, kun haravaa lainataan, vaan omantunnon asiasta.
Lävistyksessä on kyse Raamatun kertomuksesta...ja minun tulkinnastani yritää sitä valaista sinulle ja muille kiinnostuneille.
Palaan vielä tuohon orjuuteen, en sitä kirjoittanut samaan nippuun, jotta et pyrkisi vetämään niihin yhtäläisyysmerkkejä sekoittamaan asioita.
1. Kertomuksen orja oli "vankina".
2. Sitten hänet vapautettiin. (=luvattiin lähteä vapaasti)
3. Vapaeutettu ei halunnut lähteä.
3. Omasta tahdostaan jäänyt orja merkittin LÄVISTYKSILLÄ orjaksi isännän toimesta.
Eli nykyisi VAPAAEHTOISET maailman orjat merkkauttavat itsen julkisesti lävistyksillä orjiksi.
Arvoitus: Arvaa lauseessa piileskelevän isännän nimi.
Gal. 5:1
"Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen."
Tämä on sinulle edelleen Raamatun tulkintaa korvasyyhyyn hinnalla millä hyvänsä. Et kykene kaatamaan sitä ajatusta, että korvakoru oli näissä molemmissa Raamatunkohdissa hyvä asia. Sananl. 25 se oli kuuliaisuuden merkki, ja 2 Moos. se oli orjan merkki vapaaehtoisesta, rakkaudesta tulevasta kuuliaisuudesta isäntää kohtaan. Mitään syntiin viittaavaa ei ollut kummassakaan kohdassa, ainoastaan sinun ajatuksissasi. Voitko sinä puolestasi kertoa, mistä sen syntisyyden noihin Raamatunkohtiin otat?
Kauas menit, kun aloitit seurakunnan antamilla tapaohjeilla, ja lopetit omantunnon kysymykseen. Kumpaa tarkoitit oikeasti?
Joko alat tämän palstan vakiasujan kanssa samalle tasolle keskustelussa? Ainoastaan voimasanat puuttuu. Heeerätys!!!
Olavi-veljeä?
Esitin mielestäni samantasoisia vastakysymyksiä kuin joku vain, ilmeisesti sinä. En ajatellut sen olevan liian kovaa puhetta.
Ota itseäsi ajoissa niskasta kiinni,ettet vajoa samaan kuin yksi vakiasuja.
Heeerätys!!!
Kiitos vinkistä. Yritän olla oma itseni. Ota sinä vakionikki, niin sinut on helpompi tunnistaa. Jos aiot jatkaa, mennään henkilöistä asiaan.
Tämä asia on niin uusi, että ne jotka korviksia ovat ottaneet, olisi hyvä aloittaa hillitysti.
Ei korvikset voi mitenkään olla väärin, niistä vain on tekemällä tehty ihmisten orjuuttamiskeino.
Typerää kulttuurisidonnaisuutta, josta jo pitäisi päästä eroon.
Rohkeasti vain laittamaan korviksia ja vaikka hiukset suojaksi tilanteen mukaan jos pelkoa joidenkin pahentumisesta.
vain hyvää tällaisille paheksujille.
He tottuvat, oppivat ja viisastuvat, eivätkä turhasta jatkossa tuomitse lähimmäisiä. Luulisi, että tuollainen lähimmäisen turha tuomitseminen rasittaa ihmistä.
Morsiamen koristautumiseen ei näytä myöskään em. tekstin mukaan kuuluvan korvakoruja eli orjan merkkejä.
Voivat hyvin olla myös morsiamen merkkejä. Morsian on uskollinen sulhaselleen.
Morsiamen koristautuminen on ok.
Jos jaksat vielä nähdä vaivaa, niin löytäisitkö Raamatusta jonkin kohdan, jossa sanottaisiin morsiamen koristautumiseen sopivan tai kaytetyn korvakoruja?
>>>>>Morsiamen koristautuminen on ok.
Mutta tässä pitää lukea koko luku. Tässä Jerusalem tekee syntiä, mutta silloin puhutaan kaikesta ei yksistään eikä erityisesti korvakoruista. Jerusalem käytii Jumalan lahjoja väärin. Kuitenkin alunperin Jumala teki neidosta kauniin mukaan lukien korvakorut. Mielestäni tässä ei erotella korvakoruja ja muita koruja. Tässä sanotaan "minä vannoin sinulle valan ja solmin liiton kanssasi, ja sinä tulit minun omakseni-- näin sanoo Herra. Jerusalem oli morsian, josta tuli uskoton vaimo. Mutta morsiamelle annettiin korvakorutkin kaunistukseksi kun morsian kaunistettiin.
Hesekiel 16
Jerusalem, uskoton vaimo
8 "Minä kuljin sinun ohitsesi ja näin, että oli tullut aikasi, rakkauden aika. Minä levitin sinun yllesi viittani liepeen ja verhosin alastomuutesi. Minä vannoin sinulle valan ja solmin liiton kanssasi, ja sinä tulit minun omakseni -- näin sanoo Herra Jumala. [Jer. 2:2; Hoos. 9:10 | Ruut 3:9]
9 Minä pesin sinut vedellä, huuhdoin yltäsi veren ja voitelin sinut öljyllä.
10 "Minä puin sinut kirjailtuihin juhlavaatteisiin, panin jalkaasi pehmeät nahkakengät, kiedoin päähäsi pellavaisen liinan ja asetin upean viitan harteillesi.
11 Minä kaunistin sinut koruilla ja sinun ranteesi kultarenkailla ja kiedoin kaulaasi kultaiset ketjut.
12 Minä kiinnitin nenääsi kultarenkaan, ripustin korut sinun korviisi ja laskin hiuksillesi kimaltavan otsarivan.
13 Sinä koristauduit kullalla ja hopealla, sinun vaatteesi olivat hienointa pellavaa ja kallista, kirjailtua kangasta. Ruoaksesi sait parhainta vehnäleipää, hunajaa ja oliiviöljyä. Niin sinusta kehkeytyi ihanan kaunis nainen, kuninkaille olisit kelvannut.
14 Sinun maineesi kiiri kansojen keskuuteen, niin kaunis olit, olit täydellinen ihanuudessasi, jonka minä sinulle lahjoitin. Näin sanoo Herra Jumala.
Kaikki morsiamet jotka ovat häisään miehelle kaunistetut evät toki tähän sorru. Mutta tapana morsiamen kaunistaminen korvakoruillakin oli. Vertaushan tämä on Jerusalem.
Kiitos tuloksekkaasta etsinnästä!
Korjatkaa, jos tulkitsen sen väärin.
7."..Ja minä tein sinusta kuin niityn kukan..." (tekijänä Jumala)
"....solmin liiton kanssasi, ja sinä tulit minun omakseni..."(liitto Jumalan tekemä)
12 " Minä kiinnitin nenääsi kultarenkaan, ripustin korut sinun korviisi.." Tekijänä Jumala???
30 "...alennuit portoista pahimmaksi -- näin sanoo Herra Jumala."
60 Kuitenkin minä muistan liittoni, ...joka kestää ikuisesti.
Kertomuksessa on tilanne, että liiton solmimisen jälkeen ISÄNTÄ laittoi korviin korut.
Korut revittiin myöhemmin pois, kun hän eksyi. Tosin korvakoruja ei siinä mainittu
Hoos. 2:13 (2:15) "Minä rankaisen häntä niiden päivien tähden, jolloin hän poltti uhreja baaleille, koristi itsensä renkailla ja kaulaketjuilla ja juoksi rakastajiensa perässä mutta unohti minut. Näin sanoo Herra."
Eli Isäntä merkitsi orjansa/palvelijansa.
Tekstissä ei ilmene, että muut kuin isäntä niitä laittaisi korviin.
Ehkä jostakin löydätte jotakin tätä kumoavaa, silloin asian voisi nostaa uudelleen keskustelun aloitukseksi.
Asia on sikäli mielenkiintoinen, että tarkoitettiinko tekijänä Jumalaa, vai kenties Jumalan lähettilästä?
vrt. Jumala vanhurskauttaa, mutta puettaa palvelijalla vanhurskauden vaatteet.
En nyt ymmärrä miksi sinä sotket orjan ja orjaksi merkitsemisen tähän raamatunkohtaan ollenkaan.
Kun Jumala teki liiton Jerusalemin kanssa ei hän ottanut orjaa.
Olemmeko me uudessa liitossa orjia ja orjiksi merkittyjä?
Haluamme olla kristuksen hääjuhlass morsiamia.
Eikö Jerusalemkin ollut morsian eli valittu, mutta ei kyennyt puhtaaseen vaeltamiseen lain alla, vaan sortui syntiin.
Teksi nyt mieleni sanoa "tule apuun Kes"
Miten Juutalaiset tulkitsevat tämän kohdan vanhasta testamentista?
Minä en kristittynä voi ajatella Jumalan liittoa Jerusalemin kanssa orjaksi ottamiseksi.
Saman kohdan löysin, mutta olit nopeampi, kiitos sinulle etsivä-xx. Olet nimesi veroinen:)
VT puhuu kultaisesta vasikasta, joka tehtiin korvarenkaista. Ne siis kerättiin, tai paremminkin naiset antoivat ne pois. Onko väärin ajatella, että korvarenkaat olivat uskollisuuden merkki, mutta kun naiset antoivat ne pois, he alkoivat palvella baalia?
Haluan vielä kommentoida tuota Jerusalem -vertausta. Toki sillä on myös selkeä esikuva, eli oikea, sulhaselleen lupautunut morsian. Minusta se on aivan luonnollista ja selvä asia, että sen ajan morsian kaunistautui sulhaselleen. En ollenkaan ymmärrä, miksi vain tähän vertaukseen olisi otettu nämä korvarenkaat ja muut koristukset, eikä niitä olisi oikesti käytetty. Kyllä ne esiintyvät niin monta kertaa Raamatussa.
"En nyt ymmärrä miksi sinä sotket orjan ja orjaksi merkitsemisen tähän raamatunkohtaan ollenkaan."
Laittamani kohta Raamatusta on laitettu selvennykseksi sille aikaisemmalle keskustelulle.
Ei suinkaan tarkoitettu uudeksi aiheeksi tai aloitukseksi.
Kyllä tuossa etsiä-xx:n laittamassa kohdassa verrataan Jerusalemia selkeästi morsiameen, aivan yksiselitteisesti. Korvarenkailla näyttää siis olevan VT:ssä kahdenlaista käyttöä, mutta merkitys on minusta sama, eli uskollisuus.
Niin, tiedän toki Jerusalemin vertauksen morsiameen ja niiden merkityksen.
Ehkä Kesitas olisi syventynyt paremmin korvarenkaiden tai yleensä renkaan merkitykseen symbolina?
Raamatussa mainittiin laitetun korvarenkaan (uskollisuuttako?), mutta kun kävi pettymys niin rengasta ei mainittu poistoluettelossa. Miksi? Vai jäikö rengas merkiksi vihollisen hallinnasta?
En tiedä, mitä tatkoitit kysymykselläsi. Ehkä jotakin sellaista, johon vielä voisi tarttua, jotta VT:n korvakorut eivät tarkoittaisi mitään hyvää? Minusta on suorastaan epäreilua, ettet voi myöntää korvakorujen olleen molemmissa merkityksissä kantajalleen hyvänä merkkinä.
Eri keskustelun aihe on, tarvitseeko kukaan korvakoruja, mutta uskoisin siihen aiheeseen liittyvän sitten muutakin, mitä emme kristittyinä tarvitse. Tässä keskustelussa on kuitenkin käsitelty korvakorujen synnillisyyttä. Raamattu ei näytä niiden käyttöä kieltävän. Itselläni on selkeä kuva tämän ja muutaman muun "höpösynnin" synnystä. Juuret johtavat pohjois-Ruotsin lappiin, jossa LLL saarnasi muun muassa maalatuista kirkkoreistä ja muusta turhasta koreudesta. Jotkut tekevät itselleen epäjumalan pyrkimällä matkimaan sen ajan askeettisuutta. Siihen haetaan hienosti Raamatusta vielä kohta: älkää asettako itseänne tämän maailman muodon jälkeen.
Pidän erittäin pahana asiana, että saarnoissa korvakorut otetaan esiin uskosta luopumisen merkkinä. Se ei minusta ole oikein, vaan kaksinaamaisuutta, hämähäkinseitin kaltaista hienovaraista sanojen pyörittelyä. "Eihän se ole, mutta kuitenkin on."
"Minusta on suorastaan epäreilua, ettet voi myöntää korvakorujen olleen molemmissa merkityksissä kantajalleen hyvänä merkkinä."
Keskustelun tarkoituksena lienee löytää asialle vastaus ja oikea näkemys Raamatusta?
Kyllä henkilökohtaisesti luovun näkemyksestäni, jos se tässä asiassa vääräksi osoittautuu, joten älä sitä murehdi.
Se on mahdollista, että korvakorut olivat hyvä merkki, olisi vaan hyvä löytää jotakin sitä tukevaa tekstiä Raamatusta.
"Itselläni on selkeä kuva tämän ja muutaman muun "höpösynnin" synnystä."
Tuli mieleen eräs kohta, jossa ruoan syömisestä mainitaan jotenkin, "vaikka syöminen ei minua saastuta niin jätän syömättä toisen pahentamisen välttämiseksi."
>>>>Tuli mieleen eräs kohta, jossa ruoan syömisestä mainitaan jotenkin, "vaikka syöminen ei minua saastuta niin jätän syömättä toisen pahentamisen välttämiseksi."
Toin sen esille vain näkökulmana, sillä ei voi perustella opin perusteita kokonaisuudessaan.
Tuollaiset kohdat eivät tietysti saa johtaa siihen, että toinen pitää "oikeutenaan" pahentua milloin mistäkin, vaikka korvakoruista ja vaatii tilille sen perusteella.
Nähdäkseni käsityksemme lähenevät toisiaan. Itselläni on sellainen käsitys, että itseltään voi vaatia mitä vain, saa pukeutua vaikka säkkiin ja tuhkaan, mutta muilta ei voi vaatia mitään. Mielestäni tässä asiassa mennään juuri siihen torniin heittämiseen, kun ei kyetä sietämään lähimmäisen vikoja. Sadan penningin viat pidetään, ja ne pidetään vihassa, vaikka rakkaudessa on itse saatu kymmenentuhannen leiviskän velka anteeksi.
Jumala loi parran ja vl-miehistä useimmat häpeävät sitä ja ajavat partansa pois. Samioin leikkaavat tukkansa lyhyeksi. Miten se sopii siihen, että mitään Jumalanluomaa ei saa muuttaa? Kun Jumala halusi miehille parran ja pitkän tukan, niin miksi ei olekaan vl-synti niitä leikata?
Jumala ei siis ole luonut lyhyttä tukkaa eikä parrattomuutta miehille, siis ne ovat syntiä tämän logiikkasi mukaan.
"Itselläni on sellainen käsitys, että itseltään voi vaatia mitä vain, saa pukeutua vaikka säkkiin ja tuhkaan, mutta muilta ei voi vaatia mitään."
Tuo oli hyvä ohjenuora.Ehkä säätäisin sitä sen verran, että toisille neuvoja esittäessä asian oikeellisuus täytyy pystyä näyttämään olevan yksiselitteinen ja Raamatun mukainen. Mitään ei voi esittää vaatimuksena, ainoastaan ystävän neuvoina.
Partaa ei kielletä. Parran poisajamisen syynä on maallisemmat asiat. Kenenkään miehen en ole kuullut "häpeävän" partaansa. Asiasta on kyllä sanonta, mutta se ei liity parran pitämiseen muutoin.
Sanonta lienee muotoutunut Raamatusta, Miika 3:7 , jossa häpeävät peittivät kasvonsa. Missä parran pitäminen on ollut yleistä, siellä he peittivät partansa.
Pitkät hiukset puolestaan eivät kuulu miehille, sillä ne ovat häpeäksi. (1. Kor. 11:14)
"...mitään Jumalanluomaa ei saa muuttaa."
Ei tuollaista yleiskieltoa ole. Joitakin asioita kuitenkin on kielletty tekemästä, vaikkapa pukeutumaan vääriin vaatteisiin. (5. Moos. 22:5)
"... siis ne ovat syntiä tämän logiikkasi mukaan."
Varmaan huomasit, että perusteet ovat Raamatussa, Logiikka on sopivampaa arkikäyttöön kuin Raamatun tutkimiseen
eikö nää lopu ikinä?