Karjalassa on syöty aikaisemmin piirakoita, pullia ja leipiä sokerikahvin kera. Tupakoitu ja syöty vähän vihanneksia. Ilmeisesti monilla on ollut sokeritauti heidän tietämättään. Tilastollisesti kaksi kolmesta diabeetikosta kuolee sydän- ja verisuonitauteihin. Rasvojen syönti ei ole vaikuttanut tilastoihin, vaan muut tekijät.
Kuplan syy
Tilastollinenvalhe
3124
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Toisaalta aikaisemmin elämä oli kovaa nykyiseen verrattuna. Leipä oli kovan työn takana. Ruumiillinen työ oli rankkaa ja vaati energiaa. Siinä kuluivat ylimääräiset hiilihydraatitkin. Nälkäkään ei ollut aivan tuntematonta. Ovat olleet tehokkaita kakkostyypin ehkäisijöitä.
Yleinen työn keventyminen myöhemmin ruumillisesti ja yltäkylläisyys hiilihydraattien ja rasvojen saannissa eivät ole voineet tapahtua jälkiä jättämättä. Ennen tehtiin raskaita metsätöitä pokasahalla ja kirveellä, kaivettiin lapiolla ojia, liikuttiin paljon jalkaisin jne. Nyt tehdään melkein kaikki koneilla, liikutaan autolla tai istutaan koko päivä tietokonenäytön edessä. Elämä on siis fyysiseltä rasittavuudeltaan muuttunut täysin.
Karjalassa oli suuri osa työttömänä tai tilapäistöissä. Monet istuskelivat baarissa epäterveellisten harrastusten parissa. Pientilalliset istuskelivat pirteissään pinta-alalisän turvin ja kiroilivat köyhyyttä. Maalla ei olla laihoja, kun omasta takaa löytyy perunoita, metsästä riistaa ja järvestä kalaa. Maha turposi ja diabetes seurauksena. Lääkäriin ei tosi mies ennen mennyt ja terveystarkastuksia ei tehty.
Toisin on nyt. Kuntoillaan, syödään vihanneksia, sokerit ovat pannassa, juostaan lääkärissä. Kai siitä ja kovasta lääkityksestä on hyötyäkin.
kuin kissa kuuman puuron ympärillä ei vie mihinkään. Asia on selvä. THL:n sanoma on satukirja.