Meillä on Kuopiossa 1,5 vuotias labbispoika. Elämäntilanne muuttui yllättäen ja jouduimme muuttamaan maalta kaupunkiin. Poika on kovasti turhautunut pienessä kerrostaloasunnossamme ja olemmekin miettineet löytyisikö sopivaa perhettä/ihmistä, joka ottaisi labbiksemme välillä luokseen maalle tai muuten aktiiviseen elämään esim. metsälle kaveriksi.
Kokonaan koiruudesta emme ole luopumassa, mutta ihan koiran elämänlaatua parantaaksemme etsimme pojalle harrastuskaveria.
Poika on kova uimaan, on kiltti ja kaikkien kaveri =)
Mikäli sinulla on aikaa ja innostusta, laita viestiä!
Labbispojalle "sijaiskotia"
3
612
Vastaukset 3
- Kesää odotellessa
Kesä voisin ottaakkin koirasi meille sillä asutaan 3kk kesä maalla 1 labukka minulla ollut talvet ok talossa kaupungissa kesät oli vapaana mökillä.
- Labbispoika
Hei!
Laitatko minulle viestiä/ yhteystietojasi sähköpostiini [email protected]. Keskustelisin mielelläni tarkemmin kanssasi.
- kaupungissakin
pystyy koiraa aktivoimaan. Kuulostaa siltä kuin koirasi olisi pitkästynyt koska sille ei anneta riitävästi mielekästä tekemistä. Olit selvästi tottunut siihen, että maalla koira aktivoi ja lenkitti itse itsensä. Nyt on sitten sinun aikasi keksiä koiralle puuhaa ja viedä riitävän pitkille lenkeille. Kaupungeista löytyy yleensä koirapuisto jossa kaupunkilaiskoirat sosialisoivat ja purkavat energiaa. Jos koira saa purkaa energiansa johonkin mielekkääseen niin eiköhän se sitten rauhotu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51851
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍88804Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15696Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,2664Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1564- 56541
- 70533
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184529- 60503
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24486