Avopuolisoni on 25v ja hänen käytöksensä saa minut ihmettelemään. Hän on ystäväpiirinsään supliikki sanamies, ystävällinen , avulias ym.. Mutta tosiasiassa asiat eivät ole ihan niin. Hän valehtelee aivan tarkoituksella ihmisille, lupailee asioita joita ei tule koskaan pitämään. Mielistelee aivan sairaanomaisesti omia tuttujaan / ystäviään. Antaa ymmärtää että hän huolehtii käytännönasioistamme jota ei todellakaan tee, se jää kyllä minun kontoilleni, on erittäin holtiton rahankäyttäjä. Minun ystäville saattaa olla todella törkeä ilman mitään syytä. Saa kotona aivan käsittämättömiä raivareita joutuessaan tekemään jotain mitä ei halua, rikkoo irtaimistoa, kodinkoneita joutuu sellaisen raivon valtaan että siihen ei voi sekaantua, parempi pysyä pois tieltä muuton saa osansa itsekkin. nimittelee ja haukkuu minua todella törkeästi ilmoittaen että elää elämänsä kurjinta aikaa samalla kun selittää rakastavansa minua yli kaiken ja että olen hänen elämänsä rakkaus. heti kohta hän on taas kun ei mitään suukottelee ja ihmettelee miksi olen hieman kärttyinen. Olen ehdotellut eroa johon hän ei kuulemma missään nimessä suostu. Uhkailee että no hän ryyppää sen jälkeen joka päivä, sillä silloin ei millään ole enään mitään väliä ( tosin eihän sen sitten enään pitäisi minulle kuulua) Saattaa kertoa minulle monta eri versioita joistakin asioista, valehdella päin naamaa ja kun siitä huomautan on hän niin kun ei mitää olisi tapahtunut, sanoo vain että ei koe sitä valehteluksi tai no tällä kertaa sanoin noin. Jos koitan keskustella hänen kanssaan järkevästi asioista, suuttuu hän todella paljon ja kokee että arvostelen häntä. Aina kun yritän kertoa kuinka pahalta jokin hänen tekemänsä kurja temppu tuntuu, pistää hän vielä paremmaksi, mitätöden minun tunteeni täysin. Minulle Rakkaat asiat ovat hänelle täysin yhdetekeviä jopa vastenmielisiä, niihin sisältyy myös minulle Rakkaita ihmisiä. Hänelle on elämässään tärkeintä vaan työnsä ja siihen liittyvät ihmiset, ne menevät täysin kaiken yli. ei edes ihmis-arvolla ole mitään väliä kunhan työt hoituvat. Tiedän että minun pitäisi lähteä tästä suhteesta mutta en ole periksi antavaa lajia ja hän osaa olla todella rakastettava ja kiltti jos pidän omat mielipiteeni asioista ominani. Joten jos olisi edes pieni mahdollisuus että asiaan saisi jonkin järjen tai apua hänelle haluaisin tarrautua siihen. Osaisiko kukaan kertoa mistä ihmeestä on kyse, olisko tuollaiselle käyttäytymiselle minkäänlaista selitystä ym.. PS: Mielenterveysasemalla hän on käynyt minun kehoituksestani mutta se ei tuottanut tulosta sillä ei hän kerro kenellekkään oikeata puolta asioistaan ja kun kysyin että voisinko minä mennä juttelemaan myös sinne ei se kuulemma käynyt laatuun.
..xx..
...x...
11257
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tämä kuuluu narsismipalstalle
Niinpä tietysti ! Ehkä kaikki ei olekkaan selitettävissä narsismilla ..Liiallinen Tetraalisuus, tuntteettomuus/kylmyys, jakautunut persoonallisuus ym... Ko ihminen tulee palstalle kysymää jotai ni ehkä sitä ei kannatas heti käskeä muualle ! Vai ?
Huomattu kyllä, että täällä on näitä luulosairaita joilta ei liikene kuin yks ja sama lause kaikille.
Itellä tuli mieleen ihan päinvastasta ap:n kuvailun perusteella. Mitä jos miehellä ei olekaan mitään sairautta tai oireyhtymää ensinkään. Terve kundi joka oireilee ihan muusta kuin mielen järkkymisestä.
Jos oma puolisoni muuttuisi nykyisestä tollaseks, mä ottaisin asian puheeksi heti ja kertoisin miltä hänen käytöksensä minusta vaikuttaa. Enkä mä lopettais vaikka se hyppiskin ekaks seinille, että ootsa ihan pimee itte, ei mua mikään vaivaa, jatkaisin silti sen käytöksen kyseenalaistamista, mutta rakkaudella, koska mulla olis vaan tarve saada se itsekin näkemään eron entisen ja nykyisen välillä.
Nuorella ihmisellä tollanen mielialojen heittely ja muiden mieliksi oleminen saattaa olla pelkästään vaan epävarmuutta tai pelkoja ja hyväksynnän hakemista.
Riittääkö ap:llä ymmärrystä ja kärsivällisyyttä välittää toisesta nytkin kun se käyttäytyy vähän oudosti, siitäkin on kyse.
Kiitos vastauksista. Koitan vastata kysyttyihin asioihin. Kyllä minulla Rakkautta riittää vaan oman Mielenterveyden laita saattaa olla niin ja näin ja siitä on huolehdittava, sillä minulla on myös ala-ikäinen Lapsi samassa taloudessa. Koitan kyllä olla se meistä joka koittaa ottaa asiat järkevästi esille, menemättä hänen epäloogisuuksiinsa mukaan, mutta toisinaan sitä vaan tulee heitettyä jokin naseva heitto hänen haukkujensa perään, hänen epäreilu arvostelunsa saa vaan tosinaan pinnan niin tiukalle. Hän käyttäytyy välillä kuin pieni mukula saa kauheat raivarit jos joutuu siivoamaan jälkensä, jos ei saa nukkua aamuisin pitkää ja valvoa yömyöhään. haluaa välttämättä pitsaa tai grilliruokaa vaikka olisin juuri tehnyt kotiruoan, pitää valtavaa meteliä yöaikaan välittämättä naapureista tai Lapsestani joka nukkuu ym..Hän tosiaan kävi mielenterveystoimistolla noin 5 kertaa ja olin valmis menemään mukaan, jopa pyysin sitä, mutta se ei kuulemma käynyt päinsä. Hänellä on ollut ennen tutustumistamme aika vahva lääkitys kuulemma ahdistukseen, joka hän halusi lopettaa alettuamme seurustelun, ja lopettikin huolimatta rankoista vieroitus-oireista, kuulemma ensimmäistä kertaa uskalsi edes yrittää olla ilman lääkettä kun on tuki rinnalla. Ehkäpä se lääkityksen lopetus ei kannattanutkaan, en osaa sanoa, sillä en ole hänen papereitaan tutkinut koska hän on varastoinut ne toisaalle. Tosin jollei tilanne muutu on minun pakko laittaa pesä-ero vireelle jo pelkästään Lapseni takia, sillä hänelle haluan turvallisen ja hyvän perhe elämän. En silti haluaisi heitteille jättää Avomiestänikään.
Eroa heti oman( mielen)terveytesi vuoksi.
On kyse sitten narskusta, pershäröstä tai muuten sekopäisestä henkisen väkivallan kylväjästä, niin tuosta ei tule muuta kuin tikkuja perseeseen.
Tunnistan miehessäsi paljon asioita kuin itsessäni. Minulla on epävakaa persoonallisuus ja elämäni ei ole ollut mitenkään helppoa. Hyvin usein epävakaa saa osakseen ymmärrättömyyttä, koska onhan hänen käytöksensä niin mielipuolista, ettei kukaan pysty menemään hänen asemaansa. Jos ns. "normaalit" ihmiset yrittävät jotenkin hillitä tätä käytöstä, epävakaa hermostuu vielä entisestään.
Oma neuvoni on, ettet mene avopuolisosi mielentiloihin mukaan (jos haluat pitää huolta omasta mielenterveydestäsi), koska epävakaan ihmisen ajatuksen kulku ei ole loogista, se on järjetöntä. Kaikista tärkeintä on se, että pidät pääsi kylmänä. Miehesi tarvitsee apua. Tähän ei auta mitkään yksittäiset mielenterveysasemalla käynnit, vaan yksityinen psykiatrin apu. Ensin hänen kannattaa keskutella ammattiauttajan kanssa, jotta diagnoosi voidaan tehdä. Jos miehelläsi on vaikeuksia kertoa todellista tilannetta, voit olla hänen mukanaan johdattelemassa asiaa. Sitten voitte keskutella mahdollisesta lääkityksestä. Tasokas terapia lääkitys on todellakin tässä tilanteessa tarpeen! Toivotan tsemppiä teille (etenkin sinulle) ja toivonmukaan kaikki menee vielä hyvin!
on epävakaa persoonallisuus, enkä silti dissaa puolisoni tunteita tai kohtele häntä kuin ilmaa. Kuten alkuperäisen viestinlähettäjän puoliso tuntuu tekevän. Kyllä mielialani heittelevät hurjasti, mutta se lähinnä aiheuttaa enemmän kärsimystä itsellseni kuin muille. En minä sitä pahaa oloani kohdista muille raivoamalla tms. Alkuperäisen mies kuulostaa mielestäni kovasti narsistiselta...mutta en ole lääkäri. Mutta sen tiedän, että ei parisuhde voi kovin pitkään tuolla tavalla jatkua, parisuhde on jatkuvaa kompromissia jossa kaksi yksilöä on yhtäaikaa yhtä ja kuitenkin erillisiä.
kirjoittaa, että mielialasi heittelevät hurjasti eikä se aiheuta kärsimystä muille? Miten mielialan heittelysi ilmenee? Ihan vain aiheesta poiketen kysyn...
mutta tosiaan on vaikeaa sanoa täällä mitään, mitä miehelläsi on, vain psykiatrian ammattilaiset tietävät parhaiten!
Kyllä todellakin voin niin kirjoittaa olen ollut mieheni kanssa yhdessä kymmenen vuotta ja hän tietää missä minun sairaudessani on kyse. Hän ymmärtää sen. Eikä mielialani heittele raivon ja iloisuuden välillä vaan lähinnä surullisuuden ja hyvän olon välillä. Tuskin se miehelleni on helppoa, mutta ei se varmastikkaan ole kärsimystä. Jos se olisi kärsimystä niin emme todellakaan olisi enää yhdessä.
Meidän suhteemme on avoin puhumme paljon hän osallistuu hoitooni paljon on usein mukana lääkärilläni yms, että tietää missä mennään. Hän tietää, että mielialani heittelyt eivät ole häntä kohtaan tarkoitettu henkilökohtainen hyökkäys enkä myöskään tee sitä tahallani. Olemme myös käyneet yhdessä puhumassa parisuhteestaamme parisuhdeterapeutilla nimenomaan siitä näkökulmasta, että tilanne ei kävisi miehelleni liian kuormittavaksi. Ei mieheni niitä mielialaheittelyjä koe tietääkseni vaan minä. Lisäksi minulla on takanani vahva ammatillinen tukiverkosto johon kuuluu hoitava lääkäri terapeutti, kriisioikeussairaalaan sekä tietyn osaston henkilökunta (olen ollut ko. osastolla hoidossa) Omaan myös paljon hyviä ystäviä. Joten mieheni tietää, että hän ei koskaan tarvitse kokea tunnetta että hän olisi yksin minun ja sairauteni kanssa. Vaan hän voi luottaa siihen, että minulla on vahvat tukijoukot ja hän voi ennen kaikkea olla aviomieheni eikä hoitajani.
Oli oikein pakko kysyä mieheltäni, että kärsiikö hän mielialojeni heittelystä, vastaus oli lähinnä, että täh? Siitä en tietenkään voi olla varma, miten ystäväni kokevat tämän asian, mutta he harvemmin joutuvat kokemaan mielialavaihtelujani. Turvaudun harvoin heidän apuunsa, minulle riittää tieto, että he ovat olemassa jos tarvitsen heitä. Ja normaalissa kanssakäymisessä olen kuin kuka tahansa henkilö. En siis muutu sekunnissa iloisesta surulliseksi tms... Ja kyllä mielialani voivat päivän aikaa vaihtua useastikkin, mutta aina ihminen voi myös peittää tunteitaan jos nyt vaikka on kylässä niin ei sitä tarvitse näyttää jos on tulee paha olo ja pilata vierailua sillä.
Viittauksesi siihen että täällä ei voi kommentoida jos ei ole psykatri on täysin typerä jos lukisit tekstini tarkemmin niin huomaisit että viittaan siinä siinä kohtaan kun pohdin, että voisiko ketjun aloittajan mies olla narsisti. Eli pointtini on siinä se, ETTÄ EN OLE LÄÄKÄRI ENKÄ VOI TEHDÄ DIAGNOOSIA, ENKÄ HALUA ARVAILLA, kyseessä on vakava asia. Ja on älyttömän typerää diagnosoida tälläisellä palstalla lyhyen tekstin perusteella ketään ihmisiä. Varsinkin narstiksi sanominen on aika kova tuomio, siksi halusin korosta epäpätevyyttäni asiassa. Tuliko tämä nyt selväksi vai väännetäänkö vielä rautalankasta.
Persoonallisuushäiriöisellä ihmisellä on monesti piirteitä useammasta eri persoonallisuushäiriöstä, tässäkin voi olla kyse siitä. Mutta ehdottomasti itsellekin näin maallikkona tulee mieleen persoonallisuushäiriö miehesi kohdalla. Oikea psykoterapia ja mahdollisesti lääkitys tueksi olisi parasta, mutta vaikeaa se on jos henkilö ei itse ei ole halukas/motivoitunut. Ei kannata tuhota itseään jos muutosta ei tule. Jaksamista!
Kyllä mullekin narsismi tuli mieleen, mutta en tiedä. Sillähän ei silti ole mitään merkitystä, siis diagnoosilla. Sehän on nyt ainakin selvä, että jos et omasta itsestäsi välitä, niin ainakin lapsesi psyykkisen kehityksen takia sinun kannattaa erota, ehkä hiljaisesti, vaan häopyä. Varsinkaan, jos mies ei ole lapsesi isä, niin sitten suhteen jatkamisessa ole mitään järkeä.