13.9.2010
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tulisi tuntea syvää huolta suunnitteilla olevista lasten ja nuorten valvonnan keinoista. Varhaiseen puuttumiseen pitäisi saada uusi keino tunnistamaan ongelmalapsi. Kahden viranomaisen huolestuminen johtaisi ”hälytykseen” (HS 11.9.).
Ennen kuin suunnittelijoiden annetaan jatkaa nuorison tasapainoisen kehityksen vaarantamista, pitäisi pohtia, mistä varhaisessa puuttumisessa on kyse. 2000 -luvulta on kertynyt riittävästi näyttöä siitä, että sillä on aikaansaatu lastenkotiyrittäjien liiketoiminnan kukoistus, ei sen sijaan tukea lapsille.
Kannattaisi pohtia myös asenteita. Ovatko lapset todella niin pahatapaisia, että tällainen ilmiantojärjestelmä on syytä ottaa käyttöön? Onko ylipäänsä valvonta ja pakkokeinot oikea tapa kasvattaa nuoria?
Viimeisen kymmenen vuoden ajan maamme kuntiin on ajettu varhaisen puuttumisen huoli puheeksi -koulutusta. 1.1.2008 voimaan astunut lastensuojelulaki pohjaa tälle ajatukselle. Puuttuminen kyseenalaistaa vanhempien kasvatuskyvyn ja perustelee näin kasvatusvallan siirtoa viranomaiselle. Sen tarkoituksena kerrotaan olevan ongelmien varhainen havaitseminen ja avun antaminen, mutta käytäntö on osoittanut, että huolen työtavat keskittyvät yksinomaan tyypittelemään ja leimaamaan lapsia. Lapsesta on tullut tarkkailun kohde päivähoidossa, terveydenhoidossa ja koulussa. Huoli-työntekijät seulovat lapsia huoliluokkiin subjektiivisten havaintojensa perusteella, mututuntumalla. Kunnissamme tehdään huolikartoituksia ja Stakes on v. 2001-2002 huolikartoittanut n. 30 000 lasta.
Huoliluokittelun kehitelleet tutkijatkin ovat ilmaisseet hätähuutonsa lasten leimaamista vastaan. Suunnitelmat ovat ristiriidassa uusimpien tutkimustulosten kanssa, joiden mukaan huostaanotetut lapset ovat syrjäytyneitä. Teini-iässä laitoshoitoon sijoitetuista pojista oli 23-24 -vuotiaana neljäsosa oli joko työttömänä tai eläkkeellä.
Varhainen puuttuminen on epäonnistunut, lapset eivät ole saaneet sellaista tukea elämälleen, joka olisi mahdollistanut oman paikan löytämisen yhteiskunnassa. Lapsiperheitä tukevia peruspalveluja on ajettu alas, ja lastensuojelun ns avohuollon tukitoimia ei ole olemassa. Valvonnan keinoja kehitetään, mutta auttamisen keinoja ei. Huolen oikeaksi todisteluun on kehitelty kirjava joukko erilaisia keinoja, joilla maailman terveimmistä suomalaisvauvoista saadaan puristetuksi sairaita koululaisia.
Lapsesta etsitään jo pienestä pitäen kiintymyksen ja vuorovaikutuksen häiriöitä, psykiatrista diagnoosia, häntä juoksutetaan perheneuvolassa, lastenpsykiatrilla, häneen kohdistetaan kiinnipitoa, eristämistä, uhkailua, alistamista ja pakkoa. Moniammatilliset tiimit kokoontuvat hänen asioissaan. Ei ole osoitettu, että näistä keinoista olisi mitään hyötyä lapselle, päin vastoin usein vain haittaa. Sen sijaan pieni ja rauhallinen päivähoitoryhmä ja koululuokka, hyvät harrastukset ja ennen kaikkea kannustava ja myönteinen, vanhempien kanssa yhteistyössä toimiva opettaja ovat monen lapsen pelastus.
Maamme päättäjät elävät harhassa, että apu lapselle löytyisi lastensuojelun työntekijän käsistä. Lastensuojelun apu on lapsen ottaminen pois kodistaan. Tämän harhakuvitelman myötä tässä ihmiskokeessa liian monen lapsen elämä on mennyt pilalle, ja hän on joutunut sijaishuollossa oloihin, joista hänet pitäisi huostaanottaa. Ei suinkaan ole kyse siitä, että lapsi saa apua liian myöhään tai aikaisin. Kyse on siitä, ettei ylipäänsä auttamisen taitoa ole olemassa.
Huolirekisteri tuottaa ja muodostaa ns. vääriä positiivisia löydöksiä, jotka ovat vakava oikeusturvaongelma lapselle ja perheelle. Sen ainoaksi anniksi jää yhä uusien lasten huostaanotto ja lastenkotien liiketoiminnan kasvutavoitteiden lisääminen.
Leeni Ikonen
varatuomari, Sipoo
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tulisi tuntea syvää huolta suunnitteilla olevista lasten ja nuorten valvonnan keinoista. Varhaiseen puuttumiseen pitäisi saada uusi keino tunnistamaan ongelmalapsi. Kahden viranomaisen huolestuminen johtaisi ”hälytykseen” (HS 11.9.).
Ennen kuin suunnittelijoiden annetaan jatkaa nuorison tasapainoisen kehityksen vaarantamista, pitäisi pohtia, mistä varhaisessa puuttumisessa on kyse. 2000 -luvulta on kertynyt riittävästi näyttöä siitä, että sillä on aikaansaatu lastenkotiyrittäjien liiketoiminnan kukoistus, ei sen sijaan tukea lapsille.
Kannattaisi pohtia myös asenteita. Ovatko lapset todella niin pahatapaisia, että tällainen ilmiantojärjestelmä on syytä ottaa käyttöön? Onko ylipäänsä valvonta ja pakkokeinot oikea tapa kasvattaa nuoria?
Viimeisen kymmenen vuoden ajan maamme kuntiin on ajettu varhaisen puuttumisen huoli puheeksi -koulutusta. 1.1.2008 voimaan astunut lastensuojelulaki pohjaa tälle ajatukselle. Puuttuminen kyseenalaistaa vanhempien kasvatuskyvyn ja perustelee näin kasvatusvallan siirtoa viranomaiselle. Sen tarkoituksena kerrotaan olevan ongelmien varhainen havaitseminen ja avun antaminen, mutta käytäntö on osoittanut, että huolen työtavat keskittyvät yksinomaan tyypittelemään ja leimaamaan lapsia. Lapsesta on tullut tarkkailun kohde päivähoidossa, terveydenhoidossa ja koulussa. Huoli-työntekijät seulovat lapsia huoliluokkiin subjektiivisten havaintojensa perusteella, mututuntumalla. Kunnissamme tehdään huolikartoituksia ja Stakes on v. 2001-2002 huolikartoittanut n. 30 000 lasta.
Huoliluokittelun kehitelleet tutkijatkin ovat ilmaisseet hätähuutonsa lasten leimaamista vastaan. Suunnitelmat ovat ristiriidassa uusimpien tutkimustulosten kanssa, joiden mukaan huostaanotetut lapset ovat syrjäytyneitä. Teini-iässä laitoshoitoon sijoitetuista pojista oli 23-24 -vuotiaana neljäsosa oli joko työttömänä tai eläkkeellä.
Varhainen puuttuminen on epäonnistunut, lapset eivät ole saaneet sellaista tukea elämälleen, joka olisi mahdollistanut oman paikan löytämisen yhteiskunnassa. Lapsiperheitä tukevia peruspalveluja on ajettu alas, ja lastensuojelun ns avohuollon tukitoimia ei ole olemassa. Valvonnan keinoja kehitetään, mutta auttamisen keinoja ei. Huolen oikeaksi todisteluun on kehitelty kirjava joukko erilaisia keinoja, joilla maailman terveimmistä suomalaisvauvoista saadaan puristetuksi sairaita koululaisia.
Lapsesta etsitään jo pienestä pitäen kiintymyksen ja vuorovaikutuksen häiriöitä, psykiatrista diagnoosia, häntä juoksutetaan perheneuvolassa, lastenpsykiatrilla, häneen kohdistetaan kiinnipitoa, eristämistä, uhkailua, alistamista ja pakkoa. Moniammatilliset tiimit kokoontuvat hänen asioissaan. Ei ole osoitettu, että näistä keinoista olisi mitään hyötyä lapselle, päin vastoin usein vain haittaa. Sen sijaan pieni ja rauhallinen päivähoitoryhmä ja koululuokka, hyvät harrastukset ja ennen kaikkea kannustava ja myönteinen, vanhempien kanssa yhteistyössä toimiva opettaja ovat monen lapsen pelastus.
Maamme päättäjät elävät harhassa, että apu lapselle löytyisi lastensuojelun työntekijän käsistä. Lastensuojelun apu on lapsen ottaminen pois kodistaan. Tämän harhakuvitelman myötä tässä ihmiskokeessa liian monen lapsen elämä on mennyt pilalle, ja hän on joutunut sijaishuollossa oloihin, joista hänet pitäisi huostaanottaa. Ei suinkaan ole kyse siitä, että lapsi saa apua liian myöhään tai aikaisin. Kyse on siitä, ettei ylipäänsä auttamisen taitoa ole olemassa.
Huolirekisteri tuottaa ja muodostaa ns. vääriä positiivisia löydöksiä, jotka ovat vakava oikeusturvaongelma lapselle ja perheelle. Sen ainoaksi anniksi jää yhä uusien lasten huostaanotto ja lastenkotien liiketoiminnan kasvutavoitteiden lisääminen.
Leeni Ikonen
varatuomari, Sipoo
Vastaukset 10
Vanhimmat
saada "asiakkaita" muutenhan konkurssi kolkuttaa ovelle, ihmettelen jos lastenkotien yms täytyy tehdä yhä parempaa ja parempaa tulosta vuosi vuodelta..tulee mieleen lasialan yrittäjä joka käy "yötöissä" rikkomassa näyteikkunoita että tulostavoitteet toteutuisi.
Viime vuosien ja tulevien tilanne on sellainen että lastenkodit ei pysty ottamaan läheskään kaikkia jotka tarvisivat paikan. Onneksi on auttavia, yhteiskuntavastuuta kantavia sosiaalisia ihmisiä jota tarjoa paikka perheessä.
Te joiden ympärillä on on kaikki hyvin, ette tiedä mitä muussa maailmassa nyt tapahtuu. Naapurissa asiat voi olla melko tavalla toisin vaikka se ei ulospäin näkyisi.
Joskus nuori voi olla aivan normaalin näköinen ulospäin asiantuntijankin silmissä.
Mutta kun klartsotaan todistukset ja tehdään testejä. Vaikka on lukio käyty niin ei osata laska edes tilavuuslaskua. Tällainen on usein uudelle ammtioppilaitoksen lehtorille sokki.
Teen työtä nuorien parissa AOL:ssa 16-23 vuotiaita. Oppilaana on 21 nuorta.
Opintojaoksesamme on 180 oppilasta eri vuosikursseilla
He ovat "normaalia" nuoria asillisia ja kilttejä.
Minun ryhmäni sattuu olemaan "se paras" Josta lyhyesti seuraavaa
Yksi käy lastenkodista koulua.
Muutamalla on alkoholi ongelma ( eräs oli vaarassa joutua huostaanotetuksi)
Muutamalla on rikoksia ja yhteiskuntapalvelua
Useilla heidän lisäksi näpistyksiä tai jtk pientä
Valtaosa tuppakoi tai käyttää nuuskaa
Vain kolmella on koululaukku
Vain harvalla on kynää ja paperia matkassa
Taloudellisia ongelmia
8 oppilaalla on merkittäviä oppimisvaikeuksia tai muita esteitä koulunkäynille
Vain viisi oppilasta ehtii aina aamulla kouluun
Oppimisvaikeuksien lisäksi on sairauksia ja poissaoloja niissä
Kaksi oppilaista on käynyt lukion tai osan siitä.
Valtaosa nukuu aivan liian vähän
Vain harva syö aamupalaa
Tuskin on huumeiden käyttäjiä.
He ovat kovin nälkäisiä Ihme se ei ole kasvavassa iässä kun ovat
Koulussa anna ruokalapun päivällä jolla saavat ruoan ruokalasta
Tällaisia tulee AOL. Peruskoulussa kuulema pyyhitän vielä 10 luokalla oppilaan nenäkinn.
Muutaman oppilaan vanhemman kanssa olen viikottain yhteydessä, miten heidän lapsi suostuu saapumaan kouluun.
Ääripää on se attä vanhemmat tuo lapsen ammatikouluun joka aamu.
No se ei takaa mitään.. ei meillä ketöään lukkojen takana voida pitää.
Pitkän kriminaali-listasi jatkoksi passaa varmaankin laittaa karstuslainen erikoisuus - ruokarukoilu.
Tällainen käyttäytyminen on noteerattu lausunnoissa myös erääksi syyksi ryhtyä toimenpiteisiin.
Olisikohan sinun syytä vielä palata äidinkielen tunneille, ennenkuin alat arvioimaan "oppilaittesi" taustoja. Jos "opettajalla" on LUKI-häiriö, niin kuinka käy opetuksen uskottavuudelle.
"Karstuslainen erikoisuus" on lukihäiriöiden kummeksujoiden lisäksi perus-idiootit! Heihin ei pysty kukaan eikä mikään. Spontaanit ruokarukoukset eivät liene ole tuotaneet kieltoja tai määräyksiä idioottivapaissa kunnissa.
Onpa erinomainen kirjoitus. Hyvä, että joku uskaltaa...
Näitä uskaltajia tarvitaan lisää. Lasten hätä on suuri!
johtuu? Mikä syynä näihin lasten huostaan ottoihin? Olisiko alkoholilla jotain osuutta asiaan? Suomessa olisi hyvä kokeilla välillä taas kieltolakia, ehkä ei kovinkaan hyvä idea mutta ei kyllä ole hyvä idea tämä vapaa alkoholipolitiikkakaan. Moni asia olisi paremmin jos alkoholi olisi vahvojen lukkojen takana.
Saattaa hyvinkin olla niin kuten epäilet. Sosiaalipuolella vastuullinen virkailija on alkoholisoitumisen seurauksena kyvytön hoitamaan vaativaa virkaansa. Aivan varteenotettava huomio vakavaan asiaan.
" Mikä syynä näihin lasten huostaan ottoihin? Olisiko alkoholilla jotain osuutta asiaan? "
taikka sellanen muu riippuvuussairaus kuin kontrolloimisen tarve. Se on sikäli ympäristölle vaarallinen vamma, että kun tekijä on hoitoalan tai sosiaalialan ihminen, niin kontrollin alle joutuneen oikeudet häviävät. Kuvio on sama kuin kiusaamisessa (lievä ilmaus tosin). Jälki on vain vielä hirveämpi, koska kontrolloivaa väkivaltaa harrastaa iso "osaaja"rykelmä ja sillä on oma asianajaja.