Olen alkanut pohtia voisinko mahdollisesti olla maanis-depressiivinen - tai sitten mussa on jotain muuta henkistä vikaa.
Olen 26 vuotias nainen, työelämässä ja onnellisessa parisuhteessa. Kuitenkin jo yli viiden vuoden ajan olen ollut ajoittain pois työelämästä (joko sairaslomalla tai sitten itse lähtenyt työpaikasta) jaksamiseni takia. Minulla todettiin masennus noin pari vuotta sitten, mutta en aloittanut lääkehoitoa. En halua syödä lääkkeitä, jo buranan ottamista vastaan yritän pyristellä....
Toisinaan olen todella innoissani työstäni ja tunnen olevani siinä hyvä. Haluan suorittaa sen mahdollisimman hyvin ja teen paljon ylitöitä. Sitten taas jonkin ajan kuluttua tunnenkin olevani aivan maassa ja ihmettelen, mitä muka näen työssäni ja elämässäni yleensäkin. Tuolloin yleensä ajattelen myös itsemurhaa (tuntuu kamalalta myöntää tämä....... sillä elämäni on periaatteessa hyvin!) Työni on erittäin kiireistä ja taukoja ei juurikaan ole, koen tämän ahdistavana asiana, mutta "positiivisuuden" ollessa päällä en välitä asiasta. Ajattelen vain tekeväni hyvää työtä....
Pitkiä parisuhteita minulla on ollut pari, joten mikään kukasta kukkaan hyppijä en ole. Sitä vastoin olen elämässäni ollut useammassa työpaikassa ja aloittanut monta koulua, mutta aina keskeyttänyt. Haluaisin usein vaihtaa asuntoa (olenkin muuttanut melko useasti) ja kyllästyn helposti (kaikkeen muuhun paitsi parisuhteeseeni).
Varsinaista maniaa en itsestäni tunnista - nyt palkkaa saavana kyllä käytän rahaa melko heppoisesti; tilaan vaatteita ja ostan kallista kosmetiikkaa yms. Mutta usein jälkikäteen kadun ja tiedostan tehneeni tyhmästi, viimeistään kuun lopussa tilin ollessa tyhjä.....
Nyt alkaa tämä soutaminen ja huopaaminen ärsyttää ja haluaisin löytää paikkani. Kuuluuko tällainen ailahtelevaisuus tähän oireyhtymään vai olenko vain muuten sekaisin?
Olen 26 vuotias nainen, työelämässä ja onnellisessa parisuhteessa. Kuitenkin jo yli viiden vuoden ajan olen ollut ajoittain pois työelämästä (joko sairaslomalla tai sitten itse lähtenyt työpaikasta) jaksamiseni takia. Minulla todettiin masennus noin pari vuotta sitten, mutta en aloittanut lääkehoitoa. En halua syödä lääkkeitä, jo buranan ottamista vastaan yritän pyristellä....
Toisinaan olen todella innoissani työstäni ja tunnen olevani siinä hyvä. Haluan suorittaa sen mahdollisimman hyvin ja teen paljon ylitöitä. Sitten taas jonkin ajan kuluttua tunnenkin olevani aivan maassa ja ihmettelen, mitä muka näen työssäni ja elämässäni yleensäkin. Tuolloin yleensä ajattelen myös itsemurhaa (tuntuu kamalalta myöntää tämä....... sillä elämäni on periaatteessa hyvin!) Työni on erittäin kiireistä ja taukoja ei juurikaan ole, koen tämän ahdistavana asiana, mutta "positiivisuuden" ollessa päällä en välitä asiasta. Ajattelen vain tekeväni hyvää työtä....
Pitkiä parisuhteita minulla on ollut pari, joten mikään kukasta kukkaan hyppijä en ole. Sitä vastoin olen elämässäni ollut useammassa työpaikassa ja aloittanut monta koulua, mutta aina keskeyttänyt. Haluaisin usein vaihtaa asuntoa (olenkin muuttanut melko useasti) ja kyllästyn helposti (kaikkeen muuhun paitsi parisuhteeseeni).
Varsinaista maniaa en itsestäni tunnista - nyt palkkaa saavana kyllä käytän rahaa melko heppoisesti; tilaan vaatteita ja ostan kallista kosmetiikkaa yms. Mutta usein jälkikäteen kadun ja tiedostan tehneeni tyhmästi, viimeistään kuun lopussa tilin ollessa tyhjä.....
Nyt alkaa tämä soutaminen ja huopaaminen ärsyttää ja haluaisin löytää paikkani. Kuuluuko tällainen ailahtelevaisuus tähän oireyhtymään vai olenko vain muuten sekaisin?
Vastaukset 2
Vanhimmat
..... sorrun usein myös syömään hurjia määriä salaa (olen normaalipainoinen - toistaiseksi) ja tunnistan itsestäni taipumuksen liialliseen alkoholinkäyttöön, joten pyrin sitä rajoittamaan.
Olen kärsinyt opiskeluaikoina burn-outin ja olen nyt huolissani, että onko tämä pelkkää burn-outin oirelua vai mitä kummaa. Enimmäkseen siis painaa se työn stressaavuus, mutta myös oma henk.koht. elämä, joka on periaatteessa onnellista - silti tunnen olevani tyhjä ja surullinen. : (
Oletko käynyt missään terapiassa? Monesti jo se helpottaa, että saa puhua luotettavalle ihmiselle suoraan ja rehellisesti. Jos et tosiaan halua lääkkeitä käyttää, yritä psykologisilla keinoilla saada otetta elämästäsi. Useamman vuoden jaksamisvaikeudet sairauslomineen viittaavat kyllä sen tason masennukseen, ettei se itsestään katoa. Jospa ottaisit selvää mahdollisista lääkityksistä, kysyisit sairaanhoitajien tai lääkäreiden mielipiteitä, etsisit lääkkeettömiä hoitoja (eri terapiamuotoja on paljon), ja miettisit sitten uudelleen? Lääkityksiä ei kannata pelätä liikaa. Lääkitys masennuksen hoitoon ei ole sen kummempaa kuin muunkaan kroonisen sairauden (korkea verenpaine, epilepsia, diabetes) hoito.
Suorituspaineita työelämässä ja ihmissuhteissa on varmaan kaikilla nuorehkoilla aikuisilla (itsekin kuulun siihen ryhmään). Nykyisin elämä on tosi epävarmaa, asiat ei mene enää niin että suoraan koulunpenkiltä mennään vakituiseen työpaikkaan. Vaikea sanoa, onko shoppailussasi mitään ongelmaa: moni elää yli varojensa. Sen sijaan itsemurha-ajatukset ovat selvä hälytysmerkki! Puhu puolison ja ystävien kanssa, mutta älä tee heistä terapeuttejasi. Tukea saa pyytää, mutta älä uuvuta heitä. Pura paha olo mieluummin jollekin ammattilaiselle.