Uudesta Kotilääkäri-lehdestä löytyy vastaus.
Ylipainon rajana pidetään painoindeksiä 25. Tosin voitaisiin kysyä, mihin painoindeksiä ylipäätänsä tarvitaan, sillä sehän on vain painon ja pituuden lukujen käsittelyä. Yhtä hyvän vastauksen siis antavat mittanauha ja vaaka. Mutta onhan indeksi toki ”hienompi”.
Onko sitten niin, että tuo 25 olisi jonkinlainen terveysriskiraja? Eipä ole. Ihmisen terveysriskit ovat pienimmillään silloin, kun painoindeksi on välillä 25-28.
No miksi sitten tuo raja-arvo on 25? Vastaus on helppo ja yksinkertainen. Syynä on raha. Tai oikeammin uusien asiakkaiden haaliminen markkinoinnin keinoin. Lihavuudesta syyttäminen kun on melkoinen häpeä (?) ja ”lihavat” ovat siis mitä parhaita lypsylehmiä tuotteille, jotka ainoastaan lupaavat mutta eivät anna.
Kaiken lisäksi seksikin on parempaa kuin rimppanan kanssa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.