Minulla on kaksi alle 3-vuotiasta lasta. Olen kummankin lapsen osalta seurannut paljon eri perhefoorumeja, varsinkin lasteni iän mukaisia keskusteluketjuja. Ja mua on jo pitkään häirinny sellainen asia, että lapset yritetään survoa johonkin muottiin, jossa tiettyjä asioita täytyy tapahtua tietyn ikäisenä koska NEUVOLASSA on niin sanottu tai koska MUUTKIN VANHEMMAT toimii niin. Unikoulut, yösyötöistä vieroittamiset, kokonaiset yöt, omassa sängyssä nukkumiset, omassa huoneessa nukkumiset jne jne. Näitten siis on tapahduttava tiettyyn ikään mennessä tai lapsi kertakaikkiaan on piloilla ja vanhemmat täydellisen epäonnistuneita vanhempina. Siltä se kuulostaa?!? Ollaan esimerkiksi iha kamalan huolissaan siitä kun 3kk ikäinen VAUVA nukahtaa vain rinnalle ei yksinään omaan sänkyynsä. Ja epäillään että sitä täytyy nukuttaa varmaan vielä 5 vuotiaanakin kun on nyt opetettu näin huonolle tavalle. Herraisä sentään, mikä on luonnollisempaa kuin se että täysin avuton luontokappale nukahtaa äitinsiä lämpimälle rinnalle, maailman turvallisempaan paikkaan?
Opetelkaa "kuuntelemaan" lapsianne. Jos se lapsi ei ole vielä puolivuotiaana (jolloin unikoulu on PAKKO aloittaa) valmis nukkumaan kokonaisia öitä ja tarvitsee ruokaa yöllä, niin silloin se on niin. Miksi se unikoulu pitää runnoa vaikka väkisin läpi?? Jos se kestää päiviä tai viikkoja, niin voisiko siitä päätellä ettei lapsi ole siihen vielä valmis?? Voisiko sitä kenties vähän lykätä ja kokeilla toiste uudestaan? Entäs jos käykin niin, että lapsi oppiikin sillä aikaa ihan itsestään nukkumaan yöt läpeensä ilman vanhempien apua, mistä vanhemmat sitten saa onnistumisen tunteensa, niinkö?
Meiän rinnalle, vanhempien sängyssä nukutettu vauva, myöhemmin läheisyyttä kaivannut laulellen ja silitellen nukutettu taapero, on nyt hyvin omatoiminen melkein 3-vuotias tyytyväinen -vaikkakin temperamenttinen ja uhmaikäinen- vesseli, joka nukkuu omassa sängyssä, omassa huoneessa ja nukuttamatta. Nämä asiat tapahtui silloin kun lapsi itse niihin oli valmis -vanhempien tuella ja kannustuksella. Ja kyllä, kyllä meilläkin oli niitä vaikeita jaksoja jolloin oltiin kuolemanväsyneitä rikkonaisista öistä, tunnin nukutus sessioista jne, eli tiedän kyllä mitä sekin on!
Ajatteleeko kukaan muu näin...?
Opetelkaa "kuuntelemaan" lapsianne. Jos se lapsi ei ole vielä puolivuotiaana (jolloin unikoulu on PAKKO aloittaa) valmis nukkumaan kokonaisia öitä ja tarvitsee ruokaa yöllä, niin silloin se on niin. Miksi se unikoulu pitää runnoa vaikka väkisin läpi?? Jos se kestää päiviä tai viikkoja, niin voisiko siitä päätellä ettei lapsi ole siihen vielä valmis?? Voisiko sitä kenties vähän lykätä ja kokeilla toiste uudestaan? Entäs jos käykin niin, että lapsi oppiikin sillä aikaa ihan itsestään nukkumaan yöt läpeensä ilman vanhempien apua, mistä vanhemmat sitten saa onnistumisen tunteensa, niinkö?
Meiän rinnalle, vanhempien sängyssä nukutettu vauva, myöhemmin läheisyyttä kaivannut laulellen ja silitellen nukutettu taapero, on nyt hyvin omatoiminen melkein 3-vuotias tyytyväinen -vaikkakin temperamenttinen ja uhmaikäinen- vesseli, joka nukkuu omassa sängyssä, omassa huoneessa ja nukuttamatta. Nämä asiat tapahtui silloin kun lapsi itse niihin oli valmis -vanhempien tuella ja kannustuksella. Ja kyllä, kyllä meilläkin oli niitä vaikeita jaksoja jolloin oltiin kuolemanväsyneitä rikkonaisista öistä, tunnin nukutus sessioista jne, eli tiedän kyllä mitä sekin on!
Ajatteleeko kukaan muu näin...?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen kahden lapsen äitinä, aivan samoilla linjoilla. En ole ollut pätkääkään huolissani kun lapsen pituuskasvu notkahtaa alaspäin, neuvolan käyrien mukaan. Ja meillä on tehty lasten mukaan; nukutettu vieressä, jos ovat sitä kaivanneet. Meillä kylläkin helpot ipanat siinä suhteessa, että kun on omaan sänkyyn laitettu, ei ole koskaan tarvinnut nukuttaa. Joskus toki käyty 5 kertaa huoneessa tassutamassa, mutta noi muuten.
Meilläkin 3.5vee omatoiminen iso likka ja toinen tyytyväinen 1,3vee likka.
Hienoa, että on vielä vanhempia varustettuna MAALAISJÄRJELLÄ. Sellaisia saa kyllä nykypäivänä hakea..