keskuslukituksen kauko-ohjaus, siis virta-avaimen säädin lakkasi toimimasta, itseasiassa jo pari vuotta sitten. Kyselin aikoinaan merkkiliikkeeltä avaoimen uusimista, kuulosti monimutkaiselle ja kalliille operaatiolle, joten jätin asian sikseen. Osaiskohan joku jossain noita korjailla, tuskin sinä alan ammattimiehelle kovin ylitsepääsemätöntä tekniikkaa on, vai onko? Tietääkö joku jonkun joka osaa?
-98 pösön
Kauko Säädytön
8194
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
mieleen kauko-ohjaimen paristo, onko se jo vaihdettu.
siinä vika, ensimmäiseksi hajosi se kumilörtsä siitä kytkimen päältä, sitten sain toimimaan jonkun kuukauden tinapaperin palalla, teippasin sen siihen kumin tilalle (sen alla se "kytkin"). tinapaperi suoritti kytkennän ja vot lukot rapsahtelivat. Sitten hiipui sekin toiminto uudesta paristosta huolimatta. Eipä tuossa kummoisen näköinen piirilevy olisi jollekin elektroniikan hallitsijallle? Tosin ovet saa lukkoon ja auki perinteiseen tyyliin, joten haitta on lähinnä "kosmeettinen", pösö miehenä olen suurpiirteinen nääs, mutta jos halvalla korjaantuisi vika niin mikä ettei.
Kun olisit uusinut sen kuminapin, jonka kustannus on muutaman euron, avaimesi mitä suurimmalla todennäköisyydellä toimisi edelleen.
Hommaat nyt uudet paristot, puhdistat niiden kontaktipinnat huolella ja avaimesi saattaa toimia (veikkaanpa että toimii). Sen jälkeen hankit uuden kuminapin siihen avaimeen.
tiedä sanoa, ittellä ei pysy kolvi enää kädessä. Muuten oliko autoon alunperin kahta avainta.
edelleenkin kaksi avainta, mutta siinä toisessa ei ole tuota kauko-ohjausta ollenkaan, on pelkkä vara-avain. Eukko laukussaan pitää......
niitä kuminappeja todellakin erikseen ostettua?? Voisihan tuota siinä tapauksessa vielä yrittä korjailla. Merkkiliikkeestäköhän noita "kuminappeja" saisi?
Merkkiliikkeestä saattaa saada vielä joihinkin avaimiin sitä nappia tai sitten ebaysta, josta tilasin omaani.
putsasin kunnolla ne paristojen kosketuspinnat, paristoja on kaksi, olen joskus ne uusinut, liekö alkuperäisessä kahta?? sarjaan kytkettynä siis, jotain kolmen voltin koska sarjassa yleismittarilla näytti about 6,2 volttia. noh, laitoin sitten tinapaperia kytkentäpintojen päälle! Näyttäisi olevan kolme napaa... ja vot toimii taas, siis täytyy lähteä etsimään sitä kumikytkintä!! onkos siinä kumijutussa se kytkentälevy/rima/ what ever??? kiinni, kun en muista tuosta omastani, oliko se siinä vai olenko hukannut sen jo??? Mutta toivoa todellakin on saada kaukosäätö pelaamaan. Tuo ebay on minulta poissuljettu kun ei ole luottokorttia....kerran aikoinaan vuosi pari sitten loin paypal tilin jonne siirsin rahaa, mutten millään saanut systeemiä toimimaan maksupuolella, joten luovuin koko jutusta.