T O T U U S

Aborttiin menijöille ei tietenkään haluta kertoa toimenpiteen todellisuutta. Jotkut abortin tehneet ovat ymmärrettävästi sitten herkkiä ja vihaisesti reagoivat tälläkin palstalla, kun heidän aborttiinsa liittyvä todellisuus tulee näkyville. Mutta tuskin heillekään on kukaan kertonut etukäteen, mihin joutuivat.

Abortti on raakaa hommaa, ei "vaaleanpunaista" ja hempeää sairaahoitoa, niin kuin halutaan uskotella.

Aborttihakemuksenkin käsittely on samaa kuin jo syntyneen lapsensa surmaaja saisi poistaa lapsensa olemasta "nappia painamalla", eikä hänen tarvitse koskaan tietää, miten lapsi surmattiin. Ihan vaan vanhempia suojellakseen - ettei tulisi traumoja!

Harvassa ovat ne tapaukset, jossa joudutaan keskeyttämään raskaus/synnyttämään ennenaikaisesti äidin terveyden vuoksi tai sen vuoksi, että sikiö menehtyy vamman vuoksi.

Joissakin maissa sama tehdään myös syntymän jälkeen, tyttölapsia jätetään menehtymään tai surmataan muilla tavoin. Tosiasioista huolimatta, osa vanhemmista haluaa silti abortin, sillä syntyneitäkin jätetään heitteille.

Jos ehkäisy pettää, pitäisi yrittää sitten harrastaa seksiä sillä tavalla, että jotenkin selviää mahdollisesta lapsestakin. Taitaa olla liikaa vaadittu - mutta sitten ollaan taas valmiita aborttiin.
131424
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Viestistäsi saa käsityksen, että abortin tekijää olisi oikeus kiduttaa kaikin mahdollisin tavoin kuvista henkiseen painostukseen.

Päätös on niin vaikea, että on sanomattakin selvää, ettei kukaan liian helpolla pääse, usko pois.

Välillä tuntuu, että abortin vastustajien kritiikki perustuu kateuteen siitä, että jonkun elämä saattaisi olla omaa parempi, vaikka onkin tehnyt elämässään virheitä. Haloo! Kaikki teemme virheitä, eikä mistään muustakaan joudu tahtomattaan kantamaan elinikäistä konkreettista vastuuta. Ja monesti virhe jääkin sitten huonoihin oloihin syntyneen lapsen taakaksi.

Vastuun ottamista on myöntää avoimesti virheensä, tehdä johtopäätökset kokonaistilanteen kannalta ja sen jälkeen elää tekemänsä päätöksen kanssa, oli se sitten abortti tai lapsen pitäminen. Ja kenelläkään ulkopuolisella ei pitäisi olla asiaan mitään sanomista, koska asia ei kuulu muille.

Äänestä
  • Olet aivan oikeassa -kukaan muu kuin aborttipäätöksentekijä ei tiedä sitä mikä aborttiin liittyy.
    Ja asia ei muille kuulu!

    Äänestä

olen 21 vuotias nuori nainen ja viikolla 26 raskaana.
Minulle tehtiin abortti kun olin juuri täyttänyt 16 vuotta, e-pillerit pettivät ja silloinen poikaystäväni ei todellakaan tahtonut isäksi.

Abortti tehtiin viikolla seitsemän, yli 12 viikon jälkeen en olisi siihen enään suostunut.
Jäihän siitä suru ja murhe, mutta tällähetkellä olen tyytyväinen päätökseeni.

Ehdin saada hieman koulua pohjalle ja töitäkin, nyt elämäntilanne on paljon valoisampi lasta ajatellen. Silloin minusta ei vielä olisi ollut äidiksi.

Äänestä

tuskin kellekkään jotka ovat abortin valinneet on vasta sairaalassa selvinnyt mitä tuleman pitää, eiköhän se jo siinää vaiheessa ole ollut pitkän aikaa selvää!

tottakai abortin valinneet reagoivat tällä palstalla koska heitä syytellään ja haukutaan murhaajiksi ja vaikka miksi muuksi. ja näitten kaikkien netti sivujen kautta yritätte meitä syyllistää. miten pystytte todistamaan ne kuvat aidoiksi? ette mitenkään!

mielestäni teillä ei ole oikeutta syyllistää ja vielä vähemmän oikeutta haukkua murhaajaksi!!
kukaan teistä ei tiedä niitä syitä miksi minä tai muut ovat valinneet abortin!
ja miksi niiden syiden pitäisikään kuulua teille, miksi esim. minun pitäisi oma aborttini teille selittää, en ole teille vastuussa.

olisipa kiva tietää missä uskotellaan abortin olevan jotain ihan muuta kuin se on!?!

mielestäni on turha verrata mitään muuta maata suomeen, koska täällä ei tyttölasta heitetä syntymän jälkeen vasemman olan yli katuojaan ja toivota seuravasta poikaa (raaka vertaus, sori!).

mikään ehkäisy ei ole 100% varma ja kaikille sattuu vakinkoja, kukaan ei ole niin täydellinen ettei niitä satu. ja jos haluaa abortin niin siihen on oikeus.

Äänestä

Abortti ei ole yhdellekään odottavalle mikään helppo päätös. On naurettavaa miten ihmiset julkeavat arvostella toisia tällaisessa asiassa. Moni nainen kokee syyllisyyttä vuosia abortin jälkeen ilman kaltaisiasi syyllistäjiäkin. Pitäisikö mielestäsi lapsi synnyttää vaikka ei pystyisi elättämään sitä eikä se olisi toivottu?? Millainen tulevaisuus olisi tällaisella lapsella?? Ystäväni on "ei toivottu" lapsi ja saanut kuulla siitä koko elämänsä. Hänen itsetuntonsa on huono ja hän kärsii mielenterveysongelmista eikä halua koskaan tulla äidiksi oman äitinsä kohtelun vuoksi! Kyllä abortti on parempi vaihtoehto kuin synnyttää lapsi jota ei haluta! Ehkäisykeinona tietystikään sitä ei tule käyttää mutta kun mikään ehkäisy ei ole täysin varma.

Äänestä
  • Kyllä se mielestäni synnyttää pitää, antaa sitten adoptoitavaksi.Abortin tekee itsekäs ihminen ketä ei ole valmis uhraamaan edes 9kk tai pelkää että kroppa menee pilalle..saatte mun puolestani ihan rauhassa kieriä syyllisyydessänne, olette sen ansainneet,hävetkää!!Mun mielestä elämä on niin pyhä että siihen ei pidä kenenkään kajota.Ei kukaan voi eikä saa päättää ketä saa syntyä ketä ei.. ABORTTI ON YÖKÖTTÄVÄÄ

    Äänestä

  • kyllä kirjoitti:

    Kyllä se mielestäni synnyttää pitää, antaa sitten adoptoitavaksi.Abortin tekee itsekäs ihminen ketä ei ole valmis uhraamaan edes 9kk tai pelkää että kroppa menee pilalle..saatte mun puolestani ihan rauhassa kieriä syyllisyydessänne, olette sen ansainneet,hävetkää!!Mun mielestä elämä on niin pyhä että siihen ei pidä kenenkään kajota.Ei kukaan voi eikä saa päättää ketä saa syntyä ketä ei.. ABORTTI ON YÖKÖTTÄVÄÄ

    Kenenkään ei "pidä" synnyttää. Yksikään lapsi ei ole ansainnut adoptoitavaksi joutumista, lue aiheesta edes muutama korkeakoulutason tutkimus, jos osaat lukea. Kukaan ei ole "ansainnut" syyllisyyttä. Elämä ei ole "pyhää". Elämä on elämää. Pyhäksi olen kuullut kutsuttavan milloin paavia (=muut tekevät ajattelun puolestaan), milloin Suomen lippua (=esinepalvontaa), milloin kirkon viiniä (=ihmisen tekemä tuote, joka ei sanoilla muuksi muutu, jos on olemassa korkeampi voima, se ei tarvitse työkalukseen eteläeurooppalaista viinirypälejuomaa), milloin sotaa (=ihmisten tappamista omien tarkoitusperien vuoksi).

    Ei näitä asioita pyhistelyllä ratkota. Pitäkää Jeesustelut pois näistä asioista. Abortti on ehkä yököttävää, mutta niin on moni muukin asia elämässä ja ne on silti vaan koettava ja elettävä. Ei voi synnytystäkään kaikilta osin ihanaksi kutsua, vaikka tuloksena olisikin elävä lapsi. Elämään kuuluu niitä ikäviä asioita ja parempia asioita ja parhaimmillaan ne ikävät kasvattaa.

    Äänestä

  • kyllä kirjoitti:

    Kyllä se mielestäni synnyttää pitää, antaa sitten adoptoitavaksi.Abortin tekee itsekäs ihminen ketä ei ole valmis uhraamaan edes 9kk tai pelkää että kroppa menee pilalle..saatte mun puolestani ihan rauhassa kieriä syyllisyydessänne, olette sen ansainneet,hävetkää!!Mun mielestä elämä on niin pyhä että siihen ei pidä kenenkään kajota.Ei kukaan voi eikä saa päättää ketä saa syntyä ketä ei.. ABORTTI ON YÖKÖTTÄVÄÄ

    harvinaisen "kypsä" kommentti:lisää tällaisia,pliiiiiiiis.Jooooooooooooooko???????????
    Sä olet yököttäväääääääääääää.

    Äänestä

  • kyllä kirjoitti:

    Kyllä se mielestäni synnyttää pitää, antaa sitten adoptoitavaksi.Abortin tekee itsekäs ihminen ketä ei ole valmis uhraamaan edes 9kk tai pelkää että kroppa menee pilalle..saatte mun puolestani ihan rauhassa kieriä syyllisyydessänne, olette sen ansainneet,hävetkää!!Mun mielestä elämä on niin pyhä että siihen ei pidä kenenkään kajota.Ei kukaan voi eikä saa päättää ketä saa syntyä ketä ei.. ABORTTI ON YÖKÖTTÄVÄÄ

    miksi sitten itse kajoat meidän abortin tekiöiden elämään syylistämällä jos se kerta on niin pyhää?????
    eikö se ole niin että jokaisella on oma elämä ja sillä saa tehdä mitä huvittaa!
    kannattaisiko sinun hankkia oma elämä ettei tarvitse puutua muiden!?!?!

    oletko itse kokeillut antaa lapsesi adoptoitavaksi???

    abortin saanut ihminen ei todellakaan ole itsekäs tai pelkää kroppansa menevän pilalle!
    eipähän nuo mallit ja näytteliät ole sitten sitä aborttia valinneet jos synnytyksessä kroppa menee pilalle!!
    kyllä siinä sitä syntymätöntä lasta ajatellaanensi ja sitten sitä omaa elämää, ja sitä millaisen perheen ja elämän lapselle voi taata!
    itse en halunnut lasta koska se ei ollut siinä vaiheessa kovinkaan tervetullut!

    Äänestä

  • kyllä kirjoitti:

    Kyllä se mielestäni synnyttää pitää, antaa sitten adoptoitavaksi.Abortin tekee itsekäs ihminen ketä ei ole valmis uhraamaan edes 9kk tai pelkää että kroppa menee pilalle..saatte mun puolestani ihan rauhassa kieriä syyllisyydessänne, olette sen ansainneet,hävetkää!!Mun mielestä elämä on niin pyhä että siihen ei pidä kenenkään kajota.Ei kukaan voi eikä saa päättää ketä saa syntyä ketä ei.. ABORTTI ON YÖKÖTTÄVÄÄ

    ei ole omakohtaista kokemusta siitä, miltä tuntuu antaa lapsi adoptioon tai miten lapsi sen kokee, en kyllä sinuna antaisi moisia ohjeita.
    olen itse ottolpsi, eikä ottolapenkan elämä ole mitään helppoa. täsä on saanut koko ikänsä taistella muiden ennekkoluuloja vastaan ja yrittää vakuutella niin itselleen, kuin muille olevansa yhtä hyvä ihmisenä, kuin biologiset lappstkin. esimerkiksi oma isoäitini ohtelee minua ja adoptoitua isartani eriarvoisina serkkuihinmme verrattuna. emmehän ole "verisukulaisia".

    Äänestä

  • annika kirjoitti:

    siinä, että biologinen tausta on eri, kuin se missä kasvaa ja kehittyy, on paljon hyväksymistä. joutuu lapsesta saakka selittelemään muille ihmisille sitä, että on yhtä rakastettu ja toivottu opttovanhemmilleen, kuin useimmat lapset biologisilleen. on myös ollut hyvin rankka taistella sen tosiasian kanssa, että biologiset vanhemmat eivät kyenneet lasta pitämään, vaan antoivat pois. jokainen ottolapsi kokee elämänsä aikana hyvin voimakasta hylätyksitulemisen tunnetta, joka vaatii erittäin usein ulkopuolista terapiaa. olen kärsinyt ottolapsitaustani vuoksi koulukiusaamisesta. toiset lapset kun eivät ollenkaan ymmärtäneet mistä adoptiossa on kysymys ja minua pidettiin jollain tapaa huonompana" sen vuoksi. myöhemmällä iällä oli vaikeaa koulussa biologiantunneilla perinnöllisyyslaskujen kanssa. vaikeuksia on ollut niin henkisellä kuin konkreettisellakin puolella ja ennakkoluuloihin ja "vääriin" asenteisin tulen törmäämään läpi loppuelämäni. oma terve järki tosin auttaa ja se, että olen itse sinut asian kanssa, mutta kaikilla ei ole näinkäään helppoa. esim pikkusiskoni ponnistelee paljon suurempien vaikeuksien kanssa. tämä ei tunnu lainkaan hyväksyvän taustaansa ja tuntee jatkuvasti suurta hylkäämisentunnetta.

    tarkoitat siis että abortti on parempi kuin adoptio, siis lapsen kannalta?

    Niin olisitko annika siis mieluummin kuollut kuin nyt eläisit tätä elämääsi adoptio lapsena?sitäkö yrität sanoa vai mitä?
    Kyllä on niitä adoptio lapsia ketkä aikuisena ovat hyvin tyytyväisiä kohtaloonsa ja
    paljon on myös sellaisia lapsettomia pareja jotka kovasti odottavat omaa adoptiolasta

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

samaa mieltä kirjoitti:

Aborttiin menijöille ei tietenkään haluta kertoa toimenpiteen todellisuutta. Jotkut abortin tehneet ovat ymmärrettävästi sitten herkkiä ja vihaisesti reagoivat tälläkin palstalla, kun heidän aborttiinsa liittyvä todellisuus tulee näkyville. Mutta tuskin heillekään on kukaan kertonut etukäteen, mihin joutuivat.

Abortti on raakaa hommaa, ei "vaaleanpunaista" ja hempeää sairaahoitoa, niin kuin halutaan uskotella.

Aborttihakemuksenkin käsittely on samaa kuin jo syntyneen lapsensa surmaaja saisi poistaa lapsensa olemasta "nappia painamalla", eikä hänen tarvitse koskaan tietää, miten lapsi surmattiin. Ihan vaan vanhempia suojellakseen - ettei tulisi traumoja!

Harvassa ovat ne tapaukset, jossa joudutaan keskeyttämään raskaus/synnyttämään ennenaikaisesti äidin terveyden vuoksi tai sen vuoksi, että sikiö menehtyy vamman vuoksi.

Joissakin maissa sama tehdään myös syntymän jälkeen, tyttölapsia jätetään menehtymään tai surmataan muilla tavoin. Tosiasioista huolimatta, osa vanhemmista haluaa silti abortin, sillä syntyneitäkin jätetään heitteille.

Jos ehkäisy pettää, pitäisi yrittää sitten harrastaa seksiä sillä tavalla, että jotenkin selviää mahdollisesta lapsestakin. Taitaa olla liikaa vaadittu - mutta sitten ollaan taas valmiita aborttiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu