Kävin lääkärissä, kerroin olevani väsynyt ja purskahdin itkuun vaikka en olisi sitä ikinä uskonut eikä tarkoitukseni ollut se. Kerroin että kaikki asiat on hyvin mutta silti olen ihan poikki ja välillä niin kovin surullinen että itkettää, vaikka mitään syystä ei edes ole. Kerroin myös että olen niin "vetämätön" etten saa mitään aikaiseksi, koen olevani laiska ja niin ajattelevat muutkin, en saa aikaiseksi edes keitettyä kahvia. Olen edelleen huumorintajuinen oma itseni ja jaksan kyllä nauraa kotioloissa. Lääkäri oli sitä mieltä että tilanne juontaa juurensa selvästi työstä joka ei ilmeisesti ole minunlaiselleni herkälle ja miellyttämisenhaluiselle se oikea. Otettiin myös verikokeita jotta selviää ettei vika ole kilpirauhasessa. Tulokset saan viikon päästä. Olen siis aina ollut itseänikin raivostuttavissa määrin miellyttämisenhaluinen, en osaa sanoa ei ja pelkään vahvoja ihmisiä koska tiedän että annan kaikkien kävellä ylitseni. Olen ollut aina herkkä, luova ja erittäin empaattinen, siispä työ jota olen tehnyt joka sisältää muiden ihmisten vaikeiden elämäntilanteiden kuuntelemista ja välillä erittäin aggressiivisen käytöksen vastaanottamista on vienyt voimani. Siinä määrin että koen syyllisyyttä kun en voi auttaa muita. Sen tiedän että jatkuva ystävällisyys ja hyväntuuliselta näyttäminen kyllä kuluttaa, mutta minkäs teet, olen vain sellainen. Tiedän että töissä kukaan ei epäile minun olevan alakuloinen. Kotona ärsyynnyn helposti ja koen heti syyllisyyttä kun pahoitin toisen mielen aiheetta. Lisänä pelko että läheisilleni sattuu jotain hirveätä koska olen menttänyt muutamia vuosia sitten rakkaan ihmisen yllättäen. En kuitenkaan koe olevani masentunut, vain voipunut. Lääkäri teki diagnoosin: keskivaikea masennus, sairaslomaa ja lääkettä nimeltä Citalopram-ratiopharm 20 mg 6kk:n ajan. Olen aivan järkyttynyt. Ihanko oikeasti?? Olin ajatellut että tarvitsen vain rautaa tai muuta virkistystä mutta että masentunut? Pelkään että lääkäri teki nyt väärän diagnoosin ja alan syömään lääkkeitä joita en tarvitsisi ja siitä seuraa jotain kamalaa. Jos hän käsitti jotain väärin? Mitä seurauksia siitä tulee jos "terve" syö mielialalääkkeitä? Pelkään että lääkkeet tekevät minusta zombin josta näkee kilometrien päähän että olen mömmöissä. Pelkään kertoa asiasta läheisilleni ja eniten kauhistuttaa mitä teen kun töihin pitää ilmoittaa että olen sairauslomalla. Osaako kukaan auttaa, onko joku muu ollut samanlaisessa tilanteessa? En halua pahoittaa tällä viestillä kenenkään mieltä, enkä missään nimessä väheksy masennusta sairautena tai pidä lääkitystä hölynpölynä!
Olenko oikeasti masentunut?
Nappeja79
3678
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itselle masennuksen myöntäminen on vaikeaa.. tiedän. oman olosi paras asiantuntija olet kuitenkin sinä itse.
koita levätä nyt sairaslomallasi, ja jos olosi levolla kohenee, niin hyvä.
voithan kokeilla ensin ihan vain levätä ja kerätä energiaa, ja jos se ei auta, niin kokeilla, olisiko noista lääkkeistä apua oloosi. ei se mitään myrkkyä ole, usko pois.
itselläni kävi niin, että olin todella väsynyt töissä (hoitoalalla) ja lopulta itketti ihan ilman syytä. jäin siitä sairaslomalle ensin lepäämään vain, ja kun annoin itselleni luvan levätä, niin romahdin. en uskonut omaa masennustani, olinhan aina ollut se kaikkéin positiivisin ja iloisin työporukastamme, olin ollut se muita auttava ja tsemppaava hoitaja. oma masennukseni tuli aivan puun takaa, ja vieläkin masennuksen myöntäminen, "vetämätön olo" ja yleisväsymys suurimpina oireina, on vaikeaa. ajoittain saan itkukohtauksia, mutta ne ajoittuvat yleensä lääkärikäynneille tai psykologin luona oloajalle (mikäs ihme se nyt on, kun silloin täytyy katsoa omaa oloa peiliin ja näistä asioista puhutaan).. minullakin keskivaikea masennusdg.
en halua tällä kirjoituksellani pelotella, vaan pikemminkin kehotan nyt lepäämään ja kuulostelemaan oloasi.
ja anteeksi jos oli sekavaa tekstiä tai kirjoitusvirheitä, en vain jaksa korjata niitä..
voimia!
Kiitos vastauksestasi. Siitä oli paljon apua, aionkin tehdä juuri niinkuin suosittelit: levätä ja kuunnella vaan oloani. Olen päättänyt että yritän vaikka pieninä annoksina käydä kävelyllä ihan omaa tahtiani, koska vaikka kynnys eteisestä ulkoilmaan onkin uskomattoman korkea ja väsyttää, olo selvästi hetkeksi selkiintyy kun saa raitista ilmaa. Oli myös huojentavaa kuulla että masennuksen myöntäminen ei muillekaan ole mikään itsestäänselvyys. Pitää yrittää jättää tämä jatkuva miettiminen ja syyllisyyden poteminen syrjään ja keskittyä nyt omaan itseeni tai ainakin yrittää tsempata siinä.
Masennusta on hirveän montaa erilaista.
Kuvauksestasi saa sellaisen käsityksen, että olet erittäin pahasti alttiina masennukselle. Jos et siis vielä ole masentunut, niin ainakin vaarassa.
Niin tai näin, lääkkeet eivät poista masennusta tai tee onnelliseksi. Niillä voidaan helpottaa oireita, mutta itse sairautta ne eivät paranna. Psyykkisesti terve elämä lähtee siitä, ettei elämässä ole liikaa asioita, jotka kuluttavat henkisesti. Kun et ole oikeasti iloinen, älä esitä sellaista. Älä koe syyllisyyttä jos pahoitat jonkun mielen, vaan pyydä vain anteeksi, jos koet tehneesi väärin. Syyllisyyden tunteen pitäminen sisällä kalvaa psyykettä. Älä ota kuitenkaan vastuuta tai syyllisyyttä sellaisesta, mihin et ole syyllinen tai vastuullinen.
Lääkitysasiat pitäisi saada psykiatrin hoidettavaksi. Terveyskeskus-/lääkäriasemalääkäri arpoo rutiininomaisesti vaan jonkun lääkkeen. Eri masennuslääkkeet ovat erilaisia ja vaatii oikeasti vahvaa ammattitaitoa valita kerralla se oikea. Psykiatrin ammattitaitoa vaatii myös sen arvioiminen, onko lääkitys tarpeen lainkaan, tai onko siitä jopa enemmän haittaa kuin hyötyä.
Ei niitä masennuslääkkeitä kyllä hirveän paljoa tarvitse pelätä, eivät ne tuosta vain zombia tee. Tilanteessasi hakeutuisin kyllä psykiatrin arvioitavaksi, että onko lääkkeistä tapauksessasi hyötyä vai haittaa. Ja perehdy lääkkeen pakkausselosteeseen. Omalla näppituntumalla lähes kaikki saavat kaikki sivuvaikutukset, jotka eivät ole harvinaisia tai hyvin harvinaisia. Katso siis mitkä ovat hyvin yleisiä tai yleisiä ja oletko valmis ottamaan ne harmiksesi.