Kirjoitanpa tänne jotain mietteitäni, en parempaakaan palstaa löytänyt.
Olen naimisissa, lapseton, elintaso kaiketi kohtalainen. On velattomat mökki ja omakotitalo, mukava uusi auto ja matkailuvaunu. Suunnittelemme mökin laajennustakin.
Kuulostaa kuin kaikki olisi hyvin, eikö? Kuitenkin kaikki on ihan pielessä, aika ajoittain vaellan niin syvällä aallon pohjalla, että itseänikin hirvittää mielessäni kulkevat ajatukset!
Vaimoni on ollut uskollinen (näkisin kyllä hanestä), samoin minä itse. Seksi on alkanut olla liitossamme melko harvinaista, kerran pari vuodessa! Onhan meillä jo ikää, eläke häämöttää minulla jo 10 vuoden päässä, mutta silti odottaisin enemmän suhteeltamme.
Itse olen mielestäni se, joka liitossamme on romanttisempi. Sivelen vaimoani ohikulkiessani ja muutenkin koskettelen ja halailen. Samaa en kuitenkaan ole saanut takaisin enää pitkään aikaan. Eroottisiin paikkoihin koskeminen on ankarasti kielletty, aina, myös sängyssä! Tuosta voisi luulla, että vaimollani on joku toinen, jota varten hän itseään säästää.
Kaiken kaikkiaan olen tavattoman yksinäinen, vaikka keskustelen vaimoni kanssa päivittäin, enimmäkseen arkisista asioista. Töissä saattaa mennä päiviä, etten juttele kenenkään kanssa! En ole mielestäni kovin ujo, juttelen kyllä ihmisten kanssa tilaisuuden tullessa. Sopivia tilanteita ei vain ole tullut kovinkaan usein.
Pari vuotta sitten etsiskelin kirjeenvaihtoon naisia, että voisin edes jonkun kanssa vaihtaa kuulumisia. Parin naisen kanssa kirjoittelin kevääseen saakka, nyt toinen kirjeystävyys on hiipunut pois ja toinenkin taitaa olla jäämässä pois.
Äitini oli myös kovin yksinäinen hänen jäädessään leskeksi. Yritimme vaikka miten saada häntä liikkeelle ihmisten ilmoille, turhaan. Häntä ei kiinnostanut kukaan muu, kuin omat lapsensa ja heidän elämänsä.
Nyt minä olen kohta samassa tilanteessa. Tiedän että minun olisi lähdettävä liikkeelle ja saatava uusia ystäviä tai edes tuttavuuksia. Ei se olekaan niin helppoa, kuin toiselle on selittänyt! Olemme vaimoni kanssa harrastaneet lavatanssia koko avioliittomme ajan, mutta luulen etten siitäkään saa itselleni uutta harrastusta. Käymällä yksin tanssimassa liittomme saisi luultavasti sen lopullisen niitin.
Tällaista tällä kertaa...
Olen naimisissa, lapseton, elintaso kaiketi kohtalainen. On velattomat mökki ja omakotitalo, mukava uusi auto ja matkailuvaunu. Suunnittelemme mökin laajennustakin.
Kuulostaa kuin kaikki olisi hyvin, eikö? Kuitenkin kaikki on ihan pielessä, aika ajoittain vaellan niin syvällä aallon pohjalla, että itseänikin hirvittää mielessäni kulkevat ajatukset!
Vaimoni on ollut uskollinen (näkisin kyllä hanestä), samoin minä itse. Seksi on alkanut olla liitossamme melko harvinaista, kerran pari vuodessa! Onhan meillä jo ikää, eläke häämöttää minulla jo 10 vuoden päässä, mutta silti odottaisin enemmän suhteeltamme.
Itse olen mielestäni se, joka liitossamme on romanttisempi. Sivelen vaimoani ohikulkiessani ja muutenkin koskettelen ja halailen. Samaa en kuitenkaan ole saanut takaisin enää pitkään aikaan. Eroottisiin paikkoihin koskeminen on ankarasti kielletty, aina, myös sängyssä! Tuosta voisi luulla, että vaimollani on joku toinen, jota varten hän itseään säästää.
Kaiken kaikkiaan olen tavattoman yksinäinen, vaikka keskustelen vaimoni kanssa päivittäin, enimmäkseen arkisista asioista. Töissä saattaa mennä päiviä, etten juttele kenenkään kanssa! En ole mielestäni kovin ujo, juttelen kyllä ihmisten kanssa tilaisuuden tullessa. Sopivia tilanteita ei vain ole tullut kovinkaan usein.
Pari vuotta sitten etsiskelin kirjeenvaihtoon naisia, että voisin edes jonkun kanssa vaihtaa kuulumisia. Parin naisen kanssa kirjoittelin kevääseen saakka, nyt toinen kirjeystävyys on hiipunut pois ja toinenkin taitaa olla jäämässä pois.
Äitini oli myös kovin yksinäinen hänen jäädessään leskeksi. Yritimme vaikka miten saada häntä liikkeelle ihmisten ilmoille, turhaan. Häntä ei kiinnostanut kukaan muu, kuin omat lapsensa ja heidän elämänsä.
Nyt minä olen kohta samassa tilanteessa. Tiedän että minun olisi lähdettävä liikkeelle ja saatava uusia ystäviä tai edes tuttavuuksia. Ei se olekaan niin helppoa, kuin toiselle on selittänyt! Olemme vaimoni kanssa harrastaneet lavatanssia koko avioliittomme ajan, mutta luulen etten siitäkään saa itselleni uutta harrastusta. Käymällä yksin tanssimassa liittomme saisi luultavasti sen lopullisen niitin.
Tällaista tällä kertaa...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ymmärrän kun sinusta tuntuu että kuljeskelet aallon pohjalla. Minä olen hieman erilainen kuin sinä, olen 25- vuotias nuori nainen, joka elää ensimmäisessä seurustelusuhteessa, saman katon alla kohta neljättä vuotta. Silti jotenkin kosketti, vaikka eihän minun olettaisi ymmärtävän, enkä varmaan ymmärräkään samalla tavalla kuin samassa veneessä olijat, pitkällä suhdekokemuksella. Silti minäkin olen yksinäinen...
En oikein edes tiedä mitä sanoisin, rupesin vaan kirjoittamaan. Nytkin on sellainen tilanne, että ollaan fyysisesti lähellä, samassa huoneessa, mutta täysin eristyneinä toisistamme. Minä haluaisin aina korjata.. Ja yrittää. Mutta olen siinä yksin. Täysin yksin. Mistään hankalasta ei saa puhua, en saisi avautua enää, jos toista ei satu miellyttämään hetki tai varsinkaan puheenaihe, ilman suurempia riitojakaan. Silloin minut hylätään. Minut siis kirjaimellisesti hylätään ja jätetään yksin henkisesti tarkoituksella. Minun pitäisi olla kokoajan kiltti, sitten asiat sujuisivat. Tämä on kauhea tunne, kun toinen täysin heittäytyy välinpitämättömäksi, ei kuuntele, ei vastaa. Koitan rauhallisesti ja jopa sovitella, vaikka ei olisikaan mitään anteeksipyydettävää, hänellä sensijaan olisi, päätän olla välittämättä siitäkin kun vain olisi asiat hyvin.. Mutta minut tyrmätään. Täysi hiljaisuus, minua kohdellaan kuin en olisi olemassa näinä hetkinä. Missä on kunnioitus toista ihmistä kohtaan, edes ihmistä, saati erikoisasemassa olevaa rakasta? Olisin tyytyväinen jopa perus-inhimillisyydestä elävää olentoa kohtaan... Vaikea käsittää kerta toisensa jälkeen, vaikka olen niin tottunut tähän kuvioon. Minut halutaan hiljentää omassa kodissani. Minun pitää olla se joka antaa periksi. Tavallaan ihanaa antaa periksikin toisen takia, mikäs siinä, jotta asiat olisivat hyvin. Mutta miksi olen aina se ainoa. Ainoa joka yrittää...
Ehkä tämä on vielä pahempaa kuin totaalinen fyysinen yksinäisyys. Tämä tuntuu henkiseltä väkivallalta, hylkäämiseltä. Olen kertonut miehelle kuinka olen koko elämäni kärsinyt hylkäämisen haavoista, ja olen hirveän herkkä ihminen.. Minusta tuntuu halveksinnalta, oikein törkeydeltä, kun hän tämän tietäessään kohtelee minua näin. Mutta hän ei välitä siitä. Hän jättää minut suremaan ja itkemään yksin. Hän ei suostu puhumaan, ei kuuntelemaan kun minulla olisi tärkeää asiaa, sanoo ettei kiinnosta, haistattelee. Täydellisesti kääntelee puukkoa minun haavoissani. Kohtelee kuin olisin hengetön, sieluton, en mitään. Näinä hetkinä. Ja silti minä yritän vain häntä ymmärtää. Koitan muuttaa itseäni paremmaksi jotta meillä olisi parempi olla yhdessä. Kaikesta huolimatta.
Olen huomannut että minulla on suuri sydän. Tunnen kaikki asiat hyvin syvästi. Olen siitä kiitollinen, vaikka se on heikkoudeksikin.
Yksinäisenä tässä kirjoitan, taas käsittelen asioita omillani, oman itseni kanssa. Ehkä tulin tänne samasta syystä kuin sinäkin. Tuntuu hyvältä ajatella että saa ääntään edes vähän kuuluville, jonnekin.. Ja että joku jossain olisi minun puolellani.
Minä olen pahoillani puolestasi. Haluan toivottaa sinulle kaikkea hyvää, ja haluaisin että tilanteesi muuttuisi parempaan. Tässä on ainakin yksi ihminen, ketä sinun elämäsi jakama palanen kosketti. Kaikkea onnellista elämääsi. Voi hyvin, voimia.
Eipä ole sinullakaan suhde kovin hyvissä kantimissa, viestistäsi päätellen :) .
Jos haluat jutella kanssani ilman että kaikenlaiset "hörhöt" ottavat välissä kantaa,
swingrotta(at)suomi24.fi.
Karmeata, eihän tuo mies sinua rakasta.
Ärsyttäviä on molemmat, etenkin jälkimmäinen kertomus, mutta mahdatteko te sellaisesta haluta kuullakaan...
Mitähän mahdat tarkoittaa "ärsyttävällä"? Jos kohdallesi ei ole osunut vastaavaa, ole onnellinen!
Mutta luit ilmeisesti kuitenkin molemmat kirjoitukset, miksi? Jotain pielessä sinunkin avioliitossasi? Ehkäpä tunnistit itsesi piirteitä, kun viesteissä kuvattiin sitä tunnotonta ja pintapuolista puolisoa?