Ymmärrän uusperheitä. Tajuan sen, että ihmiset haluavat perheen hajottua uuden kumppanin rinnalleen. Siinä ei ole mitään väärää.
Jotenkin kuitenkin toivoisi, että ihmiset siitä uudesta ihanasta elämäntilanteestaan huolimatta jaksaisivat huolehtia myös lapsistaan. Kaikki nimittäin eivät niin tee.
Käytännön havainto koulumaailmasta on se, että ERITYISESTI äidit ovat eron tullessa hukassa poikiensa kanssa. Uusi mahdollinen isäpuoli ei useimmiten joko ole kiinnostunut tai sitten hänellä vain ei ole auktoriteettia pojan silmissä ja poika oireilee kaikin mahdollisin tavoin. Äiti ei saa pojalleen kuria pidettyä ja nostaa kätensä pystyyn. Tällaisia tapauksia elä'mä on ainakin minun eteeni koulussa tuonut.
Kaikkein hankalimpia ovat tapaukset, joissa ero tulee, äiti alkaa kaikin tavoin etsiä itselleen uutta alkua esim. kouluttautumalla uudelleen ja kuvioon astuu uusi mies. Aikaa lapselle ei vain ole. Miten ihmeessä sitä voisi moisessa kuviossa ollakaan?
Joskus tuntuu, että osa ihmisistä siirtyy äärimmäisen lapsellisine näkemyksineen Teiniäidit-osiosta suoraan tänne. Yllättävän monilla on lapsellinen näkemys siitä, ettei parinvaihtoruletti ja eroprosessi lapsissa näkyisi. Valitan, se näkyy. Kysymys onkin siitä, kuinka moni haluaa tosiasiat myöntää. Lähes klassisen surullinen tilanne on se, kun äiti reilun kolmenkympin iässä alkaa etsiä itseään niin ihmissuhteissa kuin uuden ammatinkin kautta ja on poissa lastensa elämästä juuri silloin, kun he häntä eniten tarvitsisiovat. Isä on missä on, usein eri paikkakunnalla.
En ole kieltämässä keneltäkään eroja. Toivoisin kuitenkin, että ihmiset katsoisivat rakkauden huumasta huolimatta itseään erotilanteissa peiliin ja miettisivät lastensa tilannetta.
Saan epäilemättä kuraa silmilleni tämän kirjoituksen myötä. Virallinen totuushan täällä näyttäisi olevan se, ettei ihmisiä saa kritisoida mistään asiasta. No, minä kuitenkin nyt tein niin.
Jotenkin kuitenkin toivoisi, että ihmiset siitä uudesta ihanasta elämäntilanteestaan huolimatta jaksaisivat huolehtia myös lapsistaan. Kaikki nimittäin eivät niin tee.
Käytännön havainto koulumaailmasta on se, että ERITYISESTI äidit ovat eron tullessa hukassa poikiensa kanssa. Uusi mahdollinen isäpuoli ei useimmiten joko ole kiinnostunut tai sitten hänellä vain ei ole auktoriteettia pojan silmissä ja poika oireilee kaikin mahdollisin tavoin. Äiti ei saa pojalleen kuria pidettyä ja nostaa kätensä pystyyn. Tällaisia tapauksia elä'mä on ainakin minun eteeni koulussa tuonut.
Kaikkein hankalimpia ovat tapaukset, joissa ero tulee, äiti alkaa kaikin tavoin etsiä itselleen uutta alkua esim. kouluttautumalla uudelleen ja kuvioon astuu uusi mies. Aikaa lapselle ei vain ole. Miten ihmeessä sitä voisi moisessa kuviossa ollakaan?
Joskus tuntuu, että osa ihmisistä siirtyy äärimmäisen lapsellisine näkemyksineen Teiniäidit-osiosta suoraan tänne. Yllättävän monilla on lapsellinen näkemys siitä, ettei parinvaihtoruletti ja eroprosessi lapsissa näkyisi. Valitan, se näkyy. Kysymys onkin siitä, kuinka moni haluaa tosiasiat myöntää. Lähes klassisen surullinen tilanne on se, kun äiti reilun kolmenkympin iässä alkaa etsiä itseään niin ihmissuhteissa kuin uuden ammatinkin kautta ja on poissa lastensa elämästä juuri silloin, kun he häntä eniten tarvitsisiovat. Isä on missä on, usein eri paikkakunnalla.
En ole kieltämässä keneltäkään eroja. Toivoisin kuitenkin, että ihmiset katsoisivat rakkauden huumasta huolimatta itseään erotilanteissa peiliin ja miettisivät lastensa tilannetta.
Saan epäilemättä kuraa silmilleni tämän kirjoituksen myötä. Virallinen totuushan täällä näyttäisi olevan se, ettei ihmisiä saa kritisoida mistään asiasta. No, minä kuitenkin nyt tein niin.
Vastaukset 95
Vanhimmat
Jos itse oot hukassa lastesi kanssa, niin EI KAIKKI OLE!!
Puhu vain omasta perheestäsi, älä yleistä!
Blaaaaaaaaaaaaaa
Nyt aihe osui niin lähelle että vastattava on. Vaikka tiedänkin ettei ko. aloituksena takana ole mitään miesopettajaa...se tajuamiseen ei tarvitse olla ruudinkeksijä.
Minulla on poika, nykyään 15v, erotessamme 9v.
Nykyinen mieheni on ollut elämässämme viisi vuotta.
Minä vastasin lapseni kasvatuksesta yksin jo silloin kun asuimme vielä lapsen isän kanssa yhdessä, ja näin teen edelleen. Nykyinen mieheni on kyllä miehen malli, itseasiassa lapseni on sanonut että hän kunnioittaa miestäni enemmän kun omaa isäänsä, enkä sitä ihmettele...
Mieheni ei vastaa lapseni kasvatuksesta, eikä hänen kuulukkaan vastata, mutta hän on turvallinen aikuinen ihminen lapseni maailmassa, lapseni luottaa hänen tukeensa ja kunnioittaa häntä.
Kurinpitoon ei tarvita isää tai fysiikkaa, kyllä äiti on ihan yhtä hyvä kurinpitäjä, usein parempikin kun isä.
Myönnän että eromme on vaikuttanut lapseeni. Eromme takia hänestä on kasvanut fiksu nuorimies joka nauttii elämästä perheessä jossa ei riidellä eikä perheenjäseniä tarvitse pelätä.
Lapseni opettajat muuten allekirjoittavat tämän myös, ero näkyi lapseni käytöksessä koulussa, Positiivisena muutoksena.
Aikaa lapselleni on ollut eron jälkeen ihan yhtä paljon kun eroa ennen...en ymmärrä miksi ei näin olisi. Itseasiassa suhteeni lapseeni parani eron jälkeen, koska ennen eroa voi todella huonosti, olin masentunut eikä lapsen hyvinvointikaan jaksanut kiinnostaa ihan niinkuin olisi pitänyt. Kun pääsin onnettomasta suhteesta eroon, loin samalla entistä ehomman suhteen lapseeni.
On turha jauhaa sitä, että ero olisi aina lapselle huonosta, näin ei todellakaan ole.
En myöskään usko että pitkästä liitosta kukaan lähtee heppoisin perustein, ja kyllä, uskon että lasten parasta mietitään kun näitä päätöksiä tekee.
Hyvin kirjoitettu. Itselläni ihan samanlaisia kokemuksia. Olisi voinut yhtä hyvin olla minun elämästäni. En olisi osannut pukea sanoiksi yhtä hyvin kuin sinä.
...kiinnostamaan tarinasi. Minä kun olen monta kertaa miettinyt että onnellisissa uusperheissä vain toiseella on lapsia entuudestaan ja lapsen suhde siihen etävanhempaan on todella etäinen tai sitä ei ole ollenkaan. Missä se lapsen oikea isä on teidän tilanteessanne ja tapaako lasta, ja onko isä solminut uutta liittoa josta tullut sisarpuolia jne. ? Onko nykyisellä miehelläsi omia lapsia?
kerran että suurimmat ongelmat syntyy näistä kaksiperheisistä lapsista! Heille ei ole normaalia käsitystä perheestä ja siitä kumpaan perheeseen he kuuluvat, vai kuuluuko he mihinkän.
Heillä on heittopussin tuntu elämään, ei käsitystä rakkaudesta ei isästä ja äidistä, kunhan vaan jonkun luona ollaan.
Heillä ongelmia koulun sääntöjen kanssa, kun pitää sopeutua monenlaisiin sääntöihin, jokapaikassa eri asiat eritavalla, mikään ei ole pysyvää. Ihmiset saattaa vaihtua tai poistua paikalta... omaa paikkaa ei ole.
Ei lapsi pysy perässä, miten aikuiset viipottaa onnellisuuden nimissä ja kuvittelee että lapset pysyy perässä.
Koulukirjat on välillä siellä täällä, vaatteet siellä täällä, joskus likaisina tullaan kouluun ja nälkäisinä.
Oisko tuossa ratkaisua vanhemmille, jarruttaa vähän lasten elämää omien menojen ja onnellisuuden nimissä. Rauhoittaa lapsen elämä.
Kuinka moni aikuinen pystyy sopeutumaan kolmiin erilaisiin sääntöihin, asumaan siellä täällä ja vielä pysytmään olemaan töissä lähes normaali?? Ei kukaan. Aikuiset eivät muuta paikasta toiseen, eikä heiltä vaadia sopeutumista joka paikassa. Ei koska lapsi laitetaan maksumiehiksi omille mokille.
tässä taas katkeran jätetyn akan avautumista joka ei tiedä uusperhe-elämästä MITÄÄN!
Ei opettajat päästä tuollaista suustaan...sorry mut satun tietämään.
Ihme tapaus että viitsii tuollaista sontaa tänne faktana kirjoittamaan
Kuulepas blaablaa - otahan korva käteesi ja aivotkin käyttöön ja kysy aikuisiksi ehtineiltä uusperheen lapsilta miten asiat oikein menivät ja miltäå ne tuntuivat kahden eri perheen välissä sukkuloidessa - tulet yllättymään. Lapset eivät voi paljoakaan vaikuttaa vanhempiensa valintoihin, mutta uusperheen lapsilla ei todellakaan ole auvoista eloa äiti-tai isäpuolen, sisarpuolien, puolisisarusten, äitien, isien, uusmummojen ja vaarien ja omien isovanhempien sekasotkussa. Tuskinpa kukaan uusperhesotkun elänyt lapsi haluaa omille lapsilleen tehdä samoin.,.
Blaaaaaaaaaaa
Onko täällä ihan todellakin jollakin ONGELMA?
Satun olemaan miespuolinen ja kyllä, olen myös luokanopettaja ammatiltani. Se, uskotko asiaa, ei juuri minua kiinnosta. Jokin ongelma täällä muutamilla kirjoittajilla näyttää olevan Lissunsa kanssa. Yläpuolelta löytyy erittäin hieno esimerkki todella korkealaatuisesta argumentointitaidosta.
Se, mitä kirjoitin, on peräisin omista kokemuksistani. En myöskään ymmärtääkseni missään kohtaa sanonut, että' KAIKKI tapaukset olisivat samanlaisia. Sanoinko jonkun mielestä niin?
Minun oma reilun 15 vuoden opettajankokemukseni on osoittanut sen, että monet vanhemmat ovat tänä päivänä suossa lastensa kanssa. Ainoina vaikeuksissa eivät ole sen kummemmin yh-perheet kuin uusperheetkään, mutta molemmat tilanteet valitettavasti eivät ainakaan edesauta lasten elämää, niin mahdotonta kuin niiden välttäminen oikeassa maailmassa onkin. Ja tiedoksi - koska joku epäilemättä asiasta kitisee - olen itsekin yh-äidin kasvattama.
Se tapa, jolla täällä keskustellaan, on juuri sitä tyypillistä naisten toimintaa, jota meidän miesten on niin vaikea ymmärtää. Kukaan ei näytä olevan toiselle niin paha kuin toinen nainen eikä kukaan niin julma ole kuin nainen ilkeimmillään. Täälläkin sen kaikesta huomaa. Ainakin tuo eräs Lissusta jankuttava Ajatusten Tonava alkaa olla jo pakkomielteinen toistuvinen märinöineen. No, joukon teinit kyllä erottaa. Heidän "keskustelunsa" on aivan omissa sfääreissään...¨
Juuri tänään juttelin koulun jälkeen NAISpuolisen työkaverini kanssa luokkiemme ongelmallisimmista tapauksista. Käytännössä kaikkiin sopivat juuri nuo samat määreet, joista avauksessa kerroin: ero, äidin "kiireet" uuden kumppanin & työn/koulun kanssa ja pojan ongelmat. Mutta eihän näistä asioista nyt TIETENKÄÄN saa puhua! Se on leimaavaa!
Onko siis jonkun mielestä todellakin asiatonta se, jos muistutan lasten asioista huolehtimisen tärkeydestä uusperheissäkin? Miten se VOI jotakuta loukata? Onko niin vaikeaa myöntää sitä, jos jonkin virheen ehkä on tehnyt? Eikö ketään saa ikinä mistään asiasta huomauttaa? Ongelman esiinnostajako on se pahin ihminen ja AINA????
On muuten aika huvittavaa, että miehisyyttäni epäillään ilmeisesti sen takia, että osaan kohtuullisesti kirjoittaa. Se on tavallaan säälikin. Ilmeisesti te naisety todella kuvittelette, ettemme edes me työksemme kirjoittamisen kanssa sähläävät ukot osaa kirjoittaa...
Mä olen 40v ja mun lapsi on 16, miehen lapsista toinen on täysikäinen ja toinen murrosikäinen ja jokainen esim heistä on onnellisia siitä että vanhemmat eros. Tottakai jos suhde etävanhempaan on kunnossa, niin häntä kaipaa. Oma lapseni ei kaipaa koska isäsuhde on ihan syvältä.
Heistä jokainen muistaa ydinperheisiin kuuluneet riidat ja huudot ja nauttii meidän kanssa elämisestä koska meillä ei riidellä, asioista sovitaan puhumalla ja lapsia kuullaan.
Meillä ei ole uusmummoja ja sisarpuolia, meillä on vanhemmat ja vanhempien uudet kumppanit sekä näiden kumppanien lapset, vanhemmat, sisarukset jne.
Lapset tykkäävät toisistaan ja vanhempien puolisoista ja puolisosta lapsista.
Ikävää jos sua ahdistaa uusperheiden olemassaolo, mutta tänne on tulla tollasta sontaa faktana ja ainoana totuutena kirjoittamaan, sillä se on silkkaa valhetta.
Oma murkkuikäinen sanoi joskus että minä olen opettanut hänelle ettei huonoon suhteesen kannata jäädä ja on muuten kiittänyt että erosin hänen isästään. Että siinä sulle sulatettavaa!
Jos kirjoittamasi on totta, niin en voi kun ihmetellä.
Enpä ole koskaan kuullut kenenkään opettajan suusta moista yleistämistä.
Jos opettaja lohkoo oppilaat esim rodunmukaisesti, esim kaikki romaanien lapset on sellaisia ja sellaisia
niin kyse on rasismista, mistä on kyse jos lauot tuollaista suustasi.
Ikävä kyllä en minäkään usko juttusi todenperäisyyttä, niin monen opettajan kanssa olen työni ja lasten takia ollut tekemisissä, ja tiedän ettei yksikään asiallinen, työnsä osaava opettaja lauo tuollaista, ei varsinkaan jossain netin keskustelupalstalla.
lapset ei käy koulua säännöllisesti ja niiden vanhemmat ei tee töitä. Kun romaanien lasten lapsilisä loppuu niin ne alkaa saada eläkettä.
En mitään vihaa niinpaljoa kun mustalaisia ja rasismia.
"on muuten kiittänyt että erosin hänen isästään"
..kuulostaa sairaalle manipuloinnille?
mutta ei sitä ole.
Meidän ydinperheessä iskälle maistui olut, vaikka olikin työtön ja siksi pinna kirellä. Joka päivä piti korottaa
ääntä sekä puolisolle että lapselle. Joskus nostaa seinällekkin....onko siis ihme että lapsi on tajunnut että ero oli meille vain hyväksi ja siitä todellakin kiittänyt. Onneksi hänellä on nyt mahtava miehen malli aviomiehessäni. Ei kannata tehdä johtopäätöksiä liian kevein perustein.
otit olutta lääträävän työttömän luuserin....
ole tuo kirjoittaja mutta tiedän mistä hän kirjoittaa.
Oma exänikin opiskeli kun aloimme seurustelemaan ja oli töissä kun lapsia tehtiin, mutta sitten tuli työttömyys, ja ilmeisesti hän koki itsensä täysin tarpeettomaksi ja alkoi juomaan ja muuttui ihmisenä itse piruksi.
Erohan siitä tuli.
Tuskin kukaan ottaa itselleen työtöntä luuseria, tilanteet vaan muuttuu.
Tuollaiset kommentit on vähän samanlaisia kun potkisi maassa makaavaa päähän.
ja kertoo paljon kirjoittajastaan
Itse olen eronnut ja nykyään naimisissa "uuden" miehen kanssa, mutta silti lapsillani on vain yksi perhe!
Ei kai perheen kaikkien jäsenten tarvitse asua saman katon alla? Kyllähän monet aikuiset ihmiset laskevat vanhempansa kuuluvan perheeseensä, vaikka asuisivat eri paikkakunnilla!
Sitä paitsi, nykyään monet kolmekymppiset kouluttautuvat uudelleen joka tapauksessa, oli ero takana tai ei...
oman työsi hoitamiseen siellä koulussa ja puuttuisit vähemmän perheiden yksitysasioihin. On se kumma kun opettajilla on joku kumma oikeus ottaa itselleen perheille kuuluvia asioita. Ja sitten kyllä porataan, että koulu joutuu kasvattamaan lapset.. Parempi olisi kun antaisivat vanhempien hoitaa itse kasvatustehtävän ja opettajat keskittyisivät opetustehtävään. Opettajilla tuntuu olevan joku kumma oikeus ellei peräti velvollisuus sorkkia perheiden asioita, mutta sitten kyllä älähdetään jos vanhemmat kiinnostuvat koulumaailmasta tai peräti haluavat tietoa opetuksesta tai saattavat jopa kritisoida koulun opetusta.
pidä turpas kiinni olet ääliö
se täällä meuhkaa ja on itsekin sitä mieltä että on ääliö ;)
pidä itte
tai mikälie sittenootkaan, niin sinäkin syyllistät vain äitejä!!!! Äidit sitä ja äidit tätä! Joo olethan mies kai itsekin, joten sehän tuntuu loogiselta syyttää naisia.
Mutta useimmiten se on mies joka lähtee perheestä ja löytää ENNEMMIN sen uuden kumppanin kuin nainen, jo siitäkin syystä että miehellä ei ole lapsia enään asumaassa kanssaan ja jarruttamassa menoja. Äidit sitävastoin huolehtii lapsista yksin, eikä heillä ole mahdollisuutta metsästää uutta miestä, silti naisia syytetään juopottelusta ja haukutaan huonoiksi äideiksikin.
Sanoisin ettei tymmärrä perheitä etkä myöskään uusperheitä. Et ymmärrä yhtään mitään.
.................
Minä uskon, että avioero vaikuttaa aina lapsiin. Mutta uskon ja luotan myös siihen, että aikuiset olisivat erotessaan ja uusperhettä perustaessaan myös sen verran järkeviä että ajattelisivat asioita aina lapsen parhaaksi ja lapsen kannalta. Oma minä on välillä jätettävä syrjään kun on lapsista kysymys. Mutta tästä kaikesta selviää kun ei pidä kiirettä, antaa aikaa lapsille tosi paljon, juttelee lasten kanssa asioista. Henkilökohtaisesti olen käyttänyt aika paljon ammattiapua eroprosessa ja olen hankkinut myös lapsille apua kasvatus- ja perheneuvolasta. Näiden asioiden kanssa ei pidä jäädä yksin sillä apua on saatavilla monelta taholta. Oma mottoni on ollut ettei asioita pidä kiirehtiä vaan antaa kaikelle aikaa. Näin päästään mahdollisimman hyvään lopputulokseen.
Vaikka laitoinkin tämän kirjoitukseni nimimerkin wilma60 perään, se ei ole hänelle suunnattu.
En voi muuta kuin ihmetellä muutamien keskustelijoiden tyyliä. En kyllä juurikaan perusta Suomi24:n kirjoitusten tasosta, mutta muutamat teistä kyllä nostavat pään aukomisenkin jo ihan uudelle tasolle! Onneksi olkoon vain.
Ensinnäkin eroihin on monia syitä. Syyllinen saattaa tänä päivänä löytyä kummasta tahansa sukupuolesta, mutta syyllisen etsiminen ei ehkä ole se pääasia.
Kovin huvittavilta tuntuvat muutamien kirjoittajien jutut. On hyvin epätodennäköistä, että opettaja käsityksiään kenellekään päin naamaa toitottaisi. Nykypäivän ongelma on enemmänkin se, ettei kenellekään mitään voi eikä saa sanoa, vaikka ongelmat olisivatkin päivänselviä. Ymmärryksen on oltava varsinkin koulumaailmassa rajaton ja vaikka eri syistä johtuen kasvatustyö jäisikin tekemättä jopa lähes kokonaankin, siitä EI saa puhua. Tämä tuli taas kerran täälläkin surullisen selväksi.
Kenellekään ei pitäisi olla epäselvää, että lukuisilla vanhemmilla on ongelmia lastensa kasvatuksen kanssa. Toistan vielä kerran, ettei ongelmia ole TODELLAKAAN vain hajonneissa perheissä, mutta täysin selvää on se, että lapset erotilanteissa tavalla tai toisella kärsivät. On suurelta osin vanhemmista kiinni, miten tilanne hoidetaan. Osa klaaraa hyvin, osa huonommin. Minun kokemukseni kumpuavat noista huonommin asiat hoitaneista. Tunnen toki sellaisiakin tapauksia, joissa erosta on yli hyvin selvitty ja lapset ovat enemmittä kolhuitta ongelmista yli päässeet.
Avauksessani nostin esiin yhden kaikkein tyypillisimmistä tilanteista: äidit poikiensa kanssa. Reaktiot vaikuttivat tutuilta; ei kenenkään yleensä ole helppoa erheitään myöntää ja tämän faktan kanssa koulumaailmassakin seikkaillaan. Suomen opettajilla olisi miljoonia esimerkkejä tilanteista lueteltavaksi ja osa vanhempien kommenteista on kuin television komediasarjoista vedettyjä, mutta jätän ne nyt esittelemätt'ä. Noin yleistasolla voisin todeta, etteivät jotkut äidit esim. näe mitään outoa siinä, etteivät saa alakouluikäisiä poikiaan tekemään kotitehtäviä. Miten ihmeessä kasvatus myöhemmin onnistuu, jos about kymmenen vuoden ikäinen LAPSI jo pitää tahtipuikkoa kotona? Isä voi siis olla joko fyysisesti tai psyykkisesti poissa; eivät isät silti millään tavoin syyttömiä ole. Päävastuu on kuitenkin sillä vanhemmalla, joka enemmän läsnä on.
Nettikeskustelu on aina kärjistämistä. Arvasin sohaisevani kirjoituksellani ampiaispesään, koska tämän osion kirjoittajat ovat jo pikavilkaisuni perusteella äärimmäisen tiukkapipoisia ja fanaattisia omien toimiensa oikeellisuudesta tilanteessa kuin tilanteessa. Niin helppoahan elämä on, kun tarpeeksi vain uskoo. Ne tuhannet lapset, joilla ongelmia on, ovat jonkun muun...
Pääsääntöisesti ne vanhemmat, joita tämäkin keskustelu eniten koskisi, eivät täällä ole. Heillä on muuta tekemistä.
ei kukaan usko sun juttujasi todeksi.
Ei yksikään miesope avaudu tälläisestä asiasta suomi24-palstalla.
Siis turha yrittää ei sua kukaan tosissaan ota
lapsiaan, pääasia että itsellään on kaikki melko hyvin. Lasten kuuluu sopeutua tilanteeseen pakolla,,, ei heiltä kysytä mitä he haluavat... ei se on pakko!!!!
Kyllä aikuisten onni menee lasten edelle... ei kukaan heitä ajattele.
Ei kaikki aikuiset voi ajatella vain itseään vaan on olemassa paljon aikuisia jotka ajattelevat asiat lasten kannalta. Kun aikuinen on todella aikuinen niin hän osaa kyllä asettaa asiat tärkeysjärjestykseen ja lapset ovat kyllä ensimmäisenä siinä listalla. Tai ainakin meillä on näin! Istutaan usein keittiönpöydän ääressä keskustelemassa ja jokaisella on äänioikeus. Toki aikuisena minulla on se päätäntävalta ja teen lopulliset päätökset mutta aina kuuntelen lapsia ja heidän mielipitetään.
Kävin tällä viikolla katsomassa Sisko tahtoisin jäädä -elokuvan ja se pisti kyllä miettimään. Elokuvan anti oli minulle se, että vanhempien läsnäolo on enemmän kuin tärkeää myös murkkuikäiselle. Ja se on myös tärkeää että on aikuisia jotka aidosti välittävät vaikka tekisit mitä tahansa. Elokuvan aikuiset eivät olleet "aikuisia", valitettavasti. Itse sain elokuvasta tosi paljon voimaa arkeen ja elokuvan jälkeen tiedän olevani oikealla tiellä kun olen "tiukkapipoinen" äiti.
Osa vanhemmista ei kerta kaikkiaan halua olla lapsilleen vanhempia. Juuri tästä pohjimmiltaan on kysymys. Se, miksi vanhemmuus sitten on hukassa, voi johtua monistakin eri syistä.
Teillä naisilla tuntuu olevan tosi outoja käsityksiä meistä miehistä. Ajatukset siitä, mistä me "avaudumme", mistä emme, ovat todella stereotyyppisiä. Voisin puhua mieluusti urheilusta tai muistakin sen tyyppisistä jutuista, mutta sattumoisin tuo kasvatuspuolikin vain kiinnostaa. Ja tämä aihe ainakin sivuaa kasvatusta. Omat kokemukseni opetustyöstä tuovat aiheeseen lisäväriä. Siksi täällä kirjoittelen ainakin juuri nyt. Tosin, eipä tämä osio taida kovin pitkäksi aikaa kiinnostaa.
En tiedä, onko tuo yläpuolinen nimimerkki "taidat olla sairasel" edes puoliksi vakavissaan vai haluaako hän vain muuten sössöttää, mutta juuri tuon tyyppiset ihmiset ärsyttävät. Onnittelut siis nimimerkille: onnistuit.
Murkkuikäisten kanssa vanhemmat ovat lujillla. Jos kasvatus on lekkeriksi jo aiemmin mennyt, ei rajojen asettelu enää yläkouluikäisen kanssa onnistu. Murrosikäiset ERITYISESTI tarvitsevat läsnäolevaa vanhempaa.
Mun on ihan pakko kommentoida, kun sattumalta palstalle jouduin. Aloittaja puhui täyttä asiaa. Voin itse eroperheen lapsena, nyt tosin jo itse aikuisena kertoa, miten ulkopuoliseksi ja toisten nurkissa luuhajaksi uusioperheissä vierailemaan joutuneena itseni koin. Ei ollut eroa olinko äidillä vai isällä, kummankin luona oli uusi puoliso se ykkönen ja vanhemmat kuvittelivat, että kun he ovat onnellisia, niin lastenkin on oltava...väärin!!!! Näinhän se ei mene. Silloin, kun vanhempi on rakastunut ja näkee uuden kumppaninsa ruusunpunaisten lasien läpi, hän kuvittelee, että lapsetkin näkevät samojen lasien läpi, vaikka lapsi näkeekin todella ihan jotain muuta. Herätkää aikuiset ja asettakaa lapset etusijalle! Jos liitto on huono, erotkaa, mutta ei liian heppoisin perustein ja älkää ihmeessä heti ruvetko seurustelemaan vaan eläkää lapsillenne ja jos alatte seurustella, älkää liian nopeasti sotkeko lapsianne näihin kuvioihin. Siitä lähtien, kun on ekan lapsensa saanut, ei saa enää olla itsekäs ja ajatella vain sitä omaa onneaan vaan lasten on oltava ykköset! Liian usein uusperhekuvioissa tämä unohtuu ja ketkä ovat maksumiehinä...no, lapset tietysti!
Ettei näiden kirjoitusten takana ole pedagogiikkaa opiskellut akateminen ihminen.
En voi kun ihmetellä, mitä joku näistä valheista saa....
ei olisi näin pajon onnettomia lapsia ja nuoria kuin nyt on! Meillä tehdään paljon lasten ehdoilla,eikä heitä ole koskaan kiusattu aikuisten onnelisuuden varjolla. Lapset ensin sitten aikuiset.
Siis onko lapsille parempi asua ydinperheessä jossa on mahdollisesti alkoholismia, väkivaltaa, rakkaudettomuutta ?
En voi kun ihmetellä tälläistä yleistämistä, jokainen tekee ratkaisunsa ja varmasti miettii myös lastensa parasta, siinä ei muuden jeesustelut auta.
Kai jokainen tietää omat lapsensa. Ei kukaan laita lapsiaan kärsimään ei alkoholisti vanhemista eikä muustakaan. Ei ainakaan pitäisi. Ei lapset ole onnellisa vaikka aikuiset olisi. Aikuiset vaan luulee niin, että kun hän on onnellinen niin lapsikin on.
ei ollut yksin sinulle tarkoitettu, ärsyttää vain tälläiset kirjoitukset kuten tämä aloittajan tuotos.
Sen mukaanhan suunnilleen kaikki häiriköt on uusperheen lapsia, äidit ei pärjää poikiensa kanssa jne.
Mä pärjäsin esim poikani kanssa 9vuotta, vaikka isä olikin läsnä mutta sitä ei paskaakaan kiinnostanut poika saati pojan kasvatus. Eron jälkeen pärjäsin edelleen pojan kanssa, ja vaikka uusi mies tulikin kuvioihin mukaan olen se edelleen minä joka poikani kasvatan ja meillä pärjätää, minä ja poika 16v.
Yleistämiseen ei pitäisi koskaan alentua, jokainen voi kirjoittaa vain omista kokemuksistaan.
Ja muuten, kyllä, lapseni on onnellinen ja iloinen vanhempiensa erosta, uskokaa tai olkaa uskomatta.
Bla Blaaaaaaaaaaaa
Tuo aloittajahan on koko ajan yrittänyt jankuttaa ettei tarkoita jutullaan kaikkia, Ettekö te osaa lukea? Mikä teitä vaivaa?
Lueppa aloitus uudelleen, missä kohtaan siinä sanotaan ettei koska kaikkia...
Lainaus;
Käytännön havainto koulumaailmasta on se, että ERITYISESTI äidit ovat eron tullessa hukassa poikiensa kanssa. Uusi mahdollinen isäpuoli ei useimmiten joko ole kiinnostunut tai sitten hänellä vain ei ole auktoriteettia pojan silmissä ja poika oireilee kaikin mahdollisin tavoin. Äiti ei saa pojalleen kuria pidettyä ja nostaa kätensä pystyyn"
Ei useat äidit, ei äitien voi olla vaikea saada pidettyä kuria.
Silkkaa kuraa uusperheiden niskaan ja tökeröä yleistämistä.
Niin että opettele itse lukemaan ennen ko rupeat jeesustelemaan.
Blaa Blaaaaaaaaa
Jokainen meistä ammatikseen lasten kanssa työskentelevistä tietää sen, että ongelmia on nykypäivänä kaikissa perhemuodoissa. Tämän käsittääkseni myöskin tekstiksi muotoilin, mutta ilmeisesti en aivan riittävästi korostanut uusperheen onnen ikuisuutta ja ongelmattomuutta, koska osa lukijoista totaalisesti kypsyi. No, se ironiasta.
Erotapauksissa lapset useimmiten jäävät äidille. Se ei TIETENKÄÄN poista isän vastuuta millään tavoin. Tätä en ole sanonut. TOTTA KAI isä on edelleen myöskin omalla tavallaan vastuussa, vaikka kenties kauempana olisikin! Päävastuu kuitenkin lankeaa sille vanhemmalle, joka lapsesta pääasiassa huolehtii. Tämän kai sanoo maalaisjärkikin?
Minun kokemukseni opettajuudesta on noin 15 vuoden mittainen. Monenlaista tapausta on vastaani tullut. Kirjoituksissani kertomani esimerkki on juuri tyypillinen. Jos äideillä on tulessa kovin monta rautaa yhtä aikaa, lapsi väkisinkin jää vähemmälle. Juuri näitä poikia koulu sitten yrittää eri tavoin saada kurissa ja nuhteessa pysymään. Todellisuudessakin me opettajat törmäämme ihmisiin - sekä isiin että äiteihin - jotka ovat hukassa kasvatuksen perusasioiden kanssa.
Varsinkin eron realisoitumisen alkuaikoina tilanne on usein haastava. Tilanne on uusi ja erilainen kaikille osapuolille ja juuri tällöin lapset tarvitsevat tukea kaikkein eniten. Talousongelmia saattaa olla ja eron tullessa vanhemmilla on ajoittain suurikin tarve löytää uusi kumppani vierelleen. Paineita ja ristiinvetoja siis riittää.
Tämän palstan joidenkin kirjoittajien fanaattisuus jaksaa yhä uuselleen hämmästyttää minua. Tietenkin on selvää, että huonot kokemukset edellisestä liitosta jäävät elämään ja saavat kaikki asiat uudessa suhteessa tuntumaan paratiisimaisilta. Aika usein ihmiset todellla kokevatkin pahoja asioita suhteessaan. Ei ero siis mikään rikos ole ja usein epäilemättä hyväksikin.
Se, mitä ole yrittänyt sanoa, on se, etteivät lapset käytännössä läheskään aina ole se ensimmäinen asia parisuhdekiemuroiden kuumimmillaan pyöriessä, vaikka niin pitäisikin olla. Kun hormonit jylläävät, aikuiset ihmisetkin ovat TÄYSIN niiden vietävinä. Oikea elämä on tulvillaan tapauksia, joiden rinnalla television saippuasarjat ovat vain kalpea aavistus. Hyvin harvoinpa televisiosarjoissa seurataankaan sitä, mitä tapahtuu parinvaihtoruletin keskellä eläville lapsille!
Nykyihmiset eivät kuitenkaan pääsääntöisesti kestä sitä, että virheet esiin nostetaan. On inhimillistä nähdä omissa toimissa vain hyvä ja unohtaa kaikki kiusalliset pikkuasiat pois.
En usko hetkeäkään, että yksikään ihminen täälläkään toteaisi rehellisesti lastensa oireilevan/oireilleen eron tai uusperheen takia. Jostakin ne kaikki syrjäytymisvaarassa olevat nuoretkin tähän maahan kuitenkin ovat tulleet. Ja en siis todellakaan väitä, että kaikki he olisivat ongelmissa äitiensä takia tai uusperheen vuoksi. Päinvastoin: isät saisivat tehdä PALJON enemmän lastensa kasvatuksen eteen kuin he tekevät! Ja uusperhe voi tuoda vakautta onnettomaan elämään.
Silmien ummistaminen todellisuudelta on kuitenkin epärehellistä.
Minun kirjoitteluni tähän ketjuun on nyt tässä.
vain ammattilaiset tietää, mutta lasten omat vanhemmat eivät tiedä mistään mitään? Tyypillistä näille ammattilaisille...heh
Ulkopuolisen on NIIIN helppo arvostella toisten tekemisiä myös vanhempia mutta ei huomaa että omissakin teoissa on vikaa. Vainko ammattilainen tietää ja hänen mielipiteet ovat ainoat oikeat. No ei ole.
Jos tällä ammattilaisella ei ole omia lapsia, niin ei voi mitenkään tietää oieketa elämää lasten kanssa, hän lukee kirjasta miten pitää toimia, mutta se ei oikeesti toimi niin. Ei sitä kirjoista opita, vaan olemalla ja elämällä.
Yleensäkin lapsettomat ovat hanakoita arvostelemaan lapsiperheitä ja vanhempia, vaikkei ole mitään kokemusta, mutta se on helppoa kun ei ole omia lapsia.
""Nykyihmiset eivät kuitenkaan pääsääntöisesti kestä sitä, että virheet esiin nostetaan. On inhimillistä nähdä omissa toimissa vain hyvä ja unohtaa kaikki kiusalliset pikkuasiat pois.""
juu.. lapsetttomat ei kestä sitä ja nämä ammattilaiset! He osaavat kyllä arvostella, mutta eivät todellakaan näe omia virheitään. MIETI TUOTA OMAA LAUSETTA, ENNENKUIN AROSTELET MUITA.
Olen eronnut muutaman vuosi sitten ja voin sanoa,että olin hukassa eron jälkeen. Minulle jäi lapset,asunto jne. Mies muutti pois,löysi "uuden onnen" ja siellä majailee kaiketi edelleen. Arjen pyörittäminen jäi minulle yksin,lisäksi lasten harrastukset,terveydenhuolto ja koulun käynnin seuranta sekä talousasiat. Vaikeaa oli alussa jaksaminen. Aamu alkoi 5.30 ja päättyi 23.30 aikoihin. Sen kaiken päälle piti kuunnella lasten reaktiot ja suruvaiheen läpikäyminen,joka oli itsellekin vaikeaa. Koulusta otettiin yhteyttä,kun lapset olivat levottomia ensimmäisenä vuonna eron jälkeen. Luulin oikeasti,että tässä käy huonosti ja niin varmaan moni muukin. Eron jälkipuintiin mahtui riidat exän kanssa ja mausteeksi uusikko alkoi ohjaamaan etätyönä meidän eroa.
Lapset eivät ole kertaakaan saaneet olla isän kanssa keskenään,vaan joutuvat jakamaan isänsä uusikon ja hänen lasten kanssa. Se onkin nyt pikkuhiljaa johtanut siihen,ettei lapset halua mennä isänsä luo saati puhua puhelimessakaan,vaikka yritän maanitella soittamaan isälleen tai kun isä soittaa,yritän saada heitä puhelimeen. Ja kun saan puhelimeen,he alkavat luetella ostoslistaa,mitä isä voisi ostaa,koska ei hänellä muuta merkitystä enää ole,kuten ei lapsillakaan isälle.
Lapset oireilivat vuoden -kaksi eron jälkeen,mutta nyt he ovat tasaantuneet. Käytökset ovat hyvän-erinomaisen välillä,kun taas eron jälkeen harjoiteltavaakin oli. Koulumenestys on myös hyvää,ei yhtään huonoa. Stipendin kirjallisuusdiblomin sai toinen keväällä. Harrastukset sujuvat hyvin ja kotona taas sujuu,jopa paremmin,kuin silloin,kun ex oli kuvioissa.
Ja itsestäni mainitsen sen verran,että olen joutunut olemaan todella epäitsekäs,katkeruuttakin olen tuntenut,kun olen ollut kotona lapsia hoitamassa kun mies on miettinyt jo uusperheyden kiemuroita. Minäkin olisin halunnut kumppanin rinnalle ,jonka olkapäätä vasten itkeä,kun on vaikeaa. Minäkin olisin halunnut tuntea rakkauden uudestaan. Mutta tästä kaikesta luovuin, ainakin hetkeksi aikaa. Nyt lasten voidessa hyvin,olen alkanut toivoa myös uusperheydestä.
Minä olisin voinut kirjoittaa tämän tekstin sillä niin samalla lailla elämä sujui eron jälkeen. Eron alkuvaiheessa laitoin viestiä kouluun että meillä eletään suuren kriisin keskellä ja se varmaan näkyy myös koulussa. Ja näkyihän se, varsinkin esikoisen (poika) kohdalla. Ensimmäisen vuoden aikana istuin eräänkin kerran pojan kanssa rehtorin kansliassa keskustelemassa töllöntöistä ja kaikesta mahdollisesta. Mutta tämä kaikki kannatti ja nyt esikoisen koulu sujuu hyvin eikä koulun ole tarvinnut ottaa yhteyttä enää vuosiin. Voimia tämä kaikki minulta vaati ja siinä jäi väkisin se oma elämä unohduksiin pitkäksi aikaa.
Vihaa ja katkeruutta olen minäkin tuntenut monta kertaa kun arkea olen pyörittänyt. Monta kertaa olisi tehnyt mieli repiä lasten saamat kortit jostain ulkomailta joissa isä oli uuden onnensa kanssa viettämässä ansaittua lomaa. Mutta toisaalta olin lasten puolesta iloinen että edes kortilla lapsiaan muistaa. Eli ei ihan kokonaan ole entistä elämäänsä unohtanut. Mutta elämä osaa yllättää ja niinpä vain yhtenä iltana, muutama vuosi eron jälkeen, astui uusi ihminen minunkin elämääni. Elämä tuntuu nyt niin paljon helpommalta kun voi jakaa asioita toisen ihmisen kanssa ja hänellä on uusia ja tuoreita näkökulmia asioihin. Lapsetkin kuuntelevat häntä jopa paremmin kuin minua.
Kommentoin nyt epäopettajamaisesti, mutta äsyyntyneenä: mistä hel..tistä tiedät, ettei minulla ole lapsia? Minulla nimittäin on.
Kirpaisiko tekstini jotenkin, koska katsoit välttämättömäksi lähteä haukkumislinjalle ja valitettavasti väärillä kriteereillä arvioiden? Jos kokemukseni jotakin työn kautta on minulle opettanut, minkä sille voin? Pitäisikö totuutta siloitella?
Wilma60:lle ja 4 lapsen äidille totean, että kirjoititte asiallisesti. Minä itsekin olen koko elämäni saanut "nauttia" isän poissaolosta. En missään olosuhteissa syytä vain äitejä lasten oireilusta.
Nyt lupaan lopullisesti pysyä poissa tästä ketjusta.
Siinä meillä oikein kansankynttilä.
Uskokaa nyt jo, ei tää mikään opettaja ole.
taas vauhdissa.
Minusta hän kirjoitti asiaa ja missään vaiheessa en yh-äitinä kokenut että hän syyliistäisi minua. Minä en jaksa uskoa sitä että ero ja uusperheen perustaminen ei näkyisi lapsissa. Molemmat näkyy kyllä ja uskon, että useimmin negatiivisessa mielessä kuin positiivisessa. Kyllä tapahtumat aina lapseen vaikuttavat vaikka me aikuiset ajattelisimme että eivät vaikuta. Itse en ole opettaja mutta paljon mukana koulumaailmassa ja toki olen omien lasten ongelmien kautta tutustunut tähän kaikkeen ja on sanottava että nykypäivän lapsilla on paljon ongelmia. Myös ydinperheessä asuvilla eikä vain yh-äitien lapsilla. Aikuiset elävät aika itsekkäästi sitä omaa elämää, unohtaen että kun sattuu olemaan äiti/isä niin oma elämä on joskus laitettava syrjään ja ajateltava myös sitä lasta jonkan on hankkinut. Joka ikinen lehti ym. toitottaa tänä päivänä oman ajan tärkeyttä vanhemmille sekä parisuhteen hoitamista niin siinä ne lapset unohtuvat. Pakkohan sitä aikaa on antaa omalle itselleen ja parisuhteelleen kun lehdetkin niin sanovat. Ja mitä isompi lapsi on niin vanhemmat ajattelevat ettei lapsi enää minun aikaani/seuraani tarvitse. Se murkku, joka murjottaa siellä omassa huoneessaan, sitä vanhemman aikaa vasta tarvitseekin. Ja tiukkaa kuria. Mitä enempi murkku valittaa kurista ja tiukkapipoisista vanhemmista niin sitä parempi.
kaikki näkyy lapsissa mitä perheen sisällä tapahtuu. Jos vanhemmat eroo niin tottakai lapset ovat äärettömän surullisia ja vielä enemmän jos toinen kokonaan hylkää.
Miten joku VOI olettaa että lapset sopeutuu uusiin asioihin nopeesti?? Kyllä aikuiset sopeutuu, muta ei voi oottaa että lapset sopeutuu.
Meillä ei koskaan ole pakotettu lapsia sopeutumaan isän törttöilyihin, eikä heitä ole pakotettu muutamaan koskaan talsota toiseen. He ovat saaneet asua vain ja ainoastaan kotona.
Eivät olet isän törrttöilyjen maksumieheksi joutuneet, mies on itse saanut maksaa tekonsa ja pitää kaikki naisensa, meille ie ole ollut asiaa eikä lasten elämään.
Siitä olemme onnellisa et mies itsekin myönsi että hänen naist ovat haitakasi lapsille joten ei ole koskaan tuonut niitä meille näytille, eikä varsinkaan lasten elämää sotkemaan.
Siitä olemee etuoikeutetussa asemassa, että lapset ovat saaneet elää mahtavan lapsuuden ja nuoruuden, ilman kenenkään ulkopuolisen ihmisen haukkumisia ja keljuilua. Siitä ovat mulle tosi kiitollisia että olen pitänyt heidän puoltaan.
BLAAAAAAAAAA
lissu on sairas paska
niin päättelet?
Me opettajat näemme yhtä ja toista, myös huolestuttavia asioita. Joudumme vaikenemaan paljosta ammatillisista syistä, mutta on meilläkin sentään oikeus edes täällä nimettöminä kertoa huolistamme.
Vanhempien avioero on lapselle tragedia ja suuri riski. Vanhempien tulisikin harkita hyvin vakavasti päätöstään, joka vaikuttaa seuraavaan ja seuraaviin sukupolviin arvaamattomin tavoin.
Te ette tiedä mitä perheiden sisällä tapahtuu, jos toinen vanhempi kokee että on itselle ja lapsille parempi että vanhemmat eroaa niin niin kuuluu tehdä.
Ei kukaan eroa kevein perustein ydinperheestä.
näemme opettajissa huolestuttavia asioita, akikista emme kerro eteenpäin, mutta kyllä ollaan meiltä ainakin soitettu monta kertaa koulutoimenjohtalle tai koulunrehtorille.
Opettajien pitää muistaa se, että omia kotiongelmia tai omaa mielenterveysongelmaa ei pidä purkaa lapsiin! Jos ei kykene hoitamaan ongelmiaan siellä minne ne kuuluu, niin on väärällä alalla.
Yleensä syytetään muita, mutta ie itseään, ja sitten viha puretaan lapsiin koulussa.
lissu on tarkka äiti Blaaaaaaaaaaaaaaa
meinaako lissu-raukan pää sanoo poks
tää vastaus oli toki lissun kirjoitukseen tarkoitettu.
ei kai kukaan p...aa miestä viitti kattella.
Ei näin kai kukaan sanonutkaan.Mutta eron jälkeen olisi oikeasti hyvä panostaa niihin lapsiin ja äitien varsinkin poikiinsa.
Siis mitä? Todella kummallista tekstiä.Millähän perusteella itse teet olettamuksia????????Missä on sanottu että aloittaja on lapseton ja mistä tiedät että lapsettomat ei kestä sitä ja tätä?Niin yksioikoista ajattelua että ihan järkyttää.Olen itsekin eronnut yksinhuoltaja ja kahden tytön lisäksi hoitanut yksin myös kolmea poikaa ja kyllä,kestän ajatuksen,että en paras mahdollinen huoltaja jaksanut enkä pystynyt olemaan pojilleni siihen aikaan.
No,kaikista on kasvanut kunnollisia aikuisia jo ja äidilleen varmaankin anteeksi antaneet ne ajat,jolloin olisin parempikin äiti saanut olla lapsilleni.
Kun WTC:n tornit romahtivat ja tv:stä ei muuta näytettykään, kuinka moni lapsi ahdistui? Kun Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat pyörivät uutisissa, moniko lapsi pelkäsi kouluun menoa? Tottakai siis kaikki lapsiin vaikuttaa, tärkeintähän on se miten aikuiset asian hoitavat. Lapset oirehtivat mm. "miesopen" kuvaamista asioista, kuin myös siitä, lapsen toisen perheen, uusioperheen mustamaalaamisesta "sinkun" vanhemman taholta. Lapset eivät uusioperhettä ongelmana koe, ellei sitä toinen vanhempi heille ongelmana esitä. Sen edestään löytää, mitä taakseen kylvää.
Ja voin puhua myös omistani,sillä olen uusperheessä elänyt itse 11v. täysikäisyyteen. Äitini teki uuden lapsen uuden miehen kanssa,erottuani isästäni. Veljeni syntyi ollessani 13v. En koskaan hyväksynyt uutta äidin puolisoa, enkä isän uusia. Murrosikäni oli yhtä helvettiä,kun vanhemmat ajattelivat vain ja ainoastaan omia tarkoitusperiään. Sain tosin olla kaupungilla vaikka koko yön ja seuraavan illankin tai yön,ilman ,että kukaan perääni katsoi. Tuolloin olin 14v. Äiti haki muutaman kaljan,jotta ilta oli varmasti onnistunut kohdaltani. Lukuisat miehet käyttivät hyväkseen minua,joita äitini ei tiedä vieläkään. Sitten tulin raskaaksi. Isästä en ollut varma. Vanhemmat haukkuivat kilpaa toisiaan,että kumman syy on. Abortinhan minä jouduin tekemään..vastoin tahtoani. Nyt olen tyytyväinen asiasta. Ja sitä rataa se jatku. Täysikäisenä kiersin putkat ja välillä olin aineiden seasta psykiatrisella,suljetulla puolella.
Monen koukeron jälkeen löysin tasapainoisuuden itseni kanssa ja olin tehnyt lapset. Tuli ero ,mutta nyt yritän olla lapsilleni parempi äiti,kuin minulle ollaan oltu.
Vielä en tiedä,kun erostani lyhyt aika,miten menee,mutta aika näyttää.
Tällä haluan vain sanoa,että en todellakaan haluaisi lapsilleni antaa uusperheyttä.
Jokainen varmaan kirjoittaa omista kokemuksistaan tai sitten keksii tarinoita. On surullista että sinun kokemukset uusperheestä ovat tuollaisia. Ja en ihmettele ettet ainakaan tässä vaiheessa halua lapsillesi uusperheyttä. Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Me ihmiset olemme yksilöitä ja elämänkokemuksemme muovaavat meistä sellaisia kuin olemme. Valitettavasti kaikki eivät osaa/jaksa/ halua ajatella asioita lapsen kannalta vaan se oma minä ja se mitä minä haluan elämältä menee etusijalle. Minulle on aina ollut lapset etusijalla ja ehkä ensimmäinen liitto kariutui juuri tähän.
Haaveilin toki uudesta suhteesta mutta olin varmaa ettei todellakaan ole ketään niin "hullua" ihmistä joka haluaisi osaksi keski-ikäisen naisimmeisen ja kolmen kauhukakaran perhettä. Mutta niinpä vain ilmestyi se "hullu", tosin onhan hän ollut elämässämme oikeastaan aina mutta pelkkänä ystävän. Hänestä tiesin että hänestä tulee hyvä miehenmalli lapsilleni. Ja paras osoitus tästä tuli yhtenä iltana kun lapset kysyivät häneltä, että huolehditko sinä meistä jos äiti nyt kuolee. Ei yksikään ajatellut että isä heistä huolehtisi. Minulla on ollut terveyden kanssa ongelmia mutta toivottavasti ei vielä kuitenkaan noin vakavaa. Mutta lapset haluavat varmistua kaikesta. Valitettavasti hän ei voinut luvata tuota sillä sanottiin. että ne on sitten muut ihmiset jotka määrää kuka lapsista huolehtii.
ja opettajan tehtävä on myös kasvattaa lasta....
Toki koulun ja opettajan tehtävänä on lasten kasvatus mutta ensisijaisesti koulun tehtävä on huolehtia opetuksesta. Kyllä lasten kasvatus kuuluu edelleen ensisijaisesti kodille ja vanhemmille. Koti ja koulu tekevät yhteistyötä kasvatuksen suhteen mutta missään nimessä me vanhemmat emme saa jättää kasvatusvastuuta koululle.
Kummallista kun muistelen omia kouluaikojani niin pahimmat kiusaajat tulivat ydinperheistä. Vielä pahempaa se elämä voi olla ydinperheessä, välinpitämätöntä ja rakkaudetonta. Perhepäivähoidossa ydinperheessä oli kamalin kokemus. Kylmä ilmapiiri, ei läheisyyttä, ei kodin lämpöä, ei huumoria vaan vihamielisyyttä, vaikka sitä koiteltiin peitellä niin eihän sellainen lapselta onnistu. Kavereiden ydinperheistä huomasi kuinka vanhemmat kitkuttelivat väkisin yhdessä vaikkei välillä ollut enään muuta kuin vihamielisyyttä. Olen selvinnyt hyvin vanhempien erosta. Ei vanhempien pidä väkisin yhdessä elää sen takia että suojelee lasta erotuskalta, päinvastoin lapsella on tuskallisempaa elää sellaisessa kodissa missä on kylmä ilmapiiri jne. ongelmia joista ei päästä ylitse eikä kyetä selvittämään niitä. Se on vaan helpompaa aina suurennuslasin kanssa kytätä eroperheenlapsia. Ydinperheen lapset ovaavat esittää, siellä kun ongelmat pidetään piilossa ja pitkään.
Olen 14-vuotiaan lapsen äitipuoli, muita lapsia perheessämme ei ole. Kun kaksi vuotta sitten tapasin lapsen isän ja aika pian yhteen muutimme, tuli lapselta ilmoitus, että hän muuttaa meidän kanssamme asumaan. No ei muuta kuin toimeksi. Aluksi saimme äidiltä todella epäasiallista käytöstä muuttamisen suhteen, mutta lapsen ollessa jo 12-vuotias, pystyi hän itse sanomaan mitä hän haluaa.
Lapsi oli todella ihmeissään kun keskustelimme nukkumaanmenoajoista, läksyjen tekemisestä, mitä kuuluu viikkorahaan, kuinka käyttäydytään perheenjäseniä kohtaan, meiltä ei lähdetä äidille kantelemaan kuinka meillä ollaan, jne. Hän kertoi, ettei äiti ole puuttunut hänen nukkumaanmenoaikoihin, vaan hän oli lähes joka ilta mennyt vasta puolenyön aikaan. Koulumenestys oli mitä oli. Unohteli kirjoja kotiin, unohti kokeet ja milloin mitäkin.
Itse lapsettomana tuli kieltämättä hiki pintaan, kun ajattelinkin mitä kaikkea tässä voi vielä tulla eteen kun yhteistä arkea aloimme. Onneksi, ei ole tullut mitään niin hirveitä, mistä ei oltaisi selvitty puhumalla. Saamme joskus kuulla olevamme pahimmat "kiristäjät", kiellämme jatkuvasti, jne. Normaalia murkkuikäisen juttuja.
Positiivista tässä on lapsen koulunkäynnin parantuminen, rauhoittuminen (isän kertomaa) ja se, että saamme kuulla olevamme "rakkaat vanhemmat". Nyt elämme lapsen ehdoilla, sitten joskus pariskuntana.
perhemalli nyt kiusaajia tee vaan idiootit ihmiset, oli sit ydin tai uus, ei se oo instituution vika...
olen sellaisesta perheestä, jossa vanhemmat ei rakastanut toisiaan, mutta elettiin 60 lukua ei sillon erottu ainaskaan maalla, mutta silti molemmat vanhemmat rakastivat meitä lapsia suunnattomasti mulla oli kiva ja hyvä lapsuus, eikä me lapsina mitään huomattu ettei vanhemmat toisiaan rakastanut,meillä oli omat touhumme, mutta ne oli hyviä kumppaneita ja kasvattajia silti. Ne ei koskaan tapellu meidän kuullen.
Mutsi vasta sillon, kun olin aikuinen kertoi heidän liittonsa tilan, ja faija oli sillon jo kuollut.
Olen kiitollinen vanhemmilleni kaikesta huolenpidosta ja koulutuksesta minkä sain ja rakastin molempia, samoin veljeni. Rakas mutsimme kuoli viime vuonna syöpään.
kokemuksista älä yleistä. Minä en voisi kuvitellakkaan että olisi joskus kuulunut johonkin uusikkoperheeseen ei hyvänen aika sentään. En ikinä voisi kuvitella että mun isä tai äiti koskaan olisikaan edes mulle moista ehdottanutkaan, en olisi ikinä suostunutkaan. Voin sanoa että olisi tehnyt siitä elämästä niin kaaosmaisen, että ei olisi taravinnut katsella vieraita ihmisiä pakolla.
Onneksi ei ole tarvinnutkaan sillä omat vanemmat edelleen naimisissa, enkä suo omillekkaan moista onnetonta kasvualustaa.
Mieheni on ydinperheestä toisin kuin minä jollekka perhe ei ole ollut koskaan niin pyhä asia ettei ongelmista ole voinut puhua. Semmoinen salmyhkäisyys ja ongelmien piilottelu on kumppanilleni tullut kotiopetuksena. Ei oltaisi enään tässä yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen jos en olisi eroperheestä jossa "oli tapana nostaa kissa pöydälle", ei vahingoittavasti vaan pehmeästi. Välillä menee överiksi mutta sitten taas korjataan. Mutta jos tosiaan menee niin överin äveriksi ettei enään kukaan korjaa niin on parempi erota.
Isän ja äidin palvominen ihan sokeana on älykkyyden puutetta eikä se ole lasten tehtävä alkuunkaan. ihan sairasta uhkailla vanhempiaan kaaoksella jos eivät ole enään onnellisia keskenään. On varmaankin tullut liikaa katseltua saippusarjoja, varsinkin kauniita ja rohkeita. Miehelläni on oma perhe oma suku ja vittu on jotain helvetin tärkeämpää vaikka ihan paskaa olisivat. Itse kykenen näkemään muutkin ihmiset ympärilläni kuin vaan oma suku, oma perhe. Vaikein asia on ollut sulattaa ydinperheistä lähtöisien ihmisten itsekeskeisyys ja ne ongelmat jotka pyörii siellä oman navan ympärillä. Katsos kun ydinperhettä ei ole kukaan ulkopuolinen arvostelemassa vaan siellä saa olla kuinka sairasta tahansa eikä kukaan näe eikä puutu. Pitkä tie on käyty jotta saan mieheni lähemmäksi tervettä, tuskimpa koskaan mutta otan ihan huumorilla loput. Kylmäksi ja vihamieliseksi jos muuttuu parisuhde niin silloin eroan.
BLAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
alusta niillä on sinussa, isästä vierottajassa.
Kasvatetaan lapsemme siihen,että lapset tehdään jonkun valioluokan naisen kanssa,sitten erotaan ja otetaan uusi nainen, tapellaan lapsista S24 sivuilla, niin tulee onnellisia ,tasapainoisia lapsia.
Eihän sen valioluokan naisen kanssa voi jatkaa,kun sen voi joku muu vietellä ja viedä. Ja kaikkein huonoin juttu lasten kohdalta ydinperheessä, että lapsista tulee kiusaajia ja muutenkin arveluttavia. Kyllä sitten uusperheen paineissa kehkeytyy oikein valioluokan lapsia. Näin on näreet.
Joka näitä viestejä viitsii kylvää joka väliin niin menköön hoitoon. Normaali ihminen antaa tilaa muidenkien mielipiteille eikä vaan itsensä ole se oikea. Uskonto on ainoa joka sanelee mikä on oikeaa ja mikä väärin. Uskonto antaa ihmiselle ohjeet ettei omaa järkeä ja tunteita tarvitse käyttää.
Näitä "pieni piiri pyörii" perheitä kun olen katsellut niin mikään ei ole ole ollut onnellinen. Siellä omistetaan ihminen/ ihmiset. Raha ratkaisee ja ahneus on se mikä pitää perheen pystyssä vaikka mitään muuta ei ole. Ydinperheillä on jokin kummallinen ylimielisyys, sieltä pikku omasta kolosta ei vaan halua nähdä mitään muuta kuin se oma "uskonto". Ei mitään huomata vaikka perhe voisi pahoin niin sitä ei huomata kun se oma "uskonto" on niin vahva. Muita ei päästetä lähelle horjuttamaan sitä uskontoa että meillä menee hyvin. Ydinperhe on perheistä pahin ja epäsosiaalinen joista tulee kiusaajat ja sinne ei päästetä ketään ulkopuolista kun se kokonaisuus on täyttä paskaa. Jos joku yrittää niin hankalalaksi tehdään mahdollisimman paljon, niinhän sen joku jo ilmaisi. Paskasta kun on vaikea päästä pois vaikka joku haluaisikin niin ei onnistu ihan helpolla. Itse täydellinen ihminen ei pääse koskaan vihastaan irti että joku pääsi rikkoon perheen minkä oli vaivalla saavuttanut. Katkera ihminen kun omistaa jonkun eikä suhde perustu lainkaan millekkään tunteille tai kiintymykselle.
Sairas takertuu johonkin tiettyyn tai vaan omaan sukuunsa eikä päästä muita ihmisiä lähelleen tai se on jotain pois itseltä tai lapsilta. Siis kaikki ulkopuolinen on uhka jostain mitä ei itsekkään tiedosta mutta torjua pitää hanakasti. Näille löytyy joku ihminen johonka he takertuvat hanakasti ja irti eivät päästä kirveelläkään. Lapsi on erittäin hyvä sitouttamiskeino ja useammat lapset vielä parempi. Siis hankkiutua raskaaksi jos mies on välinpitämätön sitoutumiseen. Sitten kun se äijä löytää uuden naisen niin on aika alkaa marttyyriksi. Kun niin sairasta yh naista ei kukaan muukaan huoli niin takerrutaan niihin lapsiin kun muutakaan ei ole. Miehen aina joku ottaa kun sillä lapsentekokyky on vielä jäljellä.
Lapset eivät ole muuta kuin rahan tienaamis keino ämmillä ja pelinappuloita vähä- älyisten ihmisten keskellä. Mitä enemmän kakaroita sen vähä- älyisempiä ovat, on sitten köyhemmistä tai rikkaimmista.
valioluokan naisen kans,,,,ei kukaan laita valioluokan naista käveleen. Existä erotaan syystä!
ensiksi pitää olla se paska ydinperhe josta ne idiootit kiusaaja lapset tulee, mutta eron jälkeen tulee se taivaallinen uusperhe, siellä kaikki rakastavat toisiaan ja kavereitaan eikä ketään kiusata...........
Lapsi on huono sijoituskohde, mieluummin osakkeita ja maata sekä metsää...........
se lähtee ite käveleen.
Millai existä erotaan, siitähän on jo erottu kun se on ex, eikö sitä erota siitä puolisosta?????
kauhea ongelma miehen perheestä. Mitä ihmettä se niille kuuluu mitä kenelläkin on! Onhan uusikolla itelläänkin varmaan perehettä tai omaisia, mutta hällä saakin olla mutta muilla ei!!! Niinhän se menee.
Sitä en vaan ymmärrä miksi sen pitää hankaloittaa miehen ja lasten välejä?
Miksi ihmeessä se on katkera paikka, jos jollain muulla on lapsia tai ystäviä?
Mitä hän pelkää siinä että miehellä on muitakin ihmisiä kuin se uuioinen. Ei saa olla muita, sillä lapseton ihminen ei voi ymmärtää mitlä lapsista tuntuu kun joku kieltää heidän isänsä olemasta lasten kanssa.
Silloin kun kuvittelee niin varmasti on! Olet niin katkera kun et ole päässyt irti edellisestä kumppanistasi. Mitään ei saa jakaa vaan omistat vielä ihmisen. Uusikoilla ei ole se ongelma vaan niillä edellisillä jotka eivät ole parisuhdettaan osanneet hoitaa. Siis mahdollisuuksiahan on annettu mutta aika loppui jo. Lapsetonhan ei voi ymmärtää mikä oli se asia mikä teidät erotti? Lapsetonhan on ihan syytön teidän parisuhde kriisiin. Ei voi toista tuntematonta ihmistä syyttää jos isä ei halua lastensa kanssa olla. Kuinka monella tuleekaan mieleen että joku toinen vei mielenkiinnon paremmin niin että unohti entisen elämän? Mies on ihan ala- arvoinen nössö jos joku voi kieltää ja samoin voit ohjailla vieläkin ex miestä jos jollekkin niin idiootille olet lapsia halunnut. Lapseton tekee sen minkä itsekkin teit niin että pöljäää äijää voi vedättää. Sillä voi hankkiutua paksuksi ja hinata minne tahtoo. Olikohan viisasta teetättää kakarat sellaisella joka on ihan vietävissä? Jos noin idiootti olisin ollut niin olisin hiljaa.
On huono aika alkaa itseään etsiin vasta lisääntymisen jälkeen. Ensin pitää vaan kiireellä saada joku uhri, lisääntyä, täyttää maa ja vasta sen jälkeen ajatellaan ihan tosissaan. Mies ajattelee vain munillaan mutta nainen voi ajatella aivoillaan jos haluaa. Halua kun ei ole niin syy on miehen munillaan ajattelun vuoksi miehessä kun ei kakaroita halua. Olet ihan oikeassa että kiusaajat tulee ydinperheestä kun se on väkisin perustettu eikä rakkaudella ole mitään tekemistä sen kanssa. Vasta sen jälkeen näkee todellisuuden ja ihastumisilta ei voi välttyä. Kiusaaja ihminen on usein ydinperheestä jossa kulissit pidetään kiinni kynsin ja hampain. Kaikki muu saa kaatua muttei kulissit.
On näitä karmeita tapaukauksia joissa lapset tappavat vanhempansa kun muuten eivät pääse heistä eroon. Sairaisiin ydinperheisiin ei kukaan puutu ja seuraukset saattavat olla tuhoisia.
olet sairas ihminen,on sinulla ihmeelliset mielipiteet, ei kukaan lapsi halua vanhemmistaan eroon, vanhemmat voi kyllä erota keskenään, mutta lapsista ei erota.Vanhemmistahan pääsee eroon kun on koulut käyty ja täysi-ikäinen.
Eikä täällä Suomessa kukaan väkisin ole aviossa, ero on niin helppo ja naisetkin on työssä ja oma toimeentulo, siitähän kertoo jo avioerotilastotkin.
koskaan ota omalle niskoilleen omia mokia eikä mitään omia ongelmia myönnä. AInahan ne ovat muiden syytä. Se on niin tuttua ja tavallista.
Kyllä se lapseton useasti on syyllinen perheiden rikkoon, sillä lapseton ei voi tietää, miltä tuntuu kun lapset jää ilman isää ja rahallisesti heikoille, kun uusikko ei halua että hänen elintasostaan tingitään.
Lapseton ei voi tietää millasta on olla yksin lasten kanssa kun hän vaan on itsensä kanssa ollut.
On se vaan niin kivaa, kun itsellä ei ole koskaan ollut mitään niin ei muillakaan saa olla, kukaan ei saa olla onnellinen jos lapseton ei ole ollut.
BLAAAAAAAAAAAAA
Ydinperhe pidetään väkipakolla vaikka kuinka paha onkin niin se pysyy. Kiusataan hajonneiden perheiden lapsia kun niistä saadaan hyviä uhreja. Ydinperheessä on ylemmyyden tunne melko vahva ja voi pahan olon tunteen purkaa johonkin heikompaan yksilöön ihan helposti.
Kiusaajat onneksi sairastuu sillä sehän vie voimavaroja ja rasittaa, syö elimistöä suuunnattomasti.
Sairaissa ydinperheissä ei käy perhetyöntekijät eikä kukaan valvo, ei ole uusperheen naista edes huomioimassa mitään kuten uusperheissä on ulkopuolisia ihmisiä huomioimassa vanhempia etteivät lapset ihan kieroon kasva. Ydin perheiden lapsista näin ettei perheen asioista saanut puhua ulkopuolisille vaikka mitä karmeuksia oli sisällä. Oli väkivaltaa eikä kotiin voinut mennä jos vähänkin haisi viinalle tai sen jälkeen pahoinpideltiin.
Sain samaa kasvatusta ettei koskaan puhuttu vaan housut kinttuun ja risua. Ensimmäinen reaktio oli aina lyöminen jos ei ollut oikein toiminut. Ja sai lyödä muutkin kuin omat vanhemmat, niinhän tapahtuikin. Jos lapset tappavat vanhempansa niin siihen on ihan oikea syy eikä mikään vähäinen. Vanhemmilla pitää olla jotain uhreja kun koskaan ei mietitä mitään vaan vaan pitää tehdä uhreja, lapsia. Se on helppoa vaan lisääntyä, ei ajatella koskaan mitään!
Eihän lasten kanssa voi olla yksin, vai mitä oikein väität? Lapseton ei kenenkään perhettä riko ellei joku perheellinen sitä itse halua. Olen ollut läpi elämäni yksin itseni kanssa ja jos sen joku haluaa rikkoa niin ei onnistu. Lapseton tietää ainoastaan mitä on olla ihan yksin, ei se joka on läheisriippuvainen ja synnyttää lapsia vain turvatakseen oman heikkoutensa, selustansa.
Ajattelin pysyä syrjässä tästä aloittamastani keskustelusta, mutta en voi. Mielipiteet alkavat olla jo liian omituisia minun käsityskyvyllleni.
"Ydinperhe pidetään väkipakolla vaikka kuinka paha onkin niin se pysyy. Kiusataan hajonneiden perheiden lapsia kun niistä saadaan hyviä uhreja. Ydinperheessä on ylemmyyden tunne melko vahva ja voi pahan olon tunteen purkaa johonkin heikompaan yksilöön ihan helposti."
Anteeksi vain, mutta tämä ei kyllä MILLÄÄN minulle aukene.
Todellisuudessa ihmiset nykypäivänä eroavat varsin helposti. Lyhytjänteisyys näkyy monin tavoin niin vanhemmissa kiuin lapsissakin ja kun kaikki ei todellisessa maailmassa valitettavasti koko ajan olekaan "kivaa", otetaan ero. Sen sijaan, että ongelmista yritettäisiin esim. puhumalla selvitä, niitä väistetään ja pahimmillaan mikään ei sitten muutukaan: samat virheet toistetaan yhä uudelleen, eri ihmisen kanssa.
Jos faktoja otetaan esille, ongelmissa eivät todellakaan mitenkään pääsääntöisesti ole ydinperheiden lapset. Toki heilläkin - valitettavasti - ongelmia riittää, mutta vähäntäänkin yhtä usein ainakin koulumaailmassa oireilevat rikkinäisten perheiden lapset. Onhan viima aikoina puhuttukin siitä, miten erityisen suuressa syrjäytymisvaarassa ovat yksinhuoltajaäitien pojat.
Totta on sekin, että ajoittain ihmiset sinnittelevät huonoissakin liitoissa lasten takia. Nykypäivänä se ei kuitenkaan ole enää läheskään niin yleistä kuin aikaisemmin. Ero otetaan pikemminkin liian helposti.
Sosiaalipuolen ihmisilllä riittää tekemistä kaikenlaisten perheiden kanssa. Huostaanotot ovat Suomessa järkyttävän yleisiä.
Se, että sinulla on joitakin lapsuudesta juontavia traumoja, ei tarkoita sitä, että kaikilla olisi.
Kaikki tutkimukset tukevat sitä, että ydinperhe on lapsen kannalta turvallisin lähtökohta elämälle. Mitään kiistanalaista asiassa ei ole.
Uusperheitä on ja mikään ei tee niistä sen huonompia kuin muistakaan perhemuodoista, mutta ongelmatonta uusperheen pyörittäminen ei ikinä ole. Ei ole minkään muunkaan perhemuodon, siitä ei ole kysymys.
"Sairaissa ydinperheissä ei käy perhetyöntekijät eikä kukaan valvo, ei ole uusperheen naista edes huomioimassa mitään kuten uusperheissä on ulkopuolisia ihmisiä huomioimassa vanhempia etteivät lapset ihan kieroon kasva. Ydin perheiden lapsista näin ettei perheen asioista saanut puhua ulkopuolisille vaikka mitä karmeuksia oli sisällä. Oli väkivaltaa eikä kotiin voinut mennä jos vähänkin haisi viinalle tai sen jälkeen pahoinpideltiin."
Tuo ei ole totta. Olet ilmiselvästi kokenut pahoja asioita OMASSA elämässäsi, mutta - kuten jo sanoin - se ei tee tilannetta samaksi kaikissa tapauksissa.
Oma kokemukseni opettajan työstä on osoittanut enemmänkin sitä, että sen äitipuolen tai isäpuolen kyky & halukkuus puuttua puolisonsa lasten tekemisiin ei aina ole riittävä. Valitan. Siitä avauksessakin oli kysymys.
kovasti intät että uusikot on lapsettomia, niin sinulla lienee ihan oikeaa FAKTAA sanojesi tueksi. Laitappa linkkiä mistä voi tuon tiedon käydä katsomassa. Ja olettamuksesi on aina se että uusikko on nainen, sehän voi ihan yhtä hyvin olla mieskin.
Minä itse exänä, uusikkona, äitinä, olen lapseni synnyttänyt ihan itse henkilökohtaisesti, sekä ensimmäiseen avioliittooni, että tähän nykyiseen. Lisäksi bonuksena, ihanana sellaisena, on mieheni lapset, jotka ovat usein meillä.
Sinulla ei tunnu olevan kovin paljon tietoa uusperheiden rakenteesta, väität vain että uusikko on aina lapseton nainen. Minun tuttavapiirissäni on muutama uusperhe ja niissä kummalllakin uudella puolisolla on lapsia ennestään. Joten mitään ei olla toiselta viety.
Ja kyllä sinä itse olet ollut miehesi kanssa syy siihen että liittonne päättyi. Ainahan houkutella saa, mutta itse jokainen tekee valintansa lähteekö pettämään. Aikuisena voisit jo ottaa vastuun itse siitä että te kaksi liittoone tuhositte. Ja turha sanoa että helppo on miehen lähteä lapsettoman naisen mukaan, se ei ole helppoa ellei mies itse niin halua tehdä, luuseri mies oli sinulla, selkärangaton. Teillä oli ongelmia liitossanne jo ennen kuin miehesi ihastui toiseen.
En ole samaa mieltä siitä että lissun mies olisi luuseri ja selkärangaton...sehän vihdoin löysi selkärangan itsestään kun tajusi lähteä ja jättää tuollaisen mielenterveyspotilaan taakseen. Se mitä sen jälkeen tapahtui esim. lasten vierottaminen isästä oli ihan lissun aikaansaannosta. Enkä kyllä ihmettele ettei isä jaksanut tapella oikeuksistaan jos on vuosia joutunut tappelemaan tuollaisen ääliön kanssa.
Uusikot ei todellakaan ole aina lapsettomia ja naisia. Minun uusikkoni on kyllä lapseton mutta hän on mies. Uusperheitä tunnen aika paljon ja todella harvassa on ne perheet joissa uusikko olisi lapseton nainen. Minun ex:n uusikko on kyllä lapsellinen mutta hänen lapsensa ovat jo aikuisia ja muuttaneet pois kotoa aikoja sitten. Eli omalla tavallaan nuo kaksi saavat kyllä viettää villiä ja vapaata elämää kahdestaan.
Kyllä eroon tarvitaan ne molemmat aviopuolisot. Vaikka itsekin syytin ex:ää siitä että rikkoi avioliittomme niin kyllä meissä molemmissa vikaa oli. Jos me olisimme rakastaneet toisiamme ja meillä olisi ollut hyvä olla yhdessä niin ei ex olisi toisen naisen matkaan lähtenyt. Miksi lähtisi jos on onnellinen? Tuo toinen sattui sopivasti eteen kun elämä kotona oli tylsää mutta siitä ei vain osattu kahdestaan puhua. Näin jälkikäteen ajatellen vaaran merkit olivat ilmassa jo pitkään mutta ei meistä kumpikaan niihin puuttunut eikä halunnut korjata tilannetta. Eli minä olen vahvasti sitä mieltä, että hyvää ja onnellista avioliittoa ei pääse kukaan ulkopuolinen rikkomaan.
haluta että joku tulee rikkomaan perheen?? Heh... mitä oikein mietit ihmis parka?
ei ole sellaista sanaa kuin siit, sanojen heh, hih, hoh kirjoittaminen osoittaa kirjoittajan moukkamaisuutta, ja ihmisparka on yhdyssana.
Opettele sinä lissu ihmisparka edes kirjoittamaan...vaikka eihän se tuollaiselta idiootilta tietysti onnistu.
ymmärtää ettei haukkuisi niitä miehen lapsia ja tekisi heidän elämästään hankalaa isän luona eikä estäisi heidän tapaamistaan!
Miksi ihmeessä he sitten toimivat niin? Miltä heistä tuntuisi jos heidän lapsiaan tämä mies kohtelisis huonosti?
Ilmankos on niin paljon isättömiä lapsia suomessa, kun heidän olostaan tehdään isän luona hankalaa.
isättömiä lapsia on siksi että katkerat jätetyksi tulleet ämmät ei anna lapsiensa tavata isäänsä.
KUTEN SINÄ!
Me emme todellakaan voi tietää että estävätkö uusikot todella isän ja lasten tapaamiset vai eikö ex-vaimot anna lasten tavata etävanhempaansa. Jokainen meistä voi "puhua" vain omasta puolestaan.
Minun lapset tapaavat isäänsä aika harvoin ja se johtuu isästä. En tiedä eikö uusikko halua lapsia useammin luokseen vai eikö isä halua tavata lapsia. Ei isä kovin paljon aikaa lasten kanssa viettänyt kotoa ollessaankaan joten eiköhän se ole isän halusta kiinni. Eron jälkeen ehdottelin ex:lle tapaamisia mutta kun ei koskaan ollut aikaa niin jätin asian täysin hänen harkintaansa. Eihän ketään voi pakottaa tapaamisiin. Sen jälkeen isä on ilmoittanut milloin haluaa lapsia tavata. Viikonlopun olivat isän luona kesäkuun alussa ja nyt ilmeisesti menevät ensi viikonlopuksi. Eli vain 4 kuukautta tapaamisten väliä.
Lapset tykkäävät käydä isän ja uusikon luona. Viikonloput siellä on jotain ihan muuta kuin kotona; pelkkää hauskanpitoa. Uskon, että uusikko kohtelee heitä hyvin ja lapsilla on hyvä olla heidän luonaan. Mutta tämä on vain minun näkemys ja kokemus. Uskon kuitenkin että valtaosa uusikoista suhtautuu lapsiin hyvin eikä todellakaan ole estämässä isän ja lasten tapaamisia. Ja suurin osa äideistä antaa lapset tapaamisiin.