Vaikka tämä saattaa kuulua säälin kerjäämiseltä niin tiedättekö mitä 2 vuotta putkeen ollutta yksinäisyyttä tekee ihmiselle? Nähdä jatkuvasti koulussa onnellisia ja rohkeita ihmisiä joilla on ystäviä. Kerran ajattelin erään kaverin koulussani olevan samassa jamassa kuin minä, mutta ei hänelläkin oli kavereita, kun vapaa-ajalla häneen törmäsin. Arvatkaa kuinka masentavaa se oli nähdä.
Kaiken kaikkiaan olen ollut yksin lukion alkamisen jälkeen. Kaverit menivät ammattikouluun, mutta itse tein ehkä virhe valinnan ja menin lukioon. En tiennyt mitä opiskelisin ammattikoulussa ja yliopistot kiinnostivat.
Kuitenkin minulle kävi hassusti lukiossa. Ympärillä olevat ihmiset tunsivat toisensa aijemmilta luokilta tai harrastuksista joka tietenkin tarkoitti sitä, että minun pitäisi hakea näihin piireihin mukaan omalla sosiaalisuudellani. Miten kävi? Sen kaikki varmasti tietävät.
Loppujen lopuksi elämäni on täysin turhaa. Ei minusta ole sosiaaliseksi ja sellaiseksi jolla olisi kavereita. En tule koskaan saamaan itselleni tyttöystävää, koska ei minusta ole jutella naisille selvinpäin. Vaikka kuinka tyttö tuntuisi vihjaaavan kiinnostustaan niin mikä on mun tekemiset? arvatkaa :)
Ei ole todellakaan kivaa, että ei sitä tule koskaan saamaan edes naisystävää itselleen.
Kaiken kaikkiaan olen ollut yksin lukion alkamisen jälkeen. Kaverit menivät ammattikouluun, mutta itse tein ehkä virhe valinnan ja menin lukioon. En tiennyt mitä opiskelisin ammattikoulussa ja yliopistot kiinnostivat.
Kuitenkin minulle kävi hassusti lukiossa. Ympärillä olevat ihmiset tunsivat toisensa aijemmilta luokilta tai harrastuksista joka tietenkin tarkoitti sitä, että minun pitäisi hakea näihin piireihin mukaan omalla sosiaalisuudellani. Miten kävi? Sen kaikki varmasti tietävät.
Loppujen lopuksi elämäni on täysin turhaa. Ei minusta ole sosiaaliseksi ja sellaiseksi jolla olisi kavereita. En tule koskaan saamaan itselleni tyttöystävää, koska ei minusta ole jutella naisille selvinpäin. Vaikka kuinka tyttö tuntuisi vihjaaavan kiinnostustaan niin mikä on mun tekemiset? arvatkaa :)
Ei ole todellakaan kivaa, että ei sitä tule koskaan saamaan edes naisystävää itselleen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Koska olen ollut kohta jo 6 vuotta samassa tilassa. Lukiosta kaikki alkoi, sen jälkeen minulla ei ole ollut kaverin kaveria tyttöystävästä puhumattakaan. Eikä valitettavasti koskaan tule olemaankaan. Sellainen arpa on jäänyt käteen, nimittäin ujous ja epäsosiaalisuus yhdistettynä vielä heikohkoon ulkonäköön (jonka yksi osa-alue on lyhyys (169), jota naiset inhoavat). Kovillehan se ottaa juuri nähdä kun kaikki muut "elää" ja itse vaan tuhoaa elinaikaansa. Koville se ottaa myös, kun tietää elävänsä seuraavat fucking n. 50 vuotta yksin ja esim. harrastamatta seksiä. Ei ole muuta kuinka inistä jossain nettifoorumeilla. No, ehkä seuraavassa elämässä...
itsekkin olin yksin lukiossa,mutta sen jälkeen olen hieman rohkaistunut ja tutustunut joihinkin ihmisiin,sekä seurustellut. ei kannata luovuttaa.
Ja mitä tuohon lyhyyteen tulee,niin unohda se.Tiedän sinua lyhyempiäkin tyyppejä jotka ovat seurustelleet jo lukiosta asti ja itseään pidempien naisten kanssa.omakin poikaystäväni on minua hieman lyhyempi,vaikken itsekkään ole kuin n.170cm.. Tai laita korkkarit XD. No vitsi.
Vähän myöhään tulee vastaus, mutta ehkä näitä vielä joku joskus lukee...
Itse olen jo nelissäkymmenissä, naispuolinen, ja ikäni ollut tosi ujo myös minäkin. Siksi täällä näitä lueskelen. Ajattelin kommentoida tähän seuraavaa:
Pituutta ei todellakaan ei kannata miettiä huonona puolena...monet Hollywoodin näyttelijöistäkin on tosi lyhyitä ja hyvännäköisiä, esim. Matt Damon, Tom Cruise...mun mielestä riittää kun pitää hiuksensa siistinä ja vaatteet on ok. Tytöt tykkää siitä. Ja jos haluaa tai innostuu, niin kyllähän siellä salilla tai lenkkipolulla voi alkaa käydä, jäntevä ja keskimittainen mies on parempi yhdistelmä ainakin minunmielestäni kuin pitkä lihaskimppu! Kun ulkonäkö on kunnossa (ja sitämyötä myös itsetunto kohonnut)...alkaa tytöt tulla sun luo.
Mikset muuten kokeile muuten etsiä kaveria netistä? Voisin ainakin kuvitella että jos itse olisin vastaavassa tilanteessa (sinkku), tekisin profiilin jonnekkin...sehän on nykyaikaa. Mä löysin itse mieheni aikoinani taas kirjeenvaihtopalstalta :)
>> Kun ulkonäkö on kunnossa...alkaa tytöt tulla sun luo.
Lykkyä tykö.
Itse olin just samassa jamassa kun AP, olin viellä tosi masentunut ja sitä kesti 6-7 vuotta. Lukio sen jälkeen ei mitään ystäviä tai sosiaalista elämää, en oo edes ihastunut viimeisen viiden vuoden aikana kun alan olla aika eloton robotti. Elämä täyttä nollausta.
Mulla on onneks etten nyt aivan yksin ole varsinaisesti jäänyt (kiusattu toki yläasteella) mutta onnistun aina löytämään ne saman henkiset ihmiset ympärilleni. Siihen se rohkeus sitten loppuukin, jään muun luokan ulkopuolelle ujouteni takia. Toisaalta tunnen, että minun ei tarvitse tutustua kaikkiin, en halua, en uskalla.
Poikaystävästäkään on turha haaveilla liiallisen ujouden ja ihmisten tarkkailun takia.. Kukaan ei siis uskalla lähestyä minua ja baareissa en vain ole niin seurallinen (alkoholi ei ikävä kyllä vaikuta puheliaisuuteen tai muuhunkaan käyttäytymiseeni yhtään) tai vastaanottavainen, että alkaisin juttelemaan muiden kanssa. Ja vaikka sattuisikin juttelemaan yleensä tyrmään heidät, erinäisten syiden takia mm. iän, örvellyksen tai kyllä valitettavasti myös ulkonäönkin takia.
Haluaisin niin NIIN epätoivoisesti löytää poikakaverini jostain muualta, kuin baarista!! Ehkäpä alan taas kirjafriikiksi ja vietän koko syyslomani kirjastossa lukemassa.