Lapsi on vuoden täyttänyt ja naama on kurtussa heti kun jokin ei mene oman pillin mukaan. Olen ollut lapselle lempeä kasvattaja mutta pitänyt myös rajat. Tämä on ilmieisesti oman tahdon löytymisen aikaa mutta miten suhtautua siihen että vaatteita ei saa päälle ilman järkyttävää huuto/kiemurtelukonserttia, ruoka ei mene suosiolla suuhun, jos ei saa lelua niin sitä huudetaan ja naama on siis mutturalla joka toinen minuutti. Ja sitten joka toinen minuutti mitä valloittavampi hymy paistaa. Olenko tehnyt jotain pieleen? MIten te puette kun lapsi ei anna pukea? meneekö maltti itsellä vai otatteko ihan iisisti? Kun laspi katsoo suu mutrussa ja kulmat kurtussa, hymyilettekö takaisin vai mitä?
Huhhuh... Kertooko tämä lapsen luonteesta vai onko kaikilla yksivuotiailla tällainen vaihe??
Huhhuh... Kertooko tämä lapsen luonteesta vai onko kaikilla yksivuotiailla tällainen vaihe??
Vastaukset 6
Vanhimmat
tutulle.. miellä on kanssa samaa ongelmaa ja lapsi on vähän yli vuoden. kiukuttelee kaikesta turhastakin kun kieltää, mutta se on sitä oman tahdon kehitysvaihetta. hermot meinaa välillä mennä ja olen sitten luovuttanut välillä. tosin välillä rupee naurattaan kun toinen suu mutrussa yrittää saada tahtoonsa läpi.
...Kuulostaa tutulle, noin meilläkin menee.
Välillä meinaa mennä hermot ja välillä kai annan periksikin, mutta en sellaisissa "tärkeissä" asioissa (esim. vaatteiden päälle pukeminen ulos mennessä) jos muksu huutaa niin huutakoon mutta vaatteet laitetaan päälle, koska ei ulos voi alastikaan mennä. Pari viikkoa sitten jakso tapella vastaan tarmokkaammin, mutta kun oon vaan pitänyt pääni, niin nyt ei jaksa panna vastaan niin paljoo :)
Niin ja tuosta syömisestä...minä oon ruvennu laittamaan pois pöydästä, jos ei suju kitinöittä. Jonkun aikaa sitä jaksaa,mut sitten loppuu kun on sanottu muutama kerta. Kuulostaa ehkä julmalta,mutta musta on turha antaa toisen vetää kuusnolla äiskää höplästä. Jostain oon lukenu, että lapsi ei varmaan vielä itekään ymmärrä omia tunteitaan, ja aikuisen pitäis niitä pukee sille sanoiksi. Minä aina kyselen että mikäs se nyt keljuttaa, ja kerron että keljuttaa muakin välillä jotkut jutut...en sitten tiedä ymmärtääkö pikkumies...
Kai se on jonkinlaista väsytystaistelua...ne testailee meitä, ovelia pikkupirulaisia :)
Ymmärrän kyllä että vaatteet puetaan huusi tai ei, mutta kun sätkii ja raivoaa ja potkii niin jos mä väkisellä alan siinä pukea niin se menee väkivallan puolelle. Joskus joutuu tosi rajuin ottein kyllä pukemaan ja siitä kaikilla tosi paha olo. Siinä voi murtua jalkoja ja käsiä kun kun väkisellä puetaan. Lapsi on 1v10kk tyttö. Lisäksi kaipaisin apua omaan raivonhallintaani, mä en voi käsittää miten mulla kiehahtaa niin pahasti joskus että voisin kirkua täysillä, itkeä, paiskia tavaroita (olen näitä tehnytkin mutta yritän mennä johonkin vessaan tai johonkin piiloon). Itellä täysin voimaton ja surkea olo kun en aikuisena pysty itseäni hillitsemään. Toinen on sentään lapsi, ja mä joudun melkein kuin jonkun psykoosin valtaan, pystymättä tekemään mitään itteni rauhoittamiseksi. Pelottaa itseänikin. Ei tää joka päivästä ole mutta varmaan joka viikkoista lähes kuitenkin. Yleensä ne on nää nukkumisjutut ja pukemiset.. On tosi huono omatunto ja itsetunto ja pelkään pilaavani lapseni. Kellään muulla (kunnon) äidillä ei voi mennä näin massiivisesti hermot. Mitä mä voin tehdä?
Täällä myös yksivuotiaan kans tulee vääntöä joka asiasta. Olen kokeillut välillä sitä, etten ole huomaavinani riehumista, välillä rauhoittelen selittämällä rauhallisesti miksi tehdään niinku tehdään ja välillä taas hermostun ja komennan tiukasti. Ei ole mitään eroa noilla tavoilla, uhmaaminen jatkuu vaan.
Ei kai auta muu kuin odottaa, että tämä kehitysvaihe menee ohi.
Välillä itsellänikin meinaa mennä ärsytys ihan yli ja väsyttää tuo jokapäiväinen taistelu. Olen yh ja ainut, joka pääsee uhman hedelmistä nauttimaan. Muille hoitajille on kuin enkeli :D Tuli sellainen olo alkuperäisen kirjoituksesta, että oletkohan kovasti yksin lapsen kanssa.. Toivottavasti pystyt jakamaan hoitovastuuta. Äläkä pode huonoa omaatuntoa, kunnon ketutuskin kuuluu äitiyteen;) Ei tästä aina voi vaan nauttia:)
Päästät tilanteen liian pitkälle, poistu toiseen huoneeseen jo ennenkuin tosissaan kiehuu. Ja voit olla varma että suurimmalla osalla äideistä näin käy. Mä teen yleensä niin että reilusti etukäteen laitan ulkovaatteet eteisen lattialle viestiksi että kohta lähdetään ulos. Usein se tepsii mutta välillä on niitä päiviä että puetaan vaan haalari ja hattu, kengät ja lapaset otetaan mukaan ja kelpaa kummasti kun pitäisi päästä hiekkalaatikolle tai sormia paleltaa. Otin jo paksumman haalarin käyttöön ja vältän turhaa kerrospukeutumista. Varaan pukemiseen reilusti aikaa ja välillä ollaan joka paikassa puolta tuntia etuajassa kun kaikki sujuukin hyvin.
Parina päivänä kokeilin sitä että ei pueta sitten. Otin vaatteet esille ja kun tappelu alkoi laitoin ne takaisin naulakkoon ja sanoin että ollaan sisällä sitten. Tyttö hakkasi ulko-ovea ja homma aloitettiin uudestaan muutaman kerran. Välissä nukuttiin päikkärit ja muutamana päivänä pukeminen sujui hyvin. Odotan kauhulla sitä vaihetta kun puetaan itse eikä mikään vaate meinaa mennä päälle eikä saa auttaa..
Yksi keino pukea rimpuilevaa ja huitovaa lasta on kiinnittää huomio muualle. Eli antaa käteen vaikka jonkun tutkittavan jutun pukemisen ajaksi. Jos sekään ei auta niin joskus olen pukenut liikkuvaa lastakin - villapaidat ja takit on helppo pukea vaikka lapsi ei paikallaan jököttäisikään. Antaa toisen touhuta - tietää kyllä että puetaan eikä lähde kauas, mutta jos väkisin yritän pitää sylissä niin silloin saa kyllä raivarin. Annat välillä siimaa ja välillä taas kiristät... housujen ja kenkien aikana on pakko olla sylissä ja sen sitten kestää kun on vähän saanut omaakin tahtoa ilmentää.:) Vaippojen vaihto on myös melko mielenkiintoista näillä rimpuloilla...