Olen aina ollut tarkkailija, sivustaseuraaja, ihmisasiantuntija... olen joutunut ihmis-suhteissa tilanteisiin, jotka herkkänä olen omassa päässäni tulkinnut syrjiviksi, vähätteleviksi jopa halveksiviksi. Näen melko herkästi toisten ihmisten mielentilat ja osaan lukea rivien välistä. Sitten olen hämmentynyt, että nämä ihmiset pitävät minua jotenkin yksinkertaisena, etten näe, miten he minua kohtelevat.
Miten mukamas voin olla huomaamatta sen, että minut jätetään kaveriporukassa ulkopuolelle, minun kanssaan ollaan siksi, koska "ei parempaakaan löydä", pidetään vaatenaulakkona (nakataan takit tai laukut käteeni esim. lapsuudesta muistan leikkitilanteet), kaikki ne vaivaantuneet katseet minua kohtaan, koulukiusaamiset, työpaikkakiusaamiset, kavereiden heräämiset siihen, että hei, olen minäkin olemassa :( todella ikävä olo tulee kaikesta tästä ja herättää kysymyksen, että onkohan minulla oikeasti mitään arvoa tässä maailmassa. Vai olenko minä vain niin huono-onninen, että joudun päivittäin tällaisiin tilanteisiin tahtomattani. Pahinta on se, että jos ihmiset näkevät minun olevan ujo esim. töissä, minulle ei nää anneta mahdollisuutta olla edes vähän sosiaalisempi vaan kaikki sosiaalinen kanssakäyminen mitätöidään kanssani. Eli en saa toista mahdollisuutta. Ujous liitetään herkästi siihen, ettei tykkää ihmisistä. Mutta oikeasti pidän ihmisistä ja haluan jutella, en vain USKALLA!
Tuntuu, että nykyään ihmiset eivät arvosta herkkyyttä, täytyy eteenpäin mennä kyynerpäätaktiikalla toisten tunteista välittämättä. Huoh.. olen jo melkoisen masentunut ja kyllästynyt..
Miten mukamas voin olla huomaamatta sen, että minut jätetään kaveriporukassa ulkopuolelle, minun kanssaan ollaan siksi, koska "ei parempaakaan löydä", pidetään vaatenaulakkona (nakataan takit tai laukut käteeni esim. lapsuudesta muistan leikkitilanteet), kaikki ne vaivaantuneet katseet minua kohtaan, koulukiusaamiset, työpaikkakiusaamiset, kavereiden heräämiset siihen, että hei, olen minäkin olemassa :( todella ikävä olo tulee kaikesta tästä ja herättää kysymyksen, että onkohan minulla oikeasti mitään arvoa tässä maailmassa. Vai olenko minä vain niin huono-onninen, että joudun päivittäin tällaisiin tilanteisiin tahtomattani. Pahinta on se, että jos ihmiset näkevät minun olevan ujo esim. töissä, minulle ei nää anneta mahdollisuutta olla edes vähän sosiaalisempi vaan kaikki sosiaalinen kanssakäyminen mitätöidään kanssani. Eli en saa toista mahdollisuutta. Ujous liitetään herkästi siihen, ettei tykkää ihmisistä. Mutta oikeasti pidän ihmisistä ja haluan jutella, en vain USKALLA!
Tuntuu, että nykyään ihmiset eivät arvosta herkkyyttä, täytyy eteenpäin mennä kyynerpäätaktiikalla toisten tunteista välittämättä. Huoh.. olen jo melkoisen masentunut ja kyllästynyt..
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei, kun vika on niissä toisissa, jotka ovat itse hieman yksinkertaisia... Kannattaa valita tarkemmin seuransa ja ihmiset, joiden suosiota tavoittelee. Jos jostakusta ei tykkääkään esim. huonon käytöksen vuoksi (ujoushan ei ole vika), niin häntä pyrkii vain välttelemään eikä kiusaamaan - siis jos on normaalilla ajattelutavalla varustettu ihminen.
Koska olen ujo ja jännitän älyttömästi sosiaalisissa tilanteissa minua pidetään vähän yksinkertaisena.Kaikki nyt ei vaan satu olemaan järjettömällä itsetunnolla varustettuja...
Nyt vielä yliopistossakin ryhmätehtävät ovat yhtä kiusallisia kuin yläasteella.Varsinkin tytöt syrjivät ryhmässä,enkä todellakaan tajua miksi.olen tyttö siis itsekkin.
En edes yritä tutustua kehenkään ja välttelen kursseja joissa joutuu tekemään ryhmätöitä,koska ne vievät niin paljon henkistä energiaa.Toivon vaan että pikkuhiljaa tämä ujousongelma väistyy,kunhan jaksan sen kanssa tapella.
Jos itse yrittää olla kohtelias, joustava ja ystävällinen, toiset alkavat käyttää hyväkseen.
Näin vanhempana olen huomannut sen monta kertaa. Omaa lasta en ole kuitenkaan kasvattanut kova-
naamaksi, arvostan humaanisuutta. Itselleni on tapahtunut monenlaisia asioita, joihin en ole uskaltanut
puuttua. Törkeintä oli, kun ravintolassa tuttavapiiriini kuuluva vei käsilaukustani rahaa...ylen ystävälli-
sesti tarjoutui pitämään laukustani huolen, kun minua haettiin tanssimaan...tarrautui laukkuuni, että
kyllä minä näin ihanasta laukusta pidän huolen.. Saatuani laukun takaisin, menin naistenhuoneeseen ja
avasin laukkuni 20euroa oli hävinnyt. Arvaa harmittiko.. en osannut tehdä mitään.. nöyrästi ajattelin,
että kai olín sen ansainnut. Pitkään asia oli kuin ruoto kurkussa. Ko. henkilön luottamus meni, käsilaukut
pysyy tiukasti olalla hänen läsnäollessaan. Pitäisi hankkia itsetuntoa puolustaa itseään! Näin se on.
että sinä uskallat olla omaujoitsesi ja muut ovat kateellisia siitä, että olet hyväksynyt itsesi sellaisena kuin olet. Massasta erottuvat aina yritetään ulkoistaa porukasta, ihmisten on vaikea hyväksyä toisen erilaisuutta. Tsemppiä sulle ja nauti elämästä täysillä sellaisena kuin itse olet!
Itse olen ollut kovin ujo pienenä. Niin ujo etten saanut sanaa suustani. Nykyään olen saanut vähän rohkeutta jalkojeni alle ja pystyn keskustelemaan ihmisten kanssa ja pystyn tiettyjen ihmisten kanssa olemaan täysin oma vapaa itseni, ei tarvitse pelätä sanomisiaan. Väillä tulee hetkiä kun olen taas tuppisuu ja pelkään kovasti. Yleensä silloin kun joku asia muistuttaa vanhoista epämiellyttävistä tilanteista.
Mutta asiahan on niin, että ei kukaan muu voi puhua omasta puolesta. Kukaan muu ei osaa auttaa hiljaisimpia puhumaan, eikä välttämättä ymmärrä auttaa. Joskus harvoin saattaa olla joku enkeli joukossa joka puhuttelee hiljaisempia, kädestä pitäen tyylillä auttaa keskusteluun mukaan. Mutta sekin auttaa näitä hiljaisempia todennäköisesti vain sen hetken. Toki siitä jää pieni positiivinen leima mieleen (tosin sekin on helppo kääntää negatiiviseksi jos on kovin masentunut)
Mutta jos ei itse rohkaistu koskaan kokeilemaan puhumista, toimimaan erilailla, eihän voi päästä mihinkään tuloksiin.
Ja mielestäni sekin on vähän hölmöä ajatella muita yksinkertaisiksi tai syyttää muita omasta puhumattomuudestaan. Varsinkin jos ei tunne heitä ja lisäksi itse vaatii heiltä ymmärrystä siitä ettei näyttäisi itse yksinkertaiselta. Ja kun itsekin pelkää sanovansa jotain tyhmää todennäköisesti, niin miksi tuomita muut siitä jos päässä kuitenkin pörrää myös niitä muka tyhmiä ajatuksia?
Eikös juttu mene aikalailla näin: puheliaat ihmiset pitävät hiljaisia ihmisiä yksinkertaisina sen vuoksi etteivät nämä puhu mitään. Voisi siis kuvitella, että he luulevat esim. ettei hiljaisten päässä pyöri mitään ajatuksia kun eivät mitään sano.
Hiljaiset puolestaan pitävät puheliaita yksinkertaisina, kun usein kokevat juttujen tason olevan jotenkin alhainen, kun itse puolestaan jäävät puimaan asiaa pitkäksi aikaa ja erittelemään joka ikisen sanan ja niiden merkitykset
Oma analyysini:
Kun asioita seuraa sivusta, jää kaikki sosiaaliset taidot vähemmälle ja ajattelu keskittyy asian sisältöön. Hiljaa ollessa on enemmän aikaa miettiä mitä on tullut sanottua, mitä kaikki merkitsee perinpohjaisesti. Kun taas puhuessa pitää keskittyä äänenpainoihin, liikkeisiin, eleisiin, katseisiin ja muihin sosiaalisiin taitoihin.Tällöin tulee helposti puhuttua ohi suunsa.
Yleensä sillä ei ole väliä mitä sanoo, vaan se miten sanoo. Ja kuka ylipäätään on määrännyt tai kertonut mikä juttu on hyvä ja mikä huono? Eikö kaikki se mitä me ihmiset mietimme ole tärkeää? ja helpottavaa jakaa muiden kanssa? Ainakin osa.
Täytyy antaa itsensä tulla julki. Kun on ihmisille avoin ja kannattaa hyviä arvoja , kuuluu niiden joukkoon , jotka pitävät tätä maailmaa pystyssä.
Ihmisestä löytyy monta puolta, Jokaisella on fiksu, viisas, tyhmä, hassu, outo, normaali, asiallinen, asiaton, ystävällinen, ilkeä, hyvä, huono yms. vaikka mitä puolia! Miksi siis luokitella itseään vain yhteen niistä. Eri ihmsten seura tuo eri puolet esiin. Riippuu tietty myös itsestä mitä haluaa tuoda esiin.
Sitäkään ei ole kuitenkaan tähtiin kirjoitettu, että seurassa pitäisi puhua ja olla sosiaalinen. Ympäristö muokkaa ihmistä. Epäsosiaalisia on paljon ja masentuneita maa täynnä. Missä on vika? Muissa ihmisissä? vaikka kaikki tätä paskaa aiheutamme itse kukin.
"kun epäröi, kasvaa pelko. Kun uskaltaa, kasvaa rohkeus"
Osittain taidatkin vastata ongelmaasi. Ujous tosiaan tulkitaan herkästi siten että "tuo ei pidä minusta". Eli oikeastaan ihmiset suojelevat itseään, kun eivät ota kontaktia toiste. He tekevät käyttäytymisestäsi, siis ujoudesta, päätelmän ettet pidä heistä ja päättävät jättää kontaktit väliin koska eivät halua sosialisoida ihmisen kanssa joka ei pidä heistä.
Oikeasti he eivät kiellä toista mahdollisuutta sinulta vaan itseltään. Heidän tulkintansa on "minä mokasin" tai että "tuo ei kaipaa seuraa, en sitten sellaista tuputa".
Kiusaaminen ja vastaava ei sitten tietenkään ole oikeutettua, mutta ehkä nyt ymmärrät miksi toisille on vaikea lähestyä sinua?
Tervehdys.
Kiitos kirjoituksestasi Ujo.....
Ujoutesi ei varmasti vie arvoasi tässä maailmassa.
Kirjoitit osuvasti " Tuntuu, että nykyään ihmiset eivät arvosta herkkyyttä, täytyy eteenpäin mennä kyynerpäätaktiikalla toisten tunteista välittämättä"
Moni on sanonut minua avoimeksi ja että minua on helppo lähestyä senvuoksi. En tiedä miten paljon sosiaalisuutta ja avoimuutta pystyy opettelemaan, mutta itse olen opetellut sitä koko ikäni.
Mielestäni ujous ja hiljaisuus on luonteen laatu, monesti herkkien ihmisten sellainen.
Itse olen huomannut , että herkistä ihmisistä olen saanut elämääni parhaat ystäväni.
'Pintaliitäjiä' on maailma täynnä, mutta yksilöllisyys on asia jota pitäisi osata arvostaa kaikkien tunteita kunnioittaen.
Mielestäni joku viisas on joskus sanonut: "Hiljainen ihminen valehtelee paljon vähemmän"
Kaikkea hyvää jatkossa ter. R.R.