Kuinka te muut astmaatikot kestätte nämä kortisoninappikuurit? Tuntuu, ettei nukkumisesta tule yhtään mitään, hyvä jos tunnin voi yössä nukkua. Onneksi kuitenkin olen saanut pieniä hetkiä nukutta myös päivisin, mutta yhtäjaksoista unta ei tule ollenkaan.
Eli siis aina kun meinaan nukahtaa, niin tulee joko sellainen säpsähdys. Tai unet on tosi kummallisia/agressiivisia. En haluaisi myöskään syödä unilääkkeitä, niistä tulee myös kummallisia oloja ja aamulla on vain lähinnä sellainen olo, että olisin jäänyt katujyrän alle.
Ja miksi ihmeessä määrätään noita tosi tujuja 7pv kuureja, kun eikö ihan yhtä hyvin voitaisi puolittaa annos ja syödä lääkkeitä 14 päivää, mutta huomattavast vähemmillä oireilla?
Kortisonitabut, taas
13
881
Vastaukset
- AZTmaatikko
mieluummin nukun huonosti kuin yskin keuhkoni "pellolle". Seitsemän päivän kuuri ei voi olla kovin "tuju".
Omat kuurit on olleet 10-28 vrk. Ja välillä on mennyt tahtiin 8 kuuria per vuosi:).
Ei vielä ole tarvinnut jatkuvaan tabuiluun siiirtyä. Lopetin juuri kuurin prednisonia 5x40mg ja 5x 20mg mikä on suhteellisen lievä kuuri.
Vetelen Symbicort Forten turbuhalerista 2x2(x2) annosta päivässä, 2x retafyllin 20mg sekä 10mg montelukasti vakituiseen.
Olen kiitollinen ja helpottunut kun yskä lakkaa.
Lähden töihin jo aamuisin neljän jälkeen, joten viis unettomuudesta!
Tzemppiä ja suhteuta kumpi on pahempi - tukehtuminen vai ohimenevä unettomuus? - tyyt.hoitoon
mielummin huonoilla unilla kuin henki pihisten.
Ai siis 7 vrk....noh, itse tässä olen nyt ottanut kuudetta _viikkoa_ oraalisesti kortisonia. Ja käyn ihan normaalisti työssä joten päivätorkkujakaan ei voi ottaa.
Ei ole laisinkaan sama asia syödä 7 vrk jtkn annosta kuin syödä 14 vrk siitä puolet miedompaa, ehei.. - 27
Olipa taas mukavan positiivisia ja kannustavia viestejä täällä, eli pitää tulla oikein "kehuskelemaan" miten kaikilla muilla on vielä paljon pahempi astma.
No, ehkä tämän(kin) kuurin kestää, opiskelut vaan ei tykkää siitä että joudun olemaan välillä 2vko putkeen pois koulusta. Jos olen nukkunut tunnin, niin en todellakaan ole siinä kuosissa että voisin mennä koulunpenkille istumaan, ei voi keskittyä mihinkään ja silmät seisoo päässä.
Ja ehkä pitää vielä uudelleen yrittää montelukastin käyttöä, siitä kun minulle tuli niin järkyttävät oireet että ei mitään rajaa, mutta ei tuo vahvin seretide flixotide taida riittää yhtään mihinkään. Ja symbicort ei sovi lainkaan. On se kumma kun ei löydy hyvää hoitotasapainoa, menee koko nuoruus, opiskeluaika ja elämä pilalle. No, onneksi ei sentään ole syöpä tms.- oikeassa!
Aina ei edes haluta ymmärtää toisten vaikeuksia astman kanssa. Jokainen keho on yksilö ja siten kokemukset lääkkeiden haitta- ja hyötyvaikutuksistakin. Toisten koneistot ei ilmeisesti hyydy, vaan nappia voi vetää määrättömät määrät. Sitten toisten kokeistot menevät sekaisin vähäisistäkin määristä elimistölle vieraita kemikaaleja. En minäkään pysty tekemään mitään, jos kortisonikuurille joudun. Olen kuin sombie, johtuen juuri tuosta, että se aine vai yksinkertaisesti sekoittaa yöunetkin ja tämän tehdessään olen sitten päivällä kuin aineissa väsymyksen ja kenties sen kortisoninkin vuoksi.
Oletko miettinyt, onko astman hototasapaino yhtä sekaisin myös loma-aikana? - astmaa 46 vuotta
Täällä ei kukaan määrää mitään, jos kysyt kokemuksia, saat niitä, muuten kannattaa keskustella lääkärin kanssa ja astmahoitajallakin saattaa olla mielipiteitä jos sellaisen kiinni saat. Riippuu siitäkin käytätkö kokenutta erikoislääkäriä vai tavallista terveyskeskuksen yleislääkäriä, jonka tosin pitäisi hallita astman perushoito.
Lääkärille pitää kertoa nimenomaa ne ongelmat, mitkä lääkkeenkäytöstä aiheutuvat.
Eipä minulle tule muutakuin parantavia "oireita" Prednisolon 20 mg tabuista, joille on useampia annostuksia: 2 tabl 7 päivää 1 tbl 7 päivää. Tai 10 päivää. Itse tiedän jos menen terveyskeskukseen, mitä ehdotan ja saan sen.
Singulairista meni useat yöt pilalle kun sitä kokeilin puoli vuotta, kummallisia unia ja tulin yksinhöpisijäksi herätessä, jatkoin unikeskustelua. Siihen lopetin, eikä olo tullut sen huonommaksi tai paremmaksi. Höpinää tulee vielä joskus herätessä, mutta jos kerran kuukaudessa. Sitä pilleriä en vapaaehtoisesti käytä mutta sitten jos muu ei auta.
Me potilaat olemme elimistöltämme erilaisia, turha loukkaantua, jos toisella menee paremmin. Jos ajattelet, kuinka paljon koko maassa on astmapotilaita, niin kaltaisiasi on myös. Tälle palstalle kirjoittavat voi laskea joidenkin käsien sormilla. Ei tästä määrästä saa vertailua - muutakuin näin yksittäin.
Jos olet käynyt samalla lääkärillä kauan, kannattaa vaihtaa ja ainakin välillä erikoislääkärin puheille kertomaan kaikki ongelmat.
Minulla on kokemuspohjaa jo siltä ajalta kun nykylääkitystä ei ollut, eli ei tiedetty mistä ei-allerginen astma johtuu ja lääkkeet olivat sitä sun tätä.
Nykyisinkin jokin lääkeyhdistelmähoito on käytössäni n. 3 vuotta, sitten jotäytyy kokeill uutta yhdistelmää, esim. Seretidestä on sanottu pitkään käytettynä olevan jotain haittaa, mutta onko kaikille, en tiedä. Paras lääke kuitenkin nykyisin minulle.
Ei omien kokemusten kertomisella ole tarkoitus loukata, asia vaan on niin. - 22
astmaa 46 vuotta kirjoitti:

Ei omien kokemusten kertomisella ole tarkoitus loukata, asia vaan on niin.Astmaani siis on hoidettu nyt viimeisen vuoden ajan keuhkopolilla.
Minullekin singulair aiheutti aivan ihmeellisiä unia, siis jotain aivan käsittämätöntä. Mutta pahinta oli ruokahalun menetys, joinain päivinä ei meinannut saada mitään sapuskaa alas kun oksennus vaan meinasi heti lentää. En sitten yli viikkoa ehtinytkään kyseistä lääkettä sattuneesta syystä syömään, eli ei tietoa olisiko sillä voinut olla jonkinlainen hoitovaste minun tapauksessani. Mutta ehkä syömättömyys ja huonot unet saattaisi kuitenkin pitkällä aikavälillä helpottaa, jos ne ensimmäiset pari kuukautta kestäisi. Toisaalta taas syömättä ei kyllä tule opiskeluista yhtään mitään, kun koko ajan heikottaa ja on huono olo.
Hankalia nuo lääkkeiden sivuoireet, keksisipä joku sellaisen astmalääkkeen joka sekä toimisi että ei aiheuttaisi sivuoireita.
Ilmeisesti siksi nykyään yritetään kartella noita yhdistelmävalmisteita joissa pitkäkestoinen avaava, koska niille voi kuulemma kehittyä vähitellen toleranssia. Itse olin keväällä 2 kk ilman pitkäkestoista avaavaa, pef-arvot laskivat koko ajan eli ilmankaan en pärjää :/ Ja kuulemma minulla nimenomaan pitäisi saada kortisonimäärää alaspäin, koska olen niin pitkään joutunut isoilla annoksilla käyttämään.
Toivottavasti minullekin löytyisi vielä joku lääketasapaino, on ollut sellaista vuoristorataa viimeiset pari vuotta että ei mitään rajaa - -ahia
22 kirjoitti:
Astmaani siis on hoidettu nyt viimeisen vuoden ajan keuhkopolilla.
Minullekin singulair aiheutti aivan ihmeellisiä unia, siis jotain aivan käsittämätöntä. Mutta pahinta oli ruokahalun menetys, joinain päivinä ei meinannut saada mitään sapuskaa alas kun oksennus vaan meinasi heti lentää. En sitten yli viikkoa ehtinytkään kyseistä lääkettä sattuneesta syystä syömään, eli ei tietoa olisiko sillä voinut olla jonkinlainen hoitovaste minun tapauksessani. Mutta ehkä syömättömyys ja huonot unet saattaisi kuitenkin pitkällä aikavälillä helpottaa, jos ne ensimmäiset pari kuukautta kestäisi. Toisaalta taas syömättä ei kyllä tule opiskeluista yhtään mitään, kun koko ajan heikottaa ja on huono olo.
Hankalia nuo lääkkeiden sivuoireet, keksisipä joku sellaisen astmalääkkeen joka sekä toimisi että ei aiheuttaisi sivuoireita.
Ilmeisesti siksi nykyään yritetään kartella noita yhdistelmävalmisteita joissa pitkäkestoinen avaava, koska niille voi kuulemma kehittyä vähitellen toleranssia. Itse olin keväällä 2 kk ilman pitkäkestoista avaavaa, pef-arvot laskivat koko ajan eli ilmankaan en pärjää :/ Ja kuulemma minulla nimenomaan pitäisi saada kortisonimäärää alaspäin, koska olen niin pitkään joutunut isoilla annoksilla käyttämään.
Toivottavasti minullekin löytyisi vielä joku lääketasapaino, on ollut sellaista vuoristorataa viimeiset pari vuotta että ei mitään rajaaannoksia nuo 7 vrk:n kuurit ovat olleet?
- calm calm
älä nyt loukkaannu. Kaikella ystävyydellä. Kaikkihan on kehoittaneet sinua ottamaan yhteyttä lääkäriin!
Sama lääke ja annostus ei vaikuta kaikkiin samalla tavalla.
Astma on vaihteleva sairaus ja sen kanssa on vain opittava elämään.
Lääkäriin ja hus hus jos aiot muutosta saada. Usein sopiva lääkitys kulloiseenkin tilanteeseen löytyy kokeilemalla. Ei aina kaikki mene kerralla "putkeen". - 46 vuotta astmaa
-ahia kirjoitti:
annoksia nuo 7 vrk:n kuurit ovat olleet?
En tiedä keltä kysyt, tai olihan kysymyksesi osoitettu nimim. 22:lle, joka ei kertonut kortisonikuureistaan mitään tässä viestissä.
Ehkäpä kuitenkin tarkoitat minua. Yleisin, eli 7 7 päivän kuuri. päivän kuuri on niinkuin kirjoitin:
Prednisolon 20 mg tabuista : 2 tabl 7 päivää 1 tbl 7 päivää siis yhteensä 14 päivää.
Nimitän sitä itse vähän harhaanjohtavasti 7 päivän kuuriksi, sorry vaan.
Erään erikoislääkärin mukaan tämä oli nykyaikainen annostustapa. Jotkut käyttävät vieläkin alenevaa, jota en enää lunttaamatta muista. - köhisijä
calm calm kirjoitti:
älä nyt loukkaannu. Kaikella ystävyydellä. Kaikkihan on kehoittaneet sinua ottamaan yhteyttä lääkäriin!
Sama lääke ja annostus ei vaikuta kaikkiin samalla tavalla.
Astma on vaihteleva sairaus ja sen kanssa on vain opittava elämään.
Lääkäriin ja hus hus jos aiot muutosta saada. Usein sopiva lääkitys kulloiseenkin tilanteeseen löytyy kokeilemalla. Ei aina kaikki mene kerralla "putkeen".Syön parasta aikaa seitsemän päivän kuurin Prednisolon 20 mg ja otan aamuisin klo 7-9 välillä yhden tabletin.
Lääkäri varoitteli mahdollisista unihäiriöistä, ne eivät ole yöuntani koskaan vieneet, vaikka tähän asti on annos ollut 2 tablettia aamulla annosta pienentäen...
Hän kehoitti ottamaan lääkkeen heti aamulla klo 7-9 välillä jolloin oma kortisonitaso on alhainen ja ettei häiritsisi unentuloa illalla.
Singulair aiheuttaa minullekin unettomuutta eikä siitä mitään apua astmaani ole muutenkaan. - 38
köhisijä kirjoitti:
Syön parasta aikaa seitsemän päivän kuurin Prednisolon 20 mg ja otan aamuisin klo 7-9 välillä yhden tabletin.
Lääkäri varoitteli mahdollisista unihäiriöistä, ne eivät ole yöuntani koskaan vieneet, vaikka tähän asti on annos ollut 2 tablettia aamulla annosta pienentäen...
Hän kehoitti ottamaan lääkkeen heti aamulla klo 7-9 välillä jolloin oma kortisonitaso on alhainen ja ettei häiritsisi unentuloa illalla.
Singulair aiheuttaa minullekin unettomuutta eikä siitä mitään apua astmaani ole muutenkaan.Tässä sen taas näkee, miten yksilöllisiä on lääkkeiden sivuoireet. Joiltain taas tuo singulair ei vie unta, ja toisille se on hyvin toimiva lääke. Mutta tästä voimme kaikki oppia, että ei kannata vähätellä muiden saamia sivuoireita, joiltain kortisoni voi vielä unet täysin. Ja totaalinen unettomuus ei myöskään kovin paljoa paranemista edistä.
Tämä taitaa olla nyt kolmasko prednisolon kuuri minulla reilun puolen vuoden sisään. Yleensä minulla on annostuksena ollut 7-10 päivää 20-30 mg kortisonia, nyt olen siis syönyt aamuisin 20 mg. Ja ennen kuin joku tänne alkaa valittamaan että eihän tuo ole annos eikä mikään, niin voisin tässä samalla mainita senkin että olen hyvin pienikokoinen naishenkilö, painan alle 50 kg... Jollain isokokoisella miehellä tämä annos ei varmaan ole mitään, sen uskon.
No, nyt on kuuri jatkunut jo 6 päivää, huomenna ainakin otan vielä sen 20 mg aamulla. Olen onneksi saanut jo vähän nukuttuakin, ja köhä on loppunut. Vaan pef-arvot ovat vieläkin paljon normaalia matalammat. Sairasloma jatkuu sunnuntaihin asti, maanantaina siis pakko yrittää koulun penkille takaisin.
Kyllä minä vaan vihaan näitä kortisonitabuja, ei voi mitään. - 40 vuotta astman ker
38 kirjoitti:
Tässä sen taas näkee, miten yksilöllisiä on lääkkeiden sivuoireet. Joiltain taas tuo singulair ei vie unta, ja toisille se on hyvin toimiva lääke. Mutta tästä voimme kaikki oppia, että ei kannata vähätellä muiden saamia sivuoireita, joiltain kortisoni voi vielä unet täysin. Ja totaalinen unettomuus ei myöskään kovin paljoa paranemista edistä.
Tämä taitaa olla nyt kolmasko prednisolon kuuri minulla reilun puolen vuoden sisään. Yleensä minulla on annostuksena ollut 7-10 päivää 20-30 mg kortisonia, nyt olen siis syönyt aamuisin 20 mg. Ja ennen kuin joku tänne alkaa valittamaan että eihän tuo ole annos eikä mikään, niin voisin tässä samalla mainita senkin että olen hyvin pienikokoinen naishenkilö, painan alle 50 kg... Jollain isokokoisella miehellä tämä annos ei varmaan ole mitään, sen uskon.
No, nyt on kuuri jatkunut jo 6 päivää, huomenna ainakin otan vielä sen 20 mg aamulla. Olen onneksi saanut jo vähän nukuttuakin, ja köhä on loppunut. Vaan pef-arvot ovat vieläkin paljon normaalia matalammat. Sairasloma jatkuu sunnuntaihin asti, maanantaina siis pakko yrittää koulun penkille takaisin.
Kyllä minä vaan vihaan näitä kortisonitabuja, ei voi mitään.Astma on viheliäinen sairaus siki, että eri lääkkeet toimivat eri ihmisillä eri lailla.
Singulair ei auta mulle yhtään mitään ja Prednisolon vie multa täysin unen ja kun muutenkin kärsin unettomuudesta, niin kumpi on pienempi paha: hengitysvaikeus vai unettomuus?
Voi kun astmalääkitysseen saataisiin joku hyvä uutuus, joka "räjäyttää" keuhkoputket auki! - astmaa v-66
38 kirjoitti:
Tässä sen taas näkee, miten yksilöllisiä on lääkkeiden sivuoireet. Joiltain taas tuo singulair ei vie unta, ja toisille se on hyvin toimiva lääke. Mutta tästä voimme kaikki oppia, että ei kannata vähätellä muiden saamia sivuoireita, joiltain kortisoni voi vielä unet täysin. Ja totaalinen unettomuus ei myöskään kovin paljoa paranemista edistä.
Tämä taitaa olla nyt kolmasko prednisolon kuuri minulla reilun puolen vuoden sisään. Yleensä minulla on annostuksena ollut 7-10 päivää 20-30 mg kortisonia, nyt olen siis syönyt aamuisin 20 mg. Ja ennen kuin joku tänne alkaa valittamaan että eihän tuo ole annos eikä mikään, niin voisin tässä samalla mainita senkin että olen hyvin pienikokoinen naishenkilö, painan alle 50 kg... Jollain isokokoisella miehellä tämä annos ei varmaan ole mitään, sen uskon.
No, nyt on kuuri jatkunut jo 6 päivää, huomenna ainakin otan vielä sen 20 mg aamulla. Olen onneksi saanut jo vähän nukuttuakin, ja köhä on loppunut. Vaan pef-arvot ovat vieläkin paljon normaalia matalammat. Sairasloma jatkuu sunnuntaihin asti, maanantaina siis pakko yrittää koulun penkille takaisin.
Kyllä minä vaan vihaan näitä kortisonitabuja, ei voi mitään.menee nyt 80 mg/vrk kahden vuorokauden ajan ja siitä sitten pikkuhiljaa alaspäin...
Aloittaja; millainen annos sinulla on tuossa kuurissasi?
Pakkohan tässä on välillä kortisonia oraalisestikin käyttää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113515MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411576Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59826- 170823
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768