Kun

eräs henkilö kiinnostaa ja haluaisi tehdä tuttavuutta mutta on tunaroinut asioita siinä suhteessa ettei uskalla lähestyä millään laitteella saatikka kasvotusten...
Mitä sellaisessa tilanteessa tekee? No yrittää päästä yli ja unohtaa. Etsiä muita henkilöitä ja saada kontaktia jotta pääsee eteenpäin.
Mahdollisuuksien ja oman vaikuttamisen myötä valitsee suunnan ja jatkaa etenemistä taakseen katsomatta.
Ympäristö sen sijaan voisi ottaa huomioon ettei jatkuvasti muistuta menneisyydestä ja heikkouksista.
Niinhän sitä sanotaan että jokainen paikkansa löytää. Oli sitten huono tai hyvä paikka. Asenne kyllä ratkaisee mutta on tilanteita johon ei itse pysty vaikuttamaan vaikka sanoisi tai mitä tekisi.
Välittäkäämme aidosti toisistamme.
2250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

jos kumpikin aidosti välittää, voi tunaroinnit antaa ja saada anteeksi, kun niitä oikeasti katuu. Ellet sitten ole jotain todella peruuttamatonta mennyt tekemään ;)

Äänestä

viesti ei kertonut aidosta välittämisestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


perinteinen flirtti kirjoitti:

eräs henkilö kiinnostaa ja haluaisi tehdä tuttavuutta mutta on tunaroinut asioita siinä suhteessa ettei uskalla lähestyä millään laitteella saatikka kasvotusten...
Mitä sellaisessa tilanteessa tekee? No yrittää päästä yli ja unohtaa. Etsiä muita henkilöitä ja saada kontaktia jotta pääsee eteenpäin.
Mahdollisuuksien ja oman vaikuttamisen myötä valitsee suunnan ja jatkaa etenemistä taakseen katsomatta.
Ympäristö sen sijaan voisi ottaa huomioon ettei jatkuvasti muistuta menneisyydestä ja heikkouksista.
Niinhän sitä sanotaan että jokainen paikkansa löytää. Oli sitten huono tai hyvä paikka. Asenne kyllä ratkaisee mutta on tilanteita johon ei itse pysty vaikuttamaan vaikka sanoisi tai mitä tekisi.
Välittäkäämme aidosti toisistamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu