Lelunikko viritysprojekti

Dumle25

Eli löysin kaapista kaksi epäaitoa rc-autoa. Toinen (Ford focus) on tälläinen -->
http://www.expert.fi/Products/Pienkoneet/Muut/Nikko---FORD-FOCUS-EXPERT-WRC
ja toinen (BOXER) suunnilleen tälläinen
http://cgi.ebay.at/ws/eBayISAPI.dll?VISuperSize&item=330462578814
tosin kuoret on punaiset omassa autossani.

No tuo boxer on ollut käkyttökelvottomassa kunnossa monta vuotta, kun erään kerran innostuin kokeilemaan miten lelu vielä toimisi monen vuoden pölyyntymisen jälkeen. Ensiksi avasin kuoret ja katsoin piirilevyt ja johtojen liitokset. Ei mitään rikkimenneitä osia ainakaan näkynyt. Mutta sitten laitoin kuoret takaisin ja aloin ajamaan. Mutta se ei toiminutkaan. Vain ohjaus ja pakki toimivat. Otin kuoret jälleen pois ja katsoin, missä kunnossa käämy olisi. Lanka oli katkennut monesta kohti ja osaksi palanut. Noh, se jäikin sitten kaappiin pölyttymään.

Mutta nyt kun ei ollut mitään suunnitelmissa viikonlopulle ajattelin että voisin viritellä vähäsen tuota fordia. Se ainakin on ehjä, tosin ohjausta on aikalailla joutunut säätelemään että palautuisi ja pysyisi suorassa. Otin kaapista hieman isompikokoisen moottorin, joka on kuitenkin tuplasti tehokkaampi kuin noiden nikkojen vakiomoottorit. otin vakiomoottorin pois autosta ja irroitin siitä kaikki johdot ja siirsin ne virimoottoriin. Ja nyt virimoottori pyörii - ja kovaa. Mutta pari ongelmaa ilmeni vielä.
Ensiksikin vakiomoottoriin jäi vielä tuo ratas. Yritin sitä kiskoa kaksipiikkisen haarukan ja pihtien avulla - tuloksetta. Sitten luin foorumeilta että miten tuon rattaan saisi irtoamaan. Siellä oli sanottu että kuumailmapuhaltimella puhaltaa siihen ja sitte pihtien avulla yrittää irroittaa sitä. Kuulemma liima-tiiviste periaatteella se siihen juntattu kiinni. No, kun kerran ei ole kuumailmapuhallinta, kokeilin hiustenkuivaimella lämmittää sitä. Mutta tuloksetta. Noh, senkin yli juuri ja juuri päästiin kun keksin ottaa tuosta boxerista ohjausboxista muovisen hammasrattaan ja yritin sitä puuliimalla siihen liimata. No, kyllähän se siinä pysyikin - jonkin aikaa. Mutta sekin irtosi siitä jonkin ajan kuluttua. Nyt tosin se sama muovinen hammasratas on siihen kuivumassa "supertehokkaan pikaliiman" avulla. Toivaottavasti vähän aikaa kestäis.

Ja tuo toinen ongelma. Moottori ei oikein mahdu tuohon pikkuiseen vehjeeseen. Tosin ongelma on jo pian ratkaistu. Otan vain pidikkeen toisen puolen pois ja virittelen tuon moottorin paikalleen.

Oisko jotain neuvoa tuohon ensimmäiseen ongelmaan, eli miten saada tuo hammasratas moottorin akselista irti?

8

2786

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wether12

      Kannattaa sulattaa muovilla se ratas kiinni akseliin. Jos ei ole muovisulatinta niin varmaan juottovälineet käypi. Eikös tehoja saa irti laittamalla tehokkaampi akku. Ainakin oon kokeillu sähkömoottoriin liittää aa patteria ja vartasin isompaan patteriin ja ero oli suuri. no näissä nikoissa sattuu olemaan akku. Onnistuiskohan jos liittäis toisen akun johtoliittimillä akulta lähteviin johtoihin? Ooktos sä jotain telinettä tehny moottorille, että se pysyy rattaan vierellä. Poralla ja pulteilla tai ruuveillahan voi saada hyvin osat kiinni. Virimoottorin kun lätkäsee nii saattaa välitykset jäädä aika lyhyiks ja kiihytys tulee kertanykäyksellä. Isomman moottorin akseliin vois vaikka laittaa isomman rattaan jos käypä löytyy.

      • Fazer7:)

        Mä kokeilin sitä lisävirtahommaa. Laitoin 6v systeemin 9v akun. Kyllä tuli paljon lisäpotkua ja sain muutettua painopistettä akkua siirtämällä. Ol aikamoinen driftivehe. No, viikon se kesti ja sit hajos. Eteenpäin ei enää kulje, mutta pakki ja ohjaus toimii.
        Aattelin seuraavaks vaihtaa moottorille tulevien johtojen paikkaa nii pitäs kulkee vain eteen mutta ei taakse.


    • kylk

      Ookko harkinnu vaihtaa sähköt kokonaan? Eli irti se piirilevy ja tilalle vastari nopari servo moottori yhdistelmä. Ei pitäis ees kärähtää.

    • Turbo ic

      Juu, eli ite kans ois tarkotuksena virittää mun nikko mutangia. Eli mitä teen että sen sais kiihtymään nopeammin ja kulkemaan, ilman että mootoria tarvii vaihella?

    • nikko3

      ite oon kans tämmöstä nikko ralliautoa virittämässä. nii aattein alottaa isommasta virransaannista niin pystyisköhän tohon akun johtoihin vaan liittämään toisel niinku lisäakun tai paristoja vai olisko siinä mitään järkeä (moottorilla ei väliä jos kärähtää)

    • kehotus

      Sen saa irti sille et otat sellasen pienen hioma koneen remelin tyyppinen sit siitä aika keskeltä hiot sen ihan ylhäältä alas kahestä kohtaa niin toimii muovi ja rauta rattaas lisä tietoo voin laittaa
      En suosittele lataa hirveen tehokasta akkuu

    • aurajuust0

      Se ratas lähtee moottorista irti: katkaise akseli, sopivaan metallilevyyn reikä jonka päälle asetat rattaan. Lyö akseli varovasti sisään ja jatka ohuemmalla akselin pätkällä. Suurin osa lähteny tähän mennessä tuolla tavalla. Kännykän värinämoottorista lähtee epäkeskopaino irti kun sitä levittää esim lukkopihdeillä ja naputtelee moottorin irti katkaistulla nuppineulalla.

    • piuhat1

      NIIN, Kuin vamoni, tarkennan avovaimoni sisko sano, ikkunota pestessään, että "helevetin" viritelmiä täällä, tarkotti lämpömittarin "piuhoja"jotka oli asentanu joku?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      73
      1949
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1219
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1018
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      23
      991
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      89
      695
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      107
      679
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      44
      665
    8. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      652
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      635
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      58
      580
    Aihe