itsetuntoni tuntuu olevan ihan pohjalukemissa, epäonnistuneiden parisuhteiden jälkeen. tunnen olevani miehenä täysin epäonnistunut. useampi suhde on vielä päättynyt siihen, että olen tullut petetyksi ja saanut kuulla olevani täysin paska verretuna uuteen mieheen. nyt tunnen olevani liukumassa kohti masennusta.
aikaisemmin olen saanut paljon positiivista voimaa liikunta harrastuksista, mutta nyt olen joutunut luopumaan liikunnasta terveydellisistä syistä, onneksi tämä on väliaikaista ja aikanaan toivun tästä entiselleen.
mutta miten saisin itseni uskomaan, että minäkin kelpaan parisuhteeseen vielä joskus. yhdenillan seuraa pystyn löytämään, mutta vakavemmissa yrityksissä iskee pelko etten olekkaan tarpeeksi hyvä mies. vaikeaa rakentaa suhdetta, kun pelkään koko ajan, etten ole tarpeeksi hyvä ja taas tulee joku joka vie naiseni.
aikaisemmin olen saanut paljon positiivista voimaa liikunta harrastuksista, mutta nyt olen joutunut luopumaan liikunnasta terveydellisistä syistä, onneksi tämä on väliaikaista ja aikanaan toivun tästä entiselleen.
mutta miten saisin itseni uskomaan, että minäkin kelpaan parisuhteeseen vielä joskus. yhdenillan seuraa pystyn löytämään, mutta vakavemmissa yrityksissä iskee pelko etten olekkaan tarpeeksi hyvä mies. vaikeaa rakentaa suhdetta, kun pelkään koko ajan, etten ole tarpeeksi hyvä ja taas tulee joku joka vie naiseni.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Joo, helppoa sanoa.
Mutta jos koko ajan pelkäät toisen jättävän, niin siitä tulee sellainen " itseään toteuttava noidankehä" koska tiedostamattasi käyttäydyt "huonosti" toista kohtaa esim, kontrolloit ihan sikana jne.
Ja toiseksi, parisuhde ei ole maailman tärkein asia, eikä siihen voi sitoa elämäänsä eikä onneansa. Parisuhteet alkavat ja loppuvat. Elämä on.
Totta kai on mukavaa jos on parisuhde ja nimenomaan hyvä parisuhde, mutta ei sitä väkisin saa aikaiseksi.
Eikös mikään liikuntaharrastus sovi sulle?
Kannattaisi opetella elämään itsekseen ensin eikä uskoa, että joku toinen ihminen voi tuoda sinulle onnea. Kyllä niitä mahdollisuuksia parisuhteisiin tulee vielä.
en todellakaan kontrolloi, vaan olen liiankin joustava. harmillista kyllä, tällähetkellä en voi harrastaa, kuin kävelyä. mutta todennäköisesti muutaman kuukauden päästä voin taas alkaa harrastaa aktiivisemmin liikuntaa.
yksineläminen ei vain ole kivaa, se on yksinäistä. kaipaan läheistä ihmissuhdetta, jossa saisi rakastaa ja tuntea olevansa rakastettu. nyt tuntuu todella tyhjältä, ei minua kiinnosta pyöriä ravintoloissa vonkaamassa, en vain viihdy siellä. jostain pitäisi löytää itsekunnioitus ja kyky rakastaa itseään.
mutta ajatteleppa uusia elämänkuvioita, uusia asioita ja oletkos huomannut pimeyttä säässä. Pilvistä, syksyä, kylmää jne.
http://www.youtube.com/watch?v=WjfV9Yn0330