ja eksyksissä olevia ex-uskovaisia? Jotka kokevat elämäsä merkityksettömäksi? Joille elämän tarkoitus on ollut vain lunastaa omien vanhempien paikka seurakunnan sisällä?
Ja oman elämän tarkoitus on ollut vain jatkaa tuota loputonta, loputonta kärsimysnäytelmää.
Tarkoitan tällä tuota, että vaihtoehtoja ei juuri ole. Vanhimmasta päästä lapsikatrasta olen joutunut ottamaan hyvin suuren vastuun pienimmistä, kodin hoidosta. En koe, että se olisi ollut paha asia. Eihän sitä osaa olla tekemättäkään, jos ei muusta tiedä.
Tiedättekö, jos äitinä on inhimillinen, oman sietokykynsä rajalla toimiva, hyvää tahtova ihminen, joka kantaa kulissia oman seurakunnan edessä sekä kaikkien muidenkin, ns. uskottomien edessä, vuodesta toiseen. Ja isä, joka on hyvä, rakastava isä, mutta aina pois kotoa. Nuorena hekin ovat naimisiin menneet ja eläneet "aidossa"uskossa...Inhimillistä, niin surullista, mutta se käsin kosketeltava ahdistus ja kykenemättömyys käsitellä arjen herättämiä tunteita muulla tavoin kuin uskon tuoman "siunauksen" avulla. Jolloin kaikki inhimillinen tunne on ikäänkuin paha, jonka voi vain pyytää anteeksi ja yritää taas kerran kokea olla se huono joka saa ne "synnit" anteeksi. Minkä synnin? Minkä synnin??????
Kun kaikki on valmiiksi mietitty, aivopesty ja toisaalta omien vanhempien inhimillinen tarve saada runsas jälkikasvu jollain tavalla yhteiskuntakelvolliseksi. En osaa edes eritellä, mikä olisi oikea tapa kuvata ahdistusta. Olenhan ottanut vastuun omasta jaksamisesta aikoinaan kun olen uskoni kieltänyt ja päättänyt olla jatkamatta kärsimystä eteenpäin.
Ja oman elämän tarkoitus on ollut vain jatkaa tuota loputonta, loputonta kärsimysnäytelmää.
Tarkoitan tällä tuota, että vaihtoehtoja ei juuri ole. Vanhimmasta päästä lapsikatrasta olen joutunut ottamaan hyvin suuren vastuun pienimmistä, kodin hoidosta. En koe, että se olisi ollut paha asia. Eihän sitä osaa olla tekemättäkään, jos ei muusta tiedä.
Tiedättekö, jos äitinä on inhimillinen, oman sietokykynsä rajalla toimiva, hyvää tahtova ihminen, joka kantaa kulissia oman seurakunnan edessä sekä kaikkien muidenkin, ns. uskottomien edessä, vuodesta toiseen. Ja isä, joka on hyvä, rakastava isä, mutta aina pois kotoa. Nuorena hekin ovat naimisiin menneet ja eläneet "aidossa"uskossa...Inhimillistä, niin surullista, mutta se käsin kosketeltava ahdistus ja kykenemättömyys käsitellä arjen herättämiä tunteita muulla tavoin kuin uskon tuoman "siunauksen" avulla. Jolloin kaikki inhimillinen tunne on ikäänkuin paha, jonka voi vain pyytää anteeksi ja yritää taas kerran kokea olla se huono joka saa ne "synnit" anteeksi. Minkä synnin? Minkä synnin??????
Kun kaikki on valmiiksi mietitty, aivopesty ja toisaalta omien vanhempien inhimillinen tarve saada runsas jälkikasvu jollain tavalla yhteiskuntakelvolliseksi. En osaa edes eritellä, mikä olisi oikea tapa kuvata ahdistusta. Olenhan ottanut vastuun omasta jaksamisesta aikoinaan kun olen uskoni kieltänyt ja päättänyt olla jatkamatta kärsimystä eteenpäin.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Tajuatko, että äitisi rikkinäisenä ja taakkansa alla rakasti sinua ja yritti takiasi? Rakasti. Lapsi ei sitä ehkä ymmärrä, kun kokee asiat vain omalta kannaltaan. Nuorikin näkee vanhempansa vanhempina eikä ihmisinä.
Jotenkin vain tuli kutina, että tuosta se lähtee...
voin tähän sanoa, että ei se ole nimestä kiinni se oikea usko. Voi uskoa oikein, vaikka olisi herätysliikkeessä X.
Ettei korva kiinnittyisi liikaa maallisiin oppi-isiin on hyvä tutusta myös näihin. Ajattelen erityisesti tätä sinulle, tytti jos olet 87 silmäsi avannut.
Linkki jäi toiselle sivulle, tässä uusiksi.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9331778/45885354
Trim-Cat! Onpa siinä minulle pitkäksi aikaa tutkimista ja sulattamista.
Tottakai ymmärrän. Siis eihän tässä ole nyt kyse siitä, että ei olisi rakastettu. Mutta kyse onkin enemmän siitä, että kaiken kaikkiaan arki on ollut ristiriitojen täyttämää, säälin ja surun sekaista ahdistusta. Tietysti joukkoon mahtuu ne hyvät ja onnelliset hetket.
Jos arki on pelkkää selviytymistä, jatkuvaa pakollista uurastusta, jotta homma ei kaadu täydellisesti, vanhempien täydellinen epäitsekkyys ( pakon edessä -seurakunnalla on liian suuri valta ystävineen ). Ja toisaalta ylipäätään lasten hankkiminen tänne on maailman itsekkäin teko ja jos tuohon sekoitetaan vielä tuo, että ne lapset eivät joka vuosi ole niitä kaikkein toivotuimpia vaikka sitä kuinka yritetään todistella että jumalan lahja ym. Se ei vain oman kokemukseni perusteella ole niin. Ja kun lapsia alkaa olla jo tarpeeksi monta, ei kelkkaa voi enää kääntää....
Niin, en välttämättä halua jatkaa tätä loputonta selitystä ja syiden etsimistä asiassa, johon ei pysty kukaan. Olisin vain kysellyt että onko muita ex uskovaisia, jotka kokevat kuten minä? Tai mitä väliä silläkään, mitä se auttaa, pakko vain yrittää itse elää ja löytää joku merkitys ja onni..
Ja tietysti tuo että jos joku kokee uskon ilona tuottavana asiana, se on vain hyvä asia. Minulle se ei ole sellaisena näyttäytynyt.
"Olisin vain kysellyt että onko muita ex uskovaisia, jotka kokevat kuten minä? Tai mitä väliä silläkään, mitä se auttaa, pakko vain yrittää itse elää ja löytää joku merkitys ja onni.."
Kun on elänyt koko elämänsä aivopestynä ja pakotettuna tietynlaiseen elämäntapaan, uudenlaisen elämäntavan omaksuminen on toisaalta helpottavaa, toisaalta hyvin vaikeaa. Melkein jokainen vl-liikkeestä lähtenyt tuntee heti lähtönsä jälkeen jonkinlaista irrallisuuden tunnetta - tunnetta siitä ettei oikein kuulu mihinkään, toisin sanoen toisaalta ei pysty enää hyväksymään vl-liikkeen elämäntapaa, toisaalta myös "maailman" tavat tuntuvat vielä vierailta.
Kun nyt aloittelet omannäköistäsi elämää, etene harkiten. Vl-liikkeestä tai muusta tiukasti säännellystä liikkeestä lähteneet menevät usein toiseen äärimmäisyyteen kun kuvittelevat, ettei "maailmassa" ole mitään sääntöjä vaan kaikki on sallittua. Näinhän ei ole. Unohda myös vl-liikkeen pelottelut "maailman ihmisten" pahuudesta, sen sijaan etsi "maailmasta" sellaisia ystäviä, joihin voit luottaa ja joista aidosti pidät. Aidot ystävät voivat tutustuttaa sinut normaaliin suomalaiseen elämäntapaan, josta voit sitten valita itsellesi mieluisimman tavan elää. Elämälläsi on juuri se merkitys, jonka itse sille annat. Muutamassa vuodessa elämäsi vl-liikkeen ulkopuolella tulee asettumaan uomiinsa.
Tsemppiä sinulle!
Kiitos sinulle vastauksestasi. En ole voinut kuin itkeä. Anteeksi vain, mutta joskus lähtö ihan millä tavoin tahansa tuntuisi niin helpolta. Tämä on aivan kauheata....Ymmärrän kaiken kirjoittamasi, olen seurannut niin läheltä monia, jotka ovat lähteneet.
Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Vielä vastaan tähän omaan aloitukseeni, eli tuohon että on vaikea luottaa ihmisiin. Niin se vain on . Toki ihmiselämässä kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta en haluaisi olla aina niin herkillä kunkin ihmisen mielentilasta....Ei ole niin helppoa.
Kun ihmiset eivät ole pahoja, he ovat mitä ystävällisempiä ja ihania ihmisiä, mutta en osaa kohdata heitä, eikä minulla ole mitään annettavaa heille. Tämä on aivan kauheata, sillä on pakko olla tekemisissä ihmisten kanssa, en tiedä... olen aivan sekaisn, enkä tiedä, mitä säälisin eniten. Vanhempiani vai itseäni? Vai omia lapsiani..... En pysty kuin itkemään, ihan oikeasti tää on aivan kauheata, En tiedä,
Ystävä hyvä, lukisitko psalmin 139 niin että uskot sen koskevan nimenomaan sinua. Sinua se koskeekin - ja minua.
Hengittele hiljaa, olet Jumalan lapsi, vaikka et olisi vl-kuviossa. "Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen."
Ole se lapsi, joka pääsi Jeesuksen syliin ja jota hän siunasi.
Pyydä joka päiväksi se voima ja rakkaus, jota juuri silloin tarvitset. Ei tarvitse jaksaa enempää kuin yksi päivä kerrallaan.
puolestasi. Iloa, valoa ja rohkeutta elämääsi. Anna kauneuden koskettaa, anna rakkauden ja armon tulen syttyä, lohduttaa ja voimistaa. Päivä, hetki ja pilkahdus kerrallaan.
"Tule askele askelelta, minun kanssani kulkemaan. Sua ilman en saata olla, pysy luonani AINIAAN"
Ex-lestadiolainen myös.
synyttää tällaisita ahdistusta ja tuskaa (aivopesun tulos) ja se pitää vaan hyväksyä.
Kiitos näistäkin vastauksista. Nämähän ovat juuri tätä, mikä oikeastaan uppoaa ahdistuneen oloon paremmin kuin mikään. Voi ainakin kuvitella olevansa jossakin turvassa ja elää tuossa mielentilassa.
Mutta en vain kykyene tuohon, että voisin ajatella Jeesusta sellaisena turvan ja lohdutuksen tuojana, jonka sylissä olisin ikäänkuin turvassa. Koska oikean elämän tapahtumat eivät todeista minulle mitään muuta kuin sen, mitä on tapahnut; surua, tuskaa huolta ja uupumusta maailmassa, jossa on vain oltava vahva sekä kyvykäs selviytyäkseen. Ja näiden lisäksi vielä hyvin vakalla tasolla olevaa kateutta, ilkeyttä ja puhdasta pelailua "veljien" ja "vaimojen" välillä. Suoranaista pelailua tavalla, joka voisi oikeastaan olla likaisempaa kuin politiikka. Ja näiden kohteena on olleet minulle rakkaat vanhemmat.
Mielestäni tämän turvan pitäisi tulla oikeilta vanhemmilta. Sen pitäisi tulla siitä kodista, jossa on ollut rakkaat sisarukset, lämmin ja rakastava ilmapiiri jne. Aivan varmasti ovat yrittäneet tehdä parhaansa, mutta he ovat eläneet ilmapiirissä, jossa he ovat joutuneet kannattelemaan em. seikkoja, salata niiden tapahtumia lapsilta, koittaneet uskoa kuitenkin tähän seurakunnan elämäntapaan ym.
Onko Jeesus ja Taivas sitä varten, että jos nämä eväät jäävät vähän vailinaiseksi mitä moninaisemmista syistä, voidaan sitten uskotella että Jeesus rakastaa sinua.
En haluaisi olla kyynisen oloinen. Minusta oli hyvä, että vastasit tavallasi. Olin odottanut vastauksiksi vähän muunlaisia kommentteja. Kuten että mitäs lähdit jumalan valtakunnasta jne.
"Aivan varmasti ovat yrittäneet tehdä parhaansa, mutta he ovat eläneet ilmapiirissä, jossa he ovat joutuneet kannattelemaan em. seikkoja, salata niiden tapahtumia lapsilta, koittaneet uskoa kuitenkin tähän seurakunnan elämäntapaan ym."
Kaikista ihmisistä ei vaan ole suurperheen vanhemmiksi. Monelle lapsuudenperhe on tuki ja turva, mutta meitä on monia, joille vl-perhe kummallisine normeineen on pikemminkin rasite ja ahdistuksen lähde kuin tuki. Silloin täytyy vain hyväksyä, ettei perheen tukea ole. Vl-perheissä kasvaa siksi usein varsin rikkinäisiä ihmisiä. Jos elämä tuntuu vaikealta, kannattaa ehkä selvitelllä ajatuksia terapiassa ammattiauttajan kanssa. Monet ovat saaneet avun terapiasta.
"Päivä vain ja hetki kerrallansa, siitä lohdutuksen aina saan. Mitä päivä tuokin tullessansa, Isä hoitaa lasta armollaan. Kädessään hän joka päivä kantaa, tietää kaiken, mitä tarvitse, päivän kuormat, levon hetket antaa, murheen niin kuin ilon seesteisen.
Joka hetki hän on lähelläni, joka aamu antaa armonsa. Herran huomaan uskon elämäni, hän suo voimansa ja neuvonsa. Surut, huolet eivät liikaa paina, ne hän ottaa itse kantaakseen. "Niin kuin päiväs, niin on voimas aina." Tähän turvaan yhä uudelleen.
Kiitos, Herra, lupauksestasi, sinä annat minun levätä! Kiitos olkoon lohdutuksestasi, annat voimaa sanan lähteestä! Suo mun ottaa isänkädestäsi päivä vain ja hetki kerrallaan, kunnes johdat minut kädelläsi riemun maahan, päivään kirkkaimpaan."
Heittäydy Taivaan Isän (tai miksi Häntä kutsutkin) huolenpitoon. Usko elämäsi Hänen huomaan. Anna Hänen hoitaa sinua armollaan. Anna Hänen lohduttaa sinua. Hän antaa sinulle luvan levätä. Anna Hänen kantaa surusi ja huolesi. Turvaa kaikessa Herraan.
Vaikka kuinka pohtii et löydä vastausta. Kaikki elämän mallit ovat hyviä ja huonoja. Lopulta tulee siihen päätökseen, ettei täällä ajassa kannata elää kuin Jumalaa varten kaikki muu on hyödytöntä itselle.
Miksi ajattelet että arkinen aherrus jopa sietokyvyn rajoilla olisi jotenkin huonoa elämää. Mikä olisi sille järkevä vaihtoehto? Yksin jossain kämpässä. Kaksin jossain talossa. Entä sitten kun vuodet vierivät. Pysyykö sosiaaliset suhteet useita vuosia kavereiden kanssa. Jossain vaiheessa ne katoavat. Perhe on ainoa joka seuraa syntymästä kuolemaan.
Ajattelet että vanhempiesi elämä on kulissia, entä jos se ei ole. Valtaosa ihmisistä kuitenkin ymmärtää ettei sellaisella huijaa muuta kuin itseään.
Ei, en tarkoita tuota suoritusta. Tarkoitan, että elämällä voi olla jokin muukin merkitys, Kuten että on syntynyt toivottuna, kahden rakastavan ihmisen elämään. Rakkaudesta, ei siitä, että on täytynyt täyttää velvollisuutensa.
Ja että elämässä on ihmisiä, jotka ovat elämässä koska ovat täällä. Elämässä, nauttimassa, kokemassa, inhimillisiä, erehtyväisinä ja tuntevina. Ilman helvetin pelkoa ja taivaspaikan saamisen toivossa. Ihmisarvon omaavina ihmisinä, koska ovat ihmisiä. Kokemassa normaaleja tilanteita. Ei täydellisyyttä vaativina, vaan sellaisina kuten ovat. Mitä tahansa tekevätkin. Tarkoitan nyt siis tätä mitä yhteiskunta tarjoaa täällä. En siis tarkoita mitään ääripäätä hyvän ja pahan välillä.
Ja tähän viimeiseen kommenttiisi lisään vielä, että he ovat aivan varmasti rakastaneet toisiaan. Ei kulissia, mutta pakon sanelemaa. Heidän liitto on uskonnon määrittelemä, mistä tahansa päin sitä haluaa tarkastella.
He ovat tunteneet vastuunsa, miehenä ja naisena. Voin aivan varmasti sanoa, että Isäni kantoi vastuunsa perheen päänä, elättäjänä ja leivän tuojana. Sen lisäksi hän on kantanut yhteiskunnalisen vastuusa työtä tekevänä ihmisenä, monen lapsen isänä. Äitini on aivan varmasti kantanut oman vastuunsa isäni rinnalla, huolehtien perheestään, tehnyt kaiken, kuten kuuluukin tehdä. Unohtaen itsensä, tarpeensa ja toiveensa.
Tässähän tullaan aina tähän samaan peruskysymykseen asetelmasta naisen ja miehen välisestä tasa-arvosta. Vaikka puhunkin nyt väärällä suulla, voin kuitenkin kaiken nähneenä todistaa sitä inhimillisyyttä, joka piiloutuu uskonnon verhoamaan peittoon. Josta ei puhuta ja jota ei ole nähty.
Joka tapauksessa, He ovat rakastaneet toisiaan, kunniallisesti -hieman toisin kuin tämän päivän osa vanhemmista, jotka päättävät erota ( vaikka lapsia olisi yli kymmenen) ja vielä saman seurakunnan sisällä. Vieras vetää paremmin... jos ymmärrätte. Ja tämä on niin totta!! Uskomatonta. Jos joku asia on uskomatonta niin se. Että sitä ei vain voi tapahtua ja se tapahtuu kuitenkin.
Eli omille vanhemmilleni, kiitos heille koko elämästä, kaikesta mahdollisesta suvaitsevaisuudesta ja liberaaliudesta, joita olette ymmärräyksellänne lapsillenne antaneet. Heihin uskon. Ja heidän keskinäiseen suhteeseen.
Mutta tästä uskonnosta kun on kyse, palaan alkuperäiseen aiheeseeni eli onko muita? Täällä olisi turvallista jakaa mielipiteitä asiasta.
Hieman ymmärrän pointtisi. En kuitenkaan osaa asettua maalaamasi taulun sisään ja siksi en pysty oikein keskustelemaan syvällisesti kanssasi. Ajatteletko että jos vanhempasi olisivat olleet jotku muut olisit onnellisempi. Olen VL mutta en elä helvetin pelossa ja eivät muutkaan tuntemani. Miksi täytyy ajatalle että valintamme johtuvat helvetin pelosta. Ainakin omia valintoja ohjaa ehkä selvimmin raamattu Pyhän Hengen opastuksella.
Sinäkään poloinen et mustavalkoisuudessasi näe mitään harmaan sävyjä...
Säälittävää.
Siksi hän ei "osaa asettua maalaamasi taulun sisään".
Hänelle maailma on mustavalkoinen. Kaikki tai ei mitään!
Joo, nyt taitaa olla kyse hieman eri asiasta. Minullahan on lapsia, olen vain itse ollut päättämässä heidän syntymästään kokemusteni vuoksi.
Olen joka ikinen kerta onnellinen, kun voin antaa lasteni katsoa tv:stä ohjelmia, mitä he haluavat. Ja he pitävät luontodokumenteista, sisustusohjelmista, lastenohjelmista.
Heille ei ole vielä ajankohtaista tv:n sisältämät väkivaltaohjelmat, ja he itse ovat hyvin valveutuneita ikärajoista, joten tässäkin suhteessa olen aina vain positiivisesti yllättynyt lapsen kyvystä ajatella itse, tuntea itse oikeaa ja väärää, tuntea pahaa mieltä nähdessään vahingossa jotain epämiellyttävää tv:stä. Voin keskustella asiasta heidän kanssaan. He elävät maailmassa, jossa ei voi sulkea silmiä heidän puolestaan. Voin vain olla tukena ja kuulla heidän ajatuksiaan tuomitsematta heitä ja heidän tunteitaan.
Ja yllättävästi tuo järkikulta ja moraali siellä elää ilman helvetillä pelottelua tai vaihtoehtoisesti pelottelemalla taivaaseen pääsemättömyydellä. ( mitä omat vanhempani eivät koskaan tehneet; sen teki pyhäkoulu, raamattuluokka ja seurat sunnuntaisin)
Minusta on vain hyvin ristiriitaista kuulua yhteisöön, joka julkisesti pitää tuota käsitystä yllä, että ei ehkäisyä sallita jne.
Ja sitten lasten syntymää kuitenkin säännöstellään. Ei sovi minulle. Elää ikäänkuin jossakin ihme valheessa, jossa tavallaan valehdellaan itselle/toisille/ kaikille aina. Ei nykyään ole edes näitä "suurperheitä", ehkä ollaan valistuttu
Itseasiassa tässä on juuro tuo aika oleellinen kysymys. Sen tiedostamisesta, että en ole voinut valita vanhempiani. Olen syntynyt tänne, koska he ovat yhtyneet joskus. Se on pelkkää biologiaa.
Mutta, tuo ympäristö, jossa olen kasvatukseni saanut ja jota kannan sisimmässäni kuuolemaani asti....Koulukiusattuna, hyljeksiitynä, säälittynä. Ja olen ihan kunniallisesti saavuttanut paikkani tässä yhteiskunnassa kuitenkin. Täytyyhän minun verojakin tuottaa tänne...
Biologiaa tapahtuu myös esim. Intiassa. Lapsia syntyy, koska ihmiset ovat sukupuolisessa kanssakäymisessä kekkenään. Ja jotkut näistä lapsista valitettavasti jäävät elämään slummeissa ja selviävät/eivät selviä -riippuu olosuhteista. Siinä ei voi kuin toivoa sitä Jumalan siunausta ja johdatusta. Vai onko kukaan täällä loppujen lopuksi vain Se Jumalan Lapsi, joka sen taivaspaikan ansaitsee?
Millätavalla minä eroan tuosta slummien lapsesta, jonka äiti hylkää bussipysäkille vain siksi, että ei pysty huolehtimaan hänestä? En mitenkään. Ja minulla on kaikki. On ajatusta, on materiaa, on tämä Suomi24:n palsta, johon kirjoittaa -tietoisuus siis.
Tämä slummien ihana pieni lapsi voi olla vaikka raiskauksesta alkunsa saanut viaton parka, josta äiti sai hieman rahaa selviytyäkseen. Joka itkee hetken, koska lapsi tekee niin kun joutuu tilanteeseen, jossa äiti todella hylkää lapsensa.
Tuossa tilanteessa kuka tahansa olisi hyvin altis ottamaan vastaan tietoa, että Herra rakastaa sinua, usko vain häneen, vai kuinka,, Itse hän loppujen lopuksi uskoo siihen mistä voimansa saa. Aina ei yhteiskunta anna kaikkeen mahdollisuutta. Voi vain ajatella että jos on saanut ne sinnikkäät voimat synnyinlahjanaan -selviää. Onko se sitten Herran johdatusta juuri tälle pienelle hyljätylle? Vai miksi ei niille kymmenilletuhansille saman kohtalon kokeneille?
vanhempi sinä olet. Virikkeitä ja tietoa tv ohjelmista, hienoa. Varmaan teidän lapsistanne tulee fiksuja ja älykkäitä, kun eivät säkissä kasva. Ja mikä upeinta, heistä tulee omilla aivoilla ajattelevia, kun pienestä pitäen saavat nähdä kaikkea , voivat siis parhaat palat päältä valita elämäänsä.
Hienoa, että kuuntelet lapsiasi, hyvin vähän näin tehdään, siinä itsekin opit sivistystä, jos olet vaikka itse joutunut säkissä kasvamaan, anteeksi tarkoitin, että jos joku on niin joutunut kasvamaan.
Teille kahdelle ja muillekin. Minulla ei ole todellakaan helppoa, Ei tiedän tarvise täällä minua tuomita. tosin, tätä on tapahtunut jo liikkeen sisälläkin. Ja vain siellä. Kaikkialla muualla olen saanut vain ymmärrystä ja ihanaa kohtelua osakseni. Antakaa todellakin olla! Kiusaus, pilkka ja iva on tapahtunut ollessani lapsi. Aikuisena olen kohdannut ihmisiä, jotka ovat inhimillisiä ja hyvää tarkoittavia, mutta kuten olen todennut -en pysty kohtaamaan heitä aidosti.
Ja sinulle, joka jälleen kerran osoitat tätä rakkautta, jota uskosi sinulle antaa -kiitos. Tällä tavoin varmasti kaikki ihmiset tulevat onnellisiksi ja erityisesti sinä, kun saat katsella minua taivaasta, palamassa helvetin tulessa. siis ikuisesti noin miljoona vuotta-- enemmän!! Silloin kun Jeesuksen rinnalla kuljet ( mitähän mahdat tehdä... en osaa edes kuvitella, syöttekö viinirypäleitä vai veisaatteko ikuisuuteen asti, jolloin olen palanut helvetin tulessa lukemattomat kerrat, enkä edes kuole)Tämän täytyy olla sitä onnea. Ja ehkä todellakin palan sen jonkun intialaisen lapsen kanssa, joka nääntyi nälkään slummeissa. Toivottavasti Sinä, siionin ystävä, voit elää kylläisenä. Tätä on varmasti se aito, vanhoillestadiolainen rakkaus Puhtaimmillaan.
Todella masentuneena ja epätoivon hetkellä olen tänne kirjoittanut, jos saattaisin täältä tavoittaa muita samoin kokevia kuin minä.
Ai niin, en voi olle lisäämättä. Oman lapseni luokalla on teikäläinen lapsi. Hän herättää hämmennystä omassa lapsessani. "se ei tee sitä eikä se tee tätä...niillä ei oo telsua eikä ne saa tulla tansseihin, sillä on tosi monta sisarusta ja jne"
Olen totuudenmukaisesti kertonut lapselleni, että tämä lapsi on syntynyt tänne, sillä hänen vanhempansa pitävät häntä Jumalan lapsena. Ja että vaikka hän ei eläkään kuten sinä (lapseni), häntä tulee vain ymmärtää ja suhtautua häneen aivan kuten kuten esim" Jarkkoon" Joka ei ole lessu. Että ei pidä ihmetellä jos hän ei aina vastaa ja toimi kuten kaikki muut luokassa olevat lapset. Tietysti tiedän, että hän ei vielä osaa käsitellä tunteitaan ja suhteitaan kaikkiin "uskottomiin " kavereihinsa ja että hänellä on valtava epätietoisuus sisällään.
Hän on arkisin aika yksin todistamassa uskoaan muille, jos haluaa ja uskaltaa sen tehdä. Jota en usko. Tämä lapsi on hieman eksyksissä, näen sen hänestä, mutta samalla hän herättää minussa suojeluvaiston. Ei hän osaa perustella muille, miksi ei nyt osallistu esim. luokan yhteisiin itsenäisyyspäivän tanssiharjoituksiin ym. Tai mihin vain ko tapahtumiin, jotka voivat kuitenkin olla ihan viattomia tapahtumia.
avaaja laulaa tuota samaa väljähtynyttä laulua. Sinulla on vissiin asia nyt mallissaan, kun olet uskosi kietänyt, onnea matkaan ja onnenpotkut vielä perään Pumps!!