kokoomus osaa

Tämän päivän Salon seudun sanomissa uutisoitiin että paikallinen kokoomusjohto haluaisi aloittaa säästötalkoot lyömällä kouransa palkansaajien tilipusseihin. Paikallinen kokoomusjohto siis kopioi täydellisen hyvin tasavallan hallituksen toimia, otetaan niiltä kenellä ennestäänkin on niukasti ja samalla pidetään huoli siitä ettei omat varakkaat kannattajat joutuisi millään tavoin joutumasta säästötalkoisiin.
Oma säästöohjelmani olisi tämänkaltainen, josta voisi aloittaa. Kunnan veroprosentin nosto (olisi tasapuolinen kaikkia kuntalaisia kohtaan), luottamusmiesten/naisten palkkioiden puolittaminen, prosenttiperiaatteen taidehankintojen osalta pitää poistaa, liikuntapaikkamaksut maksullisille tapahtumille sekä esim. kaupungin tiloissa olevien yrittäjien vuokrasopimukset avattava ja saatettava asianmukaiselle tasolle. kokoomusjohdolta olisin vielä kysynyt että, miksiköhän olette vastaan ajatusta että kaupunki rakentaisi ratsastustalliyrittäjälle uuden asianmukaisen hevostallin kun naapuritalossa toimiva yrittäjä saa toimia kaupungin tiloissa näennäistä vuokraa vastaan ja kaupunki vielä hoitaa kaikki laitteiden uusimisen ja huollosta aiheutuneet kustannukset.
Nämä nyt tuskin riittävät, mutta minkä takia pitää aina ensimmäisenä työntää kätensä henkilökunnan taskuun, olisitte vaikka sitten jättänyt johtotason henkilöiden palkkoja nostamatta tuhansilla euroilla, vaikka ketä sitä ei kaverille antais, yhteisiä varojahan tässä jaellaan.
3341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Heippa vaan te jotka olette näitä äänestänyt, sitä saa mitä tilaa. Oli se vaan hianoo kun köyhä perhepäivähoitaja sai leikkiä tärkiää ja äänesti naapurin kokoomustädin leikkaamaan omia tulojaan. Olis ehkä kannattanu ajatella ensin. Niin vaan te tyhmät pienipalkkaiset äänestitte itse itsenne paarialuokkaan. Eikös vaan olekkin kivaa nyt maksella jätskissä ja karkeissa työnantajilta poistettua kelamaksua. Eikös olekkin mukavaa kun tietää pääsevänsä eläkkeelle jo alle 80-vuotiaana. Nauttikaa nyt niistä matalista veroista ja Kataisen viime vaaleissa antamista lupauksista.

Äänestä
  • Kaupungin pellet tulospalkkaukseen ja ellei pärjää "niin ULOS"!
    Miksi palkata "talonhävittäjiä pohojanmaalta sekä muita sossuja"!?
    OTETAAN KONSULTTI JOHTOON NIIN KYLÄ TAPAHTUU!
    (ei ossuuskaupast siispoliitikkoja)

    Äänestä

  • Kerran konsultti.. kirjoitti:

    Kaupungin pellet tulospalkkaukseen ja ellei pärjää "niin ULOS"!
    Miksi palkata "talonhävittäjiä pohojanmaalta sekä muita sossuja"!?
    OTETAAN KONSULTTI JOHTOON NIIN KYLÄ TAPAHTUU!
    (ei ossuuskaupast siispoliitikkoja)

    Eikös niit konsultei ol pyäriny tääl jo ihan tarppeks, nee jumalaut sekottava kaik assia ja maksavakki helveti pal. Em mää täl sitä tarkota et kaupunki johto millän taval kiitoksi ansattis, päi vasto, hölmöi siäl o vaik kui paljo. Mul on pelko persses et ylivoimasest fiksuin jättä meijä, jos se Irma lähte muhal. Enkä mä tarkota sitä Irma mikä on iräst tullu, se sais mun pualestan hyvinki lähte takas, ja veis koko laumas mukanas.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


palkansaaja yksityit kirjoitti:

Tämän päivän Salon seudun sanomissa uutisoitiin että paikallinen kokoomusjohto haluaisi aloittaa säästötalkoot lyömällä kouransa palkansaajien tilipusseihin. Paikallinen kokoomusjohto siis kopioi täydellisen hyvin tasavallan hallituksen toimia, otetaan niiltä kenellä ennestäänkin on niukasti ja samalla pidetään huoli siitä ettei omat varakkaat kannattajat joutuisi millään tavoin joutumasta säästötalkoisiin.
Oma säästöohjelmani olisi tämänkaltainen, josta voisi aloittaa. Kunnan veroprosentin nosto (olisi tasapuolinen kaikkia kuntalaisia kohtaan), luottamusmiesten/naisten palkkioiden puolittaminen, prosenttiperiaatteen taidehankintojen osalta pitää poistaa, liikuntapaikkamaksut maksullisille tapahtumille sekä esim. kaupungin tiloissa olevien yrittäjien vuokrasopimukset avattava ja saatettava asianmukaiselle tasolle. kokoomusjohdolta olisin vielä kysynyt että, miksiköhän olette vastaan ajatusta että kaupunki rakentaisi ratsastustalliyrittäjälle uuden asianmukaisen hevostallin kun naapuritalossa toimiva yrittäjä saa toimia kaupungin tiloissa näennäistä vuokraa vastaan ja kaupunki vielä hoitaa kaikki laitteiden uusimisen ja huollosta aiheutuneet kustannukset.
Nämä nyt tuskin riittävät, mutta minkä takia pitää aina ensimmäisenä työntää kätensä henkilökunnan taskuun, olisitte vaikka sitten jättänyt johtotason henkilöiden palkkoja nostamatta tuhansilla euroilla, vaikka ketä sitä ei kaverille antais, yhteisiä varojahan tässä jaellaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu