VUOTAA !!!

H A R M I T T A A

Apuva, tekisi mieli kiljua. Tänään huomasimme, että nykyinen akvaariomme vuotaa, on vuotanut jo pitempään, on pöytä akvaarion alla kupruilla. Vettä on kadonnut n 10 litraa viikossa. Ovathan lapset roikkuneet siinä ruokkiessaan kaloja ja leikkiessään, kielloista huolimatta.

Vuotokohta on vähän hankala paikallistaa, ilmeisesti alasauma edestä jostain kohtaa vuotaa, siitä on pahiten märkänä. Pystyykö näitä korjaamaan, laina-akvaarion saamme naapurista huomenna, heillä kun on tyhjänä, tosin pieni sellainen. Vuotavan mitat 80x40x40 lasia alumiinilistoin.

7

1476

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tania78

      Akva tyhjäksi ja silikonit poistoon. Kannattaa uusia kaikki heti kerralla !
      Parhaiten poisto onnistuu mattoveitsellä.
      Sitten laitetaan uudet silikonit ( akvaarioon tarkoitettu ) - EI siis saniteettisilikonia!!
      Kuivumiseen menee pari-kolme päivää.
      Testää vedenpitävyys ennen kuin laitat sorat ja vermeet sinne, ettei tule yllätyksiä.

      • fish KING

        Itse en alkaisi akvaariota, varsinkaan kookkaampaa, silikonoimaan uudestaan. Lemmikkiliikkeet tms. lasiliikkeet saattavat tehdä asian muutamalla kympillä, kannattaa kysellä koska tuo vara akvakin on jo tulossa ;)

        Vuotokohdan saat sitten selville kun akva on tyhjä, vettä akvaan vaan pikku hiljaa ja reunoihin talouspaperi niin tuo vuotokohta ja korkeus löytyy tosi helposti, jos se mitään enää helpottaa 8/


    • hoitsukki

      Voit korjata, eli vanhat silokonit pois ja puhdistat sitten asetonilla ja uudet tilalle. Olen itse vaihtanut isompaan kokolasialtaaseen silikonit, vaikken ikinä ennen ollutkaan tehnyt sitä, useamman vuoden on vedet sisällä pysyneet.

      • fish KING

        Silti kannattaa muistaa että täällä suosittelijat eivät ota minkäänlaista vastuuta siitä että seuraavan kerran akvaarion vuotaessa vakuutus ei luultavimmin korvaakaan aiheutuneita vahinkoja, tämä pitää aina huomioida kun näitä "kyllä sinä osaat" juttuja viljellään.

        Akvaarion voi tiivistää ko. käyttöön tarkoitetulla silikonilla kyllä itsekin mutta tulee muistaa että lasi pinta pitää olla edellisestä silikoni kerroksesta TÄYSIN puhdas. Asetoni on hyvä puhdistus aine mutta sen käytössä tulee noudattaa annettuja ohjeita jotka lukevat purkin kyljessä.
        Samoin silikoni sauma tulee olla riittävän leveä jotta se tiivistää ja kiinnittää kaksi lasia oikein.


      • Valunut vesi
        fish KING kirjoitti:

        Silti kannattaa muistaa että täällä suosittelijat eivät ota minkäänlaista vastuuta siitä että seuraavan kerran akvaarion vuotaessa vakuutus ei luultavimmin korvaakaan aiheutuneita vahinkoja, tämä pitää aina huomioida kun näitä "kyllä sinä osaat" juttuja viljellään.

        Akvaarion voi tiivistää ko. käyttöön tarkoitetulla silikonilla kyllä itsekin mutta tulee muistaa että lasi pinta pitää olla edellisestä silikoni kerroksesta TÄYSIN puhdas. Asetoni on hyvä puhdistus aine mutta sen käytössä tulee noudattaa annettuja ohjeita jotka lukevat purkin kyljessä.
        Samoin silikoni sauma tulee olla riittävän leveä jotta se tiivistää ja kiinnittää kaksi lasia oikein.

        Riippuu vakuutuksesta... ;)
        Jos tarkoitit kotivakuutusta niin uskallan oikeasti sanoa, että yksikään vakuutusmies ei huolella tehtyä työtä voi erottaa alkuperäisestä. Ja samahan koskee akvaarioliikkessä tehtyä työtä, tai muualla. He voivat antaa takuun työlle, mutta kotivakuutus ei sitten korvaakkaan kun on kuitit ja tieto korjauksesta...

        Tietysti, jos tuntuu epävarmalta kannattaa teettää työ muualla ! Näin saa ainakin takuun työlle.

        Vaikka he eivät korvaakkaan pilalle mennyttä lattiaa tai sähköjöhdoista koituvaa tietokoneen ja television rikkoutumista tai rakenteisiin valunutta vettä...

        Itse olen onnistuneesti korjannut 2 akvaa ( 85 ja 140) ja uskallan väittää, ettei se nyt niin vaikeaa ole.
        Ensimmäisiä akvoja nuo ovat, mutta vesi on pysynyt jo muutamia vuosia korjauksen jälkeen.
        Tuon isommista en sitten tiedä...


    • Rajaton Raja

      Minä asun täällä Torniossa ja tuolta 500m päästä Haaparannalta Djurmagasinet-ketjun myymälästä löysin pari viikkoa sitten ainetta nimeltä "ORCA Unterwasser-Kleber" Eli oisko suomeksi vedenalainen liima.

      Taustapuolella vakuutetaan, että kalat ja kasvit sietävät hyvin, eikä akvaarion tyhjennys tai edes kalojen poisto ole tarpeen. Sitten jotain "Kleber ist frei von Lösungsmitteln, Isocyanaten und Silikonen", eli ymmärtääkseni ei sisällä liuottimia, cyanidia eikä silikonia. Ostin ihan hätävaraksi, kun on näitä akvaarioita jo 3 vakiona ja poikasille omansa neljäntenä. Koskaan kun ei tiedä mitä tapahtuu, hinta oli 199kr eli siinä parin kympin tietämillä euroissa.

      Saakohan tätä tuotetta Suomesta jostain, viivakoodi on 4005258003472 ja valmistaja Aquarium Münster Pahlsmeier GmbH, Telgte, Germany, nettiosoite www.aquarium-munster.com

      Kokeile jos saat käsiin, ei tarvitsisi toistasataa litraa, kasveja ja kaloja siirtää. Edellyttää että näet missä vuotokohta on.

      • fish KING

        Orca vedenalainen liimaa

        - Hylkeistä(tiivistää), korjaukset, liimojen veden alla.
        Liimat ja tiivisteet veden alla jopa kokonaan altaista. Jokainen, jonka akvaario on koskaan jousitettu (kohdannut) vuotaa viikonloppuna tai loma tuntee arvon joiden sylinteriampulli orca vedenalainen liimaa kotona. Orca vedenalainen liima ei sisällä liuottimia, isosyanaatteja tai silikoneja, ja on siksi vaaraton kaloille ja kasveille.

        Se on ihanteellinen tiiviste akvaarioissa tai puutarhalampiin sekä liimaukseen koristeeksi materiaaleja. Ansiosta erittäin voimakas liimapinta ja kovuus yli 56 Shore orca vedenalainen liima joukkovelkakirjojen lähes kaikki materiaali ja sitä voidaan jopa olla työssä teollisiin sovelluksiin, erityisesti aina käsillä olevaan tehtävään invelves sulkemista läsnäollessa kosteutta tai epätyypillinen lämpötila vaihtelee.


        http://www.aquarium-munster.com/index.php?con_cat=151&con_art=126&con_lang=2

        vähän toi moottori tökkii mutta kait tosta jotain selvää saa :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      127
      3158
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      61
      2805
    3. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2202
    4. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      103
      2118
    5. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      130
      1978
    6. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      44
      1951
    7. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      10
      1202
    8. Kristinoppi ja vähäkatekismus:

      Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas
      Luterilaisuus
      67
      984
    9. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      12
      965
    10. Valtuuston puheenjohtaja ei hallitse kokousta

      Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja antoi teatterin pyöriä valtuustossa. Sosialidemokraattien Risto Korkalon pu
      Kemijärvi
      77
      900
    Aihe