On se toisinkinpäin joskus..

Täällä missä päin minä asun,on sossuämmät kyllä ihan täysin isän oikeuksien puolella!Sinänsä se on hyvä koska isien asema todellakin on huono suurimmassa osassa maata mutta kyllä mietityttää.
Täällä meikäläinen,yh/lähivanhempi on se huono ja kyseenalainen.Myös jää mietityttämään mikä se lapsen etu sitten loppupeleissä on kun isukin roolia niin hirmuisesti korostetaan..Äitinä yritän nähä asiat lapsen silmin mutta sossun ja muiden silmissä on äiti vain omia etujaan ajamassa,tottakai!Miksi se aina käännetään niin päin että äiti muka yrittäisi hyötyä asioista vaikka todellisuudessa uhraisi mitä vain että lapsilla olisi hyvä olla?
Meillä ei ainakaan mahdollisissa riitatilanteissa asioita viedä sossuakkojen pohdittavaksi(jos siis suinkin pystyn vaikuttamaan..) koska tuntuvat olevan suurimmaksi osaksi vain näiden "oikeuksien" puolella.(lue:isien oikeus)
Jos riitatilanteita tulee,käsken eks-ukon neuvolapsykologin juttusille joka mahdollisesti osaa kertoa mikä lapsen kehityksen ja kasvun edun mukaista olisi.Sossu on arsesta!Siellä on vain lakipykäliä ja oikeuksia.Se Ihminen(lapsi)tunnutaan unohtavan helposti.Luullaan että osataan päättää oikein toisten puolesta vaikka monissa tapauksissa varmasti on asiat alkaneet mennä päin peppua sossun puututtua asioihin...
2379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

eli siis sossun toiminta on varmasti silloin todellakin paikallan kun esim.äiti&isä/jompikumpi huoltajana on todistettavasti alkoholin/huumeiden väärinkäyttäjä ja lapsilla riskialtis kasvuympäristö,vanhemmat väkivaltaisia tms-silloin on sossu hyvä ollla olemassa.Tarkoitin siis nyt vain näitä huoltajuusasioita joissa heidän toimintansa on aivan persuksesta...
Myös siis isien kannalta,joilla riesana vaativa ja ihan oikeasti vaikea eks muija joka hyvässä lykyssä ryyppää päivittäin ja isät tietävät lapsen olevan mahdollisesti vaarassa mutta sosku ei isiä kuuntele..
myös meitä"kunnon"yh.äitejä jotka emme vaadi sen suurempia elareita mitä tulot ilmoittavat,annamme isien tavata lapsiaan jne,meitäkin tunnutaan inhoavan...mitä ehdotatkin tuntuu olevan sossuakoista ihan huono isän kannalta!entäs lapsi?lastenvalvojakin vain istui hiljaa ja kuunteli.voi hohhoijakaa

Äänestä
  • Onkohan nyt niin, että omasta mielestäsi olet äitinä ja lähinä paras lapsen edun tuntija, puolueeton ja vailla itsesi huomioonottamista vain lapsen edustajana puhumaan?
    Olet äiti ja ihminen. Tottakai, vaikka kuinka pyytteettömästi yrittäisit em. ihminen olla, puollustat huomaamatta myös itseäsi, tarpeitasi ja halujasi.
    Ei ainoastaan päihdeongelma tee vanhemmasta huonoa tai vaikeaa, myös sokeus omalle toiminnalle tai liian voimakas tarve miellyttää jotakin osapuolta voi tehdä tapaamisasioista helvettiä.
    Ihan esimerkkinä:
    Mitä tekee äiti, kun lapsi sanoo, ettei halua nyt isälle. Miksi? no kun siellä on tylsää. Lapsen oikeutta ajatteleva vanhempi puhuu lämpimästi lapsen kanssa, pohtii, mitäköhän voisi isällä tehdä, ettei olisi tylsää jne tai ainaksi kertoo, että lapsi on silti lähdössä.
    No, jos äidillä on takaraivossa pienikin kutina, että parempi, kun äijä pysyisi poissa, on tämä loistava tilaisuus perua tapaaminen. Lapsihan ei halua isälle!
    Tai sitten taustalla on pelko, ettei kelpaa lapselleen, jos ei toimi juuri niinkuin tämä haluaa....

    Pointti: Jos lapsi päiväkodissa sanoo, ettei halua tänään lähteä kotiin, koska kotona on tylsää, meinaatteko, että lastenhoitaja sanoo, okei, ei sun tartte tänään sitten sinne mennä....

    Ei lapsi välttämättä tiedä, mikä on todella oikeus tai velvoite. Ei välttämättä näe kokonaiskuvaa. Eikä lapsi erota halua ja tarvetta toisistaan, lapset haluavat vain tehdä niinkuin on kivaa. Mutta se, mikä on kivaa, ei välttämättä ole lapsen etu. Vai pitäisikö koulua inhoavan lapsen saada jäädä kotiin ,koska se on kivampaa? tai hammaslääkäriä inhoavan lapsen saada jättää käynti väliin?
    Päiväkodissa viihtyvän lapsen saada jäädä sinne, kun se on kivampaa kuin koti?
    Ratsastusta rakstavan lapsen viettää kaikki aikansa tallilla, kun se on niin kivaa?

    Jos sossu on lähtöjään puolueellinen, on se toki kamala tilanne kaikille, eihän sellainen ihminen voi olla puolueeton asiantuntija ja lapsen edun arvioija. Ikävä kyllä sossutkin ovat ihmisiä, joskus kemiat ei kohtaa ja joskus on vaan kyynistynyt täti tai miestenvihaaja pöydän toisella puolella. Jos tältä todella perustelolusti tuntuu, voi asiasta kannella soskun esimiehelle ja vaatia työparia tälle tai soskun vaihtoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pääRynäri kirjoitti:

Täällä missä päin minä asun,on sossuämmät kyllä ihan täysin isän oikeuksien puolella!Sinänsä se on hyvä koska isien asema todellakin on huono suurimmassa osassa maata mutta kyllä mietityttää.
Täällä meikäläinen,yh/lähivanhempi on se huono ja kyseenalainen.Myös jää mietityttämään mikä se lapsen etu sitten loppupeleissä on kun isukin roolia niin hirmuisesti korostetaan..Äitinä yritän nähä asiat lapsen silmin mutta sossun ja muiden silmissä on äiti vain omia etujaan ajamassa,tottakai!Miksi se aina käännetään niin päin että äiti muka yrittäisi hyötyä asioista vaikka todellisuudessa uhraisi mitä vain että lapsilla olisi hyvä olla?
Meillä ei ainakaan mahdollisissa riitatilanteissa asioita viedä sossuakkojen pohdittavaksi(jos siis suinkin pystyn vaikuttamaan..) koska tuntuvat olevan suurimmaksi osaksi vain näiden "oikeuksien" puolella.(lue:isien oikeus)
Jos riitatilanteita tulee,käsken eks-ukon neuvolapsykologin juttusille joka mahdollisesti osaa kertoa mikä lapsen kehityksen ja kasvun edun mukaista olisi.Sossu on arsesta!Siellä on vain lakipykäliä ja oikeuksia.Se Ihminen(lapsi)tunnutaan unohtavan helposti.Luullaan että osataan päättää oikein toisten puolesta vaikka monissa tapauksissa varmasti on asiat alkaneet mennä päin peppua sossun puututtua asioihin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu