Kaikkeen tottuu ja turtuu. Niin näköjään yksinäisyyteenkiin. Tai sitten mieleni teki sellaisen tempun, että alkoi vihaamaan sitä mitä ei voi saada itselleen.
Ihmissuhteet ovat loppujen lopuksi lähinnä pinnallisia, vain itsensä viihdyttämiseen ja kilven kiillottamiseen. Ennen kaipasin kavereita enemmän kuin mitään muuta, mutta nykyään en pidä yhtään ihmisen seurasta enkä tykkää jos minua kosketaan.
Ihmiset ovat kaikki samanlaisia paskoja, eivät minua kiinnosta enää. Inhottaa miten kaikki ovat niin samanlaisia, niin pinnallisia, niin typeriä.
Shoppailen, lenkkeilen ja käyn elokuvissa yksin, ja ei hävetä ollenkaan. Joku saattaa katsoa säälivästi että eikö tuolla ole kavereita, mutta mihin kavereita tarvitaan? Elämä on paljon helpompaa kun ei ole sellaisia perskärpäsiä soittelemassa jatkuvasti perääsi.
Kännykkä ei ole soinut ainakaan 2 kuukauteen, eikä yhtään viestiäkään ole tullut. Enpä sitäkään kapistusta enää edes tarvitsis. Tavallaan on mukavaa ja turvallista, kun ei ole ihmissuhteita. Silti välillä vihaan elämääni yli kaiken. Mutta vihaan ihmisiäkin yli kaiken. Vihaan itseänikin. Jos minulla olisi nappi, joka tuhoaa koko maapallon, painaisin sitä välittömästi.
Ihmisseura alkanut inhottaa
7
822
Vastaukset
- Zieurs
Viestisi oli aivan kuin minä olisin sen kirjoittanut. Olen kyllästynyt ihmisten pinnallisuuteen ja hyödyn tavoitteluun. Kännykkäni ei myöskään soi usein ja sähköposti täyttyy mainosviesteistä. Meitä on täällä muitakin jotka tekevät kaiken yksin. Olen turruttanut itseni etten jaksa välittää mitä muut ajattelevat yksin liikkumisestani. Ehkä he pitäisivät minua niin omalaatuisena etteivät viihtyisi kanssani. En tiedä mitä ihmiset loppujen lopuksi haluavat. Ei niille mikään tunnu kelpaavan.
- ei ole
Kyllä hyviäkin tyypejä on olen tavanut mut ne vaan on niin hajanaisesti elämässä ja matkalla muualle elämän tiellä. Mutta tää on vaan mun mielipiteeni. Jos haluaa ei yksinäisyyttä pitää tehdä paljon ja etsiä kovasti harvoida ihmis massaa. Itse en viitsi varsinkin kun on just kovasti opiskelua
- leiie
Samaistun myös aloittajaan. Huomasin miten ystävät ja kaverit vain katosivat jonnekin kun sairastuin syömishäiriöön. Kukaan ei soittanut, tai tuntunut välittävän muutenkaan ennenkuin jouduin sairaalaan ja olin taas kerran lähellä kuolemaa. En kaipaa ihmisiä joita ei oikeasti kiinnosta, jotka ei muista edes pitää yhteyttä tai eivät halua. Saavat lapsia, menevät kihloihin ja unohtavat. Eikä tuo oikeastaan enää edes haittaa, olen joka paikassa yksin enkä oikein muuta enää osaisikaan. Koulussa ja vapaa-ajalla, tuleepahan parempia tuloksia kun voi keskittyä vain omaan suoritukseen.
- jhufjwfjij
Juu samaistun minäkin aloittajaan ihan täysin. ikääsi en tiedä, mutta itse oon 4 kymppinen ja kymmenkuntavuotta kulkenut ihan vaan omia polkujani, siksi kun tuntuu että se vaan on helpompaa. En tiedä onko syynä se että oon kasvanut ilman sisaruksia ja tottunu olemaan yksin. Tähän saakka se on tuntunu hyvältä, mutta nyt se on alkanut ahdistaa, ja mistäs sitä yhtäkkiä kavereita löytyis, varsinkaan kun asuu erittäin sisäänpäinkääntyneessä kaupungissa jossa ihmisiin ei saa kontaktia millään. Ulkomailla sitä tutustuu ihmisiin huomattavasti helpommin, mutta eipä niistä kavereita voi tulla kun asuvat siellä kaukana. :(
- venla72_
Moi! Sitä vain, että en usko kovin monesti ihmisten edes huomaavan jonkun liikkuvan yksin. Minä en ainakaan huomaa, tai siis näen kyllä mutten ajattele asiaa sen enempää. Joku liikkuu jossain yksin, ehkei se herätä niin paljon huomiota kuin luulette? Tämä on vain kantani, muista en tiedä mutten ole kuullut koskaan ihmettelyä "Mitä tuo aina liikkuu yksin?.
- monkkeeybusineess
Voi apua ihan ku olisin kirjoittanut tota tekstiä!!
En ole masentunut mutta en minäkään enään siedä ihmisiä. Just sen pinnallisuuden,tehokkuuden, kauneuden ja rahan takia. Kaikki ovat samalaisia pinnallisia apinoita.
Sitä paitsi nykyään näyttää siltä että kaikki olisivat kaksinaamaisia. Uskomantonta ku aina saa kuulla ihan yllättäviä asioita ihmisistä.
Kunhan on muutama henkilöä elämässä se riittää. Maailma on nykyään niin hullu paikka että kannattaa vain pysyä omassa nurkassa, ja silti hyödyntää muita.
Jos maailmanloppu tulisi tai jos joku painaa napin niin minulle käy ihan hyvin, tai siis itse haluaisin olla piilossa silloin kun tapahtuu niin pääsee eroon kaikista apinoista.
- aslethaskjetha
olen huomannut saman että siihen tottuu helposti
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2241546- 291393
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611269Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!691217- 781194
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?751172Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031163- 54998
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18952Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per175855