rek CGV-25X, olipa typerä suoritus lauantai-iltainen ohittelusi Nojanmaan suoralla ja vielä Mertalassakin. Sinulla oli oikein kunnon sikakiilarin elkeet poimiessasi auton kerrallaan ohitettavaksi, aivan kuin jollain etelän pellellä. Huomasit kai että typerä ohittelusi ei johtanut ainakaan tällä kertaa mihinkään positiiviseen. Siinähän seisoit jonossa muiden mukana Mertalan valoissa ja jouduit nolona kääntymään pois väylältä. Kysyn vielä: Mitä voitit älyttömillä ohituksillasi? Matkantekoasi se ei ainakaan edistänyt tippaakaan ja meitä muita liikkujia töytäilysi lähinnä huvitti. Tiesithän että auton omistajatiedot selviävät nykyisin helposti rekisterinumeron perusteella. Saisit todella hävetä jos sellainen olotila on sinulle ollenkaan tuttu
Mustan
Passatin kuski
13706
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jos ei oma corolla kulje niin ottaako se noin koville?
Vai onko se niin ettet poju osaa ajaa.
Veikkaampa että molempia. Joson asiaa niin tule juttusille.
Painan sua turpaan
Voi pikkuista, sie oot justiin joko sama hönö josta puhutaan, tai hyvin paljon kaltaisensa. Täyttä asiaa puhui hän edellinen. :DDD Kyllä hupia riittää tosiaan, kun tämmöset Asmot, just kortin saaneet, tekee niitä vissiin elämänsä ekoja ohituksia, ja sitten liikennevaloissa nippanappa lippalakin lippaa näkyy ratin takaa..:DDDDDD
Enemmänkin säälittää tuommoset itkupellet, mitkä ruikuttaa täällä keskustelu palstalla...ja en ole kyseinen ohittelija. Satuin vaan lukemaan tuon naurettavan valituksen...
yöllä linjoille. Poju on muuten aika suhteellinen käsite kun olen ammattiautoilija (kirjoitettuna j:llä niinkuin aikuiset sen tekevät). Kyseinen Passat-kuski on tyypillinen nykyajan "dynaaminen" mulkku jonka ajatus ei riitä liikenteessä seuraavaa ohitusta pidemmälle. Mutta tästähän te amislaiset turpaanvetäjät ette vielä tiedä yhtään mitään. Kumma kun ei ole vielä kukaan koskaan sitä turpaanvetoa edes yrittänyt.
on maalaisjärkeä jäljellä ja uskaltaa kommentoida kaltaisistasi paskahousuista välittämättä. Ajattelepa itse jos pystyt. Edessäsi on rajoitusten mukaan liikkuva, vaikkapa kymmenen auton jono ja vastaantulevaa liikennettä niin että voit ohittaa vain yhden auton kerrallaan. Riskeeraat oman ja muiden turvallisuuden typerällä ohittamisella vaikket lopulta voita mitään. Ja savonlinnalaisena tiesit koko homman järjettömyyden jo ennen kuin olit ohittanut ainoatakaan autoa. Sanoisin asian yksityiskohtia tuntematta että eihän tuollaisessa ohittelussa ole varmaankaan ollut mitään järkevää logiikkaa takana tai sitä on ainakin vaikea nähdä. Älkääkä pikkupojat kommentoiko asiaa josta ette varmasti tiedä senkään vertaa kuin minä.
Savonlinnassa on kaikkien typerysten ja nilkkien helppo kaahailla kun poliisi ei puutu mihinkään.
Koskaan en ole nähnyt poliisia tienpäällä kaahareita sakottamassa. Paikalle tullaan vasta sitten kin onnettomuus on jo sattunut.
Räkänokat käyttävät tätä hyväkseen ja ajelevat autonromuillaan miten sattuu.
armotta vaan kiilata tuollaset kaahaajat ja hidastelijatki samaan saatanan ojaan.
Ootko sie se Kuronen tai sen sukulainen, kun pittää alakaa leikkiä poliisia jopa täällä?
Luulekko oikeasti, että viestis menee näin perille?
eikä Kurostakaan leiki. Aloittaja oli vaan turhautunut paikalliseen liikennekulttuuriin tai oikeastaan sen puutteeseen. Aloittajan viestin perillemenosta en ole varma mutta näkyyhän tuo aiheuttavan edes vähän elämää ja keskustelua palstalla teinien paskanjauhannan sijaan. Aloittajalle vielä: Pistäpä Passatin koko rekisterinumero esiin niin tiedetään kohta nimiäkin. Ja sitten nauretaan oikein porukalla.
Pitää taas tulla kyykyttää Bemarit, Volkkarit ja Saabit sinne päin.
pysy vaan enonkoskella.
Loppuu se kiilailu
Nii just, täällä ei kiilailla mitään eikä ketään!