Rosvoja

Ylivieskassa liikkuu murtovarkaita
Ylivieskan seudulla on tapahtunut sunnuntain ja maanantain välisenä aikana asuntomurto ja murron yritys.
Maanantai-iltana Ylivieskassa tunkeuduttiin asuntoon ja anastettiin arvo-omaisuutta. Asukkaat eivät olleet kotona murron tapahtuessa.

Sunnuntaina keskellä päivää tunkeuduttiin asuntoon, jossa ei ollut asukkaita kotona. Jäljistä päätelleen murtautuja ei ollut kuitenkaan käynyt asunnossa sisällä.

Jokilaaksojen poliisilaitos pyytää ihmisiä tarkkaavaisuuteen omaisuuden lukituksen ja suojauksen kanssa sekä seuraamaan outoja, mahdollisesti ulkomaalaisia, liikkujia asuntonsa ympärillä.

Poliisin mukaan Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla on tehty viime päivinä useita murtoja asuntoihin, joiden asukkaat eivät ole olleet kotona.
2382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pitänee laittaa aina rekkarikilven tunnukset ylös kun on epäilyttävän näköistä porukkaa liikkeellä ns.ei oikealla asialla.

Äänestä
  • Palmutiellä on lähiaikoina roplattu autoja parkkipaikalla yöaikaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jsiqojio kirjoitti:

Ylivieskassa liikkuu murtovarkaita
Ylivieskan seudulla on tapahtunut sunnuntain ja maanantain välisenä aikana asuntomurto ja murron yritys.
Maanantai-iltana Ylivieskassa tunkeuduttiin asuntoon ja anastettiin arvo-omaisuutta. Asukkaat eivät olleet kotona murron tapahtuessa.

Sunnuntaina keskellä päivää tunkeuduttiin asuntoon, jossa ei ollut asukkaita kotona. Jäljistä päätelleen murtautuja ei ollut kuitenkaan käynyt asunnossa sisällä.

Jokilaaksojen poliisilaitos pyytää ihmisiä tarkkaavaisuuteen omaisuuden lukituksen ja suojauksen kanssa sekä seuraamaan outoja, mahdollisesti ulkomaalaisia, liikkujia asuntonsa ympärillä.

Poliisin mukaan Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla on tehty viime päivinä useita murtoja asuntoihin, joiden asukkaat eivät ole olleet kotona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu