Tuleva pappien

kokous Helsingin ry:llä, josta Voittonen puhuu Kotimaassa, sai minut toivomaan, että nuoret papit kertoisivat tietämättömille naispappauden alkujuurista.

Raamatun mukaanhan alkuseurakunnassa oli naissaarnaajia ja naiset olivat erittäin tärkeässä asemassa hellenistisissä seurakunnissa. Paavalin työtovereina oli naisia, joten ainakaan Paavali ei ollut sitä mieltä, että naiset tulee vaientaa seurakunnassa.

Naispappeuskysymyksessä vl-käsitys on virheellinen ja se pitäisi pikimmiten korjata Raamatun mukaiseksi. Timoteuskirje, jossa naiset pannaan hellan ääreen, ei ole Paavalin kirjoittama, joten se tulisi käsittää oman aikansa sovinistiseksi kannanotoksi naiskysymykseen. 2000 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen emme voi enää yhtyä tuolloisen yhteiskunnan näkemyksiin naisen asemasta, vaan noudatamme alkuseurakunnan ja nykyajan käytäntöjä naispappeuskysymyksessä.

Rukoillaan nuorille papeille rohkeutta haastaa vanhat, väärät opit ja rukoillaan, että Jumala saisi kirkastaa vanhoillisille vallanpitäjille väärän opin vahingollisuuden.

Nuorilla on nyt mahdollisuus muuttaa laivan kulkusuuntaa, jos he haluavat.
0135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


rukousaihe kirjoitti:

kokous Helsingin ry:llä, josta Voittonen puhuu Kotimaassa, sai minut toivomaan, että nuoret papit kertoisivat tietämättömille naispappauden alkujuurista.

Raamatun mukaanhan alkuseurakunnassa oli naissaarnaajia ja naiset olivat erittäin tärkeässä asemassa hellenistisissä seurakunnissa. Paavalin työtovereina oli naisia, joten ainakaan Paavali ei ollut sitä mieltä, että naiset tulee vaientaa seurakunnassa.

Naispappeuskysymyksessä vl-käsitys on virheellinen ja se pitäisi pikimmiten korjata Raamatun mukaiseksi. Timoteuskirje, jossa naiset pannaan hellan ääreen, ei ole Paavalin kirjoittama, joten se tulisi käsittää oman aikansa sovinistiseksi kannanotoksi naiskysymykseen. 2000 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen emme voi enää yhtyä tuolloisen yhteiskunnan näkemyksiin naisen asemasta, vaan noudatamme alkuseurakunnan ja nykyajan käytäntöjä naispappeuskysymyksessä.

Rukoillaan nuorille papeille rohkeutta haastaa vanhat, väärät opit ja rukoillaan, että Jumala saisi kirkastaa vanhoillisille vallanpitäjille väärän opin vahingollisuuden.

Nuorilla on nyt mahdollisuus muuttaa laivan kulkusuuntaa, jos he haluavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu