Itseruoskintaa
ovat suomalaiset tottuneet harjoittamaan
oltuaan milloin lännen, milloin idän ruoskan alla.
Vaikka olemme nyt itsenäinen kansakunta, eivät kaikki ole vieläkään sitä tajunneet.
Aina on jatkettava oman maan ja kansan mollausta, ja vaikeuksien kokoamista tänne,
kuten nyt tuon Hölmöläis-ketjunkin pari viimeistä puheenvuoroa osoittavat.
Kun Suomi valittiin 'maailman parhaaksi maaksi' amerikkalaisen Newsweek-lehden rankkauksessa,
se sai heti kaksi kommenttia.
Eka oli amerikkalainen, joka protestoi ja sanoi Amerikan olevan maailman paras maa.
Toinen tuli Suomesta, joka kertoi tämän olevan maailman huonoin maa
monin esimerkein sitä valaisten.
Näinkö Suomi-kuvaa maalataan.
Lähde HS.
ovat suomalaiset tottuneet harjoittamaan
oltuaan milloin lännen, milloin idän ruoskan alla.
Vaikka olemme nyt itsenäinen kansakunta, eivät kaikki ole vieläkään sitä tajunneet.
Aina on jatkettava oman maan ja kansan mollausta, ja vaikeuksien kokoamista tänne,
kuten nyt tuon Hölmöläis-ketjunkin pari viimeistä puheenvuoroa osoittavat.
Kun Suomi valittiin 'maailman parhaaksi maaksi' amerikkalaisen Newsweek-lehden rankkauksessa,
se sai heti kaksi kommenttia.
Eka oli amerikkalainen, joka protestoi ja sanoi Amerikan olevan maailman paras maa.
Toinen tuli Suomesta, joka kertoi tämän olevan maailman huonoin maa
monin esimerkein sitä valaisten.
Näinkö Suomi-kuvaa maalataan.
Lähde HS.
Vastaukset 23
Vanhimmat
kurjuuden ja kärsimyksen kuvauksilla on pitkät ja kunniakkaat perinteet Ilmari Kiannosta lähien,
muistuttaa Panu Rajala. Se perinne ei ole katkennut Suomessa.
Kirjallisuus on tietenkin eri asia kuin reaalitodellisuus.
Kari Hotakainenkin on sitä mieltä, ettei rikkumaton onni taivu taiteeksi, koska draama vaatii aina kitkan, esteitä, vastustuksen ja vinon tulokulman.
Mutta noissa kommenteissahan ei ollut kyse taiteesta, kirjallisuudesta. Ne olivat ihmisten realistisiksi koettuja mielipiteitä omasta maastaan, niin amerikkalaisella kuin suomalaisellakin, tuolla espoolaisella.
Satu*
olisivat paremmin sopineet maalaisenmiehen aloituksen jatkeeksi, näin ollen jäävät aiheesta irti oton tunnelmaksi.
Ensimmäinen avauksesi, oli johdanto e.m. ketjuun, mutta ehkäpä joku löytää punaisen viivan tästäkin.
Raison Elovena-tyttö täytti tänä vuonna 85 vuotta. Palmikko on matkan varrella leikattu polkkatukaksi, sirppi kadonnut kädestä. Yhä hän hymyilee kaurapellon keskellä vaaleana ja heleänä kansallispuvussaan, tähyten tulevaisuuteen valoisana. Armi Kuusela vei maailmalle tämän suomalaisen naisen ihannekuvan. Suomalainen nainen on tasa-arvon edelläkavijä. Kyseenalaista mainetta saivat skandinaavittaret vapaamielisyytensä takia esim. etelänmatkoillaan. Monissa maissa kadehditaan niitä etuja, joita yhteiskunta tarjoaa suomalaisille äideille oman työuran luomiseksi. On monasti hyvin rankkaa yhdistää pullantuksuisen äidin ja uranaisen roolit. Vahvalta vaaditaan hyvin paljon.
Suomen naiset ovat perinteisesti olleet vahvoja, työskennelleet maataloudessa miesten rinnalla ja hoitaneet kodin, tosin suurperheissä oli mummoja ja vaareja apuna. Katselin jälleen Niskavuoren naisia , tällä kertaa Ilonaa esitti Teija Sopanen, tyypillinen Elovena-tyttö ulkonäöltään. Aarne valitsi rakkauden, katkaisi Niskavuoren kirouksen, mutta hintana oli karkotus paratiisista. Tosin lopulta maahenki veti Aarnen juurilleen, ja Ilona seurasi miestään. Ilona edustaa muutenkin uutta naista : hänen mielestään sivistys on paras perintö lapsille. Niin kunnioitettavia yhteiskunnan tukipylväitä kuin Niskavuorelaiset naiset olivatkin, he viimeisinä hetkinään surivat sitä, ettei heillä ollut rakkautta.
Korpikurjaslistokuvauksissa naiset yrittivät pitää yhden lehmän voimin perhettä hengissä talven yli. Sillanpään naisissa on heikkojakin, kuten yliherkkä Silja Salmelus, sukunsa viimeinen vihanta. Luulen kuitenkin, ettei tämä naiskuva edustanut maailmalla tyypillistä Suomen naista, vaikka ylähinnä tämän kirjan perusteella Nobel tulikin. Myrskyluodon Maijassa yhdistyy herkkyys ja voima.
Lainasin juuri kirjastosta Panu Rajalan Aila Meriluodosta kertovan kirjan "Lasinkirkas, hullunrohkea." Sen takakansiesittelystä : runoilija, kirjailija, suomentaja ja neljän lapsen äiti...uniin pakeneva haaveilija, noitanainen, uuden ajan emansipoitunut naisikoni...86-vuotias ikityttömäinen ilomieli..
herkkyyden säilyvän, mieluimmin kuin vaihto terässiipiin, jotka joskus näyttäytyvät niinkin rankassa esiintulemisessa kuin
Heidi Liehun teoksissa:)
Heidi Liehu on tutkinut Kirkegaardia ja Hegeliä ja väitteli jo 22-vuotiaana, joten kirjoissaan riittää ajatukselle aihetta.
Kyllä herkkyys on tärkeätä saada säilymään maailmassa silloinkin, kun joutuu olemeen vahvempi kuin onkaan, itse muistan maalaistyttönä ja itse opiskeluni rahoittaneena olleen haastavaa, mutta vasta kun oli lapsia ja työssä pärjääminen, kodinhoito ja kauppamatkat, silloin vasta se vahvuuteen sairastuminen on ollut lähellä, ja silloin oman herkkyytensä sai kai säilymään ainoastaan puolisonsa voimakkaalla tuella, - muuten ei olisi tullut mitään.
Säälin todella paljon naisia, jotka menettävät sen olemassaolon taistelun vaikeimmassa kohdassa.
Niin, aiheeseen palaan, kun muistan sen Smedsin Kansallisteatteriin ohjaaman "Tuntemattoman sotilaan", jossa ammuttiin suomalaisia tunnettuja henkilöitä kuvinaan, ja julistettiin: "Suomi on kuollut"!
Se ei mielestäni ole oikeata briiffausta Suomesta.
"Suomi on hyvä maa, jota kannattaa puolustaa." Olen Adolfin kannalla.
Kyllä palstalta saa välillä hyviä tiedon ja kulttuurin jyväsiä. Ramoonalta, Sadulta, Susmorsiamelta ja sinisirkulta, näin nyt ketkä mieleeni tulivat, usein taustoja kirjailijoista ja musiikin alalta tunnetuista.
Minäkään en ole opiskellut kulttuurihistoriaa enkä ole hyvin perillä kirjallisuudesta, vaikka olenkin lueskellut kirjoja paljonkin. Nyt vanhempana ei ole kykyä keskittyä esim romaaneihin kovin usein ja näkökin tuottaa vaikeuksia pitkiin lukuhetkiin. Korvien kautta ja silmillä kyllä ahmin elämyksiä.
Kun Satu mainitsi tuon tanskalaisen kirjailijan Kirkekaardin nimen, tuli heti mieleen yksi kirja, jonka hän oli kirjoittanut. Olipa se vielä kirjahyllyssäni. Muuta en siitä muista kuin sen, että se oli jotenkin raskas. Tapahtumat oli sijoitettu uskonnollisen ahdasmieliseen yhteisöön, ja siitä jäi raskas ja ahdistava lukukokemus.
Silloin kun vielä luin ahkerasti luin Nobelistien teoksia. Steinbeck jäi mielikirjailijakseni, vain yhden mainitakseni.
tietoja olen saanut sinultakin, Katleija. Aina jotain uutta ja jotain unohtunuttakin täältä löytää, ja samalla saa hiukan liikettä tuonne pieneen päähänsä, kun lukee viestin, joka avaa silmiä panee ajattelemaan.
John Steinbeck on minunkin mielikirjailijoitani ollut kauan sitten, Hyvien ihmisten juhlan, Hiiriä ja ihmisiä,
Oikutteleva bussi, Torstai on toivoa täynnä ainakin aikoinaan luin. Vähemmän nykyisin minäkin.
Mutta taas Suomi-kuvan maalaamiseen ja vielä tuosta Smedsistä, niin hänkin on sitä mieltä, että onnellisuus ei sovi yhteen taiteen kanssa: "..kun onni saapuu maan päälle, niin taidetta ei enää tarvita", oli hänen mielipiteensä.
Siinä mielessä siis tuon synkistely on ymmärrettävääkin.
Toisaalta on korkeatasoista taidetta, joka on valoisaa ja iloista, Hygo Simbergin Piruparat esimerkkinä.Ja huumori, kaikki nää Paasilinnat ja Huoviset, Aleksis Kivikin joitain poimiakseni.
kirja Tuntemattomalle Jumalalle, teki aikanaan vaikutuksen minuun. Siinä kuvattiin intiaanikulttuuria ja uhrikiveä, jolle mies vaipui uhriksi (kuoleman sairas) muistaakseni., antautuakseen tuntemattomalle Jumalalle ylistäen. Kaunis omassa lajissaan, olin vain kovin nuori lukiessani, mutta mieleen on jäänyt:)
ruoskan iskuista aj alistamisestako johtunee sitten sekin,
että esim. Yö-yhtyeen Olli Lindholma, murheellisten laulujen mies, on jo kolmekymmentä vuotta ollut suosittu? Hän sanoo, ettei voisi laulaa iloisia lauluja.
...........................
Paremmuutemme perustui niihin asioihin joita parast'aikaa puretaan kuten koulutus, terveydenhoito, hyvinvointi ja olematon korruptio. Noista pitäisi pitää kiinni kynsin hampain, mutta tehdäänkö niin?
Hallituksemme yrittää pitää mallikasta kuvaa ulospäin raunioittamalla kaikkea sitä, mistä Newsweek meitä kiittää. Se riistää kansaa syöttääkseen Brysseliin ja joka paikkaan rahaa muka ollakseen rauhan rakentaja - oikea suurvalta.
Miksi valehdella? Kaikkihan me, eikö niin, haluaisimme pitää yllä juuri tuota minkä takia Suomi rankattiin ykköseksi.
paljon - eniten - maahanmuuttaneille, matkarahatkin tänne, ja 10 miljardit Kreikkaan jne. Suomen presidentin itsetunto on näiden varassa, hän ostaa itsetuntoa itselleen.
R a n s k a n presidentin hyvä itsetunto tulee OMAN kansan etusijalle laittamisesta, oman kansan auttamisesta loisia ja hyväksikäyttäjiä vastaan!
KUNNIOITAN Ranskan presidenttiä, suoraselkäinen mies, o m a n kansansa presidentti!
taitaa ottaa mallia Ranskasta. Sieltäkin aiotaan palauttaa romaneja kotimaahansa. On koittanut aika, jolloin Euroopan maat ovat saaneet kyllikseen Romanian asioiden hoidosta. Ei auta enää EU:n komennot, siltä ainakin näyttää.
Suomen mainetta kyllä kohottaa esim. ne meidän urheat ihmiset, jotka ovat olleet taistelemassa öljykatastrofia vastaan Meksikonlahdella. Siellä on tullut lentäväksi lauseeksi " kyllä suomalaiset järjestää". Suomalaiset ovat tulleet kuuluisaksi siellä taitavuudestaan ja heillä on ilmeisesti ollut nykyaikaiset tehokkaat kalustot mukanaan.
Maalaismiehen puheista voi päätellä, ettei meillä ole enää mitään hyvää jäljellä. Voi miten epätoivoista. Synkältä näyttää.
Ei mielestäni kannata epätoivoon vajota, kyllä siellä synkimmälläkin pilvellä on hopea reunus.
"suuremmissa" asioissa olen ollut ottamatta kantaa, mutta jospa pienoisella naisen "järjelläni" ja kokemuksellani sanoisin jotain minäkin.
Suomi-kuva on yleensä erinomainen kaikkialla maailmassa, ehkäpä mielipiteeseeni vaikuttaa se, että enemmän ajattelen tunteillani...ihmisten välistä kanssakäymistä taas. Globaali-sanaakin inhoan...tulee mieleeni laulu...istuipa kerran kirppu paitani helemalla, miten se jatkuikaan...ettei tarvii aina aatella niin suurella järjellä.
Nii, asiaan...kuten minuu aina komennetaan. Muissa maissa, joissa olen käynyt ja tullut ilmi jo kättelyssä, että olen Suomesta, niin iloisesti ja ystävällisesti on minuun heti suhtauduttu, on otettu vastaan.
Nytkin Prahassa sain sen kokea, kun innokas olen ihmisii aina haastattelemaan,vaikkei nyt yhteistä kieltä oikein ollutkaan, kuten tuolla toisaalla jo kerroinkin. Jokainen ymmärsi sanan Finlandia, finnish. Hymyiltiin ystävällisesti, puristettiin kättä, jopa halattiin. Venäläispariskunnankin kanssa yritettiin jotain solkata, mutta pääasia, että hymyiltiin sanojen puutteessa. Slaavi-turisteja kuulostikin olevan siellä aika paljon.
Onkos nyt niin, hyvät ihmiset...ettemme itse kuitenkaan arvosta itseämme kylliksi. Täällä palstallakin tullut ilmi ihan mukavasti, mutta miksi silti sellainen epäilys muun maailman suhtautumisesta meihin. Helekatti miten monella saralla voimme ihan "ylpeillä", no, eihän tietenkään Suomi-kuvan ulosvienti olekaan rehvastelua, vaan kohteliaisuutta käyttäytyä maassa maan tavalla.
Monet ihan häkellyttävän lämpimät suhtautumiset olen ainakin itse saanut kokea muissa maissa.
suomalaisen kommentti Newsweekin rankkaukseen oli, että Suomi on kaikin tavoin huono maa. Sekä siitä, että kirjallisuutemme enimmäkseen tekee synkkää kuvaa suomalaisista. Toki 'taiteen' nimeen.
EI
siis siitä, että muissa maissa todella arvostetaan Suomea ja suomalaisuutta tosi paljon! Niin olen aina itsekin kokenut, ja tiedän monien Amerikkaan aikoinaan mainareiksi ja lokareiksi sekä maanviljelijöiksi muuttaneiden sukulaisteni saaneen todella hyvän ja uutteran työntekijän maineen Amerikoissa, ja tiedän heidän nykyisin olevan täysin tasavertaisia kansalaisia siellä, hyvissä asemissa. Siellä ei siirtolaisia hemmoteltu hotelleihin, kun sinne muuttivat aikoinaan valtameren yli.
Kysynys oli omasta Suomi-kuvan mustaamisesta.
No enpä sinua syyttele ketjun lukematta jättämisestä, enhän itsekään näihin kovin paneudu, monet jäävät kokonaankin lukematta, mutta selvennyksesksi tässä nyt näpyttelen näitä sanojani.
JA
onhan poikkeuksiakin, Ruotsissahan suomalainen on 'finnjävel' yleisesti ottaen aina.
JA
poikkeuksena tuohon omaan kirjallisuuden taiteelliseen synkistelyyn tuon lastenkirjallisuuden, joka avaa hauskan, riemukkaan ja anarkistisen näkökulman meihin päin.
Eilen jo mainitsinkin huumorimiehet Paasilinnan ja Huovisen, Kivenkin ja esimerkkejä olisi muitakin.
Ilosta viikon alkua!
taas otin tään Suomi-kuvan, en "globaalisti." Tänään sen verran action-toiminta-päivä, kun keskiviikkona on tään toisen silmän laser-operaatio, että toimittelen asioita etuläteen, ettei kovin tarvitse loppuviikosta riehuskella sitten niin paljoo. Joitakin rajoituksia senkin toimenpiteen jälkeen on.
Voi, voi...kirjallisuudesta tietysti oiski vaikka kuinka paljon, vaikka katkosta on viime vuosina lukemiseen tullutkin, niinkuin kuullostaa teillä muillakin. Onhan "pää pullollaan" jos mitä lukemisista, joten jos kokoaisi kymmenen mieleisintä kirjailijaa, niin vaikeaa olisi.
Tuosta lastenkirjallisuudesta tuli vaan mieleeni, että aikoinaan olin ihan huolissani hyvästä ulkomaisten kirjojen suomennoksista, niin huithapelisti oli tehty monesti. Onhan ne kaikki lasten-ja nuorten kirjatkin tullut luettua, viime vuosista en tiiä mittään, kun ei ole meillä enää niin pientä jälkikasvua, jolle lukisi.
Mutta pienestä saakka on kaikille tehty kirjallisuus tutuksi ja rakkaaksikin, mahdottomasti on jo lukenut yhden tyttäreni tytär Alexandra Maria Anastasia...heh nimi...vaikka vasta ensi syksynä menee kouluun.
"Risto räppääjä ja kauhea makkara"-lastenkirjaa merkkipäiväkseen.
Ne ovat kyllä hauskasti kirjoitettuja kaikki nuo "Heinähatut ja vilttitossut" ynnä muut.
Hyvää lastenkirjaa lukee mielellään aikuinenkin.
Pelkällä kirjallisuudella ei paranneta eikä pahenneta Suomi-kuvaa!
Mutta tietysti voi keskustela senkin osuudesta maailmalla, tuskin nykyaikana kukaan sitä kirjoista opettelee, netti ja EU ovat nyt ne näytön paikat.
ikävä kyllä luku-ja kirjoitustaito vähenevät tämän netti-yms. ajan myötä. Ollaanhan jo opittu kännykkäviestivastailun tyylikin....ekaks kysytään: missä oot?....hehheh.
silloin keskivikkona! -( Jäi äsken kirjoittamatta kuten aioin.)
Hyvää viikon alkua!
Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Veera-kirjat saivat jatkokseen Outolan pojista, Tatusta ja Patusta kertovia tarinoita. Pojat tekevät hienoja oivalluksia ja kaiken omalla kekseliäällä tavallaan. Hahmot ovat hiukan oudon näköisä isoine päineen ja mulkosilmineen. Huumori ei ehkä ihan heti kaikille avaudu - paitsi lapsille. Kuvitus on täynnään pieniä yksityiskohtia, uusilla lukukerroilla löytää aina jotain uutta. Kirjoista oppii myös paljon, ovat eräänlaisia lasten tietokirjoja. Myös ihmissuhteita Tatu ja Patu ovat mestareita ratkaisemaan , samoin kaikkia ongelmia luovalla lapsen tavalla. Ostan näitä lahjoiksi, sillä kahdeksassa 3-13 -vuotiaassa lapsenlapsessa on aina parikin näistä todella innostunutta.
Tatun ja Patun Suomi sisältää rautaisen runsaan paketin suomalaisuudesta. Poikien kotikin on sisustettu kaikilla suomalaislla ikoneilla. Suosittelen lähetettäväksi myös ulkomaalaisille ystäville Suomi-kuvan kirkastamiseksi.
http://www.suomalainen.com/sk/servlets/ProductServlet?action=productInfo&productID=4398301
Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjoissa välittyy vanha suomalainen maaseutuelämä ja esimerkiksi Joulupukki on ehdoton suomalaisuuden symboli.
Tietysti Tove Janssonin muumit edustavat maatamme, etenkin saaristolaisuutta ja syvempääkin filosofiaa.Pikkulapsille ne avautuvat eri tavoin kuin isommille.
Samoin kaikille muillekin itselleen sopivaa mielentilaa toivottelen!
Nyt räpsäytän tämän "nettikaverini" leppäilemään, ja itse muihin askareisiin.
Heippa!
Ei voi netti korvata kirjallisuutta kuuna päivänä! Niin kauno, kuin tiedekirjallisuus on välttämätön muoto ajatusten/tiedon levittämiseen/säilymiseen.
Vuosittain jaetut kirjallisuuden Nobel/Finlandia palkinnot puhuvat selvää kieltään.
Tiedon hankintalähteenä on netti erinomainen, mutta suppeaksi jäisi pelkästään sen varassa oleminen!
Kautta ihmiskunnan historian on tallennettu tieto, papyruskääröistä lähtien, ollut kehityksen ja historian tallentamiselle välttämätöntä.